Ilmastotutkijatkin rupeavat sanomaan blää, blää, blää

Perjantai 11.3.2022 klo 15.25 - Mikko Nikinmaa

Siitä, että ihmisen toiminnat voivat muuttaa ilmastoa, raportoitiin jo sata vuotta sitten. Viisikymmentä vuotta sitten ilmestynyt kirja Kasvun rajat osoitti maapallon olevan rajallinen. Yhtenä viestinä oli, että hiilen ja öljyn käytöstä pitää vähitellen päästä eroon, jotta kestävä kehitys maapallolla on mahdollista. YK perusti 1988 IPCC:n (Intergovernmental Panel on Climate Change), joka julkaisi ensimmäisen raporttinsa 1990. Se kokosi yhteen jo tuolloin laajan kirjallisuuden siitä, kuinka ihminen tulee aiheuttamaan kestämättömän ilmaston lämpenemisen, kuivuutta, jäätikköjen sulamista ja meren pinnan kohoamista, jos fossiilisten polttoaineiden käyttöä ei vähennetä. IPCC on julkaissut sen jälkeen raportin 1995, 2001, 2007, 2014 ja nyt viime ja tänä vuonna. Raportit ovat koko ajan ennustaneet, mitä vaikutuksia erisuuruiset lämpötilamuutokset aiheuttavat, kuinka todennäköistä niiden esiintyminen on ja millaiset toimet estäisivät tai vähentäisivät vaikutuksia.

Raporttien tullessa ilmastoskeptikot ovat aina kuorossa huoanneet, että taas se IPCC esittää kauhukuvia, vaikka edellisenkään raportin jälkeen ei juuri mitään muutoksia ole tullut. Heidän mukaansa kaikki kiireelliset toimenpiteet ovat turhia. Raportit eivät kuitenkaan ole samanlaisia. Jokaisessa esitetään räjähdysmäisesti kasvaneeseen kirjallisuuteen pohjautuva analyysi, minkä perusteella voidaan haitallisten ilmiöiden todennäköisyys arvioida: on järkyttävää huomata, että haitallisen ilmiön todennäköisyys on muuttunut 1990 raportin alhaisesta viime viikkoisen raportin mukaan lähes varmaksi. Viime viikon raportti toteaa, että jotkut ilmastomuutoksen negatiiviset vaikutukset näyttävät jo palautumattomilta. Useita mahdollisia muutoksia voidaan vielä estää, mutta siihen tarvitaan nopeita ja konkreettisia toimia – eikä vain puheita ja lupauksia.

YK:n ilmastokokouksia on pidetty 1995 alkaen vuosittain, viime syksynä Glasgowssa oli jo 26. kokous. Kokouksista parhaiten muistetaan 1997 Kioton kokous, jossa aikaansaatiin askeleet ilmastonmuutoksen torjumiseksi (Kioton protokolla) ja 2015 Pariisin kokous, jossa tehtiin lupaus lämpötilan nousun rajoittamisesta alle 2 asteeseen. Globaali muutos on tällä hetkellä jo 1.1 astetta. Glasgown viimesyksyisen kokouksen piti olla tapaaminen, jossa puheista päästään konkretiaan. Valitettavasti näin ei kuitenkaan käynyt. Vaikka selvä ilmapiirin muutos olikin päättäjien mielissä tapahtunut, nuoren ilmastokeulakuvan Greta Thunbergin kommentti kuvaa kokouksen annin:

”Bläh, bläh, bläh.”

Turhautuneena siitä, että IPCC:n raportit eivät ole johtaneet läheskään riittäviin konkreettisiin toimiin, jotkut ilmastotutkijat ovat luopumassa IPCC:n toimintaan osallistumisesta. Mitä virkaa on tehdä huolellista työtä ja siihen perustuvia ennusteita, kun aiemmissakin raporteissa tehdyt konkreettiset ehdotukset jätetään toteuttamatta. Ja siksi ajaudutaan aina vain pahenevaan kierteeseen. Eipä oikein voi olla kuin samaa mieltä heidän kanssaan. Ilmeisesti poliitikot pelkäävät äänestäjien valumista niille tahoille, jotka eivät vastakkaisesta todistusaineistosta huolimatta katso ilmastonmuutoksen olevan totta. Vanhoilliset elinkeinoelämän johtajat puolestaan pelkäävät yritystensä voittojen vähenevän, jos ilmastotoimiin tartutaan. Onneksi suuri osa elinkeinoelämän johtajista on heitä ja poliitikkoja edistyksellisempiä.

