Kuinka suureen osaan väestöstä koronavirus tarttuu ?

Share |

Perjantai 1.5.2020 klo 13.25 - Mikko Nikinmaa


Kaikki virussairaudet tarttuvat vain osaan ihmisistä. Se, sairastuuko 30 vai 70 % ihmisistä tautiin, on ratkaisevaa, kun taudin leviämistä mallinnetaan. Koronavirusinfektion mallinnuksessa on ymmärtääkseni käytetty molempia prosenttiosuuksia ja aina tuodaan esiin, että koska viruksen tartuntaprosenttia ei tiedetä, täytyy varautua kaikkein negatiivisimpaan mahdollisuuteen.

Kun äskettäin luin viruksen esiintymisestä laivoilla, juolahti mieleeni, että niissähän meillä on paljon käyttämätöntä tietoa koronaviruksen tarttuvuudesta. Laivan miehistö ja matkustajathan muodostavat täsmällisesti määritellyn populaation ilman immigraatio- tai emigraatiomahdollisuuksia. Lisäksi he ovat väistämättä lähikontaktissa. Tämän takia ennen ensimmäisen virusinfektion havaitsemista se leviää ilman rajaa kaikkiin laivassa olijoihin. Kun nyt on jo osoitettu, että henkilö voi levittää koronavirusta useitakin päiviä ennen oireiden ilmenemistä, on mahdollista ja jopa todennäköistä, että laivalla infektio on ehtinyt levitä kaikkiin, joihin se tarttuu. Tällöin tapausten lisääntyminen ajan funktiona johtuisi ennen kaikkea siitä, että aika tartunnasta oireiden näkymiseen kestää eri ihmisillä parista päivästä kahteen viikkoon.

Vaikka eri uutisotsikot ovatkin vain tuoneet esille sen, kuinka monia satoja ihmisiä laivoilla on sairastunut, on ollut mahdollista löytää myös laivalla olijoiden kokonaismäärä. Näitä lukuja käyttäen olen laskenut tartunnan saaneiden prosenttiosuuden eri laivoilla. Korkeimmillaan se on ollut 22.5 % Ruby Princess-risteilijällä. Diamond Princess-laivalla se oli 19 %, Celebrity Apex-risteilyaluksella 16 %, USA:n laivaston Theodore Roosevelt lentotukialuksella 15 % ja USS Kidd hävittäjälaivalla 10 %. Vaikka ottaisi huomioon sen mahdollisuuden, että ensimmäisen tautihavainnon jälkeiset toimet rajoittavat sairauden etenemistä, näiden lukujen perusteella tauti tuskin tarttuu yli 30 % väestöstä. Jos näin on, tartuntojen lukumäärän pitäisi nyt olla laskussa New Yorkissa, koska siellä arvioidaan viruksen tarttuneen yli 20 %;iin väestöstä. New Yorkin osavaltion kuvernöörin päivittäisten lehdistötilaisuuksien mukaan näin onkin.

Yllä olevan perusteella arvioin koronaviruksen tarttuvan 20-30 %:iin väestöstä. Jos tartunta on tätä luokkaa, Suomen terveydenhuollon kapasiteetti riittänee siinäkin tapauksessa, että erilaisten rajoitusten höllentäminen näkyisi selvänä koronavirustartuntojen lisääntymisenä.

Avainsanat: epidemia, laivaristeilyt, tarttuvuus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini