Leikitään Legoilla - kestävät isältä pojalle

Keskiviikko 1.4.2020 klo 12:31 - Mikko Nikinmaa

Varmaan meistä jokainen on itse, lapsiensa ja/tai lastenlastensa sekä muiden lapsivieraittensa kanssa leikkinyt Legoilla. Niiden paras puoli on kestävyys, jos sai 1960-luvun alussa muutaman Legopalikan, niin ne ovat nyt samassa kunnossa ja pienet lapsivieraat voivat rakennella niistä torneja samalla tavalla kuin itse teki muutaman vuoden ikäisenä suunnilleen 60 vuotta sitten.

Nyt sitten muovikauhistelun yhteydessä on Legojen kauheus nostettu esiin. Nehän kestävät melkein ikuisesti: satoja vuosia yhtään muuttumatta. Muoviongelma on ongelma, siitä olen samaa mieltä. Mutta on aika eri asia, jos jokin tavara kestää käyttötarkoituksessaan hyvin kuin se, että tarpeetonta muovitavaraa kertyy ympäristöön. Lego.jpg

Mitä paremmin jokin käyttöön tarkoitettu tavara kestää, sen pienempi sen aiheuttama ympäristökuorma on. Toisin sanoen Legopalikka on niin ympäristöystävällinen kuin mikään leikkikalu voi olla. Sillä voivat leikkiä vielä 2500-luvun lapset. Jos Legopalikkaa kauhistellaan, niin yhtälailla pitää kauhistella metallista tehtyjä leikkiautoja, nekin säilyvät sellaisinaan satoja vuosia. Tai miten on keinuhevonen: museoista löytyy keinuhevosia, joita ruhtinaiden lapset käyttivät keskiajalla. Jos Legopalikka on niin paha, niin silloinhan niiden keinuhevostenkin pitäisi olla. Legopalikoiden kamaluus johtuukin niiden materiaalista, ei kestävyydestä sinänsä. Yleensähän kestävyys on hyvä asia, vain Legoissa huono – ne kun ovat sitä kamalaa muovia. Eiköhän olisi syytä muuttaa ajatusmallia. Voisimme aivan hyvin ostaa, myydä ja käyttää 50 vuotta vanhoja Legoja sen sijaan, että ne jäävät varastoon käyttöä vaille ikuisesti. Jos näin tehtäisiin, Legot olisivat mitä parasta kierrätystalouteen sopivaa materiaalia. Kymmenien vuosien käytön jälkeen ne ovat kuin uusia ja kelpaavat käyttöön sellaisenaan. Niiden kierrätyksellä säästettäisiin luonnonvaroja ja voitaisiin toimia sangen kestävästi.

Legot ovat aivan eri asia kuin tarpeeton muoviroska. On ihan turha käyttää muovimukeja ja kertakäyttölusikoita. Muovikassitkin kuluvat pääosin historiaan. Mutta vaikka muovin käyttöön liittyykin paljon turhaa tuotantoa, jonka voisi lopettaa ja käyttää vaihtoehtoisia tuotteita, suurin muoviongelma meillä Suomessa on se, ettemme kierrätä muovia kunnolla. Vain parikymmentä prosenttia muovista pääsee uusiokäyttöön. Toinen suuri ongelma on se, että ympäristöön joutuvasta mikromuovista suurin osa on autonrenkaiden kulumisesta tulevia partikkeleita. Suuri mikromuovien levittäjä ovat myös tupakantumpit; edelleen ihmiset tumppaavat tupakkansa rantahiekkaan. Pesussa keinokuiduista vapautuva mikromuovi on näihin verrattuna paljon vähäisempi ongelma. Nykyiset vedenpuhdistuslaitokset poistavat yli 95 % niihin tulevasta mikromuovista.

Siispä, leikitään Legoilla, ja myydään ja ostetaan niitä tarpeen mukaan koska ne kestävät isältä pojalle. Sen sijaan lopetetaan turhan muovin käyttö ja kierrätetään se, mikä meille tulee.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: muovi, ympäristön saastuminen, kierrätys, mikromuovi

Kierrätetäänkö Suomessa?

