Järvien kunnostus?

Keskiviikko 30.5.2018 klo 10.13 - Mikko Nikinmaa

Littoistenjärven menestystarina on poikinut useita suunnitelmia rehevöityneiden pikkujärvien kunnostamiseksi ympäri maata. Tässä yhteydessä on mielestäni tärkeää miettiä, mitä sanalla kunnostus tarkoitetaan. Kun alumiinikloridikunnostusta kannattaa tehdä vain pienissä järvissä, joissa ei ole merkittävää ulkoista ravinnekuormitusta, sana kunnostus tarkoittaa virkistyskäyttöön sopivammaksi tekemistä kuin tällä hetkellä. Se ei suinkaan tarkoita luonnonmukaistamista. Pikkujärvien rehevöityminen, umpeenkasvaminen ja vähittäinen maatuminen kun on niiden luonnonmukainen kiertokulku silloin kun ei merkitttävää ulkoista kuormitusta ole. "Kunnostamalla" järven ihminen puuttuu tähän kiertokulkuun. Virkistyskäytön kannalta tämä tavallisesti on hyödyllistä ja siksi sitä tehdään. Mutta sekään, että vanhat ihmiset muistavat järven ennen olleen paljon nykyistä kirkkaampi ei tarkoita, että ennallistaminen olisi luonnonmukaistamista. Vesi tulee kirkkaaksi kahdesta syystä, jos siitä poistetaan ravinteet tai jos siinä on niin paljon ympäristömyrkkyjä/se on niin hapanta, ettei siinä mikään elä ravinteista huolimatta. Se, mitä kunnostetuissa järvissä ainakin saadaan aikaan  on, että alumiinikloridilla fosfori (merkittävin ravinne) saostetaan. Tämä ei poista sitä tosiasiaa, että alumiini-ioni on yksi merkittävimmistä myrkyllisistä metalli-ioneista, joka happosateiden aikaan 1980-luvulla piti alhaisen pH:n kanssa huolen siitä, että rehevätkin Etelä-Suomen pikkujärvet tulivat kirkasvetisiksi. Nyt kun happamoituminen (ja sen kanssa alumiinipitoisuuden nousu) on muisto vain, järvet ovat muuttuneet takaisin vesialueiksi, missä kaikki kasvaa. (Järvien kunnostus alumiinikloridilla vaikuttaa täten sekä ravinteiden poiston että myrkkyvaikutuksen kautta veden kirkkauteen). Ehkä suurin muutos on tapahtunut Itämeressä. Siellä haitallisten ympäristömyrkkyjen pitoisuus on pudonnut suunnilleen kymmenesosaan siitä, mitä se oli pahimpina vuosina. Ainakin osittain tästä syystä rehevöitymisen haitat (esim. sinileväkukinnat) tulevat voimakkaasti esiin. Itämeren osalta kannattaa kuitenkin muistaa, että nykyisien virtausolojen vallitessa se muuttuu luonnonmukaisesti suureksi makeavesialtaaksi. Lisäksi fossiiliaineisto osoittaa, että sinileväkukinnat ovat aina olleet Itämeren riesa.

Homeisia haukia Littoistenjärvellä

Lauantai 30.9.2017 klo 11.34 - Mikko Nikinmaa

Kirjoittelin tähän blogiin useita kirjoituksia Littoistenjärven "kemikaalikunnostuksen" jälkeen varoittaen sen haitoista. Emme oikein ennalta tienneet jälkeenpäin tulevista vaikutuksista. Tämänviikkoiset uutiset homeisista hauista voisivat aiheuttaa vahingoniloisen lausahduksen, mitä minä sanoin, mutta siihen en aio nyt sortua. Itsekin arvelen, että kaloille on tullut vesihometta ja se on äärimmäisen huonokuntoisuuden viimeinen syy. Sen sijaan se, ettei kemikaalikunnostus ole voinut olla syynä, kun nyt veden ominaisuudet ovat hyvät, ei pidä paikkaansa. Pitkään (nyt jo yli 40 vuotta) kaloja koe-eläiminä käyttäneenä tiedän, että veden ominaisuudet voivat olla täydelliset kun vesihome iskee, mutta kala on jostain syystä aiemmin ollut stressattu. Lisäksi, vaikka yleisimmin vesihometta saavatkin kalat, joiden ihossa on pyydyksien tai jonkin muun syyn aiheuttamia vaurioita, muutenkin stressaantuneet kalat saavat vesihometta. 

Eli minun ajatukseni huonokuntoisten haukien tarinaksi on seuraava. "Kemikaalikunnostus" aiheutti kalojen stressaantumisen. Kalan ihon limaneritys muuttui epänormaaliksi. Tämä aiheutti sen, ettei erittyvä lima enää pystynyt tappamaan vesihomeitiöitä. Kalojen iholle erittyy limassa valkuaisaineita, joiden tehtävä on tappaa patogeenejä. Itse asiassa näitä pidetään yhtenä mahdollisuutena luoda perusta uudentyyppisille antibiooteille. Kun itiöt rupeavat kasvamaan, kuluu jopa kuukausia ennen kuin Littoistenjärven haukien kaltainen tila havaitaan. Niinpä zombiehaukien stressaantuminen "kemikaalikunnostuksen" johdosta on mielestäni syynä kalojen tämänhetkiseen huonoon kuntoon.

Fosfaatin poisto alumiinisuoloilla - mihin ei juurikaan kiinnitetä huomiota

Sunnuntai 11.6.2017 klo 12.58

Järvien kunnostus ja juomaveden puhdistus alumiinisuoloilla (sekä alumiiniklorideja että alumiinisulfaattia käytetään) perustuu seuraavaan. Alumiinikloridi ja alumiinisulfaatti ovat vesiliukoisia mutta alumiinifosfaatti ei ole, joten vesien tärkeä ravinne, fosfaatti, reagoi alumiinin kanssa ja vajoaa pohjaan sakaksi. Niin kauan kuin veden pH on korkea, alumiinifosfaatti säilyy liukenemattomana pohjassa eikä fosfaatti ole edes pohjan vesikasvien ravinne. Näin ollen vedestä saadaan saostamalla ravinteet huimasti vähennetyksi, mikä on veden käsittelyn päämäärä. Kun sinilevät pystyvät käyttämään hyväkseen ilmakehän typpeä, fosforin vähenemisen vedessä pitäisi näkyä erityisesti sinilevien kasvun vähentymisenä. Useiden alumiiniyhdisteiden alhainen vesiliukoisuus pitää tämän, yhden maankuoren yleisimmistä metalleista, pitoisuuden vedessä alhaisena.

Vaikka alumiinin ja sen useiden suolojen liukoisuus veteen onkin vähäistä, liukoisuus kasvaa vesien happamoituessa. Kun happosateet aiheuttivat vesien happamoitumista, yksi suurimmista ongelmista oli veteen liuenneen alumiinin myrkyllisyys. Kun suomalaiset vedet ovat luontaisesti yleensä happamia ja niiden pH joillakin alueilla pysyy korkeana ravinteiden aiheuttaman leväkasvun ansiosta, onnistunut ravinteiden poisto vedestä laskee pH:ta, minkä tuloksena alumiinin (ja ravinteiden) liukoisuus kasvaa. Vaikka tällöin ravinteiden määrän kasvun tuloksena levien kasvu lisääntyy, tämä ei minusta ole ongelma vaan se, että alumiini-ioni, joka on myrkyllinen, myös liukenee veteen. Lisäksi jo alumiinin suoloja levitettäessä veden alumiinipitoisuus nousee ja jää kohonneelle tasolle, mikäli kaikki alumiini ei saosta fosfaattia.

