Miksi luonnon ennallistamista vastustetaan?

Tiistai 10.12.2024 klo 18.54 - Mikko Nikinmaa

Yksi ilmastonmuutoksen suurimmista ongelmista on se, että sateet muuttuvat rankemmiksi ja niiden esiintyminen epäsäännölliseksi. Tuloksena on se, että niin kuivuuden kuin tulvien todennäköisyys kasvaa. Tähän ei sovi ollenkaan varsinkin 1960-luvulla suosittu jokien perkaus, järvien kuivaus ja säännöstely vesivoiman tuotannon maksimoimiseksi ja soiden ojitus. Kaikissa näissä tapauksissa ympäristön ennallistaminen on muiden hyötyjensä lisäksi ilmastotoimi.

Suot ovat luontaisia pesusieniä, jotka sateella imevät vettä ja luovuttavat sitä sateiden välillä tasaisesti niin, että virtaaman vaihtelut alapuolisissa joissa ovat pieniä. Ojitettujen soiden kyky pidättää vettä on vähäinen, minkä seurauksena, vaikka joen kuukausittainen keskivirtaama säilyy vakiona, sateen jälkeiset virtauspiikit suurenevat ja kuivien aikojen virtaamat pienenevät. Saman suuntaisesti vaikuttavat metsien ojitukset. Virtauspiikkien suuretessa maa-ainesta valuu veden mukana jokiin ja lopuksi Itämereen. Tällainen ravinteiden valuma on tällä hetkellä yksi tärkeimmistä Itämeren ulkoisen ravinnekuormituksen syistä. Valumien rauta- ja mangaanipitoisuudet ovat myös usein niin korkeita, että ne aiheuttavat joissa lisääntyvien nahkiaisten ja lohikalojen mätimunien ja poikasvaiheiden lisääntyvää kuolleisuutta.

Järviä kuivattiin pääasiassa viljelymaan lisäämiseksi. Menestys oli kuitenkin huono: järvenpohjien viljavuus oli kurja ja nykyisinkin kuivatut järvet ovat suurelta osin läpipääsemättömän pusikon vallassa – kunnon metsiäkään niille ei ole kasvanut. Mahtaisikohan olla mitään taloudellistakaan perustetta sille, että entiset järvet palautettaisiin muinaiseen tilaansa. Järviin liittyy myös yksi suurimmista kummallisuuksista, säännöstely vesivoiman tuotannon maksimoimiseksi. Voimaloiden vesivirtauksen (ja siten energiantuotannon) maksimoimiseksi järvien vedenpinnan annetaan vaihdella jopa kymmenen metriä – ja tätä kutsutaan järven säännöstelyksi. Oikeastihan siinä ei säännöstellä järveä vaan voimaloiden vedenvirtausta. Moisella säännöstelyllä on suuria vaikutuksia järvien kalakantoihin.

Jokien perkauksella on useimmiten suoristettu jokia ja syvennetty niiden uomia. Pyrkimyksenä on ollut, että tulvilta vältyttäisiin ja vesi virtaisi nopeasti mereen. Rankoilla sateilla tämä ei kuitenkaan toimi, vaan syntyy syksytulvia, jotka tuhoavat kaiken jokien lähellä. Tämä on nähty viime aikoina niin Keski-Euroopassa kuin Espanjassa. Luontaisesti joet mutkittelevat, mikä pidentää veden viipymää ja vähentää syöksytulvien syntymistä. Lisäksi luonnonjokien kalasto on paljon monipuolisempi kuin perattujen uomien, koska niissä on monin verroin hyviä lisääntymispaikkoja. Eivätkä tavalliset tulvat ole kovinkaan haitallisia. Niiden ansiostahan suurin osa yläjuoksun metsistä tulleista ravinteista jää lannoittamaan tulvivaa maata. Säännölliset tulvat ovat pitäneet esimerkiksi Niilin rannat viljavina. Jos vesi peratussa jokiuomassa virtaa nopeasti mereen, kaikki ravinteet rehevöittävät Itämerta pitäen sen tilan huonona.

Niinpä, soiden, jokien ja järvien ennallistamisesta ei löydy mitään haittapuolia. Toki se maksaa, jos lasketaan vain ennallistamiskustannukset. Mutta kun ennallistamisen tuloksena on monia taloudellisesti laskien positiivisia seurauksia, nämä pitäisi vähentää kustannuksista, jolloin voitaisiin päästä jopa tilanteeseen, jossa luonnon ennallistaminen on taloudellisesti kannattavaa.

Ennallistamaton luonto aiheuttaa suuret kustannukset

Keskiviikko 29.5.2024 klo 20.00 - Mikko Nikinmaa

Suomihan on pelkkää suota ja metsää. Kun näin on, on itsestään selvää, että me osaamme hoitaa     metsiämme ja suoympäristöämme paremmin kuin kukaan muu. On ihan väärin, että jo aiemmin metsänsä hakanneet muut eurooppalaiset tulevat tänne määräämään, miten hoidamme ympäristöämme tai missä määrin ennallistamme sitä. Vai onkohan?

Suomalainen metsän ja soiden ”hoito” on koko ajan perustunut siihen, että maan lyhytaikainen taloudellinen tuotto on maksimoitu. Tämän takia soita ja metsiä on ojitettu ja lannoitettu. Päämääränä on ollut lisätä puun kasvua ja sitä kautta vuotuista tuottoa. Pitkään suot eivät olleet muuta kuin turpeen lähde. Vielä nytkin turvealan lobbarit ovat käyneet eduskunnassa jättäen adressin, jossa sanotaan seuraavaa: ”Energiaveroista päätettäessä on huomioitava myös energianhuoltovarmuus ja omavaraisuusnäkemykset. Siksi ei ole perusteltua verottaa kotimaisia polttoaineita, vaan on varmistettava kotimaisen energian osuuden kilpailu kyvyn kasvattaminen nykyistä paremmalle tasolle. Turvetuotanto/energia puut toki tuottaa lisäksi verotuloja valtiolle työn verotuksen kautta, koneiden ja kotimaan kulutuksella, toisin kuin tuontipolttoaineet + HÖLMÖLÄISTEN tuulivoima. Esimerkkinä 25 miljoonaa megaa turvetta kun ajetaan laitokselle saa valtio pelkästä dieselpolttonesteestä verotuloja 7.5 miljoonaa + dieselverot kuorma autoista. Kuljetus autoja ala työllistää n. 150 kpl. Turvetuotannosta vajaa 9 miljoonaa euroa punaisesta aineesta polttoaineveroa. Pelkistä kaivinkonetöistä turvesuolla tulee polttoaineesta verotuloja 1.5 miljoonaa euroa.” Tämän adressin kaikki verohyödyt tulevat fossiilisten polttoaineiden käytöstä, josta pitäisi päästä eroon.

Mutta suot ovat paljon muutakin. Ne ovat olleet tärkeä vesivarasto ja veden valuman tasoittaja pesusienen tavoin. Pohjanmaan jokien tulvat ovat pahentuneet huomattavasti soiden ja metsien ojituksen seurauksena. Ennen ojituksia lumen sulamisvedet pysyivät soilla ja vesi valui jokiin vähitellen – suot toimivat siis tehokkaina jokivesien virtauksen säätelijöinä. Tulvavahinkojen rahallinen arvo pitäisikin siis suurelta osin laittaa soiden ja metsän ojituksen kustannuksiksi. Soiden ja metsien lannoitus ja ojitukset ovat lisänneet Itämeren rehevöitymistä. Näin ollen Itämeren puhdistamisen rahallisista kustannuksista osa tulisi laittaa tehometsätalouden piikkiin. Soiden ja metsien ojitus yhdessä ilmastonmuutokseen meidän leveysasteillamme liittyvään sadannan kasvun kanssa lisää valumavesien metallipitoisuuksia. Teimme jo 1980-luvun puolivälissä kokeita, jotka osoittivat jokiveden rautapitoisuuden tulevan sateella niin korkeaksi, että se estää nahkiaisten likomatojen kehittymisen. Nahkiaisen lisäksi on lähes varmaa, että lohikalojen kehitys estyy samoissa oloissa. Ilmastonmuutos näyttää aiheuttavan metalli-ionien vapautumista jokiveteen koko arktisen alueen vesistöissä – esimerkiksi jotkut Alaskan joet ovat muuttuneet ruosteenvärisiksi.

Niin, kun Suomen hallitus vastusti EU:n luonnon ennallistamisasetusta taloudellisiin syihin vedoten, eivätköhän ne kustannukset, jotka johtuvat siitä, että ennallistamista ei tehdä, ole paljon suurempia. Tämän vuoksi ainakin minulta on häipynyt vähäisinkin luottamus siihen, että nykyhallitus pystyisi tekemään järkeviä taloudenpidon pitkäaikaisia ratkaisuja.

Metsien ja soiden ojitus - suuria haittoja jokieläimille

Sunnuntai 30.9.2018 klo 20.05

Suomessa on paljon metsää ja soita. Varsinkin ennen soita pidettiin vain turhana haittana ja metsänhoidon edistämiseksi ja metsien kasvun lisäämiseksi ajateltiin, että ainut hyvä suo on ojitettu suo. Metsien kasvun nopeuttamiseksi ajateltiin myös, että metsätkin pitäisi ojittaa. Tässä suo- ja metsäojitusten innossa ei lankaan mietitty sitä, minkä vuoksi maassamme on paljon soita ja minkä takia useat metsäpohjatkin ovat kosteita - ja entisen ajattelutavan mukaan tärkeitä ojittaa.

Soiden ja kosteiden metsäpohjien syntysyy ja ansio on se, että ne ottavat satavan veden ja päästävät sen jokiin vain vähitellen. Ne ovat kuin pesusienet toimien luonnollisina tulvien estäjinä sulamisvesien kertyessä ja vapauttaen vettä koko kesän ajan hidastaen viljelysmaiden kuivumista. Sama vesimäärä kulkee ojien kautta jokiin parissa päivässä kuin ojittamattomista soista kuukaudessa. Yksi kevät- ja muiden tulvien suurimmista syistä onkin metsien ja soiden ojitus.

Ojituksien suurimmat haitat eivät kuitenkaan liity siihen, että ojitus lisää tulvia, vaan siihen, että ojituksien tuloksena vesiin pääsee suuria metallimääriä. Jokiveden mukana pääsevät metallimäärät ylittävät kaikkien kauhistelemat Talvivaaran metallipäästöt. Jokien metalli- ennen kaikkea rauta- ja mangaanipitoisuudet ovat niin korkeita, että ne aiheuttavat nahkiaisen likomatojen, raakkujen toukkien ja vaelluskalojen ruskuaispussipoikasten sekä mädin akuuttia kuolevuutta, erityisesti kun ojien vesi on usein hapanta. Tällöin kuoleman aiheuttaa todennäköisimmin se, että eläinten lähiympäristön (kidusten pinnan yms.) veden pH nousee, ja metallit saostuvat aiheuttaen eläinten tukehtumisen. Nahkiaisen osalta tulokset on raportoitu 1997 julkaistussa artikkelissamme Myllynen ym. Ecotoxicology and Environmental Safety 36, 43-48. Metallisaastuminen ja alhaiset pH:t ovat paljon pahempia metsien ja soiden ojituksen aiheuttamia ongelmia kuin ojaveden mukana kulkeutuvat ravinteet, koska suomalainen metsämaaperä on sangen ravinneköyhää.