Muistojeni talousmetsä ei ollut puupelto

Maanantai 5.12.2022 klo 10.41 - Mikko Nikinmaa

Kun lapsena aloitin linturetkeni, missään ei ollut avohakkuita. Metsien puusto oli vaihtelevan ikäistä. Mäntykankailla kasvoi kanervaa ja puolukkaa. Risuja siellä ei juurikaan ollut, joten liikkuminen sujui vaivatta. Kuusimetsät kasvoivat kosteammilla paikoilla ja niissä oli hankalampi kulkea. Suuri osa metsistä oli sekametsiä, joissa havupuiden joukossa oli koivuja, leppiä, pihlajia ja haapoja. Metsien monimuotoisuus oli linturetkeilijän onni: kangasmetsien illoissa surisivat kehrääjät, päivällä tekivät metsäkirviset soidinlentojaan. Hömö-, töyhtö- ja kuusitiaiset olivat retkien yleisimmät lintulajit. Koppelot, pyyt ja teerinaaraat lehahtivat lentoon aina silloin tällöin.

Niin, metsien lintumaailma oli monimuotoinen. Kun metsäpohja ei ollut täynnä risuja, oli marjastaminen vaivatonta. Ja mustikoita ja puolukoita poimimme ämpärikaupalla. Silti metsä oli talousmetsää. Tukkipuut kaadettiin sieltä pois. Yksi vanhemmista serkuistani oli vuosittain metsätyömiehenä. He olivat yleensä urakkapalkalla ja hän kehui aina kaataneensa niin paljon puita talvella, että voi viettää samanlaisen kolmen kuukauden kesäloman kuin koululaiset. Tuonkaltaisesta metsätaloudesta siirryttiin pois, kun metsien monitoimikoneiden aika alkoi. Yhdellä monitoimikoneella pystyi tekemään usean metsätyömiehen työn, mutta sillä ei tietenkään kannattanut kaataa vain joka neljättä puuta. Jotta tästä päästiin, ruvettiin tekemään avohakkuita ja sen jälkeen metsät kasvatettiin tasaikäisiksi, jotta kaikki uudet alat voitiin kaataa yhdenaikaisesti. Puiden väli tehtiin sellaiseksi, että metsätyökone mahtui vaivatta väliin. Metsät muuttuivat puupelloiksi.

Metsätalouden muutos oli ylhäältä johdettua. Jos joku metsänomistaja ei halunnut ”hoitaa” metsäänsä puupeltomentaliteetilla, viranomaiset määräsivät rangaistusmaksuja. Puupeltomentaliteetista poikkeavia asiantuntijoita ei käytetty metsätalousasiantuntijoina, vaan heidän mielipiteensä ja tutkimustuloksensa ohitettiin ja niille jopa naureskeltiin. Tämän suhtautumistavan jatkumoa on viimeaikainen suhtautuminen EU:n luonnonennallistamisasetusluonnokseen. Suomen metsänhoitoon eivät saa vaikuttaa kuin puupeltoajattelua kannattavien metsänomistajien hyväksymät tahot.

Suomalaisen talousmetsän pitää viime vuosikymmenien metsäpolitiikan mukaisesti olla puupelto, josta monet linnut ovat kadonneet, vaikka talousmetsä voisi olla metsien ennallistamisen ansiosta kelpo asuinpaikka hömötiaiselle.  

1 kommentti . Avainsanat: luonnon ennallistaminen, metsäpolitiikka, avohakkuut

Metsä vai puupelto? Jos haluat ympäristöongelmia tulevaisuudessa, valitse jälkimmäinen

Maanantai 21.2.2022 klo 16.34 - Mikko Nikinmaa

Kun olin lapsi 1960-luvulla pääosa metsistä oli siellä missä niiden pitikin. Missä maapohja oli kosteaa, kasvoi kuusia ja männyt olivat kuivilla kankailla. Vaikka havupuut olivatkin metsien pääpuita, niiden joukossa kasvoi koivuja ja haapoja. Metsien ojitus ja avohakkaus olivat vasta tulossa. Metsurit kaatoivat puut yksitellen – tuolloin olivat jo moottorisahat tulleet, mutta eivät metsätyökoneet. Tukit tuotiin metsästä pääosin hevosten vetämissä reissä. Niin, silloin talousmetsätkin olivat metsää ja niiden lintulajisto oli monipuolinen.

