Saiga-antiloopin paluu

Kun nuorena opiskelijana olin kesätöissä Korkeasaaressa vuonna 1975, yksi suosikkieläimistäni oli saiga-antilooppi. Tuo pieni arojen asukas on erityisen sopeutunut kuivaan ilmastoon. Sen tärkein rakenteellinen, ulospäin näkyvä piirre on pitkä turpa. Pitkissä sieraimissa uloshengitysilman kosteus tiivistyy ja voidaan ottaa pisaroina talteen. Näin vettä ei mene hengityksessä juuri lainkaan hukkaan.

Melkein kaikki saiga-antiloopit asuivat Neuvostoliiton aroilla, missä niitä metsästettiin silloin ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen niin että lajin kanta putosi useista miljoonista 40000:een vuonna 2005. Tuo kanta on jo niin pieni, että hyvästä syystä ruvettiin pelkäämään lajin kuolemista sukupuuttoon. Onneksi näin ei käynyt, vaan saiga-antiloopista on tullut yksi lajeista, jotka eivät noudata yleistä luonnonkirjon katoa. Nykyisin saiga-antilooppien määrä on taas ylittänyt miljoonan, joten se on liittynyt merikotkan, laulujoutsenen ja Itämeren harmaahylkeen joukkoon osoittamaan, että näkyvät eläimet saadaan pelastetuksi sukupuuton partaalta jos niin halutaan.