Luonnolliset monopolit kuuluvat yhteiskunnan haltuun

Perjantai 11.6.2021 klo 15.47 - Mikko Nikinmaa

Vesilaitoksien siirtymiselle yksityiseen omistukseen tuli onneksi yksimielinen vastustava kanta. Olisihan sangen kummallista, jos kraanavedestämmekin rupeaisimme maksamaan jollekin yksityiselle taholle, jonka tärkein tehtävä on tuottaa voittoa omistajilleen. Valitettavasti vastaavien luonnollisten monopolien yksityistämistä on jo tapahtunut: meille on koko ajan toitotettu, että voimme kilpailuttaa sähkömme eri yritysten välillä. Niin voimmekin, mutta sähkönsiirtoa emme voi kilpailuttaa, vaan siirtoverkko on jonkun voittoa tuottavan yksityisen yrityksen hallussa ja se maksattaa siitä lähes haluamansa hinnan. Vuosittaisesta sähkölaskusta tämä tavallisella kuluttajalla on useimmiten selvästi yli puolet. Yksityistämistä ajavat tahot ovat halunneet rautateiden raideverkon yksityistämistä. Ehkä tähän haluun tuli nyt takapakkia, kun Iso-Britanniassa, jossa rautatiet on kokonaan yksityistetty, raiteiden ylläpito on jätetty vähälle huomiolle ja junamatkojen hinnat nousseet tästä huolimatta niin, että nyt siellä on päätetty siirtää raideliikenteen hallinnointi ja rataverkon ylläpito valtion yrityksen harteille. Luonnollinen monopoli, josta koko ajan maksamme yksityiselle sijoitusyhtiölle, on myös televisiosignaali. Toisaalta tietoliikenne on käytännössä koko ajan ollut yksityisissä käsissä, minkä takia eri yhtiöt rakentavat tukiasemiaan suurelta osin hyvin lähelle toisiaan siellä, missä käyttäjiä on paljon (ja harvaan asutuille alueille ei tukiasemia juurikaan riitä). Merkittävää tässä on se, että nykyisin suurelta osin televisiosta katsottu kuva tulee näiden kaupallisten toimijoiden verkkojen kautta. Ainut luonnollinen monopoli, jonka yksityistämisestä ei ole puhuttu, on tieverkko, vaikka ei ole mitään syytä, miksi se poikkeaisi sähköverkosta tai rautateistä. 

Miksi tässä ympäristöblogissani kiinnitän huomiota siihen, että luonnolliset monopolit on syytä pitää yhteiskunnan valvonnassa? Se johtuu siitä, että tällöin ei ole tuottovaatimuksia, vaan vaadittavat toimet voidaan tehdä esimerkiksi ympäristönäkökohdat huomioon ottaen. Kaksi räikeätä esimerkkiä tulee heti mieleen siitä, kuinka ympäristönäkökohdat on jätetty tai jätetään huomiotta. Vesivoimayhtiöt onnistuivat aikanaan saamaan ehdot, joiden ansiosta sateisina vuosina tapahtuvasta veden tulvajuoksutuksesta me kansalaiset maksamme yhtiöille, koska ne eivät voi käyttää vettä energiantuotantoon. Lisäksi vesistöjen pinnankorkeus saattaa vaihdella metritolkulla, jotta voimalan kautta virtaavan veden määrä säilyy vakiona. Kaivosyritykset puolestaan saavat käyttää maapinnan alapuolista kallioperää maapinnan omistajasta riippumatta (mikäli olen oikein ymmärtänyt). Lisäksi tällä hetkellä mineraalien etsintä ja hyväksikäyttö ajavat ohi kaikkien luonnonsuojelutoimien.

 Jos pidämme huolen siitä, että luonnolliset monopolit ovat yhteiskunnan (valtio, kunnat) omistamia, se raha, joka muuten valuisi (ulkomaisten) omistajien taskuun, voitaisiin käyttää ympäristöinvestointeihin ja esimerkiksi erilaisten verkkojen sijainninohjaus olisi paljon vaivattomampaa kuin silloin, jos ne ovat yksityisten yritysten hallussa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ympäristötalous, sähköverkot, vesivoima

Sanan selityksiä

Maanantai 27.7.2020 klo 16.58 - Mikko Nikinmaa

Ympäristöön liittyvistä asioista puhutaan usein käyttäen ilmaisuja, jotka jättävät positiivisen vaikutelman, vaikka kyseessä on vallan muuta. Yleensä positiivisen sanonnan takana on se, että näin tehtynä saadaan taloudelliset voitot maksimoiduksi. Alla pyrin selvittämään. mitä erilaiset sanonnat oikeasti tarkoittavat. Lista asioista ei suinkaan ole kattava, vaan vain nopeasti mieleen tulleet jutut, joten jos bloggini lukijoista  jollekulle tulee mieleen vastaavia sanontoja, ne kannattaa lisätä kommentteina.

