Silakka ruuaksi - ei rehuksi

Keskiviikko 25.10.2023 klo 11.48 - Mikko Nikinmaa

Viime päivien suurin kalastusta koskeva vääntö on käyty silakan pyynnistä. Lopputuloksena oli sitten, että sen pyyntiä lähivuosina ei kokonaan kielletä missään osassa Itämerta, mutta kalastuskiintiöitä pienennetään paikasta riippuen 30-40 %. Silakka on ollut tärkein ruokakala maamme rannikolla ikuisesti. Rannikkokaupunkien silakkamarkkinat ovat edelleenkin muistona silakan syönnin huippuajoista. Kun olin lapsi, silakan talvikalastusta varten vuokrattiin Neuvostoliitolta Huovarin alue itäisellä Suomenlahdella. Sieltä saamaansa saalista kävivät kalastajat mopoillaan myymässä meille rannikon asukkaille: kala oli varmasti tuoretta, sehän oli samana aamuna pyydettyä.

Silakka eri muodoissaan oli huippuhyvää. Tuoretta silakkaa joko paistettiin sellaisenaan tai siitä tehtiin silakkapihvejä. Kalastajilla oli yleensä myös savustusuuneja; tuskin mikään oli parempaa kuin heti saalistuksen jälkeen savustettu silakka. Pitempään kala säilyi silakkarullina tai suolakalana. Itse en vielä lapsena nauttinut suutarinlohesta tai muista maustekaloista, niistä olen oppinut pitämään vasta myöhemmin. Mutta silakan merkityksestä Kaakkois-Suomen rannikon ihmisten elämässä kertoo, että  the Strings-rautalankayhtyeen laulu Hailii happamii oli suurhitti alueella 1960-luvun lopulla (1969; haili on silakan synonyymi). Silakka säilyi halpana ruokatarvikkeena 1990-luvulle asti. Pääministeri Holkeri kehotti laman alkaessa 1990 kansaa syömään halpaa silakkaa, silloin kun vielä oli kalan ylitarjontaa.

Tilanne on muuttunut. Tällä hetkellä ihmisruuaksi päätyy vain 15 % Suomessa pyydystetystä silakasta. Tuostakin määrästä suurimman osan taitavat syödä baltit, puolalaiset ja ukrainalaiset. Suurin osa silakasta menee rehuteollisuuden käyttöön. Silakasta tehty kalajauho on pääkomponentti kirjolohen syömässä rehussa. Voikin sanoa, että silakan ylikalastuksen yksi suurimmista syistä on se, että me kuluttajat emme syö silakkaa vaan kirjolohta. Silakkakantojen pieneneminen on yksi esimerkki siitä, kuinka nykymuotoinen kalanviljely on yksi syy maailmanlaajuiseen kalakantojen pienemiseen.

Niinpä, mielestäni voitaisiinkin kieltää silakan käyttö muuten kuin ihmisravinnoksi. Tällöin kannat riittäisivät hyvin ja elintarviketeollisuuden pitäisi monipuolistua. Sen sijaan kalan jauhaminen rehuihin olisi ilman muuta kiellettävä. Se kun johtaa vain ylikalastukseen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kalastus, kalankasvatus, rehun raaka-aineet, biodiversiteetti, kalakannat

