Kansallinen itsekkyys tuhoaa ympäristön (ja kaikki ne arvot, joita sanoo puolustavansa)Tiistai 7.4.2020 klo 12.05 - Mikko Nikinmaa Nyt koronaviruksen myötä on kansallinen itsekkyys saavuttanut äärirajansa. Rajat ovat kiinni, avunantamista rajojen ulkopuolelle vältetään ja Euroopan yhteisön annetaan mieluummin hajota kuin mennään yhteisvastuullisuuteen. Me suomalaiset kun teemme asiat niin hyvin – ei meidän tarvitse muista välittää. Tämähän on kansallisitsekkäiden piirien lähtökohta. Mutta toisin kuin kansallisitsekkäät väittävät, viimeaikaiset tapahtumat osoittavat, että kansallisitsekkyys on tullut tiensä päähän ja tuhoaa ympäristön ja kaikki muut arvot, joita sanoo puolustavansa. Koronavirus tuli Suomeen, vaikka se ei ollut täältä kotoisin ja vaikka Ympäristömuutokset ovat vastaava ilmiö. Vaikka tekisimme mitä, Itämeri ja muu ympäristö saastuu, ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nousee, eläimet ja kasvit kuolevat sukupuuttoon sekä suuret alueet muuttuvat viljelykelvottomiksi. Kansallisitsekäs ajattelee, että eiväthän meidän tekomme voisi vaikuttaa yhtään maailmanlaajuisiin ongelmiin, joten hänen mielestään meidän ei tarvitsisi tehdä mitään. Mutta vaikka tekisimme mitä, emme pysty rakentamaan sellaista kupua Suomen ympärille, että maailmanlaajuiset ympäristöongelmat eivät meitä kohtaisi. On ilman muuta selvää, että ympäristön tilan parantamiseen sijoitetulla eurolla on suurempi vaikutus esimerkiksi Ugandassa kuin Suomessa. Kansallisitsekäs sanoo, ettei rahaa tule syytää sinne, vaan mieluummin hoitaa omat vanhuksemme ja vammaisemme. Mutta syy, minkä takia paremman elämän perään lähdetään, on sodan lisäksi oman kotiseudun muuttuminen huonompaan suuntaan: kun väestö kasvaa ja elinympäristö muuttuu niin, että viljavuus laskee saastumisen, eroosion ja vedenpuutteen takia, on valmis maksamaan ihmissalakuljettajille vaikka mitä, jotta pääsee Eurooppaan ja jopa Pohjan perillä olevaan Suomeen. Ja kuinka suomalaiset voivat sanoa jyrkän ein elintasopakolaisuudelle, kun sukulaisemme ovat lähteneet täältä Ruotsiin, Amerikkaan ja Australiaan vain siitä syystä, että siellä on korkeampi elintaso. Kun kansallisitsekäs haluaa tuhota Euroopan yhteisön, hän haluaa vähentää mahdollisuuksiamme vaikuttaa ympäristöön. Kokonaisuutena Euroopalla on vaikutusvaltaa ympäristöasioissa, ei pienellä Suomella. Kun kansallisitsekäs haluaa estää rahan syytämisen kehitysapuun, hän lisää Euroopan (ja samalla Suomen) pakolaisongelmaa, kun esimerkiksi Afrikan ympäristön tila heikkenee. Kun kansallisitsekäs haluaa estää maahanmuuton, hän heikentää vanhusten ja vammaisten asemaa sekä muun elinkeinoelämän mahdollisuuksia: jo nyt on käynyt ilmiselväksi, että tietyt alat kärsivät suuresta työntekijäpulasta, minkä vain ulkomaalaiset työntekijät voivat täyttää. Kansallisitsekäs heikentää maahantulijoiden mahdollisuuksia tehdä työtä suhtautumalla heihin niin negatiivisesti. Sen sijaan, että rahat käytettäisiin asioihin, jotka parantaisivat sekä meidän omien vanhustemme että köyhien alueiden asukkaiden asemaa, kansallisitsekäs on valmis käyttämään kymmenen miljardia uusien hävittäjien hankintaan. Miksi? |
Avainsanat: maahanmuutto, ympäristön tila, Euroopan Yhteisö, kehitysapu |