Ilmastovaalit?

Share |

Lauantai 23.2.2019 klo 10.21


Niin on sitten viimeisetkin vaaliohjelmat julkaistu. Ja täytyy sanoa, että järkyttävän vähän ymmärrystä on siihen, mitkä ongelmat tulevaisuuteen liittyvät. Kokoomuksen mainoskampanja "autot kuuluvat tielle" on menneisyyteen tuijottamista sekin, mutta perussuomalaisten vaaliohjelma on täydellinen pohjanoteeraus. Koska heidän kyselynsä on osoittanut, että ihmiset eivät halua laittaa kuin korkeintaan sata euroa ilmastomuutoksen vastaisiin toimiin, on lähdettävä siitä, että ilmastomuutokselle ei vaaliohjelmassa anneta minkäänlaista painoarvoa - tai annetaan siinä mielessä, ettei mitään toimia pitäisi ruveta tekemään. Hetkinen! Jos ihmiset, jotka eivät asiasta mitään tiedä haluavat, että toimitaan niin, että maapallolla ei ole tulevaisuutta, niin vaalivoiton saamiseksi näin tehdään. Oikeastaan samaa päättömyyttä edustavat tiukka maahanmuuton vastustaminen ja kehitysavun vähentäminen säästökohteena. Kun ilmastopakolaisuus rupeaa saavuttamaan suuret mittasuhteet (oikeastaan jo nyt pakolaisuus Afrikasta Eurooppaan on ilmastopakolaisuutta), ei mikään "kansallisen turvallisuuden lisäämiseen" sijoitettu rahasumma ole riittävä. Ainut keino vähentää ilmastopakolaisuutta on parantaa elinoloja lähtömaissa - eli panostaa ilmastomuutoksen torjumiseen ja lisätä ihmisten elinoloja parantavaa kehitysapua. Jotta voimme pitää lapsiemme elämisen laadun kunnossa, emme voi lähteä menneisyyteen perustuvista ratkaisuista. Mikä oli mahdollista 1960-luvulla, jota kaikki populistit tuntuvat ihailevan, ei ole mahdollista enää. Kansallisvaltioiden aika on ohi, koska kaikki maapallon ongelmat ylittävät valtioiden rajat. Miksi muuten kaikkien puolueiden mielestä aivan marginaaliseen juttuun kuin hävittäjähankintaan voidaan laittaa yli kymmenen miljardia euroa, mutta ilmastomuutoksen vastaiset toimet, jotka ratkaisevat sen, säilyykö maapallo elinkelpoisena, pitäisi pystyä hoitamaan ilman rahallisia vaikutuksia?

Avainsanat: ilmastomuutos, eduskuntavaalit, perussuomalaiset


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini