Miksi vetyauto olisi sähköautoa parempi vaihtoehto tulevaisuudessa?

Maanantai 3.7.2023 klo 14.57 - Mikko Nikinmaa

Kun fossiilisista polttoaineista on päästävä eroon, autoteollisuus on sangen nopeasti siirtynyt sähköautojen valmistukseen, vaikka niihinkin liittyy lukuisa joukko epätoivottavia piirteitä. Nyt kun vetytalous on lähtemässä liikkeelle, onkin mahdollista ruveta miettimään, voisivatko vedyllä käyvät autot olla sähköautoja parempi vaihtoehto varsinkin kylmässä ilmanalassa. Vety polttoaineena edellyttää tietysti, että sen on ”vihreää vetyä” eli että se tuotetaan fossiilivapaalla energialla (tuulivoima, vesivoima, aurinkovoima jne.).

1. Vetyä käyttävät autot ovat kevyempiä kuin sähköautot. Tämä on tärkeää, kun ympäristöön joutuvasta mikromuovista melkein puolet tulee autojen renkaiden kulumisesta ja kun renkaat kuluvat sitä enemmän mitä painavampi auto on.
2. Akkumetallien riittävä saaminen edellyttää sitä, että suuri määrä uusia kaivoksia perustetaan. Tämän seurauksena ympäristö pilaantuu varsinkin, kun akkumetalleja on kaikissa malmioissa sangen vähän. Jos akkumetallikaivoksia ei perusteta esimerkiksi Euroopan alueelle, metalli joudutaan hankkimaan maista, joiden kaivoksissa käytetään lapsityövoimaa ja missä työntekijöiden olot ovat huonot (esim. Kongo). Vaihtoehtoisesti akkumetalli tai jopa akut joudutaan hankkimaan Kiinasta, mikä entisestään lisäisi Euroopan Kiina-riippuvuutta.
3. Vetyauton tankkaaminen sujuu yhtä vaivattomasti kuin perinteisen bensiiniauton. Eli vetyauto on valmiiksi tankattu silloin, kun sähköauto vasta alkaa latautua.
4. Kaikille on varmaan tullut tutuksi, kuinka älypuhelimien akkukesto lyhenee merkittävästi pakkasella. Sama ongelma tulee esiin sähköautoissa. Jos kesällä akku riittää 500 km:n ajoon, talvella ajomatka lyhenee jopa viidennekseen tästä.

Tällä hetkellä suurin ongelma vetyautojen käytölle on polttoaineen täyttöasemien puute. Suomessa toimivia asemia ei taida olla lainkaan. Tilanne tullee kuitenkin muuttumaan. Raskaan liikenteen osalta on jo käymässä ilmeiseksi, että sähkökäyttöiseen kalustoon ei siirrytä vaan tulevaisuuden rekat ovat vetykäyttöisiä. Jos näin on, kuorma-autojen tankkauspisteitä on ilman muuta rakennettava ympäri Suomen. Tällöin myös pienten vetyautojen tankkaus tulee mahdolliseksi.

Voi hyvinkin olla, että jos ympäristötietoinen ihminen ajaa pikkuautoa 30 vuoden päästä, hän on hankkinut vetyauton.

Kritiikitön ympäristöongelmilla pelottelu vaikeuttaa niiden ratkaisua

Torstai 27.1.2022 klo 19.53 - Mikko Nikinmaa

Tänään (27.1.2022) TV2 lähettää dokumentin ”Kun vesi loppuu”. Se sai minut miettimään, mitä haittaa kritiikittömästä ympäristöongelmilla pelottelulla on. Veden puute on merkittävä ongelma useilla alueilla ja siitä voi tulla ongelma uusilla alueilla maankäsittelyn (puuston hakkaus yms.) tuloksena, mutta ei ole mitään mahdollisuutta, että vedenpuutteesta kärsittäisiin koko maapallolla. Paremminkin uhkana on, että joillakin alueilla kuivuus lisääntyy ja toiset muuttuvat liiankin märiksi. Lisäksi ilmastonmuutos aiheuttaa sen, että useilla alueilla sateiden ennustettavuus heikkenee ja että sateet tulevat entistä rankempina.

Vesipulalla pelottelu onkin aika järjetöntä siellä, missä ongelmana on, että vuotuinen sademäärä on riittävä, mutta vettä pitäisi pystyä varastoimaan niin että tulvilta ja kuivilta ajoilta vältyttäisiin, tai siellä, missä ongelmana on liiallinen sade. Tämä on usean ympäristöhaitan uutisoinnin ongelma. Ei mietitä sitä, onko haitan esiintymisessä nyt ja tulevaisuudessa todennäköisesti alueellisia eroja ja sen vuoksi ei osata ruveta suunnittelemaan ratkaisukeinoja, jotka parhaiten sopivat tietyille alueille. Vesi on yksi muuttuja, jonka todennäköisiä vaikutuksia pitäisi käsitellä alueellisesti. Silloin tulisi järkevästi käsitellyksi käytön rajoitukset ja kosteikkojen entistäminen tai rakentaminen alueellisen tarpeen mukaan. Vastaavalla tavalla pitäisi pyrkiä esimerkiksi veden saastuminen käsittelemään päästölähteen lähellä, muoviongelma kierrätys- ja käsittelylaitoksien sijoittamisella käyttäjän lähelle jne.

Pelkän pelottelun sijaan pitäisikin lähteä siitä, että silloin kun ratkaisujen tulisi olla alueellisesti erilaisia, ehdotettaisiin ratkaisumalleja. Pelkällä pelottelulla ei päästä kuin psykoosiin.   

Polttomoottori vai sähkömoottori kulkuneuvojen voimanlähteenä?

Tiistai 14.12.2021 klo 20.05 - Mikko Nikinmaa

Kun pyritään eroon fossiilisista polttoaineista, autojen voimanlähteenä on ruvettu käyttämään bensiini- ja dieselmoottorien sijasta sähkömoottoreita. Siis polttomoottoreista ollaan siirtymässä pois. Polttomoottorihan ei kuitenkaan tarkoita fossiilisia polttoaineita käyttävää moottoria. Tämän takia olen ruvennut miettimään ja vertailemaan sähkökäyttöisten ja polttomoottorilla toimivien kulkuneuvojen aiheuttamaa ympäristökuormaa, kun lähtökohtana on fossiilisista polttoaineista vapaa liikenne.

Sähköautoissa on kaksi merkittävää ongelmaa: akut ja paino. Tällä hetkellä lisäongelma on se, että suuri osa maailman sähköntuotannosta perustuu fossiilisiin polttoaineisiin. Näin ollen moni ympäristösyistä sähköauton käyttöön siirtynyt ihminen kuluttaa autonkäytössään lähes saman verran fossiilisia polttoaineita kuin ympäristöstä piittaamaton henkilö. Tämä ongelma tietysti poistuu, kun hiilestä, öljystä ja maakaasusta riippuva sähköntuotanto loppuu. Sähköautojen lisääntyvä käyttö siirtää kuitenkin fossiilivapaaseen sähköntuotantoon pääsemisen ajankohtaa myöhemmäksi, koska sähkön kulutus lisääntyy huimasti. Pahimmissa arvioissa ajatellaan jopa, ettei sähköntuotantoa pystytä kasvattamaan riittävästi, jotta koko liikenne pystytään sähköautoistamaan.

Mutta riippumatta sähköntuotannon ongelmista, akut itse ja autojen paino ovat ympäristöhaittoja. Johtuen akuista sähköautot painavat selvästi enemmän kuin perinteiset autot. Tiesittekö, että yksi suurimmista mikromuovien lähteistä on autojen rengaskuluma. Se on 40-50 % kaikesta ympäristöön joutuvasta mikromuovista. Rengaskuluma puolestaan on suoraan verrannollinen auton painoon: mitä painavampi auto sitä enemmän mikromuovia pääsee renkaista ympäristöön. Kun lisäksi renkaiden kulumisesta johtuvaa mikromuovia ei mitenkään voi kerätä, sähköautojen painonlisäys näkyy välittömästi lisääntyvänä mikromuovimääränä ympäristössä.

Akut puolestaan aiheuttavat merkittävän kaivostoiminnan lisätarpeen. Jos akkumetallit tuodaan Kiinasta tai Kongosta, tuotannon eettisyys ja kaivostoiminnan ympäristöhaitat ovat merkittävät. Niinpä akkumetallien kaivamista ja jalostamista Suomessa pyritään lisäämään voimakkaasti. Lisäksi täällä ollaan innolla perustamassa akkutehtaita, joihin väistämättä liittyy metallinkäsittelyn ympäristöongelmia. Niin kaivostoiminnan kuin metallien jalostuksen aiheuttamat ympäristöhaitat ovat olleet tapetilla jo pitkiä aikoja eivätkä ne ole lainkaan vähentyneet. Siitä huolimatta ne sangen harvoin yhdistetään ”ympäristöystävälliseen” sähköautoiluun. Akkujen kehityksessä on tietysti nähtävissä ympäristöystävällisempi suunta, natriumkloridin käyttöön perustuva akkuteknologia. Tämä ei kuitenkaan ole vielä tuotantovaiheessa.

Polttomoottorit puolestaan voivat käyttää esimerkiksi ammoniakkia ja vetyä polttoaineinaan vain pienin muutoksin. Ammoniakki polttoaineena on ilman katalysaattoreita ongelmallinen, koska sen palamisessa syntyy typen oksideja. Nämä kuitenkin saadaan jo tällä hetkellä poistetuksi autojen pakokaasuista, joten ongelma ei ole ylitsepääsemätön. Vedyn polttamisessa puolestaan syntyy vain vettä, joten sitä käyttämällä haitallisista päästöistä pääsee kokonaan eroon. Ammoniakin ja vedyn tuotanto vaatii kuitenkin paljon sähköä. Itse asiassa tuolloin tullaan taas siihen ongelmaan, että fossiilivapaaseen liikenteeseen pääsy edellyttää sähkön tuotannon pääsyä eroon hiilestä, öljystä ja maakaasusta. Vedyn tuottaminen on toisaalta jo koemittakaavassa mahdollista hajottamalla vesi vedyksi ja hapeksi auringonvalon avulla.

Johtopäätöksenä sähkö- ja polttomoottorin vertailusta voikin sanoa, että polttomoottorin ja ympäristöystävällisen polttoaineen käyttö on pienempi haitta ympäristölle kuin sähköauto. Onkohan autoteollisuus toiminut liian kiireisesti sitoutumalla sähköautoihin? Paras vaihtoehto olisi kuitenkin autoliikenteen radikaali vähentäminen erilaisin keinoin.

Sähköautot eivät ole ratkaisu - yksityisautoilun pitää vähentyä

Keskiviikko 4.8.2021 klo 19.44 - Mikko Nikinmaa

Kun lukee uutisia ja kuuntelee mainospuheita, tuntuu siltä, että jos siirrymme käyttämään sähköautoja, voi autoilua vaikka lisätä ilman haittavaikutuksia ympäristölle. Onko asia näin? Siirtyminen sähköautoihin nollaa auton käytön hiilidioksidipäästöt, joten sillä tavoin liikenteen ilmastovaikutus saadaan poistetuksi, mutta se ei ole ainut ongelma ympäristön kannalta.

1. Tiestö. Jos autoilua ei pystytä vähentämään, tiet ovat suuri maan käytön osa. Lisäksi mitä turvallisemmiksi tiet tehdään ihmisen hengissä säilymisen kannalta sitä enemmän ne vievät tilaa, kun täytyy rakentaa moottoriteitä ja eritasoliittymiä. Teiden vaatima tila on pois viljelymaasta ja metsistä. Teiden päällystys, joka kuluu sitä nopeammin mitä enemmän liikennettä on, on suurelta osin raakaöljyn komponenttia, asfalttia. Asfaltin kuluessa syntyy pienhiukkasia, jotka ovat sangen myrkyllisiä. Pienhiukkaspäästöt toki vähenevät, mutta eivät poistu, jos nastarenkaiden käyttö lopetetaan. Jos autoliikenne lisääntyy, nastarenkaista riippumaton tien kulutus ja sitä seuraava pienhiukkasten kasvu myös lisääntyvät.

2. Autot. Autojen rakentamiseen käytettävät mineraalit (mukaan lukien akkujen tarvitsemat metallit) saadaan toistaiseksi kaivostoiminnasta. Tähän ei vaikuta yhtään se, onko auto polttomoottorilla vai sähkömoottorilla toimiva. Paremminkin sähköautojen akut vaativat aikaisempaa enemmän metalleja, jotka tällä hetkellä louhitaan suurelta osin epäeettisesti toimivista kaivoksista esimerkiksi Kongossa. Tärkeää olisi, että autojen valmistuksessa päästäisiin täydelliseen kiertotalouteen. Lisäksi sähköautojen valmistuksessa tarvitaan melkoinen määrä energiaa. Valmistus on ilmaston kannalta neutraalia vasta, kun energia tuotetaan kokonaan muuten kuin fossiilisilla polttoaineilla. Lisäksi pitää muistaa, että autot ja niiden komponentit kuljetetaan usein merirahtina fossiilisin polttoainein käyvillä laivoilla.

3. Mikromuovi. Autojen renkaiden kuluminen aiheuttaa lähes puolet ympäristön mikromuovikuormasta. Sähköauton käyttö ei vähennä tätä kuormaa lainkaan: paremminkin päinvastoin, koska sähköautot ovat useimmiten painavampia kuin polttomoottoriautot. Tällöin niiden rengaskulutus on suurempi kuin polttomoottoriautojen. Mikä on vielä pahempaa, renkaiden kulumisesta aiheutuvaa mikromuovikuormaa ei voi kerätä, vaan se leviää kaikkialle, missä autoilla ajetaan. Tämä poikkeaa muusta mikromuovista, mikä voidaan sangen tehokkaasti kerätä talteen jäteveden puhdistuksessa.

Siirtyminen sähköautoihin ei siis ole ratkaisu, vaan autoilun ympäristövaikutuksia voi pienentää vain autoilua vähentämällä. Tämän tekeminen onnistuu ainoastaan miettimällä liikkumisratkaisuja täysin uusista lähtökohdista, joissa yksityisautoilu ja auton omistaminen eivät enää ole keskiössä.

Kertakäytöstä kierrätykseen

Tiistai 6.7.2021 klo 18.36 - Mikko Nikinmaa

Viisikymmentä vuotta sitten Jyväskylän Kesän futurologian päivillä silloinen johtava tulevaisuuden tutkija maassa, professori Pentti Malaska. sanoi, ettei maapallon luonto kestä kertakäyttökulttuuria. Hän totesi jo tuolloin, että käytä ja heitä menemään mentaliteetti johtaa maapallon resurssien hupenemiseen, minkä seurauksena planeetan elinkelpoisuus heikkenee. Sen sijaan että luontoa käytetään kertakäyttöhyödykkeenä, hänen mukaansa meidän pitäisi siirtyä kiertotalouteen. Näin siis tulevaisuuden tutkija sanoi 1971, jolloin maapallon väkiluku oli 3,761 miljardia ihmistä ja esimerkiksi Suomen bruttokansantuote oli noin 1/20 verrattuna nykyiseen. Maapallon väkiluku on noussut 7,877 miljardiin.

Kuluneiden 50 vuoden aikana Malaskan esitystä ei ole suinkaan noudatettu. Paremminkin päinvastoin: kodinkoneet on tehty niin, että mikä tahansa korjaus maksaa melkein yhtä paljon kuin uuden koneen hankkiminen. Äärimmäisyydessään käytä ja heitä menemään mentaliteetti on näkynyt mustesuihkutulostimissa, joiden värikasetit voivat olla kalliimpia kuin tarjoustulostimen ostohinta. Muodin vaihtuessa vuosittain uudet vaatekerrat pitäisi hankkia sitä mukaa ja heittää vanhat menemään.

Vasta aivan viime vuosina, kun rikkaiden maiden resurssien käyttö on 3-4-kertainen planeetan kantokykyyn verrattuna, on vihdoin ruvettu vaatimaan kiertotaloutta. Tällä kertaa huolestuneet ihmiset ovat jopa toteuttamassa sitä. Paljon haukuttu EU on edellyttämässä, että kaikki kodinkoneet voidaan korjata kohtuuhintaan ja että kaikki materiaalit (mukaan lukien muovit ja tekstiilit) kierrätetään tehokkaasti.

Kierrätyksen tarve on siis tuotu esiin vuosikymmeniä sitten, mutta kiertotalous on edelleenkin vasta ottamassa ensiaskeliaan. Tässä on syytä huomata, että esimerkiksi muoviongelma johtuu siitä, että sen kierrätys ei toimi. Jos esimerkiksi muovijätteestä koko maapallolla maksettaisiin palautettaessa pieni summa kilolta, se varmaan löytäisi tiensä uusiokäyttöön eikä valtameriin. Materiaalina muovi on hyvä, ongelma on, että se heitetään menemään.

 

Leikitään Legoilla - kestävät isältä pojalle

Keskiviikko 1.4.2020 klo 12.31 - Mikko Nikinmaa

Varmaan meistä jokainen on itse, lapsiensa ja/tai lastenlastensa sekä muiden lapsivieraittensa kanssa leikkinyt Legoilla. Niiden paras puoli on kestävyys, jos sai 1960-luvun alussa muutaman Legopalikan, niin ne ovat nyt samassa kunnossa ja pienet lapsivieraat voivat rakennella niistä torneja samalla tavalla kuin itse teki muutaman vuoden ikäisenä suunnilleen 60 vuotta sitten.

Nyt sitten muovikauhistelun yhteydessä on Legojen kauheus nostettu esiin. Nehän kestävät melkein ikuisesti: satoja vuosia yhtään muuttumatta. Muoviongelma on ongelma, siitä olen samaa mieltä. Mutta on aika eri asia, jos jokin tavara kestää käyttötarkoituksessaan hyvin kuin se, että tarpeetonta muovitavaraa kertyy ympäristöön.

Mitä paremmin jokin käyttöön tarkoitettu tavara kestää, sen pienempi sen aiheuttama ympäristökuorma on. Toisin sanoen Legopalikka on niin ympäristöystävällinen kuin mikään leikkikalu voi olla. Sillä voivat leikkiä vielä 2500-luvun lapset. Jos Legopalikkaa kauhistellaan, niin yhtälailla pitää kauhistella metallista tehtyjä leikkiautoja, nekin säilyvät sellaisinaan satoja vuosia. Tai miten on keinuhevonen: museoista löytyy keinuhevosia, joita ruhtinaiden lapset käyttivät keskiajalla. Jos Legopalikka on niin paha, niin silloinhan niiden keinuhevostenkin pitäisi olla. Legopalikoiden kamaluus johtuukin niiden materiaalista, ei kestävyydestä sinänsä. Yleensähän kestävyys on hyvä asia, vain Legoissa huono – ne kun ovat sitä kamalaa muovia. Eiköhän olisi syytä muuttaa ajatusmallia. Voisimme aivan hyvin ostaa, myydä ja käyttää 50 vuotta vanhoja Legoja sen sijaan, että ne jäävät varastoon käyttöä vaille ikuisesti. Jos näin tehtäisiin, Legot olisivat mitä parasta kierrätystalouteen sopivaa materiaalia. Kymmenien vuosien käytön jälkeen ne ovat kuin uusia ja kelpaavat käyttöön sellaisenaan. Niiden kierrätyksellä säästettäisiin luonnonvaroja ja voitaisiin toimia sangen kestävästi.

Legot ovat aivan eri asia kuin tarpeeton muoviroska. On ihan turha käyttää muovimukeja ja kertakäyttölusikoita. Muovikassitkin kuluvat pääosin historiaan. Mutta vaikka muovin käyttöön liittyykin paljon turhaa tuotantoa, jonka voisi lopettaa ja käyttää vaihtoehtoisia tuotteita, suurin muoviongelma meillä Suomessa on se, ettemme kierrätä muovia kunnolla. Vain parikymmentä prosenttia muovista pääsee uusiokäyttöön. Toinen suuri ongelma on se, että ympäristöön joutuvasta mikromuovista suurin osa on autonrenkaiden kulumisesta tulevia partikkeleita. Suuri mikromuovien levittäjä ovat myös tupakantumpit; edelleen ihmiset tumppaavat tupakkansa rantahiekkaan. Pesussa keinokuiduista vapautuva mikromuovi on näihin verrattuna paljon vähäisempi ongelma. Nykyiset vedenpuhdistuslaitokset poistavat yli 95 % niihin tulevasta mikromuovista.

Siispä, leikitään Legoilla, ja myydään ja ostetaan niitä tarpeen mukaan koska ne kestävät isältä pojalle. Sen sijaan lopetetaan turhan muovin käyttö ja kierrätetään se, mikä meille tulee.

Kierrätetäänkö Suomessa?

Maanantai 30.3.2020 klo 12.18 - Mikko Nikinmaa

Kun olin pikkupoika köyhässä 1950-luvun Suomessa, kiertotalous oli voimissaan. Ja kun lähes kaksi kolmannesta ihmisistä asui maaseudulla, biojäte laitettiin tunkioille, talokohtaisiin avokomposteihin, mistä muodostuva multa käytettiin puutarhoissa. Muuta lannoitusta kotipuutarhat eivät kaivanneet. Avokompostit kuhisivat elämää: vaskitsat, käärmeet, sisiliskot jne. voivat hyvin. Suunnilleen kaikki pullot olivat pantillisia, paperin veimme kuukausittain lähikauppaan, jossa siitä maksettiin pikkusumma kiloa kohti. Kangasjätteen, lumput, veimme lähikaupungissa olleeseen keräyspisteeseen pari kertaa vuodessa. Lumpuillakin oli kilohinta. Osa loppuunkuluneista vaatteista leikattiin matonkuteiksi, joista äiti teki räsymattoja. Muovia ei vielä ollut, metalliroskaa ei juurikaan tullut ja puu poltettiin lämmitysuuneissa.

Sitten koitti kertakäyttökulutuksen aika. Pakkaamisessa siirryttiin paperista muoviin ja kodinkoneitakaan ei enää kannattanut korjata, vaan rikkimenneen tilalle oli halvempaa ostaa uusi. Vanhat sitten heitettiin kaatopaikoille, metsiin tai jokiin ja järviin – mihin tahansa missä ne olivat piilossa. Äärimmäisyyksiin kertakäyttökulttuuri on mennyt printtereissä: erikoistarjousten printteri voi olla halvempi kuin uuden värikasetin hinta. Onneksi kertakäyttökulutuksen aika on nyt tulossa tiensä päähän. Kun me rikkaat kansakunnat ylikulutamme maapallon resursseja huimasti ja emme käytä uudelleen suurinta osaa valmiista materiaaleista, ei maapallo riitä, varsinkin jos nykyisin köyhät ihmiset onnistuvat nostamaan elintasoansa.

Siispä korjaus ja kierrätys ovat tulleet uudelleen arvoonsa. Kun meillä suomalaisilla on ollut onnistunut panttipullojen ja paperin keräysjärjestelmä, tuntuu siltä, että omahyväisesti ajattelemme kierrätyksen toimivan Suomessa hyvin. Panttipulloista ja -tölkeistä sekä paperista kierrätetäänkin yli 95 %. Mutta kokonaisuudessaan kaikkia materiaaleja kierrätetään Suomessa vähemmän kuin EU-maissa keskimäärin: kun EU-maiden keskiarvo on 46 %, Suomen prosenttiluku on vain 41. Pantittoman lasin, metallin ja kartongin/pahvin kierrätys on yli 80 %:sta, mutta Suomessa ei vielä 2018 kierrätetty edes 20 %:a yleisimmästä jätteestä, muovista. Tämä on johtanut siihen, että uusiomuovia raaka-aineenaan käyttävät yritykset eivät saa raaka-ainettaan riittävästi Suomesta, vaan joutuvat tuomaan sitä. Tämä siitä huolimatta, että raaka-ainetta Suomessa periaatteessa olisikin. Se vain menee nykyhetkellä polttoon.

Niinpä, muovin kierrätystä voimakkaasti tehostamalla meidän olisi mahdollista päästä kunnon kierrätysyhteiskunnaksi. Ehkä pienen kilokohtaisen maksun avulla saataisiin nekin ihmiset, jotka eivät ympäristöstään piittaa yhtään, palauttamaan muovimateriaali. Se toimi 1950-lvulla, miksei nytkin. Ja vaikka valtio maksaisi muovin kilohinnan, voisivat yhteiskunnalle koituvat kustannukset kokonaisuudessaan vähetä roskaantumisen vähetessä.

Autoilu - miten päästä menneisyyden painolastista kestävään kehitykseen

Sunnuntai 22.9.2019 klo 12.10 - Mikko Nikinmaa

Kun olin lapsi, menimme kilometrin päähän valtatien varteen odottamaan, että amerikkalainen autokaravaani kulkisi ohitse. Myöhemmin auto ja sen omistaminen leimasivat koko toisen maailmansodan jälkeen syntyneen sukupolven elämää. Ennen muinoin kaikki käyttivät joukkoliikennettä. Olen esimerkiksi käyttänyt bussivuoroa Helsinki-Göteborg. Mutta kun rikastuimme, kaikki ostivat oman auton. Tuulilasista ja Tekniikan Maailmasta luimme autoarvostelut ja kuolasimme, kun katsoimme autonäyttelyistä otettuja kuvia hienoista autouutuuksista. Samaan aikaan kun omasta autosta tuli kaikkien normi, joukkoliikenne kuihtui: missä ennen kulki kolmen eri bussiyhtiön linjoja vähintään puolen tunnin välein, menee nyt yksi bussi aamulla koululaisia vieden ja toinen iltapäivällä koulun loputtua.

Totisesti olemme eläneet yksityisauton aikaa ja se on monessa suhteessa helpottanut elämää: on voinut lähteä ja tulla milloin on halunnut, kaupoista on voinut tuoda hankalasti kuljetettavia ja painavia tavaroita sekä asuinpaikalla ei ole ollut suurtakaan väliä, kun autolla on päässyt tarvittaviin paikkoihin. Mutta perinteisestä yksityisautoilusta on nyt tullut menneisyyden taakka, mikä estää kehitystä ympäristö- ja ilmastoystävällisempään suuntaan.

Oikein hätkähdin, kun luin lauantain Helsingin Sanomia. Lehden lauantai-osiossa on edelleen auto-osa. Ja siinä auto-osassa käsitellään autoa pääasiassa auton ostamiseen liittyvästä näkökulmasta. Tietysti voidaan väittää, että auto-osa on tärkeä tuomaan sähköautoja ym. tulevaisuuden ratkaisuja esiin, mutta koko lähtökohta yksityisautoilun ihailusta on kestävän kehityksen kannalta väärä. Autojen haitat eivät nimittäin rajoitu päästöihin, joiden merkityksestä voidaan kiistellä, vaan niihin liittyy kolme täysin käyttövoimasta riippumatonta ongelmaa.

Ensinnäkin maankäyttö – tiet vaativat paljon tilaa, sitä enemmän mitä enemmän autoja teillä liikkuu. Eurooppalaisissa kaupungeissa on usein tiiviit keskukset – ne kun rakennettiin ennen autojen aikakautta, mutta amerikkalaisissa kaupungeissa, jotka on rakennettu autoilun ehdoilla, voi olla mahdotonta päästä haluamaansa paikkaan ilman autoa. Eivätkä autojen aiheuttamat maankäytön ongelmat rajoitu vain kaupunkeihin, vaan maailmanlaajuisesti tiet vievät merkittävän osan muihin tarkoituksiin soveltuvasta maasta. Teiden ja autoliikennettä helpottavien muiden ratkaisujen aiheuttamia kustannuksiakaan ei voi vähätellä. Parasta aikaa pohditaan taas sitä, pitäisikö Helsingin alitse tehdä tunneli helpottamaan autojen kulkua. Kustannusarvio liikkuu tällä hetkellä 1-2 miljardissa eurossa. Tarvetta rakentamiselle ei olisi, jos autojen määrä Helsingin kaduilla rupeaisi vähenemään, mikä olisi kestävän kehityksen kannalta toivottava suuntaus. Keskustatunneli edustaa siis menneisyyden ajattelutapaa.

Toiseksikin mikromuovi. Autojen renkaista irtoavat partikkelit ovat suurin mikromuovien lähde Suomessa ja maailmanlaajuisesti. Irtoavien partikkelien määrä riippuu pelkästään autojen määrästä käyttövoimasta riippumatta. Viime vuosina on puhuttu vain nastarenkaiden aiheuttamasta asfalttipölyn lisääntymistä, mutta renkaiden kuluessa vapautuvat pienpartikkelit ovat lisääntyvän autokannan vääjäämätön seuraus.

Kolmanneksi, edelleenkään ei ole keksitty asfalttia parempaa teiden päällystettä. Näin ollen teiden pinnoitus perustuu suurelta osin öljyn käyttöön. Vaikka teiden asfaltin hiilidioksidipäästöt ovatkin mitättömät, minun on hankala nähdä, että asfaltissa olevien painavien fraktioiden lisäksi muut öljyfraktiot jätettäisiin käyttämättä.

Kun auton omistaminen ja yksityisautoilu on siis menneisyyden lumia, mitä sitten tilalle? Taajamien välinen liikenne onnistuisi suurelta osin raideliikenteenä. Koska ihmisten matkanpää on usein taajamien ulkopuolella, tulisi junaterminaaleissa olla kaupunkipyöriin verrattava kaupunkiautojen noutopiste. Niistä ihmiset voisivat ottaa auton tarpeisiinsa muutamasta tunnista muutamaan päivään. Ne ihmiset, jotka tarvitsevat autoa jatkuvasti ja asuvat haja-asutusalueella, voisivat edelleen hankkia yksityisauton – erityislupien hallinta ei voi olla mahdotonta, tehdäänhän tämä jo nyt, kun vammaiset saavat autoveron palautuksen. Jos ajattelee Helsingin osalta, niin keskustatunnelin kustannuksia paljon pienemmällä rahamäärällä saisi käyttöön 5000 kaupunkiautoa. Kun nämä olisivat asukkaiden käytössä tarvittaessa, niin veikkaanpa, että suuri joukko helsinkiläisistä luopuisi auton omistuksesta ja yhtenä tuloksena olisi autoilusta aiheutuvien haittojen ja kustannusten merkittävä väheneminen.

Voidaanko uusia materiaaleja käyttäen poistaa muoviongelma?

Torstai 3.1.2019 klo 15.38 - Mikko Nikinmaa

Kun kuvat muovijätteestä pitkin ja poikin maapalloa, erityisesti Tyynen Meren jätepyörteestä, ovat saaneet ihmiset heräämään ja vaatimaan muovin korvaamista luonnosta lähtöisin olevilla tuotteilla, on tarpeen miettiä, estäisikö uusien tuotteiden käyttö roskaantumisongelman. Suurelta osinhan muoviongelma johtuu siitä, että muovijätettä ei kerätä vaan se heitetään ympäristöön. Kun muovit hajoavat hitaasti. nopeimmillaan muutamassa vuosikymmenessä ja hitaimmillaan useissa vuosisadoissa, ne kertyvät ajan myötä ja aiheuttavat jätevuoria. Tällöin, jotta muoveja korvaavat tuotteet pienentäisivät roskaongelmaa, niiden pitäisi hajota nopeasti. Näin ei kuitenkaan ole laita, vaan "tyypilliset öljypohjaisia tuotteita korvaavat puumateriaalit eivät maadu kovin nopeasti".

Niinpä, myös ilmastomuutoksen kannalta on ihan sma, tehdäänkö muovia vastaava tuote puusta vai öljystä. Tuotteen hiili ei ole mukana ilmastomuutosta aiheuttamassa niin kauan kuin tuote kestää. Ilmaston muutoksen kannalta onkin siis hyvä, että muovi hajoaa hitaasti. Muoviongelmassa ei oleellista olekaan se, että muovi korvattaisiin jollakin muulla, vaan se, että muovit eivät roskaisi ympäristöä. Maailmanlaajuisesti yli puolet käytetystä muovista roskaa ympäristöä, vähän yli 20 % poltetaan ja vain kymmenisen prosenttia kierrätetään.

Muoviongelma onkin suurimmaksi osaksi roskaamisongelma: jos öljypohjainen muovi korvataan muulla materiaalilla, roskaamisongelma säilyy. Vain siten, että muovista otetaan talteen 99%, saadaan muovin aiheuttama roskaantuminen radikaalisti vähentymään. Tietysti myös turhasta muovin käytöstä pitäisi luopua - on aika hullunkurista että keksipaketin muovipakkauksen sisällä yksittäiset keksit ovat muovipakkauksessa, mutta tärkein muoviongelman ratkaisukeino on saada muovijätteen heittäminen ympäristöön loppumaan. Tämä ei edes maksaisi mitään, vaan vaatisi vain ihmisten asennoitumisen muutosta kaikkialla maapallolla.

Ympäristöongelmat - valituksesta ratkaisuihin

Tiistai 30.1.2018 klo 16.13 - Mikko Nikinmaa

Eilen tuli hyvä MOT ohjelma muovien  mahdollisesti aiheuttamista ongelmista erityisesti vesiympäristössä, mutta...Ei paljon auta jos aina vain valitetaan, mitkä ongelmat ovat. Itse asiassahan suurinpaan osaan ympäristöongelmista olisi yksinkertainen ratkaisu. Niitä ei olisi, jos ihmispopulaatio olisi alle yhden miljardin kahdeksan miljardin sijasta. Kun kuitenkaan seitsemän miljardin ihmisen tappaminen ei ole eettisesti yksinkertaista, pitäisi mielestäni kaikissa ympäristöä käsittelevissä ohjelmissa jo olla askelmerkit tulevaisuuteen: mitä meidän pitäisi tehdä, jotta ongelma pienenisi - ilman että ihmisiä pitäisi tappaa. Kuka saisi säilyä hengissä?

Kierrätetään muovia, mutta miten?

Tiistai 23.1.2018 klo 9.38 - Mikko Nikinmaa

Muovijätteiden haitat ovat ilmeisiä ja ihmiset olisivatkin kovasti halukkaita pitämään huolen siitä, että muovit kerättäisiin tehokkaasti. Tässä on vain yksi ongelma, muovinkeräys ei toimi. Käytännössä 2016 alusta muovituotteiden valmistajien ja jakelijoiden vastuulla on ollut muovin keräys. Tämä ei kuitenkaan toimi niin, että muovin kierrättäminen olisi vaivatonta. Ei voi odottaa, että ihmiset kulkisivat kilometritolkulla muovijätteensä kanssa etsien paikkaa, jonne sen voisi laittaa. Tuottajat ovatkin tässä toimineet asetuksen kirjaimen eivätkä päämäärän mukaan. Päämääränähän on muovin saaminen kierrätykseen. Tämä ei ole mahdotonta, kuten tehokas paperinkeräys osoittaa. Onkin huvittavaa, että paperi kierrätetään paljon tehokkaammin kuin muovi. vaikka sen aiheuttamat ympäristöhaitat ovat muoveja huimasti pienemmät. Kun kerran asetus vaatii muovituotteiden valmistajat ja jakelijat vastuuseen muovin keräyksestä, ja yhteiskunta haluaa muovin häviävän ympäristöstä, voisikin ajatella, että yrityksille tulisi haittavero, joka olisi riippuva muovin palautuksen tehokkuudesta: esimerkiksi jos yli 50 % valmistetusta muovista palautetaan (määrä joka on vaivatta saavutettavissa) maksua ei olisi ja tästä alaspäin maksu kasvaisi niin, että nykyisellä keräysasteella yritysten ei kannattaisi olla lisäämättä muovin keräyspisteitä. Porkkanana toimisi kustannusten pieneneminen, jos keräys on tehokasta ja keppinä kustannusten nousu, jos keräys ei toimi.

Haitallinen turhake

Tiistai 19.9.2017 klo 13.29 - Mikko Nikinmaa

Munien keittäminen on keittiötöistä yksinkertaisin. Ei tarvitse osata muuta kuin kääntää lieden keittolevyn katkaisin kuumentamaan. Lisäksi kovaksikeitetyn munan valmistaminen on nopeaa - munan tarvitsee olla kiehuvassa vedessä alle kymmenen minuuttia. Munan kuori puolestaan on mitä parhain suojapakkaus; sen sisällä keitetty muna säilyy hygieenisesti käyttöön asti. Ei siis ole mitään syytä vuoden haitallisimman turhakkeen kehittämiseen.

Joku "tuotekehittäjä", vai pitäisikö sanoa päätön kana kun on kananmunasta kysymys, on nyt tehnyt oivan innovaation: keitetään ja kuoritaan kananmuna ja laitetaan se sitten muovipakkaukseen, jotta kiireiset nykypäivän ihmiset saavat munan syödäkseen. Siinä ei paljon paina se, että muovisaaste on viime aikoina hälyttävästi lisääntynyt. Kaikissa valtamerissä on suuria, pääosin muoviroskasta syntyneitä jätepyörteitä ja jopa kaikissa Suomen vesissä on aikamoisia mikromuovimääriä (joiksi kaikki muovit pitkän päälle pilkkoutuvat). Suurin osa pitkin ja poikin ympäristöämme heitetyistä roskista on erilaista muoviroskaa. Tilanne on jo ruvettu tiedostamaan eri maissa ja esimerkiksi jotkut valtiot ovat kieltäneet muovikassien myynnin kaupoissa. Ja tänä aikana, kun muovien haitallisuus on yleisesti tiedostettu, elintarvikealan tuotekehittäjä kehtaa tuoda markkinoille varsinaisen turhakkeen.

Vähintä, mitä valtiovalta voisi tälle tuotteelle tehdä, on laittaa haittavero, joka olisi 95 % tuotteen hinnasta. Haittaveron tulot voisi käyttää siihen, että palkataan ihmisiä puhdistamaan puistoja ja tienvieriä niihin kertyvistä muoviroskista. 

Kukas kissan häntää nostaa jos ei kissa itse

Sunnuntai 29.1.2017 klo 18.52

Mielenkiintoista, useat asiat, joista olen kirjoittanut, ovat sen jälkeen nousseet uutisiin - ei tietenkään sen takia, että blogia olisi luettu, vaan siksi, että minusta tuntuu, että olen säännöllisesti jo huomannut, mikä voi olla merkittävä ympäristöuutinen. Sivuilla on ollut asiaa metaanista, mikromuoveista yms. Kannattaa lukea  - toivoo kissan hännän nostaja.