Sanan selityksiä

Maanantai 27.7.2020 klo 16:58 - Mikko Nikinmaa

Ympäristöön liittyvistä asioista puhutaan usein käyttäen ilmaisuja, jotka jättävät positiivisen vaikutelman, vaikka kyseessä on vallan muuta. Yleensä positiivisen sanonnan takana on se, että näin tehtynä saadaan taloudelliset voitot maksimoiduksi. Alla pyrin selvittämään. mitä erilaiset sanonnat oikeasti tarkoittavat. Lista asioista ei suinkaan ole kattava, vaan vain nopeasti mieleen tulleet jutut, joten jos bloggini lukijoista  jollekulle tulee mieleen vastaavia sanontoja, ne kannattaa lisätä kommentteina.

Vesien säännöstely. Kuvittelisi, että tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi järven pinta pyritään pitämään vakiokorkeudella, mutta asia onkin juuri päinvastoin. Kun järveä ei säännöstellä, sen vedenkorkeus vaihtelee yleensä muutamankymmentä senttiä vuoden kuluessa. Säännöstellyn järven veden pinnan korkeus taas voi vaihdella useita metrejä. Säännöstelyn tarkoitus onkin taata mahdollisuuksien mukaan vakiovesimäärä aikayksikössä säännöstellyn vesistön alapuoliselle voimalaitokselle. Jos on kuivaa, annetaan vesistön vedenpinnan laskea. Sateella taas järven pinta saa nousta, mutta ei liikaa. Säännöstellyn järven vedenkorkeudella on yläraja, minkä jälkeen siirrytään tulvajuoksutukseen. Säännöstelyn tarkoituksena on siis maksimoida vesivoimaloiden sähköntuotanto. Ympäristön kannalta ”säännöstely” on pääosin haitallista. Se tekee ennen kaikkea rantavesiin kutevien kalojen lisääntymisestä arpapeliä: kutupaikka voi kutuaikana olla kuivillaan tai vedenpinta voi laskea silloin, kun mäti on laskettu ja hedelmöitetty, jolloin alkiot kuolecat. Rantamaisemat vaihtelevat hurjasti; vedenpinnan ollessa alhaalla rantamökiltä voi olla sata metriä rumaa vesijättömaata ennen kuin uimaan pääsee.

Tulvajuoksutus. Vaikka onkin hyvä, ettei järvien pinta saa liikaa nousta, jotteivat ranta-asumukset jää veden alle, tässäkin vesivoimayhtiöt ovat suurin hyötyjä. Nimittäin jos vesivoimala joutuu laskemaan vettä ohitse voimaa tuottavan turbiinin, se saa ohimenneestä vedestä maksun. Minusta tuntuu aika kummalliselta, että sähkön käyttäjä joutuu maksamaan siitä, että sataa paljon.

Järvien kunnostus. Geologisesti matalat järvet rehevöityvät, muuttuvat aluksi soiksi ja lopuksi kuivuvat kokonaan. Näin ollen matalan järven rehevöityminen ja umpeen kasvaminen on vesistön luontaista kiertokulkua. Ihmisen kannalta järven virkistyskäyttömahdollisuudet, erityisesti uiminen, hankaloituvat vesien rehevöityessä. Tämän takia järviä on ruvettu kemiallisesti kunnostamaan. Kunnostaminen tässä tarkoittaa sitä, että vedestä tehdään kemikaalien avulla kirkkaampaa. Haitalliset eliöt tapetaan. Yleisesti käytössä on alumiinikloridin lisääminen järviveteen. Alumiinikloridi on vesiliukoista, mutta kun alumiini-ioni kohtaa rehevöitymistä aiheuttavan fosfaatin, syntyy liukenematon alumiinifosfaatti.  Huomattava on, että silloin 1980-luvulla, kun happosateet olivat suuri ongelma Pohjoismaissa, maaperästä vapautunutta alumiinikloridia pidettiin pahimpana vesistöihin joutuvana happaman laskeutuman aiheuttamana myrkkynä. Tässä onkin syytä muistaa, että kirkas vesi ei tarkoita puhdasta vettä, vaan vettä, missä ei kasva mitään. Uimahallien vesi ja juomavesi pidetään kirkkaana tappamalla niistä kaikki eliöt. Esimerkiksi kalat kuolevat muutamassa tunnissa, jos ne joutuvat juomaveteen.

Metsänhoito. Päämääränä ei ole suinkaan hoitaa metsää vaan tehdä puun korjaamisesta mahdollisimman helppoa ja tehokasta, jotta metsänomistajan lompakko tulee hoidetuksi. Luonnonmetsäthän ovat kasvaneet ja muodostaneet tasapainossa olevia ekosysteemejä vuosituhansien ajan – ilman metsänhoitoa. Niissä puun kasvu ei kuitenkaan ole yhtä nopeaa kuin hoidetuissa puupelloissa ja niistä on puun korjaaminen nykyisillä monitoimikoneilla mahdotonta. Niissä on kuitenkin tasapainossa oleva ekosysteemi, jossa menestyvät useat sellaiset eliöt, jotka hoidetuista metsistä puuttuvat.

Riistanhoito. Sana tarkoittaa sitä, että maksimoidaan metsästäjän saama saalis. Niinpä kaikki petoeläimet ovat pahasta. Pitkään tapettiin ilveksiä riistanhoidon nimissä. Ne kun syövät samoja jäniksiä kuin metsästäjä saalistaa: kummanhan elämälle ne ovat vain tärkeämpiä.

Kasvinsuojelu. Kasvinsuojelu ei suinkaan tarkoita kasvien suojelua vaan sitä, että viljelykasvien kasvu maksimoidaan myrkyttämällä muut kasvit ja usein kasvinsuojeluun käsitteenä liitetään myös hyönteisten myrkytys. Hyönteismyrkyt tuhoavat niin hyödylliset kuin haitalliset hyönteiset ja pitkällä tähtäyksellä hyönteismyrkyt voivat vähentää ruuantuotantoa, koska ¾ ruokakasveista tarvitsee hyönteispölytystä.

Niin, tässä alkua sanoille, jotka ympäristön kannalta tarkoittavat suunnilleen päinvastaista kuin mitä sana antaa ymmärtää. Olen todella kiitollinen, jos keksitte lisää sanoja tai sanontoja.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vesivoima, metsäntuotanto, maanviljely, metsästys, biodiversiteetti

Neonikotinoidien käyttö tulisi kieltää Suomessakin

Perjantai 6.3.2020 klo 17:09 - Mikko Nikinmaa

Vesiliukoiset neonikotinoidit tulivat markkinoille 1990-luvun puolivälissä ja saavuttivat nopeasti hyvin suuren käytön. Niillä peitattiin siemeniä ja kun kasvi alkoi itää, se otti siemenen ympäristön vesifaasista neonikotinoidi-hyönteismyrkyn sisäänsä. Kasvavan kasvin kaikkien osien vesipitoisuus on suunnilleen sama, joten hyönteismyrkky esti tuhohyönteisiä käyttämästä mitään osaa kasvavasta kasvista. Sangen nopeasti yhdisteiden käyttöönoton jälkeen rupesi kertymään tieteellisiä artikkeleita, jotka yhdistivät pölyttäjähyönteiskantojen vähenemisen neonikotinoidien käyttöön. Vain kahdenkymNeonicotinoid.JPGmenenviiden vuoden kuluessa yhdisteistä on julkaistu 2000-3000 tieteellistä artikkelia. Neonikotinoidien ja pölyttäjähyönteisten kantojen heikkenemisen yhteys tuli niin hyvin perustelluksi, että Euroopan Unioni kielsi 2013 neonikotinoidihyönteismyrkkyjen käytön. Kiellosta sallittiin kuitenkin poikkeukset ja tällaisen poikkeusluvan ansiosta Suomen maatalous käyttää neonikotinoideja edelleen erityisesti öljykasvien rypsi ja rapsi siementen peittaukseen. Syyksi on perusteltu, että ilman siementen neonikotinoidipeittausta tuhohyönteiset vähentäisivät rypsin ja rapsin kasvua merkittävästi. Tämä perustelu unohtaa sitten täysin sen, että öljysiemenen tuottaminen edellyttää hyönteispölytystä. Tähän vastineeksi neonikotinoidien käyttöä puolustavat tahot sanovat, että julkaisujen antama informaatio on ristiriitaista ja että juuri mikään kokeellinen työ ei ole osoittanut suoraa yhteyttä mehiläiskuolemien ja neonikotinoidialtistuksen välillä sellaisissa pitoisuuksissa, jotka peittauksesta aiheutuvat.

