Lyijyhaulikiellon syyt

Share |

Perjantai 4.9.2020 klo 13.18 - Mikko Nikinmaa


EU on tehnyt jälleen ansiokkaan päätöksen ympäristön puolesta, jota Suomi vastusti. Lyijyhaulien käyttö kosteikkoalueilla kiellettiin. Suomen vastustus perustui siihen, että täällä on niin paljon soita, jotka myös tulkitaan EU:n luokittelussa kosteikoksi, minkä seurauksena kaikki metsästys tulee kohtuuttoman kalliiksi. Direktiiviä vastustavat tahot toteavat, että lyijyhaulien käyttö vesilintujen metsästyksessähän kiellettiin Suomessa jo 1996.

Lyijyn aiheuttamista vahingoista villieläimille on kirjoitettu varmasti yli sata artikkelia, joten missään tapauksessa ei voi väittää, että mahdollisia vaikutuksia ei olisi tutkittu: niitä yksiselitteisesti on. Paremminkin voi sanoa, että EU:n direktiivi ei mennyt tarpeeksi pitkälle. Lyijyhaulit olisi pitänyt kieltää kokonaan.

Lyijyhaulit voidaan korvata muista metalleista tehdyillä hauleilla, mutta ne ovat kalliimpia. Tämä onkin ollut pääasiallinen syy vastustukseen: metsästyksen kustannuksien sanotaan nousevan kohtuuttomasti. Jaa-a! Suomessa tuskin on yhtään päätoimista metsästäjää, joka voisi sanoa, että elinkeinon harrastaminen kallistuu. Kaikille Suomen metsästäjille metsästys on harrastus. Yleensä haulikon ostoon käytetään vähintään 1000 €. joten tuohon investointiin verrattuna vuotuinen patruunoiden kulutuksen hinta jäänee pieneksi. Sitä paitsi aina kun metsästyksestä puhutaan, metsästäjät sanovat, ettei se saalis ole tärkeä, vaan luonnossa liikkuminen. Jos näin on, niin silloinhan metsästyksen kustannukset eivät muutu lainkaan, vaikka ammusten hinta nousee. Luonnossa pääsee liikkumaan saman verran kuin ennenkin, ampuu vain harvemmin.

Toivottavasti EU:n direktiiviä kiristetään nopeasti niin, että lyijyhauleista luovutaan kokonaan.

Avainsanat: lyijymyrkytys, metsästys


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini