Digiloikka - rähmälleen likaojaan, jos ei vähän mietitä

Maanantai 25.5.2020 klo 18.57 - Mikko Nikinmaa

Ensimmäistä kertaa harjoittelin tietokoneen käyttöä 1971, kun koneet olivat vähintään huoneen täyttäviä eivätkä pystyneet läheskään samaan kuin kaikki nykyajan laskimet. Ensimmäisen PC:ni ostin 1984 ja siitä lähtien olen uusinut laitteitani koko ajan. Niinpä voin varmasti sanoa tuntevani tietotekniikan aika hyvin, vaikka olenkin jo eläkeiässä.

Koko tietotekniikan käyttöni 50-vuotisen historian ajan minua on harmittanut yksi seikka: kaikessa suunnittelussa lähtökohtana on ollut tietotekniikkainsinöörin näkökulma eikä suinkaan se, millä tavalla ohjelman tai muun sovelluksen käyttäjä pystyisi tehtävänsä joustavimmin ja helpoimmin tekemään. Ja tämä lähtökohta on tullut koko ajan laajempia piirejä koskettavaksi.

On ruvettu puhumaan digiloikasta, kun oikeasti on vain ruvettu hankkimaan tabletteja kouluihin tai erilaiset palvelut on siirretty verkkoon. Kaikki asiat tulisi hoitaa ”äly”puhelimella. Tässä tapauksessa on aika vähän mietitty sitä, mikä olisi käyttäjän kannalta paras ratkaisu ja mikä olisi tasa-arvoisin vaihtoehto. Usein tuleekin mieleen, että digiloikasta puhujat ja sen ajajat eivät ymmärrä paljonkaan tietotekniikan laitteiden sopivuudesta eri käyttöihin.

Esimerkiksi tablettien ostaminen kouluihin. Itse en käytä tablettia mihinkään, jossa pitää kirjoittaa tai laskea. Ne vaativat kunnon näppäimistön – tabletti sopii vain videoiden ja musiikin suoratoistoon. Kun sen ruutu on suurempi kuin puhelimen, TV:n katselu on paljon mukavampaa kuin puhelimessa. Asiointi verkossa eriarvoistaa ihmisiä huomattavasti. Vain vähemmistö yli 70-vuotiaista käyttää tietokonetta tai älypuhelinta edes viikoittain. Sen vuoksi ei palveluita voi siirtää verkkoon niin, että niitä ei voi vähintään yhtä helposti hoitaa muuten. Jos niin tehdään, syrjitään ihmisiä: on melkoisen hullua, että Kansaneläkelaitoksen palvelut hoituvat paljon helpommin verkossa kuin muuten, kun ehkä tärkein palvelujen käyttäjäjoukko ei verkon käyttöä juurikaan hallitse. Todellinen digiloikka – digitaalisten palvelujen käyttöönotto parhaalla tavalla edellyttäisikin sitä, että kaikissa yhteyksissä huomioitaisiin käyttäjäkunnat ja sovellukset suunniteltaisiin käyttäjien lähtökohdista. Digiloikka ei saa merkitä sitä, että koulujen ala-asteella opetetaan ohjelmoinnin alkeita insinöörityyliin. Sitä ei tarvitse kukaan; kaikki tarvitsisivat sen sijaan digitaalisten palvelujen tekemistä käyttäjien lähtökohdista: tuollaiseen tarvittaisiin suhteellisen pieni joukko ihmisiä sovelluskehittäjiksi. Hyvä analogia on peliteollisuus: suurin osa pelaajista ei tiedä pelien sielunelämää lainkaan, pelaa vain pienen joukon suunnittelemia pelejä.

Yksi merkittävimmistä ongelmista digiloikassa on erilaisten verkkojen haavoittuvuus. Kymmeniä kertoja vuodessa erilaiset kyberhyökkäykset vaikeuttavat joko yksittäisten palveluntarjoajien tai yksittäisten verkkosivustojen käyttöä. Pahimmillaan suunnilleen koko digitaalinen palvelujärjestelmä ei toimi. Näin kävi vain pari viikkoa sitten, kun Telian verkko oli useita tunteja pois käytöstä. Kun kaikki toiminnot ovat suurelta osin siirtyneet verkon kautta toimiviksi, tuolloin ei mitään voinut tehdä.

Digiloikka ei voikaan olla kritiikitöntä digitaalisten palveluiden käyttöönottoa. Sen sijaan tulee kaikessa miettiä sitä, mihin asioihin palvelut sopivat ja mihin eivät. Kuten muutkin menetelmälliset piirteet yhteiskunnassamme, digitaalisten menetelmien käyttö on hyvä renki mutta huono isäntä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tietotekniikka, ATK, verkko, WWW

Mainoksissa kaikki on ekologista

Torstai 24.10.2019 klo 9.58 - Mikko Nikinmaa

Viime aikojen mainoslauseissa minun huomioni on ruvennut kiinnittymään siihen, että kaikkea mainostetaan ekologisena. Myös päättäjien puheissa tuntuu, että kaikki ratkaisut tehdään "ekologiset näkökohdat huomioiden". Jaa, kunpa molemmat olisivatkin totta.

