Hävittäjähankinnat vai ilmastomuutoksen vastustaminen

Sunnuntai 10.2.2019 klo 12.48 - Mikko Nikinmaa

Meillä on näköjään varaa laittaa kymmenen miljardia euroa uusien hävittäjien hankintaan, vaikka jopa kansalaisten turvallisuusuhkien joukossa hankinnasta saatava hyöty on mitätön. Kaikki poliittiset puolueet hyväksyvät sen, että miljardeja käytetään hävittäjähankintaan samaan aikaan kun vanhustenhuolto, tutkimus, ilmastomuutoksen vastaiset toimet ym. kärvistelevät rahanpuutteessa. Valtiovarainministeriönkin esittämät miljardisäästötkin ovat vain viidesosa siitä, mitä "puolustushankintaan" on menossa. Eiköhän nyt olisi aika tehdä priorisointeja!

Samaan aikaan kun hävittäjähankintoja tuskin lainkaan kyseenalaistetaan, poliittiset päättäjät sanovat, että meillä on varaa ilmastonmuutoksen vastaisiin toimiin vain, jos ne eivät häiritse taloudellista kasvua. Tämä siitä huolimatta, että kansalaisten elämään liittyvistä uhkista useimmat ovat yhteydessä ympäristömuutokseen. Suurin syy maahanmuuttoon rupeaa olemaan se, että alueilta, joissa ilmastonmuutos on johtanut vedenpuutteeseen, ihmiset lähtevät vaaralliselle matkalle Euroopan paratiisiin Välimeren yli hukkumista uhmaten. Ja kyllähän niin on, että television ja netin antama kuva Euroopasta on afrikkalaiselle kuva paratiisista. Mutta entäpä jos laittaisimme kymmenen miljardia euroa ilmastomuutoksen vastaisiin toimiin hävittäjähankintojen sijasta? Tämä vähentäisi suurta osaa niistä huolista, joita kansalaiset tuntevat.

Tässä mielestäni näkyy pahimmillaan se, kuinka nykyiset päättäjät ratkovat ongelmia menneisyyden lähtökohdista  näkemättä sitä, että panostuksia pitäisi muuttaa uusiin asioihin. Kaameimpana esimerkkinä tästä on mielestäni Trumpin vaatimus 5.7 miljardin dollarin laittamiseksi USA:n ja Meksikon väliseen rajamuuriin - jos tuo rahasumma laitettaisiin Keskiamerikan köyhien elinolosuhteiden parantamiseen, muuriin olisi tuskin mitään tarvetta. Samaten jos hävittäjähankinnan sijasta suuri osa rahoista käytettäisiin ilmastomuutoksen astaiseen kehitysapuun, joka parantaisi elinoloja vedenpuutteen vaivaamilla alueilla, ainakin osa maahanmuuton potentiaalisista ongelmista tulisi ratkaistuksi.

Kaiken kaikkiaan meidän ja kaikkien muiden pitäisikin lopettaa omaan napaamme tuijottaminen - sitähän hävittäjähankinnatkin ovat - ja ruveta hyväksymään se, että elämme yhdellä pienellä maapallolla, jonka kaikkien osien säilyttäminen elinkelpoisina on meidän kaikkien tehtävä. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastopakolaisuus, maahanmuutto, maanpuolustus