Ammattiyhdistysliike nykyisellään - niin eilistä päivää

Keskiviikko 5.1.2022 klo 11.44 - Mikko Nikinmaa

Taas on se aika vuodesta, jolloin työnantajat ja ammattiyhdistysliike neuvottelevat (riitelevät) tulosopimuksista. Ja päämääränä on saada lisää liksaa. Tämä tehdään samaan aikaan kun on ilmiselvää, että meidän rikkaassa maailmanosassa tulisi vähentää maapallon kantokyvyn ylittävää kulutustamme. Kuinka tämä on mahdollista, jos neuvotteluja käydään vain tulojen lisäämisestä?

Koko työntekijän asema on muutenkin muuttunut. Ennen muinoin työntekijä oli useimmiten saman työnantajan palveluksessa koko työelämänsä. Nykyisin suuri osa ihmisistä on erilaisissa pätkätöissä. Työjaksojen välille tulee väistämättä aikaa ilman palkkatyötä. Tämä ei ole tilanne, jossa ammattiyhdistysliike syntyi ja on saanut työntekijöiden asemaa parannetuksi. Kiistämättä ammattiyhdistysliike on luonut meille hyvät työehdot, viisipäiväisen työviikon, pitkät lomat ja hyvät palkat – kaiken sen, minkä takia on lottovoitto syntyä Suomeen. Mutta nyt kun maailma on muuttunut, ammattiyhdistysliike junnaa edelleen 1960-1970-luvun maailmassa. Hei, siitä on kulunut yli 50 vuotta! Vaikka työnantajistakin voi valittaa paljon, heidän keskuudessaan on muututtu paljon enemmän maailman muuttuessa.

Globalisaatiota on kauhisteltu. Nykymuotoinen globalisaatio onkin työntekijöiden kannalta huonoin mahdollinen vaihtoehto. Siispä ammattiyhdistysliikkeen pitäisi ruveta toimimaan maailmanlaajuisesti työntekijöiden aseman parantamiseksi. Mikä on onnistunut puoli vuosisataa sitten Euroopassa, pitäisi ottaa päämääräksi maailmanlaajuisesti. Ammattiyhdistysliikkeellä voisi olla tärkeä sija eriarvoisuuden vähentämisessä ja ympäristömääräysten tiukentamisessa. Samalla se ajaisi tuotannon palauttamista lähemmäs käyttäjiä ja vähentäisi pitkiä tuotantoketjuja, mikä aiheuttaa kuljetuksen suurta hiilidioksidijalanjälkeä.

Kotimaassa ammattiyhdistysliikkeen tulisi ajaa palkankorotuksien sijaan perustuloa, jonka ansiosta pätkätyöläisten asema saataisiin nykyistä selkeämmäksi. Perustulon myötä koko työttömyyskorvausjärjestelmästä voitaisiin luopua. Kun lisäksi ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun tulisi olla kaikkien ensisijainen prioriteetti, kotimaan tuloneuvotteluissa pitäisi ensisijaisena päämääränä olla ympäristön tilan parantaminen ja eriarvoisuuden vähentäminen maailmanlaajuisesti – meillä olisi varaa vähentää kulutustamme. Palkankorotusten sijaan tulisi vaatia samanlaisten summien käyttämistä kehitysmaissa olevien tehtaiden työntekijöiden aseman parantamiseen ja ympäristönsuojeluinvestointeihin.

Niin, ammattiyhdistysliike nykyisellään on kuin Neuvostoliiton 5-vuotissuunnitelmat: 50 vuotta nykyhetkestä taaksepäin. Ammattiyhdistysliike voisi kuitenkin suuntautua tulevaisuuteen. Silloin sillä voisi olla samanlainen merkitys kuin 1960-1970-luvuilla.

Ovatko vaatteesi ympäristöongelma?

Keskiviikko 18.8.2021 klo 14.29 - Mikko Nikinmaa

Käyttäisitkö vaatteita, joiden värjäys tappaa lähivesistä kaikki kalat ja muun elävän, muuttaa veden värin ja estää veden virkistyskäytön kokonaan? Varmaan vastaat, että en. Oikea vastaus on kuitenkin kyllä. Jos katsot, missä vaatteesi on tehty, yleisimmät paikat lienevät Intia, Bangla Desh, Pakistan ja Kiina. Tämän päivän Helsingin Sanomissa kirjoitettiin, kuinka vaatteiden värjäys on aiheuttanut veden värin ja pH:n muutoksia sietämättömälle tasolle eräissä Afrikan maissa.

Uutinen on tietysti totta, mutta vastaavaa vesistöjen pilaamista tapahtuu kaikissa yllä mainitsemissani maissa, Turkissa, Vietnamissa jne. Jostain syystä nämä havainnot eivät kuitenkaan ole tulleet yleiseen tietoon. Voin olla väitteestäni täysin varma, koska se perustuu näiden maiden tutkijoiden lähettämiin käsikirjoituksiin toimittamaani lehteen Aquatic Toxicology. Ongelmana oli, että vaikka havainnot olivat globalisaation, yleisen vesistöjen saastumisen ja omien kulutustottumuksiemme kannalta merkityksellisiä, tieteellisestä näkökulmasta ne olivat suunnilleen samantasoisia kuin täällä tehty työ 60 vuotta sitten.

Globalisaatio on tähän asti ollut vain keino alentaa hintoja. Tuotanto on koko ajan siirtynyt sinne, missä tuotantokustannukset ovat halvimmat. Yksi tekijä on tietysti palkkakustannukset, mutta toinen ovat ympäristömääräykset. Kun ihmiset menevät vaateosastolle, he eivät mieti Pakistanin jokien tilaa, vaan ostoksensa hintaa.

Globalisaation pitäisi kuitenkin tarkoittaa täysin muuta. Ilmastonmuutos, muoviongelma, biodiversiteettikato, vesien saastuminen ja maankäytön ongelmat ovat asioita, jotka koskettavat kaikkia maapallon ihmisiä. Me kaikki asumme samalla maapallolla, jonka rajat ovat tulleet vastaan. Siksi hintojen alentamiseen pyrkivän taloudellisen globalisaation sijasta meidän olisi siirryttävä ympäristöglobalisaatioon, jossa tehdään maailmanlaajuisesti ympäristön tilaa parantavia ratkaisuja. EU:n ilmastomuutosohjelmassa esitetään hiilimaksuja EU:n ulkopuolelta tuleville tuotteille, jotka eivät täytä EU:n hiilidioksidipäästömääräyksiä. Vastaavalla tavalla pitäisi lisätä ympäristömaksu kaikkien niiden tuotteiden hintaan, joiden valmistus ei täytä EU:n ympäristömääräyksiä. Vain tällaisen keinon avulla saadaan vedenpuhdistuslaitoksia Afrikan maiden ja Kauko-Idän tekstiiliteollisuuteen. Mitä taas meihin itseemme tulee, pystyisimme varmaan maksamaan enemmän vaatteistamme; sen sijaan, että ostaisimme uusia jokaisen sesongin alkaessa, voisimme varmaan käyttää edellisvuotista muotia.

IPCC raportti maankäytöstä ja sen yhteydestä ilmastomuutokseen

Perjantai 9.8.2019 klo 17.30 - Mikko Nikinmaa

Eilen julkaistu IPCC:n erikoisraportti maankäytön merkityksestä ilmastonmuutokseen on ollut pääuutinen kaikkialla. Suomessa näyttää erityinen huomio kiinnittyneen nautakarjan ja lampaiden laidunnukseen, metsätalouteen ja turpeentuotantoon. Nämä ovat kiistämättä tärkeitä asioita, mutta muutama muukin asia on poimittavissa jo yhteenvedosta – asioita, joiden merkitys on suunnattoman suuri ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta.

Tällä hetkellä maan kulutus on vähintään kymmen- mutta jopa satakertainen verrattuna uuden mullan muodostumiseen. Maan viljavuus siis koko ajan heikkenee ja vieläkin lisääntyvä ihmismäärä on pystyttävä ruokkimaan, vaikka maan laatu heikkenee. Jo nyt yli 70 % jäättömästä maa-alueesta on ihmistoiminnan käytössä ja suuri osa käyttämättömästä maasta on autiomaata. Johtuen maan laadun heikkenemisestä joudutaan metsiä hakkaamaan ruuan tuotantoon. Tämä taas lisää ravinteiden huuhtoutumista vesistöihin ja nopeuttaa maan laadun heikkenemistä ruuan tuotantoon otetuilla maa-alueilla. Vaikka punaisen lihan (naudan ja lampaan liha) käytöstä luovuttaisiinkin eläinkasvatuksen vaatiman huiman maapinta-alan vuoksi, tällä ei saavutettaisi kuin hetkellinen helpotus, koska muuhun ruuantuotantoon otetun maan laatu heikkenee nopeammin kuin koko ajan peitteisen laidunmaan. Lisäksi peitteisen elollisen maaperän hiilidioksidin sitomista verrattuna kynnettyyn ja äestettyyn peitteettömään maahan on todennäköisesti aliarvioitu.

Maaperä kuluu nopeimmin trooppisilla alueilla, joten siellä, missä väestö kasvaa nopeasti, ruuan tuotanto heikkenee. Maataloustuotannon pieneminen näkyy jo selvästi itäisen Afrikan alueella, missä väestö kasvaa äärimmäisen nopeasti. Siellä on myös aliravittujen ihmisten osuus ruvennut kasvamaan pitkän positiivisen kehityksen jälkeen. Kun ilmastomuutoksen vuoksi korkeimmat lämpötilat useilla alueilla ylittävät 50 astetta, ei ole ihme, että ihmiset uhmaavat vaikka mitä vaaroja ruvetessaan ilmastopakolaisiksi paremman elämän toivossa. Niinhän varmaan meistä jokainen tekisi?

Kun maaperän köyhtymiseen liitetään äärimmäiset sääilmiöt: kuivuus, myrskyt, rankkasateet ym., jotka aiheuttavat ruuantuotannon ongelmia ja tuhoavat viljelymaita ja asutusalueita, on selvää, että jotakin pitää tehdä. Ehkä kaikkein merkittävin välttämätön muutos on ajattelussa: emme voi enää ajatella niin, että tekojemme pitäisi koskea vain Suomea, vaan meidän on hyväksyttävä se, että meillä on vain yksi maapallo, missä täytyy pyrkiä vaikuttamaan. Ja koska me olemme rikkaita, osa varallisuudestamme voidaan laittaa sinne, missä siitä on ympäristön kannalta eniten hyötyä.

Enää ei ole helppojen ratkaisujen aika, vaikka populistit ja ilmastomuutoksen kieltäjät meille näin uskottelevat. Päinvastoin, jokainen vuosi, jonka he pystyvät muutoksien tekoa hidastamaan, tekee niistä vaikeampia ja kalliimpia. Tässä voi vetää analogian Itämeren tilaan: jos noin 50 vuotta sitten olisi uskottu tutkijoita, jotka vaativat välitöntä vedenpuhdistuslaitoksien rakentamista, tämänhetkisiä sinileväongelmia ei olisi – ja rahaa olisi siihen kulunut kaikkiaan suunnilleen saman verran kuin nyt menee vuodessa ilman näkyvien tulosten saamista. Se kansantaloudellisista säästöistä, kun aikaperspektiiviä ei oteta huomioon.

Ja lopuksi päivän hyvä uutinen: näyttää siltä, että tämänvuotiset hiilidioksidipäästöt jäävät viimevuotisia pienemmiksi. Jos ja kun näin on, tämä on ensimmäinen osoitus siitä, että ilmastomuutosuutisointi ei ole aikaansaanut vain ahdistusta vaan sen, että asialle on tehtävä jotakin.