Sukupuuttoaalto?

Sunnuntai 17.3.2019 klo 13.00 - Mikko Nikinmaa

Taas on tullut se aika, kun Suomen sieni-, kasvi- ja eläinlajiston tilan arvio on esitetty Punaisessa Kirjassa, jonka voi ladata verkkosivulta https://www.ymparisto.fi/punainenlista. Suomen eliöstön arviointi on yksi maailman parhaista, osittain siksi, että täällä on erittäin laaja luonnonharrastajien joukko ja osittain siksi, että Suomen lajien määrä on sangen pieni, jonka ansiosta melkein kaikki lajit tunnetaan. Tähän verrattuna tilanne on toinen erityisesti trooppisilla alueilla. Vieläkin maailman arvioitu lajimäärä (mukana eivät ole bakteerit ja virukset) vaihtelee muutamasta miljoonasta kolmeenkymmeneen miljoonaan. Vaikka tuntemattomat lajit enimmäkseen ovatkin pieniä, esimerkiksi hyönteisiä, lähes joka vuosi löydetään uusi nisäkäs-, lintu-, matelija- tai kalalaji. Mutta johtuen siitä, että lajien määrä tunnetaan huonosti, useat niistä ehtivät kuolla sukupuuttoon ennen kuin ne edes ehditään tunnistaa.

Tällä hetkellä arvioidaan, että lajien häviö olisi jopa tuhatkertainen aikayksikössä - suurimmalta osalta ihmisen aiheuttamana - verratuna sukupuuttojen taustaesiintymiseen. Tämänhetkistä sukupuuttoaaltoa pidetään ainakin yhtä radikaalina kuin sitä, jolloin hirmuliskot hävisivät. Lajien määrän vähenemisellä ei kuitenkaan sellaisenaan ole merkitystä, vaan sillä, miten hävinneet lajit vaikuttavat ekosysteemin toimintaan. Hyvinkin voi käydä niin, että sata lajia häviää ilman mitään vaikutuksia, mutta sitten yhden katoaminen aiheuttaa täydellisen romahduksen. Tämän takia tulisikin tietää, mitä eliöt ekosysteemissä tekevät - mikä niiden merkitys on.

Punaisen Kirjan tietojen perusteella pyöreästi kymmenen prosenttia Suomen eläin- ja kasvilajeista on uhanalaisia. Erityisen paljon niitä on sammalissa, perhosissa, matelijoissa, sammakkoeläimissä ja linnuissa. Suurimpana syynä lajimuutoksiin on metsien käsittely niin Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin. Käytännössä monipuoliset metsät, joissa on eri ikäisiä puita mukaan lukien lahopuut on eliöiden kannalta paljon parempia kuin hoidetut metsät, "puupellot", joista "biotalouden" nimissä kaikki hakkuujätteet ja kannot on korjattu talteen. Toisena syynä lajihukkaan tuntuu olevan ketojen ja käsittelemättömien soiden väheneminen sekä avoimien maiden umpeutuminen. Yhtenä negatiivisista muutoksista on peltojen monimuotoisten pientareiden väheneminen. Erityisesti vesieliöiden katoamiseen vaikuttavat vesistöihin joutuvat kemikaalit ja vesistöjen rehevöityminen. Ympäristömyrkyt aiheuttavat myös hyönteisten katoa. Tässä suhteessa erityisen huvittavaa on se, että hyönteismyrkkyjen käyttö maanviljelyssä saattaa aiheuttaa kasveja pölyttävien hyönteisten vähenemistä, mutta öljykasveja viljelevien maanviljelijöiden etujärjestö vastustaa jyrkästi EU:n esittämiä rajoituksia tiettyjen hyönteismyrkkyjen käyttöön, vaikka öljykasvisato riippuu tehokkaasta hyönteispölytyksestä. Toisaalta äskettäin paljon julkisuutta saanut kauhukuva hyönteisten häviämisestä kokonaan perustuu mielestäni siihen, että analyysiin otettuun aineistoon ei ollut otettu sellaisia tutkimuksia, jotka olivat havainneet hyönteiskantojen kasvua.

Punaisen Kirjan analyyseissä ilmastomuutoksen vaikutukset lajien uhanalaistumiseen ovat vielä sangen vähäiset. Osittain tämä johtuu siitä, että pienten lämpötilamuutoksien vaikutukset eliöihin säilyvät pitkään vähäisinä, mutta rupeavat näkymään, kun lähestytään eliöiden luontaista sietorajaa.

Epäilen kyllä, että niin kemikalisoitumisen, lämpötilan kuin muidenkin abioottisten ympäristömuutoksien vaikutukset aliarvioidaan, koska niiden vaikutukset eliöiden toimintaan ja sitä kautta kelpoisuuteen tunnetan sangen huonosti. Tämä johtuu siitä, että toimintojen tutkimus ei perinteisesti ole kuulunut ympäristöbiologian ydinalaan.