Alumiini-ioni on yksiselitteisesti myrkky. Sitä ei näytetä tarvitsevan mihinkään elintoimintoon. Ihmisellä krooninen alumiinialtistus on yhdistetty Alzheimerin ja Parkinsonin tautiin sekä ALS:iin. Eri koe-eläimiä käyttäen sen on havaittu vaikuttavan myös kehitykseen, erityisesti hermoston kehitykseen. Kiduksin hengittäviin eläimiin vaikutukset ovat kolmenlaisia. Ensinnäkin aikuisissa eläimissä alumiini-ioni vaikuttaa kidusten suolaläpäisevyyteen, minkä seurauksena eläinten suolapitoisuus laskee aiheuttaen aluksi muun muassa normaalista poikkeavaa hermotoimintaa. Toiseksi, kidusten lähellä veden pH on paljon korkeampi kuin veden pH eläimen ulkopuolella. Tämän tuloksena alumiinin hydroksidit saostuvat kidusten pinnalle, minkä seurauksena hapen kulkeutuminen eläimiin ei enää säily riittävänä elintoiminnoille ja eläin kuolee. Tämä oli ehkä suurin syy happosateiden aikaisiin kalakuolemiin. Kolmanneksi, alumiini-ionit vaikuttavat erityisesti hermoston ja sydämen kehitykseen. Vaikka vielä ei tunnetakaan eri eläinten herkkyyksien eroja, kaikille tutkituille eläimille näyttää olevan yhteistä se, että vaikutukset ovat suurimmillaan kehityksen alkuvaiheessa.

Niinpä, kun vesien kemikaalikunnostuksen yhteydessä tuodaan vain kunnostuksen kiistämättä näkyviä positiivisia puolia esiin, epäilenpä, etteivät edellisen kappaleen esittämät ongelmat ole tiedossa.

Järvien (mm. Littoistenjärvi) kunnostus kemikaaleilla

Lauantai 20.5.2017 klo 20.18 - Mikko Nikinmaa

Muun muassa Littoistenjärvi lähellä Turkua on ainakin lyhytaikaisesti saatu kirkasvetiseksi laittamalla veteen polyalumiinikloridia. Yhdiste (tai ennen kaikkea sen alumiini) muodostaa huonosti veteen liukenevan kompleksin vettä rehevöittävän ravinteen, fosfaatin kanssa. Alumiini-ioni on kuitenkin hyvin myrkyllinen erityisesti kiduksin hengittäville eläimille. Tämä onkin näkynyt kunnostuksen yhteydessä: kemikaalikäsittely on aiheuttanut sangen paljon kalakuolemia.

Kun kolmisenkymmentä vuotta sitten vesistöjen happamoituminen oli suurin ympäristöuutinen, vesien alumiinipitoisuuden nousua pidettiin yhtenä tärkeimmistä kalakuolemia aiheuttavista tekijöistä. Hyvin alhaisissa pH-arvoissa alumiini esiintyy suoraan myrkyllisenä vapaana ionina. Rehevissä järvissä pH ei koskaan ole niin alhainen, että tällaista myrkyllisyyttä esiintyisi. Sen sijaan korkeammissa pH-arvoissa alumiini muodostaa hydroksideja, jotka sakkautuvat kidusten pinnalle. Tämä vähentää eläinten hapensaantia ja tappaa ensin eläimet, jotka tarvitsevat paljon happea. Näin ollen ensimmäisinä kaloista kuolevat lohet ja siiat, sitten ahven ja lahna. Sen sijaan särki, hauki ja ruutana säilyvät hyvin hengissä. Selkärangattomista kohtuullisen varhain kuolevat ravut ja simpukat.

Polyalumiinikloridia käytetään pitämässä juomavesikin kirkkaana. Kirkas vesi ei suinkaan tarkoita, että vesi on eläimille haitaton. Käyttämämme juomavesi on usein tappavaa kaloille, erityisesti paljon happea tarvitseville lohikaloille. Niinpä - järven kunnostus ei välttämättä tarkoita sitä, että tehtäisiin paremmat olot eläimille: asia voikin olla täysin päinvastoin. Kemikaalein kirkastettu vesi voikin olla eläimille tappava.