Lyhyt Simpunpäästöoppi 8

Lauantai 11.11.2023 klo 15.27 - Mikko Nikinmaa

Kun jätevesiä ei vielä puhdistettu, paperin valkaisussa käytettiin yleensä vapaata klooria, joka reagoi puun rengasmaisten yhdisteiden kanssa. Näin puunjalostusteollisuuden jätevesissä joutui ympäristöön myrkyllisiä ja hyvin hitaasti hajoavia polykloorattuja bisfenyylejä (PCB). Kertyessään eläimiin ne aiheuttivat muun muassa lisääntymishäiriöitä. Myös veden dioksiinipitoisuudet nousivat korkeiksi. Vaikka dioksiinien muodostumiselle ei olekaan yhtä yksittäistä syytä, niitä syntyi erityisesti palamistuotteissa ja ne pääsivät jätevesissä ympäristöön. Niin dioksiinit kuin PCB:t ovat hyvin rasvaliukoisia, minkä vuoksi ne siirtyvät ympäristöstä eliöihin ja rikastuvat ravintoketjussa (planktonista huippupetoihin). 

Itämeren 1970-luvun veden kanssa analogista on puhdistettu juomavesi: vesi on kirkasta, mutta siihen laitettu kala on hetken päästä maha pystyssä kuolleena. Juomaveden puhdistuksen päämäärähän on tappaa kaikki vedessä elävät haittaeliöt.

Pahimpien 1970-luvun vuosien jälkeen sekä vedenpuhdistus on tehostunut että teollisuuden prosessit kehittyneet ympäristöä vähemmän pilaaviksi. Muun muassa Suomen ja Ruotsin puunjalostusteollisuuden päästöt tuotekiloa kohti ovat nykyisin korkeintaan prosentin verran siitä mitä muinoin. Itämeren tämänhetkiset dioksiini- ja PCB-pitoisuudet ovatkin suunnilleen kymmenesosa pahimpien aikojen pitoisuudesta. Myrkkyjen entisen kauhistuttavan määrän osoittaa se, että silakan ja lohen dioksiinipitoisuudet ylittivät vielä 2010-luvulla asetetut raja-arvot. Nyt (2023) suurin osa kaloista on ”syötäväksi kelpaavia”.

Laitoin lainausmerkit syötäväksi kelpaaviin, kun ympäristömyrkkyjen päätetyissä raja-arvoissa elintarvikkeille ei yleensä oteta huomioon sitä, kuinka paljon elintarviketta nauttii. Näin ollen se on sama ravulle ja naudanlihalle – ja tuskin kukaan pystyy tuloillaan nauttimaan molempia samaa määrää, vaikka haluaisikin. Jos normaalit suomalaiset kulutustottumukset otetaan huomioon, ihminen saa vuodessa paljon enemmän dioksiinia ja PCB:tä maidosta kuin silakasta. Asetetut raja-arvot ovat lisäksi poliittinen päätös, joka ei perustu mihinkään tietoon, että ne akuutisti tai kroonisesti aiheuttaisivat haittoja juuri raja-arvot ylittävissä pitoisuuksissa. Kuinka näin voisi ollakaan, kun esimerkiksi dioksiinin akuutti myrkyllisyys eri rottakannoille vaihtelee 10000-kertaisesti. Kohu kalojen korkeista dioksiini- ja PCB-pitoisuudesta tuli otsikoihin vasta Suomeen liityttyä Euroopan Yhteisöön, eli vuoden 1995 jälkeen. Tällöin dioksiini- ja PCB-pitoisuudet olivat jo laskeneet huimasti huippupitoisuuksistaan. Jos Itämeren lohen ja silakoiden syönti olisi aiheuttanut haittoja ihmisissä, ne olisivat tulleet näkyviin suunnilleen samaan aikaan kuin hylkeiden lisääntymishäiriöt, jotka dioksiini ja PCB:t melko varmasti aiheuttivat.

