Lyhyt Simpunpäästöoppi 11

Torstai 7.12.2023 klo 19.08 - Mikko Nikinmaa

11

Lohi oli herrain herkku ja tavallinen kansa sai syödä paljon pienempää hopeakylkeä, silakkaa. Kun asuimme meren lähellä, saamamme silakka oli aina tuoretta. Kalastajat olivat aamuvarhaisella tehneet pyyntityönsä ja pienyrittäjät ajoivat mopoillansa silakkalaatikot tarakassaan kauppaamaan kaloja lähikylissä. Joillakin oli savustusuunit kalasatamassaan ja he myivät vastapyydettyä ja vastasavustettua hailia. Itäisen Suomenlahden rannoilla silakalla oli 1960-luvulla niin suuri merkitys, että paikallinen rautalankayhtye Strings levytti kappaleen Hailii Happamii. Jo varhemmin, 1950-luvun lopussa, Suomi oli saanut vuokratuksi Neuvostoliitolta Huovarin kalliosaaren eteläpuolisen vesialueen pääasiassa silakan kalastusta varten. Avoimen veden aikaan silakka troolattiin tai pyydettiin rysillä. Talviaikaan käytettiin pääasiassa silakkaverkkoja.

Silakka on sillin Itämeren lahtien alalaji. Suomalaisetkin laivat troolasivat varsinaista silliä Atlantilla ja toivat suolatun saaliin kalatehtaisiin, joissa suolasilli purkitettiin. Useita erilaisia maustekaloja oli myynnissä jo 1950-luvulla, kun en vielä suolakalaa voinut kuvitellakaan syöväni. Suuri osa kotimerestä pyydetystä silakastakin suolattiin, niin se saatiin säilymään pitkäänkin. Suutarinlohessa suolasilakkaan pilkotaan sipulia ja joukkoon heitetään paljon maustepippureita. Silakkarullat maistuivat jo lapsena - niissä etikka on pääasiallinen säilöntäaine. Mutta parasta ruokaa olivat tuoreet kalat, savusilakoiden lisäksi silakkapihvit: kaksi silakkaa levitettiin päällekkäin ja välissä oli tuoretta tilliä ja merisuolaa. Kun ne sitten jauhotettiin ja paistettiin voissa ei perunamuusin kanssa juuri parempaa ruokaa voinut saada. Ja se oli halpaa. Juhannusruokana on aina ollut uudet perunat ja maustesilakat. Hyvä puoli silakassa on, että sen voi syödä melkein kokonaan, vain pää ja selkäruoto jäävät jäljelle.

Pitkään kalastettu silakka päätyi ihmisruuaksi, mutta kun turkistarhaus, kalanviljely ja broilerinkasvatus lisääntyivät, koko ajan suurempi osuus silakkasaaliista meni rehuksi. Tällä hetkellä ollaan tilanteessa, jossa vain viidennes saaliista käytetään ihmisravinnoksi. Loput menevät eläinten rehuksi. Rehuksi voidaan käyttää minkä kokoista silakkaa tahansa, kun rehuun käytettävä kala jauhetaan jauhoksi. Ihmisravinnoksi tulevan silakan pitää puolestaan olla mahdollisimman suurta, mieluiten yli 18 cm pitkää. Niin ison silakan osuus on vähentynyt niin, että Suomenlahdella sitä on vain kirkkaasti alle prosentti kaloista ja Pohjoisella Itämerellä 1-3 %. Selkämerellä isojen silakoiden osuus oli pitkään noin 15 %, mutta tällä vuosikymmenellä osuus on pudonnut alle 10 %:iin. Kun koon vastaavaa romahdusta ei aikaisemmin ole ollut, EU esitti aluksi, että silakan kalastus kiellettäisiin kokonaan. Tähän ei kuitenkaan päädytty, mutta silakan kalastuskiintiötä pienennettiin merkittävästi, alle puoleen aikaisemmasta. Näyttää ilmiselvältä, että silakan kalastus on pitkään ylittänyt kantojen uusiutumiskyvyn. Suurin syy ylikalastukseen on silakan rehukäyttö. Mikäli silakan pyynnistä rehuksi luovuttaisiin, kalakanta tervehtyisi ja uusiutuisi muutamassa vuodessa.

Silakka ruuaksi - ei rehuksi

Keskiviikko 25.10.2023 klo 11.48 - Mikko Nikinmaa

Viime päivien suurin kalastusta koskeva vääntö on käyty silakan pyynnistä. Lopputuloksena oli sitten, että sen pyyntiä lähivuosina ei kokonaan kielletä missään osassa Itämerta, mutta kalastuskiintiöitä pienennetään paikasta riippuen 30-40 %. Silakka on ollut tärkein ruokakala maamme rannikolla ikuisesti. Rannikkokaupunkien silakkamarkkinat ovat edelleenkin muistona silakan syönnin huippuajoista. Kun olin lapsi, silakan talvikalastusta varten vuokrattiin Neuvostoliitolta Huovarin alue itäisellä Suomenlahdella. Sieltä saamaansa saalista kävivät kalastajat mopoillaan myymässä meille rannikon asukkaille: kala oli varmasti tuoretta, sehän oli samana aamuna pyydettyä.

Silakka eri muodoissaan oli huippuhyvää. Tuoretta silakkaa joko paistettiin sellaisenaan tai siitä tehtiin silakkapihvejä. Kalastajilla oli yleensä myös savustusuuneja; tuskin mikään oli parempaa kuin heti saalistuksen jälkeen savustettu silakka. Pitempään kala säilyi silakkarullina tai suolakalana. Itse en vielä lapsena nauttinut suutarinlohesta tai muista maustekaloista, niistä olen oppinut pitämään vasta myöhemmin. Mutta silakan merkityksestä Kaakkois-Suomen rannikon ihmisten elämässä kertoo, että  the Strings-rautalankayhtyeen laulu Hailii happamii oli suurhitti alueella 1960-luvun lopulla (1969; haili on silakan synonyymi). Silakka säilyi halpana ruokatarvikkeena 1990-luvulle asti. Pääministeri Holkeri kehotti laman alkaessa 1990 kansaa syömään halpaa silakkaa, silloin kun vielä oli kalan ylitarjontaa.

Tilanne on muuttunut. Tällä hetkellä ihmisruuaksi päätyy vain 15 % Suomessa pyydystetystä silakasta. Tuostakin määrästä suurimman osan taitavat syödä baltit, puolalaiset ja ukrainalaiset. Suurin osa silakasta menee rehuteollisuuden käyttöön. Silakasta tehty kalajauho on pääkomponentti kirjolohen syömässä rehussa. Voikin sanoa, että silakan ylikalastuksen yksi suurimmista syistä on se, että me kuluttajat emme syö silakkaa vaan kirjolohta. Silakkakantojen pieneneminen on yksi esimerkki siitä, kuinka nykymuotoinen kalanviljely on yksi syy maailmanlaajuiseen kalakantojen pienemiseen.

Niinpä, mielestäni voitaisiinkin kieltää silakan käyttö muuten kuin ihmisravinnoksi. Tällöin kannat riittäisivät hyvin ja elintarviketeollisuuden pitäisi monipuolistua. Sen sijaan kalan jauhaminen rehuihin olisi ilman muuta kiellettävä. Se kun johtaa vain ylikalastukseen.

Kestävään kalanviljelyyn hyönteisrehulla

Tiistai 22.8.2023 klo 15.05 - Mikko Nikinmaa

Taimenet hyppivät iltahämärissä napatakseen vedenpinnan lähellä lentäviä hyönteisiä. Ne selvästikin haluavat hyvänmakuista hyönteisruokaa. Perhokalastus käyttää hyväkseen tätä halua. Jo yli 40 vuotta vanhat tutkimukset ovat osoittaneet, kuinka lohenpoikasten kasvu kiihtyi, jos ne saivat viljelyoloissa normaalin ruokinnan lisäksi hyönteisravintoa. Näitä havaintoja ei kuitenkaan ole käytetty hyväksi kalanrehujen valmistuksessa, kun rehujen pääasiallisia osasia, kala- ja äyriäisjauhoa on saanut halvalla. Toisaalta hyönteisten lisääminen kalanrehuun olisi ollut kallista, minkä vuoksi havainto, että hyönteislisä tehostaa muuten normaalilla rehulla syötettyjen lohenpoikasten kasvua, on jäänyt unohduksiin.

Tänä päivänä tilanne on muuttunut. Rehujen kalajauhon saamiseksi on merien ylikalastuksen jatkuttava entiseen tapaan tai jopa kiihdyttävä, kun naudanliha pyritään korvaamaan kalanlihalla. Periaatteessa tämä voisi vähentää tietyn lihamäärän kasvatuksen aiheuttamaa ympäristökuormaa kymmenkertaisesti. Näin ei kuitenkaan käy, jos perinteisten rehujen käyttöä jatketaan. Tällöin on paremminkin uhkana se, että merien kalastoa uhkaa laaja sukupuuttoaalto, kun ihmisravinnoksi huonosti kelpaavia kaloja pyydetään rehuksi laajamittaisen kalanviljelyn tarpeisiin.

