Kritiikitön ympäristöongelmilla pelottelu vaikeuttaa niiden ratkaisua

Tänään (27.1.2022) TV2 lähettää dokumentin ”Kun vesi loppuu”. Se sai minut miettimään, mitä haittaa kritiikittömästä ympäristöongelmilla pelottelulla on. Veden puute on merkittävä ongelma useilla alueilla ja siitä voi tulla ongelma uusilla alueilla maankäsittelyn (puuston hakkaus yms.) tuloksena, mutta ei ole mitään mahdollisuutta, että vedenpuutteesta kärsittäisiin koko maapallolla. Paremminkin uhkana on, että joillakin alueilla kuivuus lisääntyy ja toiset muuttuvat liiankin märiksi. Lisäksi ilmastonmuutos aiheuttaa sen, että useilla alueilla sateiden ennustettavuus heikkenee ja että sateet tulevat entistä rankempina.

Vesipulalla pelottelu onkin aika järjetöntä siellä, missä ongelmana on, että vuotuinen sademäärä on riittävä, mutta vettä pitäisi pystyä varastoimaan niin että tulvilta ja kuivilta ajoilta vältyttäisiin, tai siellä, missä ongelmana on liiallinen sade. Tämä on usean ympäristöhaitan uutisoinnin ongelma. Ei mietitä sitä, onko haitan esiintymisessä nyt ja tulevaisuudessa todennäköisesti alueellisia eroja ja sen vuoksi ei osata ruveta suunnittelemaan ratkaisukeinoja, jotka parhaiten sopivat tietyille alueille. Vesi on yksi muuttuja, jonka todennäköisiä vaikutuksia pitäisi käsitellä alueellisesti. Silloin tulisi järkevästi käsitellyksi käytön rajoitukset ja kosteikkojen entistäminen tai rakentaminen alueellisen tarpeen mukaan. Vastaavalla tavalla pitäisi pyrkiä esimerkiksi veden saastuminen käsittelemään päästölähteen lähellä, muoviongelma kierrätys- ja käsittelylaitoksien sijoittamisella käyttäjän lähelle jne.

Pelkän pelottelun sijaan pitäisikin lähteä siitä, että silloin kun ratkaisujen tulisi olla alueellisesti erilaisia, ehdotettaisiin ratkaisumalleja. Pelkällä pelottelulla ei päästä kuin psykoosiin.