Bruttokansantuote mittarina - niin mennyttä aikaa

Kun kuuntelee uutisia, taloudesta puhutaan melkein pelkästään bruttokansantuotteen muutoksia käsitellen. Jos bruttokansantuote ei kasva riittävästi, on syytä huolestua. Jos bruttokansantuote laskee, jos vajoamme taantumaan, on syytä sirotella tuhkaa päällemme ja voivotella suureen ääneen. Bruttokansantuotteesta ja sen kasvusta on tullut talouden pyhä lehmä, jota politiikassa tai mediassa ei juuri koskaan kyseenalaisteta. Mutta, se on niin mennyttä aikaa.

Käsitteenä bruttokansantuote syntyi 1930-luvun alussa, kun Presidentti Roosevelt USA:ssa käynnisti New Deal talousohjelman suuren pörssiromahduksen jälkeen ja talouden kehittymistä piti ruveta mittaamaan. Koko käsitteen luoja Kuznets sanoi jo tuolloin, että kansakunnan hyvinvointia voidaan tuskin päätellä kansantuotteen koosta. Tästä huolimatta 1950-luvulta alkaen bruttokansantuotetta ja sillä mitattua kansantuotteen kasvua on käytetty pääasiallisena hyvinvoinnin mittarina. Käsite mittaa teollisen ja palvelujen tuotannon arvon aikayksikössä. Näin ollen sekä ympäristöä pilaava toiminta että sen korjaaminen lisäävät bruttokansantuotetta. Jos esimerkiksi ojan kaivaminen on tavoite, bruttokansantuotteen maksimoimiseksi kannattaisi ryhmän 1 kaivaa oja, ryhmän 2 täyttää se ja ryhmän 3 kaivaa oja uudestaan. Tällöin kaikkien kolmen ryhmän toiminta lisää BKT:ta.

Siihen asti kun maapallon resurssit riittivät, BKT:n kasvu voi kuvata hyvinvoinnin kasvua. Vasta 1970-luvun alussa resurssien käyttö ylitti maapallon kantokyvyn. Tämän jälkeen, käytännössä viimeiset 40 vuotta kaikki vaihtoehtoiset indeksit ovat osoittaneet hyvinvoinnin laskeneen teollisuusmaissa, vaikka bruttokansantuote on kasvanut. Lisäksi taloudellinen eriarvoisuus sekä maitten sisällä että maitten välillä on kasvanut voimakkaasti bruttokansantuotteen kasvaessa. Kun 1950 maailman rikkaimman neljänneksen BKT henkeä kohti oli viisinkertainen maailman köyhimpään verrattuna, 2010 ero oli 25-kertainen.

Japanin tie on BKT-uskovaisten mielestä kauhistuttava. Siellähän kansakunta on joutunut jo vuosikymmeniä elämään ilman BKT:llä mitattua taloudellista kasvua. Lisäksi väestön keski-ikä on noussut. Näiden tekijöiden pelotellaan aina johtavan tuhoon. Onneksi Japani on riittävän kaukana Suomesta, jottemme näe todellista tilannetta päivittäin. Tuntuu nimittäin siltä, että Japanissa BKT:n kasvun puute ei ole aiheuttanut mitään ongelmia, kun taas kasvuhakuisissa maissa ympäristön tila ja ihmisten hyvinvointi ovat kärsineet.

Bruttokansantuotteen sijaan pitäisikin käyttää mittareita, jotka ottavat huomioon ympäristön, ihmisten ajankäytön hyvinvoinnin eikä tuotannon tehokkuuden lähtökohdista ja sosiaalisen tasa-arvon. Aina kun toiminta aiheuttaa negatiivisen ympäristövaikutuksen, hyvinvointi heikkenee eikä kasva niin kuin BKT:tä käytettäessä. Mittareita, jotka eivät perustu pelkkään tehokkuuden kasvuun ilman ympäristövaikutuksien huomioonottamista, on jo useita. ISEW eli kestävän taloudellisen hyvinvoinnin mittari ottaa huomioon sen, miten toiminta vaikuttaa ympäristöön. Jos vaikutus on negatiivinen, mittausarvo laskee. Lisäksi mittausarvoa laskee se, jos toiminta lisää eriarvoisuutta. GPI eli aidon kehityksen mittari on ISEW:stä edelleen kehitetty niin, että siinä kaikelle vapaaehtois- ja kotitaloustyölle lasketaan arvo ja BKT:sta yksiselitteisesti vähennetään ympäristöhaittojen ja sosiaaliongelmien kustannukset. HPI eli onnellisen planeetan indeksi pyrkii ottamaan huomioon, miten suuri ekologinen jalanjälki ihmisten olemassaololla tietyllä alueella on. Kaikki nämä vaihtoehtoiset mittarit kuvaavat paljon bruttokansantuotetta paremmin, miten kansakunta voi.

Olisikin hienoa, jos menneiden aikojen taakasta, BKT:sta, siirryttäisiin raportoimaan esimerkiksi GPI:tä. Enää ei olisi tärkeintä, että tuotanto tehostuu, vaan että ihmisen hyvinvointi parantuu.