Dioksiinit ja PCB:t säilyvät rasvaisissa kaloissa kahdesta syystä. Ensinnäkin, kuten edellä mainitsin, yhdisteet ovat hyvin rasvaliukoisia, joten ne kertyvät rasvakudokseen – minkä takia niitä on paljon rasvaisissa kaloissa. Toiseksi sekä PCB:itä että dioksiineja hajottaa AhR-aineenvaihduntareitti. Tämä myrkkyjä käsittelevä reitti on kaloissa huomattavasti vähempitehoinen kuin nisäkkäissä ja linnuissa, joten myrkky säilyy kaloissa muuttumatta paljon pitempään kuin broilerin, sian tai naudan lihassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: PCB, dioksiini, rasvaliukoiset ympäristömyrkyt, AhR

Syö silakkaa - Itämeri on paljon puhtaampi kuin 30 vuotta sitten

Perjantai 3.2.2023 klo 13.36 - Mikko Nikinmaa

Muistan kun pääministeri Harri Holkeri sanoi vuonna 1990, että suomalaisten pitäisi syödä silakkaa sisäfileen sijaan. Silloin oli jo alkanut pitkäkestoinen lama ja tuskin suurin osa suomalaisista olisi voinut sisäfilettä usein ostaakaan niin että palkka olisi riittänyt poikkeuksena tietysti pääministeri ja muut isotuloiset. Mutta tuohon aikaan silakassa oli aivan toisenlainen ongelma, joka tuli esiin Suomen liityttyä EU:hun vuosikymmenen puolivälissä. EU oli säätänyt raja-arvot elintarvikkeiden sisältämille ympäristömyrkyille. Näiden joukossa oli dioksiinien enimmäismäärä kilossa. Tämän raja-arvon silakka ylitti kirkkaasti. Sitä ei olisi siis saanut myydä elintarvikkeena ilman erivapautta. Suomi ja Ruotsi hakivat tällaisen erivapauden, EU-maista kun Itämeren silakkaa syötiin käytännössä vain näissä kahdessa maassa.

Dioksiinit ovat rasvaliukoisia ympäristömyrkkyjä. Niitä on syntynyt jätteenpoltossa, paperin ja sellun kloorivalkaisussa sekä sahateollisuudessa puun sinistymisen estoon käytettyjen kloorifenolien valmistuksessa ja käytössä. Kun erityisesti Suomen vaurastuminen perustui metsäteollisuuteen ja sen jätevedet laskivat Itämereen (myös Ruotsista ja Neuvostoliitosta) melkein puhdistamattomina vielä 1970-luvulla, ei ole ihme, että Itämeren kalojen dioksiinipitoisuudet nousivat äärimmäisen korkeiksi. Tilanne oli pahimmillaan1980-luvun alussa, minkä jälkeen kloorivalkaisusta luovuttiin ja niin teollisuuden kuin asutuksen jätevesien puhdistus parani huimasti.

Silakka ja lohikalat ovat hyvin rasvaisia. Tämän vuoksi niihin kertyy paljon rasvaliukoisia ympäristömyrkkyjä. Niiden dioksiinipitoisuuden muutoksia voidaankin pitää hyvänä mittarina rasvaliukoisten ympäristömyrkkyjen kuorman muutoksista Itämeren eliöille. Sen jälkeen kun kloorivalkaisusta luovuttiin ja jätevesien puhdistus parantui, dioksiinien pitoisuudet silakassa ovat pienentyneet suunnilleen kymmenenteen osaan siitä, mitä olivat korkeimmillaan. Silakan dioksiinipitoisuus alittaa nykyisin EU:n raja-arvon ja sitä voi sen takia syödä miten haluaa.

Vaikka dioksiinit ja muut rasvaliukoiset ympäristömyrkyt eivät enää näytäkään olevan silakan ongelma, lajin kanta on taantuva. Itämeren suolapitoisuus laskee jatkuvasti, sillä makean veden valuma ylittää Atlantilta tulevien suolaisen veden pulssien tilavuuden. Tämän seurauksena silakan tärkeimpien saaliseläimien kannat ovat romahtaneet ja sen pitää käyttää enemmän energiaa vesi- ja suolatasapainonsa säätelyyn. Molemmat tekijät vaikuttavat siihen, että Itämeren silakkakantojen kokonaispainon arvellaan pienenneen puoleen siitä, mitä se oli 1960-luvulla. Kaloja on vähemmän ja ne ovat pienempiä ja laihempia, vaikka eivät ole keskimäärin aiempaa nuorempia. Sinänsä silakan pieneneminen suolapitoisuuden laskiessa ei ole yllätys. Sehän on paljon isomman kalan, sillin, alalaji, joka on sopeutunut elämään murtovedessä.

Mutta, silakka on hyvänmakuinen. Eipä paljon parempaa ruokaa voi keksiä kuin perunamuusi ja savusilakat.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: dioksiini, ympäristömyrkyt, vesien saastuminen, metsäteollisuus

Itämeri - ongelma ja mahdollisuus

Sunnuntai 22.1.2017 klo 11.50 - Mikko Nikinmaa

Alla oleva kirjoitus on Turun yliopiston blogeissa.