Jotta kalajauhon käyttöä rehussa pystyttäisiin vähentämään, on rehuteollisuus pyrkinyt ensisijaisesti siirtymään kasvipohjaisiin rehuihin. Tähän liittyy kaksi ongelmaa. Ensinnäkin kalankasvatuksen tärkeimmät lajit Suomessa ovat puhtaita petokaloja, joiden luonnonravinnossa ei ole mitään muuta kuin eläimiä. Sen vuoksi niiden on paljon vaikeampi saada tasapainoinen kasvisravinto kuin kaltaistemme sekasyöjien, joiden siirtyminen kasvisruokaan on sangen helppoa. Toiseksi soija on tärkeä kasvipohjaisten kalanrehujen osanen. Soijaviljelyksien tekeminen on ehkä tärkein yksittäinen syy sademetsien hakkuille.

Hyönteisjauhon käyttö rehuraaka-aineena poistaisi jokseenkin kaikki kalanrehuun liittyvät ympäristöongelmat. Lisäksi se toisi mukanaan ne edut, joiden takia luonnonkalat syövät vedenpinnan hyönteisiä. Ilmeisesti tärkein hyöty, jonka kalat hyönteisravinnosta saavat, on se, että ne pystyvät sietämään oksidatiivisia stressejä aiempaa paremmin. Jokseenkin kaikki ympäristömuutokset lisäävät oksidatiivista stressiä ja hyönteisravinto näyttää lisäävän sekä stressin puskuroinnissa tärkeän kokonaisglutationin määrää että stressin käsittelyssä tärkeiden entsyymien aktiivisuutta. Kun nyt voidaan toukkia kasvattaa suuressa mittakaavassa nopeasti, voisi hyönteispohjainen kalanrehu tulla etujensa vuoksi tärkeäksi rehuteollisuuden innovaatioksi Suomessa. Maailmanlaajuisesti odotukset hyönteisraaka-aineen käytöstä rehutuotannossa ovat jo suuret.

Kalankakan yhteys ilmastonmuutokseen

Perjantai 15.10.2021 klo 12.15 - Mikko Nikinmaa

Min’ en mee uimaan, kalat on vetteen pissanneet, lauloi Mikko Alatalo muinoin. Ylikalastuksen takia tällaisen uimarin pelko on vähentynyt. Kun kalakannat ympäri maapallon ovat pienentyneet, niiden tuottama ulosteen määrä on pienentynyt huimasti, jopa puolella. Kalalajien katoamisesta ylikalastuksen vuoksi on kannettu huolta luonnon lajikirjon, biodiversiteetin, vähenemisen takia. Se on uhka, jopa niin, että pessimistisimmät kalatutkijat pelkäävät useimpien saaliskalojen kuolevan sukupuuttoon muutamankymmenen vuoden kuluessa, jos kalastusta ei vähennetä. Tämä taitaakin olla ylipessimistinen arvio, enkä nyt puutu lajikirjoon, vaan kalankakan merkitykseen.

Eipä heti tulisi mieleen, että merien hiilenkierrossa kalankakalla on suuri merkitys. Meren pohjaan vaipuva uloste poistaa kuitenkin hiiltä ilmastokierrosta useiksi sadoiksi vuosiksi. Ylikalastuksen vuoksi tämä hiilenpoistomekanismi on pienentynyt puoleen 1900-luvun alkuvuosista. Science Advances lehden artikkelissaan (Science Advances, 8 Oct 2021, Vol 7, Issue 41, DOI: 10.1126/sciadv.abd7554) Blanchi ym. laskivat, että tämä hiilenpoiston väheneminen on suunnilleen yhtä suuri tekijä ilmastonmuutoksen taustalla kuin fossiilisten polttoaineiden käyttö.

Niinpä, ilmastonmuutoksen ja biodiversiteetin vähenemisen yhteydet ulottuvat aina vain yllättävämpiin paikkoihin. Kaiken kaikkiaan koko ympäristönmuutos tuo esiin sen lähtökohtaisesti kestämättömän ajatusmallin, jossa rajallista maapalloa käsitellään rajattoman kasvun lähtökohdista. Niin voitiin toimia sata vuotte sitten, mutta nyt rajat ovat tulleet vastaan.