Ilmastonmuutos kiihtyy, jos väestö kasvaa

Keskiviikko 9.9.2020 klo 19.19 - Mikko Nikinmaa

Pääkirjoituksissaan Helsingin Sanomat kauhisteli syntyvyyden vähenemistä ja väkiluvun laskua sen seurauksena. Yhtenä suurena uutisotsikkona oli sitten, kuinka ilmastonmuutos lisää sairastuvuuttakin. Ja tämä oli samassa lehdessä! Eikö toimittajille tullut mieleen, että ilmastonmuutos on suora seuraus väestön kasvusta, joten jos pyrimme siihen, että väkiluku kasvaa, tästä jokseenkin väistämättä aiheutuu ilmastonmuutos haittoineen. Jollakin keinoin meidän pitäisi pystyä vähentämään maapallon väkiluku suunnilleen puoleen nykyisestä. Silloin ilmastonmuutosta todennäköisesti ei olisi.

Heti kun näin sanoo, tulee vastaukseksi: ”Niin, ihmisten Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa tulisi vähentää syntyvyyttään. Meillä sen päinvastoin pitäisi lisääntyä, jotta huoltosuhde säilyy.” Ongelma vain on se, että ilmastonmuutos ei katso ihmisen syntymäpaikkaa; paremminkin on niin, että jos Suomi ”onnistuisi” lisäämään lapsilukuaan, ilmastonmuutos kiihtyisi. Tämä johtuu siitä, että meikäläisen hiilijalanjälki on moninkertainen esimerkiksi kongolaiseen verrattuna.

Jotta ilmastonmuutosta voidaan hillitä, pitää väestön vähetä kaikkialla, vain niin pystytään pääsemään kestävään kehitykseen. Näin ollen pitäisikin muuttaa ajatusmallia kasvua vaativasta väkiluvun vähenemiseen perustuvaksi. Väkiluvun kasvuun perustuva ajatusmalli on jo lähtökohdaltaan virheellinen, kun siinä ajatellaan vain kustannusten lisääntyvän, kun pienempi määrä työikäisiä vastaa eläkkeellä olevien kustannuksista. Kuitenkin Suomessa jokainen alle 18-vuotias aiheuttaa nettokustannuksia, jotka poistuvat syntyvyyden pienetessä. Kysymykseksi tuleekin, kumpi aiheuttaa enemmän kustannuksia, eläkeläinen vai alle 18-vuotias. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: syntyvyys, huoltosuhde, kestävä kehitys