Mutta totuus on kaukana mainoslausesta tai juhlapuheista. Tämä näkyi esimerkiksi siinä, kun Aalto-yliopiston kansantaloustieteilijät tekivät arvion siitä, miten liikenne saataisiin hiilineutraaliksi 2030 mennessä. Puuttumatta muuhun, yksi asia nosti karvani pystyyn. Kun näytti siltä, ettei esitys saanut kannatusta, juontaja kysyi: "Onkohan tavoite tehty liian tiukaksi?" Siis, me päätämme, mitä on asetettava tavoitteiksi ja ympäristön muutokset joustavat aikataulujemme mukaan. Toinen minua kovasti ärsyttävä juttu on se, että lähtökohtaisesti muiden pitäisi tehdä muutoksia ja taloudellisia uhrauksia, mutta meidän Suomessa ei mitään, kun "Me hoidamme asiat jo nyt hyvin". Kuitenkin, jos kulutus kaikkialla maapallolla olisi yhtä suurta kuin meillä, luonnonvarojen käyttö kaksinkertaistuisi.

Mutta sitten mainontaan. Yhdessä mainoksessa puhuttiin ekologisesta puuvillasta. Vaikka minunkin vaatteeni ovat pääasiassa puuvillaa, siitä ei parhaalla tahdollakaan saa ekologista. Tuo Pohjois-Amerikan orjuuden pääsyy, nykyisin vedenimijä ruokakasvituotannolta ja hyönteismyrkkyjen suurin käyttökohde voisi muka olla ekologinen? Puuvillatuotannon seurauksena kuolee miljoonia lintuja vuodessa. Jo tällä hetkellä olisi haluttaessa suurin osa puuvillasta korvattavissa puukuidusta tehtävällä kankaalla - se olisi paljon ekologisempaa ja jos maailmanlaajuisesti ekologisen puuvillan mainostamiseen käytetyt rahat siirrettäisiin puukuitukankaan kehittämiseen, voitaisiin sangen nopeasti päästä tilanteeseen, jossa puuvillatuotannon ekologiset haitat olisivat pieniä.

Sitten ekoturismi. Matkailija voi aluksi lentää Buenos Aitesiin ja lähteä sitten sieltä Antarktiksen risteilylle. Näiden ekoturismiristeilijöiden päästöt ovat merkittävin Antarktiksen vesen pilaaja eikä lentäminen Euroopasta Argentiinaankaan aivan päästötöntä ole. Vaikka tämä onkin ääriesimerkki, matkailu eksoottisiin luontokohteisiin aiheutta kaikkialla merkittävän ekologisen kuorman, josta voisi helposti tinkiä.

Tässä oli vain pari esimerkkiä, mutta niitä näkee mainoksissa enenevässä määrin. Valitettavasti on niin, että päämääränä ekologisuuden käytössä mainonnassa on kulutuksen lisääminen, mikä sellaisenaan on ei-ekologista. Ekologinen vaihtoehto olisi kulutuksen vähentäminen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hiilijalanjälki, ympäristön saastuminen, matkailu, kulutus

Massaturismia Suomeen?

Perjantai 16.2.2018 klo 10.58 - Mikko Nikinmaa

Meitä on koko Suomessa 5,5 miljoonaa. Jopa Helsingissä on niin vähän ihmisiä, että kiinalaiset turistit ottavat kuvia hiljaisesta kaupungisKuva122.JPGta. Suomen matkailuvalttina onkin ruvettu pitämään hiljaisuutta ja luontoa. Kuvan kaltaisia perinnemaisemia ei juurikaan löydy ruuhkaisista maailman maista, kun melkein kaikkialla väentiheys on vähintään kymmenkertainen Suomeen verrattuna. Lisäksi Suomessa saa kuka tahansa kulkea metsissä toisin kuin edimerkiksi Englannissa, missä "trespassers will be procecuted" (tunkeilijat tuomitaan). Mutta hiljaisuuden ja luonnon mainostaminen matkailuvalttina on vähän kaksiteräinen miekka. Jos matkailumainonta onnistuu hyvin ja tänne rupeaa tulemaan miljoonia turisteja, matkailuvaltit häipyvät, ympäristö roskaantuu, tila kantaväestölle vähenee jne...Ruvetaanko silloin suhtautumaan suhtautumaan turisteihin kuin maahanmuuttajiin? Ehkä ei, kun he heti lyhyelläkin tähtäyksellä tuovat tänne rahaa. (Maahanmuuttajatkin ovat pitkällä tähtäyksellä hyvinvointiyhteiskunnan säilymiselle välttämättömiä, kun kaikki tulijat ovat työikäisiä, ja voivat siten korvata eläkkeelle siirtyvien työpanoksen ja pienen syntyvyyden aiheuttamat ongelmat, jos heidät otetaan yhteiskunnan jäseniksi eikä sullota omaan tilaansa harmeja aiheuttamaan).

Mutta joka tapauksessa ongelmana matkailussa säilyy se, että mitä paremmin mainonta Suomesta hiljaisuuden ja luonnon kohteina turisteille onnistuu ja tuo tänne turisteja sitä vähemmän heille on hiljaisuutta ja luontoa tarjolla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: luontomatkailu, kansallismaisemat, turismi