Ei Ilmastopaniikki vaan Ilmastoturhautuminen

Sunnuntai 7.4.2019 klo 15.04 - Mikko Nikinmaa

Kun useat ilmastoskeptikot ovat vain kauhistelleet sitä, kuinka IPCC:n viimesyksyinen raportti aiheuttaa ilmastopaniikin, johon ei ole mitään syytä, herää ainakin minulla kysymys siitä, ovatko nämä ihmiset lainkaan lukeneet raporttia. Siinähän tuodaan selkeästi esiin ongelmat, jotka ovat jo nyt näkyvissä, mutta pahenevat, jos mitään ei tehdä. Toisaalta raportissa tuodaan esiin, että mahdollisuudet vaikuttaa ovat olemassa, jos näin halutaan. Tämä kuitenkin vaatii sitä, että nykyisiä lähestymistapoja selkeästi muutetaan ja valitettavasti se, että me Suomessa käperrymme omaan erinomaisuuteemme ja huutelemme muille, kuinka asiat pitää tehdä, ja toisaalta toteamme, että kun Suomi on niin pieni kokonaisuus, meidän ei tarvitse ja kannata tehdä yhtään mitään, on täysin väärä lähtökohta. Pääasiallinen ongelma ja turhautumisen syy onkin se, että toimitaan kuin strutsit pää piiloon laittaen omaa pientä kansallisvaltiota ajatellen ja unohdetaan se, että meillä on vain yksi maapallo, jonka tuhoutuminen ei kunnioita kansallisvaltioiden rajoja. Turhautumista korostaa vielä se, että vaikka tällä hetkellä olisikin keinot estää pahimpien ongelmien syntyminen, näin ei haluta tehdä, koska se maksaisi ja voisi ”heikentää kansainvälistä kilpailukykyämme”. Käyn alla läpi tiivistetysti, miten itse luin IPCC:n 2018 raportin. Sehän on kaikkien vapaasti luettavissa ja löytyy verkkosivulta https://www.ipcc.ch/sr15/.

1. Lämpötila maapallolla on keskimäärin kohonnut asteen 1850-1900 keskimääräisestä tasosta. Muutos on tällä hetkellä kiihtyvä ja n. 0.2 astetta vuosikymmenessä. Auringon ja tulivuorien aktiivisuuksien muutoksien lasketaan pystyvän vaikuttamaan lämpötilamuutokseen vain 0.1-0.2 astetta. Lämpötilamuutokset ovat suurimmillaan Suomen leveyspiirillä talvisaikaan, jolloin maapallon keskilämpötilan noustessa 1.5 astetta, muutos täällä olisi jopa yli 4 astetta. Keski- ja Etelä-Euroopassa muutokset puolestaan olisivat suurimmillaan kesäaikana, jolloin keskilämpötila nousisi yli 2 astetta. Äärimmäiset sääilmiöt, kuten kuumuusjaksot, pitkälliset kuivuudet, rankkasateet ja myrskyt lisääntyvät merkittävästi. (Esimerkiksi 1980-2000 välillä äkillisten ympäristömuutoksien aiheuttamat taloudelliset vahingot maailmanlaajuisesti kymmenkertaistuivat). Mielenkiintoista on, että jokseenkin kaikki ilmastomallit arvioivat sademäärän Suomen leveyspiirillä kasvavan – sateet vain olisivat entistä rankempia ja aiheuttaisivat yleisesti tulvia.