Kalakuolemat - hellesäiden riesa

Keskiviikko 21.8.2019 klo 12.09 - Mikko Nikinmaa

Taas on jouduttu uutisoimaan kalakuolemista. Tällä kertaa Rautalammilla. Kuten viime vuonnakin, mitään saasteita tai sairauksia ei löydetty syyksi. Näin ei kyllä olekaan. Yhteistä viime- ja tämän vuoden tapauksille on se, että ne ovat näkyneet matalissa vesissä kuuman jakson aikana. Kun veden lämpötila matalassa vedessä nousee, ei mistään löydy kylmää vettä, jossa kalojen elintoiminnat (ja hapenkulutus) säilyisivät elämän mahdollistavalla alueella. Suomessa elävät kalat ovat kaikki kehittyneet vuosituhansien kuluessa suhteellisen alhaista lämpötilaa kaipaaviksi, kun veden lämpötila on pitkään lähellä nollaa. Tästä on seurauksena se, että ne sietävät korkeita lämpötiloja huonosti. Sama laji Keski-Euroopassa voi sietää useita asteita korkeampia lämpötiloja kuin suomalainen. Kala voi kuolla, vaikka happipitoisuus ei olisikaan laskenut ja vaikka kalan kiduksissa tai verenkierrossa ei olisikaan aluksi mitään näennäisiä ongelmia. Vaihtolämpöisen kalan solujen minimiaineenvaihdunta on vain noussut niin korkeaksi, ettei se enää riitä tyydyttämään solutoimintojen hapen tarvetta. Ja tästä sitten ajaudutaan tilanteeseen, jossa sydämen pumppausteho vähenee, verenkierto hidastuu, solut saavat vähemmän happea ja kärsivät hapenpuutteesta entisHeinakuu7.jpgtä kauheammin – vaikka veden happipitoisuus ei olisikaan laskenut.

Kun kuolleita kaloja tutkitaan, havaitaan aina, että kidusepiteeli on paksuuntunut. Tämä havaitaan kuolinsyystä riippumatta Amazonasilla, Alaskassa, Australiassa tai Suomessa. Kuolleen kalan kidukset ovat turvonneet eikä siitä voi tehdä mitään johtopäätöksiä kuolinsyystä. Tämän takia kidusten histologinen tarkastelu kuolleista kaloista on hukkaanheitettyä puuhaa. Kuolleista kaloista saatava informaatio rajoittuu kemiallisiin ja mikrobiologisiin analyyseihin: ympäristömyrkkyjen ja tauteja aiheuttavien mikro-organismien osuus kalakuolemissa voidaan perustellusti osoittaa.

Suomen järville on tyypillistä, että ne ovat sangen matalia. Kylmä ilmanalamme on mahdollistanut sen, että kalat ovat sopeutuneet alhaisiin lämpötiloihin. Nyt kun ilmastonmuutos aiheuttaa lämpötilan nousun kesällä, koko järviemme vesimassa lämpenee, minkä seurauksena kylmään sopeutuneet kalapopulaatiomme voivat kuolla. Veden lämpötilan nousulla saattaa olla merkityksensä siinä, että härkäsimppu on viime vuosikymmeninä harvinaistunut Suomenlahdella. Se on erityisen kylmän veden laji, joka kuteekin keskellä talvea.

Kun luin Rautalammin kalakuolemista, minua järkytti yksi asia. Matalaan järveen oli istutettu kuhanpoikasia. Rautalammin kaltaisen matalan järven happipitoisuus vaihtelee väistämättä paljon. Kuha puolestaan on erityisen hyvähappisia olosuhteita vaativa kala, happivaatimuksien osalta verrattavissa lohikaloihin. Useimmiten se elää vähävaloisissa syvissä vesissä, mutta Suomessa kuhia on myös sameissa vesissä matalassa edellyttäen, että veden happipitoisuus on korkea. Näin on ennen voinutkin olla, mutta nykyisin on melkein varmaa, että matalaan järveen istutetut kuhat kuolevat jossain elämänsä vaiheessa ennen kuin ehtivät syödä särkikaloja.

Kaiken kaikkiaan lämpötilan noususta johtuvat kalakuolemat ovat melkoinen ongelma, kun kylmään sopeutuneet kalakannat häviävät ja mistään ei ehdi tulla tilalle korkeampiin lämpötiloihin sopeutuneita geneettisiä kantoja. Tällöin tuloksena voi olla kalaton järvi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastonmuutos, kalakannat, geneettinen vaihtelu