Vesien säännöstely. Kuvittelisi, että tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi järven pinta pyritään pitämään vakiokorkeudella, mutta asia onkin juuri päinvastoin. Kun järveä ei säännöstellä, sen vedenkorkeus vaihtelee yleensä muutamankymmentä senttiä vuoden kuluessa. Säännöstellyn järven veden pinnan korkeus taas voi vaihdella useita metrejä. Säännöstelyn tarkoitus onkin taata mahdollisuuksien mukaan vakiovesimäärä aikayksikössä säännöstellyn vesistön alapuoliselle voimalaitokselle. Jos on kuivaa, annetaan vesistön vedenpinnan laskea. Sateella taas järven pinta saa nousta, mutta ei liikaa. Säännöstellyn järven vedenkorkeudella on yläraja, minkä jälkeen siirrytään tulvajuoksutukseen. Säännöstelyn tarkoituksena on siis maksimoida vesivoimaloiden sähköntuotanto. Ympäristön kannalta ”säännöstely” on pääosin haitallista. Se tekee ennen kaikkea rantavesiin kutevien kalojen lisääntymisestä arpapeliä: kutupaikka voi kutuaikana olla kuivillaan tai vedenpinta voi laskea silloin, kun mäti on laskettu ja hedelmöitetty, jolloin alkiot kuolecat. Rantamaisemat vaihtelevat hurjasti; vedenpinnan ollessa alhaalla rantamökiltä voi olla sata metriä rumaa vesijättömaata ennen kuin uimaan pääsee.

Tulvajuoksutus. Vaikka onkin hyvä, ettei järvien pinta saa liikaa nousta, jotteivat ranta-asumukset jää veden alle, tässäkin vesivoimayhtiöt ovat suurin hyötyjä. Nimittäin jos vesivoimala joutuu laskemaan vettä ohitse voimaa tuottavan turbiinin, se saa ohimenneestä vedestä maksun. Minusta tuntuu aika kummalliselta, että sähkön käyttäjä joutuu maksamaan siitä, että sataa paljon.

Järvien kunnostus. Geologisesti matalat järvet rehevöityvät, muuttuvat aluksi soiksi ja lopuksi kuivuvat kokonaan. Näin ollen matalan järven rehevöityminen ja umpeen kasvaminen on vesistön luontaista kiertokulkua. Ihmisen kannalta järven virkistyskäyttömahdollisuudet, erityisesti uiminen, hankaloituvat vesien rehevöityessä. Tämän takia järviä on ruvettu kemiallisesti kunnostamaan. Kunnostaminen tässä tarkoittaa sitä, että vedestä tehdään kemikaalien avulla kirkkaampaa. Haitalliset eliöt tapetaan. Yleisesti käytössä on alumiinikloridin lisääminen järviveteen. Alumiinikloridi on vesiliukoista, mutta kun alumiini-ioni kohtaa rehevöitymistä aiheuttavan fosfaatin, syntyy liukenematon alumiinifosfaatti.  Huomattava on, että silloin 1980-luvulla, kun happosateet olivat suuri ongelma Pohjoismaissa, maaperästä vapautunutta alumiinikloridia pidettiin pahimpana vesistöihin joutuvana happaman laskeutuman aiheuttamana myrkkynä. Tässä onkin syytä muistaa, että kirkas vesi ei tarkoita puhdasta vettä, vaan vettä, missä ei kasva mitään. Uimahallien vesi ja juomavesi pidetään kirkkaana tappamalla niistä kaikki eliöt. Esimerkiksi kalat kuolevat muutamassa tunnissa, jos ne joutuvat juomaveteen.

Metsänhoito. Päämääränä ei ole suinkaan hoitaa metsää vaan tehdä puun korjaamisesta mahdollisimman helppoa ja tehokasta, jotta metsänomistajan lompakko tulee hoidetuksi. Luonnonmetsäthän ovat kasvaneet ja muodostaneet tasapainossa olevia ekosysteemejä vuosituhansien ajan – ilman metsänhoitoa. Niissä puun kasvu ei kuitenkaan ole yhtä nopeaa kuin hoidetuissa puupelloissa ja niistä on puun korjaaminen nykyisillä monitoimikoneilla mahdotonta. Niissä on kuitenkin tasapainossa oleva ekosysteemi, jossa menestyvät useat sellaiset eliöt, jotka hoidetuista metsistä puuttuvat.

Riistanhoito. Sana tarkoittaa sitä, että maksimoidaan metsästäjän saama saalis. Niinpä kaikki petoeläimet ovat pahasta. Pitkään tapettiin ilveksiä riistanhoidon nimissä. Ne kun syövät samoja jäniksiä kuin metsästäjä saalistaa: kummanhan elämälle ne ovat vain tärkeämpiä.

Kasvinsuojelu. Kasvinsuojelu ei suinkaan tarkoita kasvien suojelua vaan sitä, että viljelykasvien kasvu maksimoidaan myrkyttämällä muut kasvit ja usein kasvinsuojeluun käsitteenä liitetään myös hyönteisten myrkytys. Hyönteismyrkyt tuhoavat niin hyödylliset kuin haitalliset hyönteiset ja pitkällä tähtäyksellä hyönteismyrkyt voivat vähentää ruuantuotantoa, koska ¾ ruokakasveista tarvitsee hyönteispölytystä.

Niin, tässä alkua sanoille, jotka ympäristön kannalta tarkoittavat suunnilleen päinvastaista kuin mitä sana antaa ymmärtää. Olen todella kiitollinen, jos keksitte lisää sanoja tai sanontoja.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vesivoima, metsäntuotanto, maanviljely, metsästys, biodiversiteetti