Talvivaara hovioikeudessa

Tiistai 10.10.2017 klo 14.11 - Mikko Nikinmaa

Hovioikeudessa mietitään nyt, onko Talvivaaran kaivostoiminnan yhteydessä jätetty ympäristö raskauttavalla tavalla huomioonottamatta. Itse asiassa se, että asiaa voidaan edes puida oikeudessa, osoittaa ympäristön huomioonottamisen olevan vähämerkityksistä yhteiskunnassa. Se tilanne, jossa ympäristölle voi tehdä mitä tahansa, eikä kukaan puutu, on ollut taloudellisen hyvinvoinnin yhtenä luomislähtökohtana. Mitään ympäristönäkökohtia tuotannossa ei ole huomioonotettu ennen kuin tuotteita ostavat tahot ovat ruvenneet vaatimaan sitä niihin huomiota. Teollisuusjohdon kanta on aina ollut, että eihän ympäristöasioita voi ottaa huomioon, kun ne heikentävät kilpailukykyä. Tällainen suhtautuminen ei valitettavasti ole rajoittunut vain teollisuusjohtoon, vaan poliitikot ja tavallinen kansa ovat myös mieltäneet, että ympäristönäkökohdat ja teollinen toiminta/kauppa ovat ristiriidassa. Jos "elinkeinoelämän" voitot vähenevät ympäristön huomioonottamisen takia, perinteinen ajatusmalli on ollut, että ympäristönäkökulma jätetään huomiotta ja palataan siihen, kun on varaa.

Tämänkaltaisen ajattelun tulisi muuttua. Ympäristön olisi oltava osa kaikkea taloudellista ajattelua - ei siten, että ympäristöinvestointi tehdään, jos se vaaditaan, vaan siten, että tuotantoa ei aloiteta, jos sen ympäristöhaittoja ei edeltäkäsin pystytä ratkaisemaan. Jos tämä lähtökohta olisi leimallisesti osa kauppatieteiden ja insinöörikoulutusta, ei kaivoksia perustettaisi ennen kuin niihin liittyvät ympäristökysymykset olisi selvitetty ja ratkaistu. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: metallipäästöt, jätevesi, kaivostoiminta