Digiloikka - rähmälleen likaojaan, jos ei vähän mietitä

Maanantai 25.5.2020 klo 18.57 - Mikko Nikinmaa

Ensimmäistä kertaa harjoittelin tietokoneen käyttöä 1971, kun koneet olivat vähintään huoneen täyttäviä eivätkä pystyneet läheskään samaan kuin kaikki nykyajan laskimet. Ensimmäisen PC:ni ostin 1984 ja siitä lähtien olen uusinut laitteitani koko ajan. Niinpä voin varmasti sanoa tuntevani tietotekniikan aika hyvin, vaikka olenkin jo eläkeiässä.

Koko tietotekniikan käyttöni 50-vuotisen historian ajan minua on harmittanut yksi seikka: kaikessa suunnittelussa lähtökohtana on ollut tietotekniikkainsinöörin näkökulma eikä suinkaan se, millä tavalla ohjelman tai muun sovelluksen käyttäjä pystyisi tehtävänsä joustavimmin ja helpoimmin tekemään. Ja tämä lähtökohta on tullut koko ajan laajempia piirejä koskettavaksi.

On ruvettu puhumaan digiloikasta, kun oikeasti on vain ruvettu hankkimaan tabletteja kouluihin tai erilaiset palvelut on siirretty verkkoon. Kaikki asiat tulisi hoitaa ”äly”puhelimella. Tässä tapauksessa on aika vähän mietitty sitä, mikä olisi käyttäjän kannalta paras ratkaisu ja mikä olisi tasa-arvoisin vaihtoehto. Usein tuleekin mieleen, että digiloikasta puhujat ja sen ajajat eivät ymmärrä paljonkaan tietotekniikan laitteiden sopivuudesta eri käyttöihin.

Esimerkiksi tablettien ostaminen kouluihin. Itse en käytä tablettia mihinkään, jossa pitää kirjoittaa tai laskea. Ne vaativat kunnon näppäimistön – tabletti sopii vain videoiden ja musiikin suoratoistoon. Kun sen ruutu on suurempi kuin puhelimen, TV:n katselu on paljon mukavampaa kuin puhelimessa. Asiointi verkossa eriarvoistaa ihmisiä huomattavasti. Vain vähemmistö yli 70-vuotiaista käyttää tietokonetta tai älypuhelinta edes viikoittain. Sen vuoksi ei palveluita voi siirtää verkkoon niin, että niitä ei voi vähintään yhtä helposti hoitaa muuten. Jos niin tehdään, syrjitään ihmisiä: on melkoisen hullua, että Kansaneläkelaitoksen palvelut hoituvat paljon helpommin verkossa kuin muuten, kun ehkä tärkein palvelujen käyttäjäjoukko ei verkon käyttöä juurikaan hallitse. Todellinen digiloikka – digitaalisten palvelujen käyttöönotto parhaalla tavalla edellyttäisikin sitä, että kaikissa yhteyksissä huomioitaisiin käyttäjäkunnat ja sovellukset suunniteltaisiin käyttäjien lähtökohdista. Digiloikka ei saa merkitä sitä, että koulujen ala-asteella opetetaan ohjelmoinnin alkeita insinöörityyliin. Sitä ei tarvitse kukaan; kaikki tarvitsisivat sen sijaan digitaalisten palvelujen tekemistä käyttäjien lähtökohdista: tuollaiseen tarvittaisiin suhteellisen pieni joukko ihmisiä sovelluskehittäjiksi. Hyvä analogia on peliteollisuus: suurin osa pelaajista ei tiedä pelien sielunelämää lainkaan, pelaa vain pienen joukon suunnittelemia pelejä.

Yksi merkittävimmistä ongelmista digiloikassa on erilaisten verkkojen haavoittuvuus. Kymmeniä kertoja vuodessa erilaiset kyberhyökkäykset vaikeuttavat joko yksittäisten palveluntarjoajien tai yksittäisten verkkosivustojen käyttöä. Pahimmillaan suunnilleen koko digitaalinen palvelujärjestelmä ei toimi. Näin kävi vain pari viikkoa sitten, kun Telian verkko oli useita tunteja pois käytöstä. Kun kaikki toiminnot ovat suurelta osin siirtyneet verkon kautta toimiviksi, tuolloin ei mitään voinut tehdä.

Digiloikka ei voikaan olla kritiikitöntä digitaalisten palveluiden käyttöönottoa. Sen sijaan tulee kaikessa miettiä sitä, mihin asioihin palvelut sopivat ja mihin eivät. Kuten muutkin menetelmälliset piirteet yhteiskunnassamme, digitaalisten menetelmien käyttö on hyvä renki mutta huono isäntä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tietotekniikka, ATK, verkko, WWW