Miksi luonnon ennallistamista vastustetaan?

Yksi ilmastonmuutoksen suurimmista ongelmista on se, että sateet muuttuvat rankemmiksi ja niiden esiintyminen epäsäännölliseksi. Tuloksena on se, että niin kuivuuden kuin tulvien todennäköisyys kasvaa. Tähän ei sovi ollenkaan varsinkin 1960-luvulla suosittu jokien perkaus, järvien kuivaus ja säännöstely vesivoiman tuotannon maksimoimiseksi ja soiden ojitus. Kaikissa näissä tapauksissa ympäristön ennallistaminen on muiden hyötyjensä lisäksi ilmastotoimi.

Suot ovat luontaisia pesusieniä, jotka sateella imevät vettä ja luovuttavat sitä sateiden välillä tasaisesti niin, että virtaaman vaihtelut alapuolisissa joissa ovat pieniä. Ojitettujen soiden kyky pidättää vettä on vähäinen, minkä seurauksena, vaikka joen kuukausittainen keskivirtaama säilyy vakiona, sateen jälkeiset virtauspiikit suurenevat ja kuivien aikojen virtaamat pienenevät. Saman suuntaisesti vaikuttavat metsien ojitukset. Virtauspiikkien suuretessa maa-ainesta valuu veden mukana jokiin ja lopuksi Itämereen. Tällainen ravinteiden valuma on tällä hetkellä yksi tärkeimmistä Itämeren ulkoisen ravinnekuormituksen syistä. Valumien rauta- ja mangaanipitoisuudet ovat myös usein niin korkeita, että ne aiheuttavat joissa lisääntyvien nahkiaisten ja lohikalojen mätimunien ja poikasvaiheiden lisääntyvää kuolleisuutta.

Järviä kuivattiin pääasiassa viljelymaan lisäämiseksi. Menestys oli kuitenkin huono: järvenpohjien viljavuus oli kurja ja nykyisinkin kuivatut järvet ovat suurelta osin läpipääsemättömän pusikon vallassa – kunnon metsiäkään niille ei ole kasvanut. Mahtaisikohan olla mitään taloudellistakaan perustetta sille, että entiset järvet palautettaisiin muinaiseen tilaansa. Järviin liittyy myös yksi suurimmista kummallisuuksista, säännöstely vesivoiman tuotannon maksimoimiseksi. Voimaloiden vesivirtauksen (ja siten energiantuotannon) maksimoimiseksi järvien vedenpinnan annetaan vaihdella jopa kymmenen metriä – ja tätä kutsutaan järven säännöstelyksi. Oikeastihan siinä ei säännöstellä järveä vaan voimaloiden vedenvirtausta. Moisella säännöstelyllä on suuria vaikutuksia järvien kalakantoihin.

Jokien perkauksella on useimmiten suoristettu jokia ja syvennetty niiden uomia. Pyrkimyksenä on ollut, että tulvilta vältyttäisiin ja vesi virtaisi nopeasti mereen. Rankoilla sateilla tämä ei kuitenkaan toimi, vaan syntyy syksytulvia, jotka tuhoavat kaiken jokien lähellä. Tämä on nähty viime aikoina niin Keski-Euroopassa kuin Espanjassa. Luontaisesti joet mutkittelevat, mikä pidentää veden viipymää ja vähentää syöksytulvien syntymistä. Lisäksi luonnonjokien kalasto on paljon monipuolisempi kuin perattujen uomien, koska niissä on monin verroin hyviä lisääntymispaikkoja. Eivätkä tavalliset tulvat ole kovinkaan haitallisia. Niiden ansiostahan suurin osa yläjuoksun metsistä tulleista ravinteista jää lannoittamaan tulvivaa maata. Säännölliset tulvat ovat pitäneet esimerkiksi Niilin rannat viljavina. Jos vesi peratussa jokiuomassa virtaa nopeasti mereen, kaikki ravinteet rehevöittävät Itämerta pitäen sen tilan huonona.

Niinpä, soiden, jokien ja järvien ennallistamisesta ei löydy mitään haittapuolia. Toki se maksaa, jos lasketaan vain ennallistamiskustannukset. Mutta kun ennallistamisen tuloksena on monia taloudellisesti laskien positiivisia seurauksia, nämä pitäisi vähentää kustannuksista, jolloin voitaisiin päästä jopa tilanteeseen, jossa luonnon ennallistaminen on taloudellisesti kannattavaa.