Läjitys Airistolle - osoitus siitä, että Saaristomeren tilalla ei ole väliä

Tiistai 12.6.2018 klo 17.41 - Mikko Nikinmaa

Kun kuuntelee juhlapuheita, Saaristomeren tila on kaikille turkulaispäättäjille yksi tärkeimmistä asioista. Sitten saa lukea lehdestä, että ruoppausmassojen läjittämistä Airiston selälle jatketaan ainakin kymmenen vuotta. Lupa siihen on saatu ja olisi kalliimpaa varastoida ruoppausjäte maalle kuin pilata sillä Airiston vesialuetta merkittävässä määrin. Turun sataman ja sinne johtavien merireittien ruoppaushan on ilman muuta välttämätöntä - muuten laivaliikenne loppuu. Kysymys ei olekaan ruoppaustarpeesta, vaan siitä, minne ruoppausjäte sijoitetaan ja mitä se saa lyhyellä tähtäyksellä maksaa. Läjityksen jatkaminen Airistolla on jälleen yksi valitettava esimerkki siitä, että aina kun ympäristöasiat ja lyhytnäköiset euromäärät ovat vastakkain, "taloudelliset näkökohdat" voittavat. 

Se, että "taloudelliset näkökohdat" voittavat johtuu vain siitä, että läjityksen kustannuksiin ei tarvitse laittaa kaikkia niitä ympäristölle koituvia haittoja, joita se aiheuttaa. Jos läjittäjän pitäisi laskea ne mukaan kustannusarvioissaan, tulisi läjityksestä selvästi kalliimpaa kuin jätteen varastoinnista maalle. Tärkein muutostarve, mikä koko talousajattelussa onkin, on se, että kaikissa talouden laskelmissa täytyisi olla mukana ympäristötase. Jos tehty toiminta auheuttaa ympäristötaseen pienenemistä jonkin asian suhteen, sen pitäisi parantaa tasetta jotenkin muuten niin, että ympäristön tila ei kokonaisuudessaan huonone. Vain näin pystytään pääsemään kestävään kehitykseen.

Ruoppausmassojen läjitys aiheuttaa vain Airiston tilan huononemista, joten kaikki ne kustannukset olisi pitänyt ottaa mukaan ruoppauskustannuksiin. Veden sameneminen ruoppausmassojen vaikutuksesta vähentää veden virkistysarvoa. Kaikki kauhistelevat yksissä tuumin, kuinka sinileväesiintymät vähentävät vesien virkistyskäyttöarvoa ja alentavat rantatonttien myyntihintaa. Samalla tavoin vaikuttaa läjityksen aiheuttama veden sameneminen. Lisäksi läjitysmassoissa on sangen suuret määrät ravinteita, jotka osaltaan vapautuvat läjityksen ansiosta veteen pahentaen sinileväongelmaa. Tuskin kukaan haluaisi suurta kalanviljelylaitosta naapuriinsa sen aiheuttaman rehevöitymisen vuoksi: niiden tulo pystytäänkin sangen tehokkaasti estämään. Mutta vaikka läjitysmassatkin aiheuttavat rehevöitymistä, mahdollisuudet estää läjitys näyttävät olevan olemattomat.

Ja sitten läjitysmassoista leviävät ympäristömyrkyt - ennen kaikkea metallit ja orgaaniset tinayhdisteet. Vaikka orgaanisia tinayhdisteitä sisältävät veneiden/laivojen pohjamaalit kiellettiin yli kymmenen vuotta sitten, niitä on hapettomissa pohjasedimenteissä paljon ja läjityksen myötä ne pääsevät myrkyttämään vesieliöitä. Kalojen ja muiden vesieliöiden toimeentuloa haittaavat myös metallit, joita läjitysmassoista veteen liukenee. Kalojen toimeentuloa heikentää myös se, että niiden hapensaanti heikkenee, osittain siksi, että sedimentit tukkivat kidukset ja osittain siksi että läjitysmassoissa on paljon happea kuluttavaa ainesta, mikä aiheuttaa veden yleisen happipitoisuuden laskun. Kaikkein huonoimmassa asemassa on kalojen mäti, jonka hapensaantia läjitysmassa voi ratkaisevasti heikentää. Kun Airiston kaloista ainakin silakka ja kuha vaatisivat paljon happea, ne välttelevät aluetta, jossa joutuisivat läjitysmassojen kanssa tekemisiin. Niinpä - tavaksi on tullut syyttää hylkeitä ja merimetsoja siitä, ettei kalaa tule, mutta Airiston alueella ja sen lähiseuduilla ruoppausmassojen läjitys on varmasti yhtä suuri haitta. 

Jos yllä kuvatut asiat olisi pitänyt ottaa huomioon, halpa olisi muuttunut kalliiksi ja kokonaistaloudellisesti olisi ollut edullisempaa sijoittaa ruoppausmassat maalle kuin läjittää ne jatkossakin Airiston vesiin.