Maanantai 30.3.2020 klo 12:18 - Mikko Nikinmaa

Kun olin pikkupoika köyhässä 1950-luvun Suomessa, kiertotalous oli voimissaan. Ja kun lähes kaksi kolmannesta ihmisistä asui maaseudulla, biojäte laitettiin tunkioille, talokohtaisiin avokomposteihin, mistä muodostuva multa käyteDSC_0026.JPGttiin puutarhoissa. Muuta lannoitusta kotipuutarhat eivät kaivanneet. Avokompostit kuhisivat elämää: vaskitsat, käärmeet, sisiliskot jne. voivat hyvin. Suunnilleen kaikki pullot olivat pantillisia, paperin veimme kuukausittain lähikauppaan, jossa siitä maksettiin pikkusumma kiloa kohti. Kangasjätteen, lumput, veimme lähikaupungissa olleeseen keräyspisteeseen pari kertaa vuodessa. Lumpuillakin oli kilohinta. Osa loppuunkuluneista vaatteista leikattiin matonkuteiksi, joista äiti teki räsymattoja. Muovia ei vielä ollut, metalliroskaa ei juurikaan tullut ja puu poltettiin lämmitysuuneissa.

Sitten koitti kertakäyttökulutuksen aika. Pakkaamisessa siirryttiin paperista muoviin ja kodinkoneitakaan ei enää kannattanut korjata, vaan rikkimenneen tilalle oli halvempaa ostaa uusi. Vanhat sitten heitettiin kaatopaikoille, metsiin tai jokiin ja järviin – mihin tahansa missä ne olivat piilossa. Äärimmäisyyksiin kertakäyttökulttuuri on mennyt printtereissä: erikoistarjousten printteri voi olla halvempi kuin uuden värikasetin hinta. Onneksi kertakäyttökulutuksen aika on nyt tulossa tiensä päähän. Kun me rikkaat kansakunnat ylikulutamme maapallon resursseja huimasti ja emme käytä uudelleen suurinta osaa valmiista materiaaleista, ei maapallo riitä, varsinkin jos nykyisin köyhät ihmiset onnistuvat nostamaan elintasoansa.

Siispä korjaus ja kierrätys ovat tulleet uudelleen arvoonsa. Kun meillä suomalaisilla on ollut onnistunut panttipullojen ja paperin keräysjärjestelmä, tuntuu siltä, että omahyväisesti ajattelemme kierrätyksen toimivan Suomessa hyvin. Panttipulloista ja -tölkeistä sekä paperista kierrätetäänkin yli 95 %. Mutta kokonaisuudessaan kaikkia materiaaleja kierrätetään Suomessa vähemmän kuin EU-maissa keskimäärin: kun EU-maiden keskiarvo on 46 %, Suomen prosenttiluku on vain 41. Pantittoman lasin, metallin ja kartongin/pahvin kierrätys on yli 80 %:sta, mutta Suomessa ei vielä 2018 kierrätetty edes 20 %:a yleisimmästä jätteestä, muovista. Tämä on johtanut siihen, että uusiomuovia raaka-aineenaan käyttävät yritykset eivät saa raaka-ainettaan riittävästi Suomesta, vaan joutuvat tuomaan sitä. Tämä siitä huolimatta, että raaka-ainetta Suomessa periaatteessa olisikin. Se vain menee nykyhetkellä polttoon.

Niinpä, muovin kierrätystä voimakkaasti tehostamalla meidän olisi mahdollista päästä kunnon kierrätysyhteiskunnaksi. Ehkä pienen kilokohtaisen maksun avulla saataisiin nekin ihmiset, jotka eivät ympäristöstään piittaa yhtään, palauttamaan muovimateriaali. Se toimi 1950-lvulla, miksei nytkin. Ja vaikka valtio maksaisi muovin kilohinnan, voisivat yhteiskunnalle koituvat kustannukset kokonaisuudessaan vähetä roskaantumisen vähetessä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: paperinkerays, muovi, kertakäyttökulutus

Autoilu - miten päästä menneisyyden painolastista kestävään kehitykseen

Sunnuntai 22.9.2019 klo 12:10 - Mikko Nikinmaa

Kun olin lapsi, menimme kilometrin päähän valtatien varteen odottamaan, että amerikkalainen autokaravaani kulkisi ohitse. Myöhemmin auto ja sen omistaminen leimasivat koko toisen maailmansodan jälkeen syntyneen sukupolven elämää. Ennen muinoin kaikki käyttivät joukkoliikennettä. Olen esimerkiksi käyttänyt bussivuoroa Helsinki-Göteborg. Mutta kun rikastuimme, kaikki ostivat oman auton. Tuulilasista ja Tekniikan Maailmasta luimme autoarvostelut ja kuolasimme, kun katsoimme autonäyttelyistä otettuja kuvia hienoista autouutuuksista. Samaan aikaan kun omasta autosta tuli kaikkien normi, joukkoliikenne kuihtui: missä ennen kulki kolmen eri bussiyhtiön linjoja vähintään puolen tunnin välein, menee nyt yksi bussi aamulla koululaisia vieden ja toinen iltapäivällä koulun loputtua.

Totisesti olemme eläneet yksityisauton aikaa ja se on monessa suhteessa helpottanut elämää: on voinut lähteä ja tulla milloin on halunnut, kaupoista on voinut tuoda hankalasti kuljetettavia ja painavia tavaroita sekä asuinpaikalla ei ole ollut suurtakaan väliä, kun autolla on päässyt tarvittaviin paikkoihin. Mutta perinteisestä yksityisautoilusta on nyt tullut menneisyyden taakka, mikä estää kehitystä ympäristö- ja ilmastoystävällisempään suuntaan.

Oikein hätkähdin, kun luin lauantain Helsingin Sanomia. Lehden lauantai-osiossa on edelleen auto-osa. Ja siinä auto-osassa käsitellään autoa pääasiassa auton ostamiseen liittyvästä näkökulmasta. Tietysti voidaan väittää, että auto-osa on tärkeä tuomaan sähköautoja ym. tulevaisuuden ratkaisuja esiin, mutta koko lähtökohta yksityisautoilun ihailusta on kestävän kehityksen kannalta väärä. Autojen haitat eivät nimittäin rajoitu päästöihin, joiden merkityksestä voidaan kiistellä, vaan niihin liittyy kolme täysin käyttövoimasta riippumatonta ongelmaa.

Ensinnäkin maankäyttö – tiet vaativat paljon tilaa, sitä enemmän mitä enemmän autoja teillä liikkuu. Eurooppalaisissa kaupungeissa on usein tiiviit keskukset – ne kun rakennettiin ennen autojen aikakautta, mutta amerikkalaisissa kaupungeissa, jotka on rakennettu autoilun ehdoilla, voi olla mahdotonta päästä haluamaansa paikkaan ilman autoa. Eivätkä autojen aiheuttamat maankäytön ongelmat rajoitu vain kaupunkeihin, vaan maailmanlaajuisesti tiet vievät merkittävän osan muihin tarkoituksiin soveltuvasta maasta. Teiden ja autoliikennettä helpottavien muiden ratkaisujen aiheuttamia kustannuksiakaan ei voi vähätellä. Parasta aikaa pohditaan taas sitä, pitäisikö Helsingin alitse tehdä tunneli helpottamaan autojen kulkua. Kustannusarvio liikkuu tällä hetkellä 1-2 miljardissa eurossa. Tarvetta rakentamiselle ei olisi, jos autojen määrä Helsingin kaduilla rupeaisi vähenemään, mikä olisi kestävän kehityksen kannalta toivottava suuntaus. Keskustatunneli edustaa siis menneisyyden ajattelutapaa.

Toiseksikin mikromuovi. Autojen renkaista irtoavat partikkelit ovIMG_20170803_0065_NEW.jpgat suurin mikromuovien lähde Suomessa ja maailmanlaajuisesti. Irtoavien partikkelien määrä riippuu pelkästään autojen määrästä käyttövoimasta riippumatta. Viime vuosina on puhuttu vain nastarenkaiden aiheuttamasta asfalttipölyn lisääntymistä, mutta renkaiden kuluessa vapautuvat pienpartikkelit ovat lisääntyvän autokannan vääjäämätön seuraus.

Kolmanneksi, edelleenkään ei ole keksitty asfalttia parempaa teiden päällystettä. Näin ollen teiden pinnoitus perustuu suurelta osin öljyn käyttöön. Vaikka teiden asfaltin hiilidioksidipäästöt ovatkin mitättömät, minun on hankala nähdä, että asfaltissa olevien painavien fraktioiden lisäksi muut öljyfraktiot jätettäisiin käyttämättä.

Kun auton omistaminen ja yksityisautoilu on siis menneisyyden lumia, mitä sitten tilalle? Taajamien välinen liikenne onnistuisi suurelta osin raideliikenteenä. Koska ihmisten matkanpää on usein taajamien ulkopuolella, tulisi junaterminaaleissa olla kaupunkipyöriin verrattava kaupunkiautojen noutopiste. Niistä ihmiset voisivat ottaa auton tarpeisiinsa muutamasta tunnista muutamaan päivään. Ne ihmiset, jotka tarvitsevat autoa jatkuvasti ja asuvat haja-asutusalueella, voisivat edelleen hankkia yksityisauton – erityislupien hallinta ei voi olla mahdotonta, tehdäänhän tämä jo nyt, kun vammaiset saavat autoveron palautuksen. Jos ajattelee Helsingin osalta, niin keskustatunnelin kustannuksia paljon pienemmällä rahamäärällä saisi käyttöön 5000 kaupunkiautoa. Kun nämä olisivat asukkaiden käytössä tarvittaessa, niin veikkaanpa, että suuri joukko helsinkiläisistä luopuisi auton omistuksesta ja yhtenä tuloksena olisi autoilusta aiheutuvien haittojen ja kustannusten merkittävä väheneminen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastonmuutos, mikromuovit, yksityisauto, joukkoliikenne

Voidaanko uusia materiaaleja käyttäen poistaa muoviongelma?

Torstai 3.1.2019 klo 15:38 - Mikko Nikinmaa

Kun kuvat muovijätteestä pitkin ja poikin maapalloa, erityisesti Tyynen Meren jätepyörteestä, ovat saaneet ihmiset heräämään ja vaatimaan muovin korvaamista luonnosta lähtöisin olevilla tuotteilla, on tarpeen miettiä, estäisikö uusien tuotteiden käyttö roskaantumisongelman. Suurelta osinhan muoviongelma johtuu siitä, että muovijätettä ei kerätä vaan se heitetään ympäristöön. Kun muovit hajoavat hitaasti. nopeimmillaan muutamassa vuosikymmenessä ja hitaimmillaan useissa vuosisadoissa, ne kertyvät ajan myötä ja aiheuttavat jätevuoria. Tällöin, jotta muoveja korvaavat tuotteet pienentäisivät roskaongelmaa, niiden pitäisi hajota nopeasti. Näin ei kuitenkaan ole laita, vaan "tyypilliset öljypohjaisia tuotteita korvaavat puumateriaalit eivät maadu kovin nopeasti".

Niinpä, myös ilmastomuutoksen kannalta on ihan sma, tehdäänkö muovia vastaava tuote puusta vai öljystä. Tuotteen hiili ei ole mukana ilmastomuutosta aiheuttamassa niin kauan kuin tuote kestää. Ilmaston muutoksen kannalta onkin siis hyvä, että muovi hajoaa hitaasti. Muoviongelmassa ei oleellista olekaan se, että muovi korvattaisiin jollakin muulla, vaan se, että muovit eivät roskaisi ympäristöä. Maailmanlaajuisesti yli puolet käytetystä muovista roskaa ympäristöä, vähän yli 20 % poltetaan ja vain kymmenisen prosenttia kierrätetään.

Muoviongelma onkin suurimmaksi osaksi roskaamisongelma: jos öljypohjainen muovi korvataan muulla materiaalilla, roskaamisongelma säilyy. Vain siten, että muovista otetaan talteen 99%, saadaan muovin aiheuttama roskaantuminen radikaalisti vähentymään. Tietysti myös turhasta muovin käytöstä pitäisi luopua - on aika hullunkurista että keksipaketin muovipakkauksen sisällä yksittäiset keksit ovat muovipakkauksessa, mutta tärkein muoviongelman ratkaisukeino on saada muovijätteen heittäminen ympäristöön loppumaan. Tämä ei edes maksaisi mitään, vaan vaatisi vain ihmisten asennoitumisen muutosta kaikkialla maapallolla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: jätteenkäsittely, kierrätys, muovijäte

Ympäristöongelmat - valituksesta ratkaisuihin

Tiistai 30.1.2018 klo 16:13 - Mikko Nikinmaa

Eilen tuli hyvä MOT ohjelma muovien  mahdollisesti aiheuttamista ongelmista erityisesti vesiympäristössä, mutta...Ei paljon auta jos aina vain valitetaan, mitkä ongelmat ovat. Itse asiassahan suurinpaan osaan ympäristöongelmista olisi yksinkertainen ratkaisu. Niitä ei olisi, jos ihmispopulaatio olisi alle yhden miljardin kahdeksan miljardin sijasta. Kun kuitenkaan seitsemän miljardin ihmisen tappaminen ei ole eettisesti yksinkertaista, pitäisi mielestäni kaikissa ympäristöä käsittelevissä ohjelmissa jo olla askelmerkit tulevaisuuteen: mitä meidän pitäisi tehdä, jotta ongelma pienenisi - ilman että ihmisiä pitäisi tappaa. Kuka saisi säilyä hengissä?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ympäristösaasteet, ilmastonmuutos, mikromuovit

Kierrätetään muovia, mutta miten?

Tiistai 23.1.2018 klo 9:38 - Mikko Nikinmaa

Muovijätteiden haitat ovat ilmeisiä ja ihmiset olisivatkin kovasti halukkaita pitämään huolen siitä, että muovit kerättäisiin tehokkaasti. Tässä on vain yksi ongelma, muovinkeräys ei toimi. Käytännössä 2016 alusta muovituotteiden valmistajien ja jakelijoiden vastuulla on ollut muovin keräys. Tämä ei kuitenkaan toimi niin, että muovin kierrättäminen olisi vaivatonta. Ei voi odottaa, että ihmiset kulkisivat kilometritolkulla muovijätteensä kanssa etsien paikkaa, jonne sen voisi laittaa. Tuottajat ovatkin tässä toimineet asetuksen kirjaimen eivätkä päämäärän mukaan. Päämääränähän on muovin saaminen kierrätykseen. Tämä ei ole mahdotonta, kuten tehokas paperinkeräys osoittaa. Onkin huvittavaa, että paperi kierrätetään paljon tehokkaammin kuin muovi. vaikka sen aiheuttamat ympäristöhaitat ovat muoveja huimasti pienemmät. Kun kerran asetus vaatii muovituotteiden valmistajat ja jakelijat vastuuseen muovin keräyksestä, ja yhteiskunta haluaa muovin häviävän ympäristöstä, voisikin ajatella, että yrityksille tulisi haittavero, joka olisi riippuva muovin palautuksen tehokkuudesta: esimerkiksi jos yli 50 % valmistetusta muovista palautetaan (määrä joka on vaivatta saavutettavissa) maksua ei olisi ja tästä alaspäin maksu kasvaisi niin, että nykyisellä keräysasteella yritysten ei kannattaisi olla lisäämättä muovin keräyspisteitä. Porkkanana toimisi kustannusten pieneneminen, jos keräys on tehokasta ja keppinä kustannusten nousu, jos keräys ei toimi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: muovisaaste, jätteiden keräys

Haitallinen turhake

Tiistai 19.9.2017 klo 13:29 - Mikko Nikinmaa

Munien keittäminen on keittiötöistä yksinkertaisin. Ei tarvitse osata muuta kuin kääntää lieden keittolevyn katkaisin kuumentamaan. Lisäksi kovaksikeitetyn munan valmistaminen on nopeaa - munan tarvitsee olla kiehuvassa vedessä alle kymmenen minuuttia. Munan kuori puolestaan on mitä parhain suojapakkaus; sen sisällä keitetty muna säilyy hygieenisesti käyttöön asti. Ei siis ole mitään syytä vuoden haitallisimman turhakkeen kehittämiseen.

Joku "tuotekehittäjä", vai pitäisikö sanoa päätön kana kun on kananmunasta kysymys, on nyt tehnyt oivan innovaation: keitetään ja kuoritaan kananmuna ja laitetaan se sitten muovipakkaukseen, jotta kiireiset nykypäivän ihmiset saavat munan syödäkseen. Siinä ei paljon paina se, että muovisaaste on viime aikoina hälyttävästi lisääntynyt. Kaikissa valtamerissä on suuria, pääosin muoviroskasta syntyneitä jätepyörteitä ja jopa kaikissa Suomen vesissä on aikamoisia mikromuovimääriä (joiksi kaikki muovit pitkän päälle pilkkoutuvat). Suurin osa pitkin ja poikin ympäristöämme heitetyistä roskista on erilaista muoviroskaa. Tilanne on jo ruvettu tiedostamaan eri maissa ja esimerkiksi jotkut valtiot ovat kieltäneet muovikassien myynnin kaupoissa. Ja tänä aikana, kun muovien haitallisuus on yleisesti tiedostettu, elintarvikealan tuotekehittäjä kehtaa tuoda markkinoille varsinaisen turhakkeen.

Vähintä, mitä valtiovalta voisi tälle tuotteelle tehdä, on laittaa haittavero, joka olisi 95 % tuotteen hinnasta. Haittaveron tulot voisi käyttää siihen, että palkataan ihmisiä puhdistamaan puistoja ja tienvieriä niihin kertyvistä muoviroskista. 

1 kommentti . Avainsanat: muovisaaste, ympäristön pilaantuminen

Kukas kissan häntää nostaa jos ei kissa itse

Sunnuntai 29.1.2017 klo 18:52

Mielenkiintoista, useat asiat, joista olen kirjoittanut, ovat sen jälkeen nousseet uutisiin - ei tietenkään sen takia, että blogia olisi luettu, vaan siksi, että minusta tuntuu, että olen säännöllisesti jo huomannut, mikä voi olla merkittävä ympäristöuutinen. Sivuilla on ollut asiaa metaanista, mikromuoveista yms. Kannattaa lukea  - toivoo kissan hännän nostaja.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mikrimuovit, metaani