Vesi - elämän ehto

Kaikki elävä on pääosin vettä. Elävien solujen vesipitoisuus on 60-75 %. Vähän vettä (muutama prosentti) on vain lepoitiöissä ja siemenissä. Ne voivat herätä henkiin jopa vuosikymmenien tai vuosisatojen jälkeen, kun saavat vettä. Kasvien siemenet itävät – eli muuttuvat eläviksi – kun kevät koittaa, lumi sulaa kostuttaen maan ja aurinko lämmittää. Kuten Pursiainen, Lajunen, Hohtola ja Peltomäki kirjoittivat Docendon 2014 kirjassaan, kaiken takana onkin vesi.

Nykymuotoista elämää ei voisi olla ilman vettä. Siksi ihmisenkin vesitasapainon säätely on tarkempaa kuin minkään muun elintoiminnon, ja syystäkin. Meidän tapauksessamme jo alle 10 %:n vesipitoisuuden lasku n. 60 %:iin painostamme aiheuttaisi kuoleman. Onneksi munuaisemme ovat tehokkaat ja pystyvät säätelemään eritettävän veden määrää puolesta pariinkymmeneen litraan vuorokaudessa. Munuaisten teho ei kuitenkaan riitä, jos ihminen joutuu olemaan pitkään kuivassa ja kuumassa, jos juomaveden määrä on riittämätön. Tällainen tilanne on ilmastonmuutoksen myötä tullut jokapäiväiseksi eri puolilla maapalloa. Jo tällä hetkellä arvellaan veden riittämättömyyden aiheuttavan jopa useiden miljoonien ihmisten kuoleman vuodessa. Suoranainen veden riittämättömyys ei ole kuitenkaan ainut maapallon vesivaroihin liittyvä ongelma.

Avaruudesta katsoenhan maapallo on sininen planeetta. Yli 70 % sen pinta-alasta on vesistöjä. Tästä vedestä on kuitenkin vain prosentin verran eläinten juomavedeksi sopivaa makeaa vettä. Lisäksi makea vesi jakautuu niin, että sen saatavuus on hyvä alueilla, joissa ihmisiä ja eläimiä on vähän ja huono siellä, missä heitä on paljon. Vesistöihin on perinteisesti suhtauduttu niin, että sinne on voinut kaataa kaikki jätteet ja kalastaa meret tyhjiksi.

Valitettavasti mentaliteetti, joka hyödyntää meriä kestämättömästi, on edelleen voimissaan. ”Sininen talous” käyttäisi meriä aikaisempaa intensiivisemmin. Vaikka rannikkoalustojen öljynporaus loppuisikin, uudeksi vaaraksi on nousemassa kaivostoiminta merenpohjassa. Meren pohjista on nimittäin löydetty lähes puhtaita metalliaihioita, joita suunnitellaan hyödynnettäviksi. Toisena suunnitelmana on, että vesiviljelyllä tuotettaisiin lisääntyvä osa ihmisen proteiinitarpeesta. Siinä ei oteta huomioon, että nykymuotoinen vesiviljely ei vähennä kalastusta, vaan vähäarvoinen kala syötetään rehuina varakkaiden ihmisten suosimille kaloille. Ja liikakalastus jatkuu entiseen malliin.

Meriä voisi kyllä hyödyntää, mutta se pitäisi tehdä kestävästi. Jätteiden päästö sinne tulisi lopettaa. Kalanviljelyssä pitäisi siirtyä kasvipohjaista rehua käyttäviin lajeihin. Leviä voisi ruveta viljelemään enenevässä määrin – ne voisivat muodostaa merkittävän hiilidioksidinielun. Kaiken kaikkiaan merien hyödyntämisen pitäisi toimia maailmanlaajuisena yhteistyönä, koska suurin osa valtameristä ei kuulu millekään yksittäiselle maalle – ja tämä aiheuttaa että merten resursseja käytetään melkein ilman minkäänlaisia sääntöjä.