Puun tuotantoa piti kuitenkin saada lisätyksi. Korjuumenetelmät muuttuivat. Metsätyökoneet syrjäyttivät perinteiset metsurit: yksi kone teki varmaan kymmenen metsurin työn. Koneiden ei ollut kuitenkaan helppo liikkua, jos metsästä hakattiin vain puu sieltä, toinen täältä. Varsinkaan monitoimikoneen kaikki teho ei tullut käytetyksi, jos ei kaikkia puita hakattu samalla kertaa. Metsätyökoneiden käyttöön kytkeytyivät avohakkuut. Avohakkuualueilla maapohja aurattiin, auratussa maassa kun mukamas taimet kasvoivat paremmin. Niin, paikalla, missä ennen avohakkuuta oli ollut hyvä mustikkasato kuusimetsissä ja puolukkasato mäntymetsissä, oli hakkuun jälkeen useita vuosia horsmakasvusto, jossa oli hankala liikkua auratun maan takia.

Avohakkuualueille istutettiin tietysti uusia havupuiden taimia. Yksi silmiinpistävimmistä piirteistä on ollut kuusien osuuden kasvu. Niitä on istutettu entistä kuivemmille kasvupaikoille. Kuusi kasvaa jonkin verran nopeammin kuin mänty ja sen myyntiarvo on puukuutiota kohti suurempi. Hakkuuaukeilla puun kasvu yleisesti on aluksi jonkin verran suurempaa kuin oikeassa metsässä, mutta sitten kun puupelto on kasvanut, ero katoaa. Viljellyt metsät ovat jokseenkin aina vain yhden puulajin puupeltoja, joita jopa suositellaan lannoitettavaksi kuten peltoja.

Kun viime vuosien ajan on paljon puhuttu siitä, kuinka metsien kasvu koko ajan vain lisääntyy, joten hakkuita voidaan lisätä, on suurelta osin puhuttu vain puupelloista, jollaisiksi vain metsien rahallisesta arvosta kiinnostuneet metsätalouspiirit haluaisivat saada Suomen kaikki metsät. Tämä lähestymistapa unohtaa kokonaan seuraavat kolme näkökulmaa, joista viimeinen romauttaa pitkällä tähtäyksellä puun tuotannon.

1. Oikea metsä on muutakin kuin yhden lajin puupelto. Metsien linnut, kasvit, sienet ja marjat kärsivät kaikki puiden monokulttuurista. Viime vuosikymmenien kuluessa esimerkiksi ennen niin yleiset hömö- ja töyhtötiaiset ovat muuttuneet harvinaisiksi. Monimuotoinen metsä on paras tae sille, että luonnonkirjo säilyy suurena ja että me ja lapsemme pystymme marjastamaan ja sienestämään. Mmm-mustikkapiirakka; mustikkapaikat häipyvät vuosiksi-vuosikymmeniksi kun metsiä ”hoidetaan”.

2. Metsien lannoitus rehevöittää vesiä. Ilmaston muutoksen jälkeen eniten uutisvälineiden palstatilaa saava ympäristöongelma on Itämeren ja muiden vesistöjen rehevöityminen. Rehevöitymisen vastaista taistelua pidetään yhtenä suurimmista ympäristönsuojelun tarpeista. Tästä huolimatta metsien lannoitusta jopa lentolannoituksin mainostetaan metsäyhtiöiden verkkosivuilla. Lannoituksen sanotaan lisäävän metsien kasvua ja siten metsänomistajien tuloja. Ehkä näin onkin, mutta me muut maksamme lannoitusten haitat, kun vesien rehevöitymistä ei saada kuriin.

3. Yhden lajin puupellot ovat erityisen alttiita tuholaisille. Suomen luontaiseen hyönteislajistoon kuuluu useita tuhohyönteisiä, kuten kirjanpainaja ja mäntypistiäinen. Samaten kasvitauteja aiheuttavia bakteereja ja sieniä, esimerkiksi juurikääpä, esiintyy luonnostaan. Tyypillistä näille kaikille on, että ilmaston lämpeneminen tuntuu suosivan niitä. Lisäksi ne suosivat tyypillisesti yhtä lajia, joten leviäminen on tehokasta sopivan lajin puupellossa. Esimerkiksi kirjanpainaja ja juurikääpä esiintyvät erityisesti kuusessa. Jos kuusi voi huonosti kasvupaikan kuivuuden vuoksi, leviää kirjanpainajien aiheuttama vahinko kulovalkean tavoin puupellon kuusesta kuuseen. Jos metsäala olisikin luontaista sekametsää, siinä olevat vähemmät kuuset eivät olisi yhtä huonokuntoisia ja metsän lehtipuihin kirjanpainaja ei leviäisi lainkaan. Tuloksena voikin olla, että tulevaisuudessa liian kuivalle perustetut kuusipellot tuottavat paljon vähemmän kuin luontaisesti uudistuvat sekametsät.

Metsätalous, joka perustuu vain maksimaaliseen puun tuotantoon tällä hetkellä, onkin varma keino aiheuttaa ongelmia luonnon käytölle tulevaisuudessa.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastonmuutos, metsänhoito, metsätuholaiset, metsien lannoitus, avohakkuut, marjastus