2. Keinot rajoittaa lämpötilan nousu toivottuun 1.5 asteeseen ovat olemassa, mutta tähän mennessä tehdyt lupaukset eivät ole riittäviä, varsinkaan kun talouskasvun edistämisen nimissä niistä ollaan valmiita luopumaan. Tärkeinä muutoksina olisi mm. metsäpinta-alan merkittävä lisääminen nykyisestä ja hiilidioksidia lisäävän materiaalin käytöstä luopumisen energiantuotannossa (on huomattava, että tämä sisältää myös puun ja turpeen polton) niin kauan kuin savun hiilidioksidia ei saada poistetuksi. Myös niin lemmikki- kuin tuotantoeläinten määrän vähentäminen olisi merkityksellistä (samoin kuin väestönkasvun rajoittaminen).

3. Koska ilmastoon vaikuttavat tekijät eivät noudata kansallisvaltioiden rajoja, ilmaston tilan parantamiseen tähtäävät toimet tulisi tehdä siellä, missä niillä on suurin vaikutus. Tämä tarkoittaa sitä, että me emme voisi ajatella pelkästään Suomessa tehtäviä toimia, vaan myös sitä, miten sudanilainen maanviljelijä selviäisi. Aikaisemmin globalisaatio on tarkoittanut pääasiassa kauppapolitiikkaa, mutta tulevaisuudessa sen pitäisi tarkoittaa ihmisten välistä solidarisuutta, jotta maapallo säilyy asumiskelpoisena kaikkialla. Niinpä ilmastomuutoksen vastustaminen tarkoittaa myös kamppailua eriarvoisuutta ja rasismia vastaan. Näyttää siltä, että ilmastomuutoksesta eniten kärsivät ryhmät ovat jo valmiiksi köyhiä.

Niin IPCC:n raportti kuin aiempi Scientists’ Warning to Humanity molemmat sanovat, että ilmastomuutos on torjuttavissa. Sitä ei kuitenkaan voi tehdä niin, että perinteisiä kansallisvaltioiden rajoja pidetään pyhinä eikä myöskään ilman kustannuksia. Kustannukset ovat tulevilta sukupolvilta otetun lainan lyhennystä – tämän pitäisi olla kaikkien valtionvelasta huolestuneiden hyväksyttävissä: eihän tuo velka tulevilta sukupolvilta poikkea muista veloista millään tavoin. Tehokas ilmastomuutoksen vastustaminen edellyttää myös, että kehitysapu viisin-kymmenkertaistetaan. Vaikka tämä hetkellisesti lisääkin menojamme, voi hyvinkin käydä niin, että sillä saavutettavat säästöt pitkällä aikavälillä ovat hetkellisiä menoja suuremmat. Kun kerran ilmastomuutos on sekä näkyvissä että torjuttavissa, voikin sanoa että turhautuminen siihen, että mitään ei tehdä tai että teot eivät saa aiheuttaa kustannuksia, on perusteltua.  

Climate change - fallacies in the studies of the sceptics

Lauantai 9.9.2017 klo 16.20 - Mikko Nikinmaa

Although more than 95 % of scientists and 95 % of the reports agree with the climate change, the climate sceptics are very vocal, and as a result, their opinions in the media get much higher coverage. Recently, a common feature of climate change deniers has been to say that "the majority of scientists has also earlier been wrong". They consider themselves (or are considered to be) modern day Galileos, who dare to differ from the mainstream opinions. There is, however, a drastic difference: Galileo's opinions were based on the fact that the observations and calculations could not be explained by the earlier theories as well as by his. In contrast, the climate change deniers do not in their studies include the data that do not fit their ideas. This is actually quite ridiculous, since the same people often claim that the studies supporting the climate change do not take all the data into account. These and other problems in the climate sceptics' studies are described in detail in the open access article by Rasmus E. Benestad, Dana Nuccitelli, Stephan Lewandowsky, Katharine Hayhoe, Hans Olav Hygen, Rob van Dorland & John Cook in Theor Appl Climatol (2016) 126:699–703 "Learning from mistakes in climate research"