Kotimainen luonnonkala - kadonnut ruokapöydistä, miksi?

Kun olin lapsi Virolahdella, itäisen Suomenlahden rannalla, 1950-1960 luvuilla, Huovarin vuokra-alueen silakankalastajat ajoivat mopoillaan myymään tuoretta kalaa lähikylien taloihin. Siitä, kun kala oli pyydetty, siihen, kun kala oli käyttäjällä, kului vain muutama tunti. Silloin myös kaikkien kotitarvekalastajien saalis voitiin myydä lähikaupoissa. Tuloksena oli se, että ainakin merenrannan asukkaat saivat tuoretta kalaa koko ajan - ja kotimainen kala oli halvin saatavilla oleva ruoka.

Sen jälkeen ovat erilaiset kylmäsäilytysvaatimukset, varastointiedellytykset, säädökset siitä, kuka saa kauppoihin myydä kalaa ym. tarkoittaneet sitä, että tuoreen suomalaisen luonnonkalan saatavuus on vähentynyt räjähdysmäisesti, hinta on noussut ja käyttö on mitätöntä. Kun olin lapsi, ahvenen hinta oli sellainen, että köyhinkin perhe pystyi sitä ostamaan, nykyisin ahvenfileen kilohinta on usein korkeampi kuin naudan tarjoussisäfileen.

Lisäksi vesien saastuminen on ollut uutisaiheena säännöllisesti ja varsinkin 21. vuosisadalla on tuotu esiin se, kuinka paljon ympäristömyrkkyjä kalassa on. Tämä on sangen huvittavaa, kun tällä hetkellä Itämeren kalojen pysyvien ympäristömyrkkyjen pitoisuus on ehkä viidenneksen siitä, mitä se oli 1970-80-luvuilla. Silloin ei niiden mahdollisista haitoista puhuttu lainkaan, vaikka ne olisivat olleet varmasti paljon suuremmat kuin nyt. Jopa silloin kalan hyvät ominaisuudet ravintona olivat paljon suuremmat kuin ympäristömyrkyistä aiheutuvat haitat.

Kun olin lapsi, lohi oli kallein kala, mitä löytyi. Mutta sitten tuli kalanviljely. Pitkän aikaa se oli vain kirjolohta, mutta myöhemmin mukaan ovat tulleet erityisesti lohi, nieriä ja siika. Muitakin lajeja on viime aikoina ruvettu viljelemään. Jälleen otsikoissa ovat olleet vain kalanviljelyn aiheuttama vesien rehevöityminen, vaikka ravintona kala edelleenkin on erinomaista. Mutta kun norjalainen viljelty lohi on tullut saataville, on lohesta tullut halvinta saatavilla olevaa kalaa. Lisäksi kauppa pitää viljellystä kalasta, koska sen saatavuus on varmaa.

Viime aikoina olemme ruvenneet saamaan myös mm. tuoretta puna-ahventa, tonnikalaa ja vietnamilaista pangasiusta. Maailman ääristä tuleva tuore kala ei voi parhaalla tehdollakaan voi sanoa ympäristöystävälliseksi ruuaksi. Sen kuljettaminen täytyy tehdä lentorahtina, minkä hiilijalanjälki on huima. (Tiesittekö muuten, että pangasius on viljelty kala, jota kasvatetaan vedessä, jota meikäläiset eivät käyttäisi mihinkään - rehevä Littoistenjärvikin tuntuisi puhtaalta pangasiuksen kasvatuspaikkoihin verrattuna). Viljeltyjen lohikalojen rehu on pääasiassa kalajauhoa, jota varten pyydystetään vähäarvoista kalaa maailman meristä - kalajauhon tarmuihivitsema raaka-aine on yksi suurimmista syistä maailman merien ylikalastukseen. (Viime aikoina on kotimaista kalaa ruvettu kasvattamaan vain Itämerestä pyydystettyjä raaka-aineita - erityisesti silakkaa ja kilohailia - käyttäen, jolloin ylikalastus ei ole ongelma).

Niinpä, kotimaisen luonnonkalan käyttö olisi sangen ympäristöystävällinen vaihtoehto, jonka tasoa olisi vain kiertovesikalanviljely. Mutta jotta se olisi mahdollista, suuresta joukosta kalojen myyntiä rajoittavista määräyksistä pitäisi luopua - ongelmana eivät ole pelkästään viranomaiset vaan myös kauppa. Kotimaisen luonnonkalan käytön suurimmat ongelmat eivät ole merimetsot ja hylkeet.