Onkin ollut vaikeata selittää, miksi useimmat kontrolloiduissa olosuhteissa tehdyt kokeelliset työt eivät ole osoittaneet haitallisia vaikutuksia pölyttäjiin, mutta kenttäkokeissa ja luonnonkantojen arvioinnissa on selviä kantojen taantumisia tapahtunut. Neonikotinoidit otettiin käyttöön ennen kaikkea sen vuoksi, että ne olivat selkärankaisille paljon vähemmän myrkyllisiä kuin hyönteisille. Tämä johtuu siitä, että yhdisteiden vaikutuskohta on hyönteisille spesifinen: selkärankaisten ja hyönteisten nikotiiniasetyylikoliinireseptori, hyönteismyrkyn pääasiallinen vaikutuskohde keskushermostossa, on ratkaisevasti erilainen. Se on kuitenkin samanlainen haitallisella kirvalla ja hyödyllisellä mehiläisellä, jotka molemmat voivat tulla myrkytetyiksi. Neonikotinoidit kuten useimmat muutkin hyönteismyrkyt ovat hermomyrkkyjä ja tämä voikin selittää sekä sen, miksi kokeellisissa tutkimuksissa ei usein saada vaikutuksia mutta luonnonoloissa kannat kärsivät, että sen, miksi mehiläisiin ja kimalaisiin vaikuttavat alhaisemmat pitoisuudet kuin muihin hyönteisiin.

Neonikotinoidit vaikuttavat mehiläisten ja kimalaisten keskushermostoon. Näin ne vaikuttavat sekä suunnistukseen että ruokakohteen sijainnista viestittämiseen yhdyskunnan muille jäsenille. Kun kokeellisten tutkimusta tehdään laboratorio-oloissa ruokaa ei tarvitse etsiä, joten jos haitallinen muutos keskushermostossa rajoittuu suunnistukseen ja viestinvälitykseen, sitä ei tutkimuksissa havaita. Samoin on laita tuhohyönteisten ja pölyttäjien välillä. On melko varmaa, että alhaisemmat kemikaalipitoisuudet vaikuttavat suunnistukseen ja viestintään, molemmat pölyttäjillä ainutlaatuisia, kuin tavanomaisiin neurobiologisiin ilmiöihin. Näin ollen mehiläiset ja kimalaiset katoavat ennen kuin tuhohyönteiset saadaan kokonaan hävitetyksi.

Neonikotinoideihin liittyy myös yksi lisäongelma. Ne ovat sangen pysyviä yhdisteitä. Kun niistä vain n. 5% kertyy kasviin, 95% jää maaperään, josta sen myöhemmin ottavat seuraavat kasvit. Maaperä säilyykin myrkytettynä vielä vuosikymmeniä, vaikka neonikotinoidien käyttö Euroopassa on kielletty. Lisäksi pölyttäjät saavat niitä kukista, joita ei ole tietoisesti käsitelty lainkaan.

On järkyttävää, että Suomessa toimitaan täysin kuin hyönteismyrkkyjen valmistajat sanovat ja heitä uskotaan, vaikka sangen yksiselitteisesti voi väittää, että rypsinviljelijä, joka käyttää neonikotinoideilla peitattuja siemeniä, ampuu omaan jalkaansa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hyönteismyrkky, maanviljely, ympäristön saastuminen