Ilmastomuutos, kansantalous ja ympäristö

Sunnuntai 21.10.2018 klo 19:06


Lähes kymmenentuhatta ihmistä osoitti mieltä Helsingissä ilmaston muutosta vähentäviä tekoja vaatien. Tämä osoittaa, että ihmiset puoluerajojen yli ovat heränneet ajattelemaan, mitä jätämme lapsillemme. Mikään ei kuitenkaan muutu, jos paria asiaa ei saada iskostetuksi johtavien poliittisten päättäjien mieliin.

1. Ympäristövaikutukset ovat osa kansantaloutta. Kaiken taloudellisen toiminnan lähtökohdan pitäisi olla se, että mikäli toiminta aiheuttaa ympäristöhaittoja jossakin suhteessa, ne täytyy kompensoida ympäristön tilaa toisissa suhteissa parantaen. Vain tämän lähtökohdan toteutuessa voi kestävä kehitys toteutua.

2. Taloudellinen kasvu ei voi olla toimeliaisuuden päämäärä. Jotta maapallo voi säilyä asuinkelpoisena pysyvästi, niin ihmismäärän, energiankulutuksen kuin tavaratuotannon tulee vähetä. Kansantalouden tulisi ottaa päämääräkseen, miten tämä voidaan parhaiten ihmiset huomioonottaen toteuttaa. Jos ilmastomuutos halutaan pysäyttää kasvu on lähtökohtaisesti mahdoton. Jos ajatellaan eläinpopulaatioita, liiallista kannan kasvua seuraa väistämättä kannan romahdus. Ihmispopulaation osalta ilmastomuutos näyttää olevan tämä ekologinen häiriö, josta seuraa hallitsematon populaation romahdus. Me ihmiset puhumme aina, että pystymme rikkomaan perinteiset lainalaisuudet. Mikään kasvua vaativa toiminta ei kuitenkaan mahdollista tätä. 

3. Kansallisvaltioihin perustuva ajattelu on tullut tiensä päähän. Ilmastonmuutoksen aiheuttavat teot vaikuttavat kaikkiin maailman ihmisiin tehtiinpä ne sitten Suomessa, Kiinassa, Intiassa tai USA:ssa. Samoin hyödylliset toiminnot Brasiliassa, Ranskassa tai Tunisiassa hyödyttävät myös meitä. Näin ollen meitä yhtä lailla koskevat Amerikka ensin lausunnot, Ugandan väestönkasvu ja Moskovan lisääntynyt taksinkäyttö kuin omat ratkaisumme. Toisaalta emme voi vetäytyä kuoreemme, vähentää kehitysapua ja sanoa, että Suomi on niin pieni kansakunta, ettei meidän teoillamme ole mitään merkitystä. Meillä on vain yksi maapallo, jossa me kaikki elämme ja tekoja täytyy tehdä siellä, missä ne eniten vaikuttavat eikä lähteä siitä, että me vastaamme omasta maastamme ja muiden pitää vastata muista alueista.

Avainsanat: kansainvälisyys, energiankulutus, ympäristönsuojelu, poliittinen vastuu


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini