Järvien kunnostus?

Share |

Keskiviikko 30.5.2018 klo 10.13 - Mikko Nikinmaa


Littoistenjärven menestystarina on poikinut useita suunnitelmia rehevöityneiden pikkujärvien kunnostamiseksi ympäri maata. Tässä yhteydessä on mielestäni tärkeää miettiä, mitä sanalla kunnostus tarkoitetaan. Kun alumiinikloridikunnostusta kannattaa tehdä vain pienissä järvissä, joissa ei ole merkittävää ulkoista ravinnekuormitusta, sana kunnostus tarkoittaa virkistyskäyttöön sopivammaksi tekemistä kuin tällä hetkellä. Se ei suinkaan tarkoita luonnonmukaistamista. Pikkujärvien rehevöityminen, umpeenkasvaminen ja vähittäinen maatuminen kun on niiden luonnonmukainen kiertokulku silloin kun ei merkitttävää ulkoista kuormitusta ole. "Kunnostamalla" järven ihminen puuttuu tähän kiertokulkuun. Virkistyskäytön kannalta tämä tavallisesti on hyödyllistä ja siksi sitä tehdään. Mutta sekään, että vanhat ihmiset muistavat järven ennen olleen paljon nykyistä kirkkaampi ei tarkoita, että ennallistaminen olisi luonnonmukaistamista. Vesi tulee kirkkaaksi kahdesta syystä, jos siitä poistetaan ravinteet tai jos siinä on niin paljon ympäristömyrkkyjä/se on niin hapanta, ettei siinä mikään elä ravinteista huolimatta. Se, mitä kunnostetuissa järvissä ainakin saadaan aikaan  on, että alumiinikloridilla fosfori (merkittävin ravinne) saostetaan. Tämä ei poista sitä tosiasiaa, että alumiini-ioni on yksi merkittävimmistä myrkyllisistä metalli-ioneista, joka happosateiden aikaan 1980-luvulla piti alhaisen pH:n kanssa huolen siitä, että rehevätkin Etelä-Suomen pikkujärvet tulivat kirkasvetiKuva14.JPGsiksi. Nyt kun happamoituminen (ja sen kanssa alumiinipitoisuuden nousu) on muisto vain, järvet ovat muuttuneet takaisin vesialueiksi, missä kaikki kasvaa. (Järvien kunnostus alumiinikloridilla vaikuttaa täten sekä ravinteiden poiston että myrkkyvaikutuksen kautta veden kirkkauteen). Ehkä suurin muutos on tapahtunut Itämeressä. Siellä haitallisten ympäristömyrkkyjen pitoisuus on pudonnut suunnilleen kymmenesosaan siitä, mitä se oli pahimpina vuosina. Ainakin osittain tästä syystä rehevöitymisen haitat (esim. sinileväkukinnat) tulevat voimakkaasti esiin. Itämeren osalta kannattaa kuitenkin muistaa, että nykyisien virtausolojen vallitessa se muuttuu luonnonmukaisesti suureksi makeavesialtaaksi. Lisäksi fossiiliaineisto osoittaa, että sinileväkukinnat ovat aina olleet Itämeren riesa.

Avainsanat: alumiini, rehevöityminen, virkistyskäyttö, kirkas vesi


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini