Kierrätetäänkö Suomessa?

Maanantai 30.3.2020 klo 12.18 - Mikko Nikinmaa

Kun olin pikkupoika köyhässä 1950-luvun Suomessa, kiertotalous oli voimissaan. Ja kun lähes kaksi kolmannesta ihmisistä asui maaseudulla, biojäte laitettiin tunkioille, talokohtaisiin avokomposteihin, mistä muodostuva multa käyteDSC_0026.JPGttiin puutarhoissa. Muuta lannoitusta kotipuutarhat eivät kaivanneet. Avokompostit kuhisivat elämää: vaskitsat, käärmeet, sisiliskot jne. voivat hyvin. Suunnilleen kaikki pullot olivat pantillisia, paperin veimme kuukausittain lähikauppaan, jossa siitä maksettiin pikkusumma kiloa kohti. Kangasjätteen, lumput, veimme lähikaupungissa olleeseen keräyspisteeseen pari kertaa vuodessa. Lumpuillakin oli kilohinta. Osa loppuunkuluneista vaatteista leikattiin matonkuteiksi, joista äiti teki räsymattoja. Muovia ei vielä ollut, metalliroskaa ei juurikaan tullut ja puu poltettiin lämmitysuuneissa.

Sitten koitti kertakäyttökulutuksen aika. Pakkaamisessa siirryttiin paperista muoviin ja kodinkoneitakaan ei enää kannattanut korjata, vaan rikkimenneen tilalle oli halvempaa ostaa uusi. Vanhat sitten heitettiin kaatopaikoille, metsiin tai jokiin ja järviin – mihin tahansa missä ne olivat piilossa. Äärimmäisyyksiin kertakäyttökulttuuri on mennyt printtereissä: erikoistarjousten printteri voi olla halvempi kuin uuden värikasetin hinta. Onneksi kertakäyttökulutuksen aika on nyt tulossa tiensä päähän. Kun me rikkaat kansakunnat ylikulutamme maapallon resursseja huimasti ja emme käytä uudelleen suurinta osaa valmiista materiaaleista, ei maapallo riitä, varsinkin jos nykyisin köyhät ihmiset onnistuvat nostamaan elintasoansa.

Siispä korjaus ja kierrätys ovat tulleet uudelleen arvoonsa. Kun meillä suomalaisilla on ollut onnistunut panttipullojen ja paperin keräysjärjestelmä, tuntuu siltä, että omahyväisesti ajattelemme kierrätyksen toimivan Suomessa hyvin. Panttipulloista ja -tölkeistä sekä paperista kierrätetäänkin yli 95 %. Mutta kokonaisuudessaan kaikkia materiaaleja kierrätetään Suomessa vähemmän kuin EU-maissa keskimäärin: kun EU-maiden keskiarvo on 46 %, Suomen prosenttiluku on vain 41. Pantittoman lasin, metallin ja kartongin/pahvin kierrätys on yli 80 %:sta, mutta Suomessa ei vielä 2018 kierrätetty edes 20 %:a yleisimmästä jätteestä, muovista. Tämä on johtanut siihen, että uusiomuovia raaka-aineenaan käyttävät yritykset eivät saa raaka-ainettaan riittävästi Suomesta, vaan joutuvat tuomaan sitä. Tämä siitä huolimatta, että raaka-ainetta Suomessa periaatteessa olisikin. Se vain menee nykyhetkellä polttoon.

Niinpä, muovin kierrätystä voimakkaasti tehostamalla meidän olisi mahdollista päästä kunnon kierrätysyhteiskunnaksi. Ehkä pienen kilokohtaisen maksun avulla saataisiin nekin ihmiset, jotka eivät ympäristöstään piittaa yhtään, palauttamaan muovimateriaali. Se toimi 1950-lvulla, miksei nytkin. Ja vaikka valtio maksaisi muovin kilohinnan, voisivat yhteiskunnalle koituvat kustannukset kokonaisuudessaan vähetä roskaantumisen vähetessä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: paperinkerays, muovi, kertakäyttökulutus