Meri ja merenkulku on yksi yliopiston strategian painopistealueista. Painotusta aiotaan toteuttaa yhdessä Åbo Akademin kanssa. Tähän sopivasti Abo Akademin meribiologian professori Erik Bonsdorff valittiin juuri vuoden professoriksi. Vaikka Turun yliopiston meribiologian tutkimus onkin kansainvälistä huippua, se tunnetaan Suomessa paljon huonommin. Tekemämme korkeatasoisen Itämeren eliöiden ekologisen, fysiologisen ja geneettisen tutkimuksen tunnettuuden lisäämisessä meillä onkin työsarkaa.

Monet piirteet Itämerestä tekevät siitä toisaalta ympäristötutkijan aarreaitan ja toisaalta äärimmäisen herkästi haavoittuvan alueen. Se on nuori, matala, erossa valtameristä ja teollistuneiden maiden ympäröimä. Itämeren valuma-alueella asuu lähes 100 000 000 ihmistä. Lisäksi sen lämpötila ja suolapitoisuus ovat alhaisia ja vaihtelevia.

Itämeren ympäristöongelmat ovat olleet uutisissa 1970-luvun alusta lähtien. Lisääntymiskyvyttömät hylkeet ja silmättömät silakat olivat ensimmäiset uutiset. Sitten tulivat merikotkien mitättömät poikasmäärät ja lohen ruskuaispussipoikasten kuolemat. Merkittävää on, että kaikki 1970-80-lukujen uutiset kertoivat eliöiden kuolemista. Suurin syy silloisiin ympäristöongelmiin oli puunjalostusteollisuus, jonka huonosti puhdistetut jätevedet aiheuttivat monien pysyvien ympäristömyrkkyjen leviämisen Itämereen. Lisäksi sellu- ja paperitehtaiden jätevedet vastasivat lähes sadan miljoonan ihmisen jätevesien aiheuttamaa hapenkulutusta. Kun lisäksi tuolloin asutusjätevedet kaikkialla virtasivat mereen lähes puhdistamattomina, pohjaan vaipuvan rehevöittävän aineksen määrä oli huima. Pahimpiin aikoihin verrattuna rehevöittävän aineksen päästöt ovat laskeneet puoleen ja merkittävien pysyvien ympäristömyrkkyjen päästöt murto-osaan. Kun dioksiinien ja PCB-pitoisuudet vedessä ovat laskeneet suunnilleen viidennekseen, mutta siitä huolimatta lohen ja silakan dioksiinipitoisuudet ylittävät EU:n elintarvikkeille sallitut arvot, voi vain kauhistella dioksiinin todennäköistä määrää kaloissa parikymmentä vuotta sitten.

Muinaisiin uutisiin verrattuna viime aikojen huolet liittyvät kaikki siihen, että eliöt ovat lisääntyneet liikaa. Kun mikään ei aiheuta enää hylkeiden lisääntymisongelmia esimerkiksi harmaahylkeiden kanta on lisääntynyt muutamasta sadasta 20000:een. Kaloja syövien merimetsojen kanta on räjähtänyt – laji tuli Suomen alueelle vain parikymmentä vuotta sitten, mutta nykyisin merimetsot kansoittavat ulkoluodot tuhansin. Kun rehevöittävien aineiden kasvua ruokkivaa vaikutusta eivät mitkään myrkyt rajoita, sinileväpuuro estää loppukesällä uimisen Saaristomerellä.

Entiset synnit ovatkin yksi suurimmista Itämeren suojelun ongelmista. Kun pohjasedimenteissä on niihin vuosikymmenien aikana laskeutunut ravinnemoska ja jätevesien ympäristömyrkyt, jotka vapautuvat veteen, menee jopa vuosikymmeniä ennen kuin näkyvät haitat poistuvat, vaikka maalta tulevat päästöt pystyttäisiin estämään täysin. Kuitenkin Itäisen Suomenlahden tilanteen parantuminen Pietarin jäteveden puhdistuslaitoksien käyttöönoton jälkeen osoittaa, etteivät suojelutoimet ole turhia.

Lämpötilan nousu, ympäristömyrkyt, öljypäästöt ja vieraslajien vaikutukset ovat kaikki asioita, joita Turun yliopiston vesibiologit tutkivat eri näkökulmista. Yksityiskohtaista ympäristötietoa, muun muassa pitkähkö mielipideteksti – jossa on paljon tätä yksityiskohtaisempi selvitys Itämeren tilasta – ja ympäristöblogi löytyvät web-sivuiltani www.eepru.com.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: dioksiini, rehevöityminen, sinilevä