Sokea usko uusiin teknologioihin on yhtä suuri uhka ympäristölle kuin ilmastomuutoksen kieltäminen

Lauantai 13.7.2019 klo 17.11 - Mikko Nikinmaa

Kun Alaska Hikoilee 30 asteen helteessä, Etelä-Ranskan lämpöennätys on 45.1 astetta ja New Orleansia uhkaa suuri tulva jo toista kertaa tällä, vast alle 20-vuotiaalla, vuosituhannella, alkaa ilmastoskeptikkojen lauma ruveta käymään harvalukuiseksi. Heidän sijalleen on noussut esiin joukko, joka on sitä mieltä, että teknologian kehittyminen ratkaisee ongelmat. Teknologiauskovaiset ovat sitä mieltä, että uudet menetelmät pystyvät ratkaisemaan kaiken, joten käytännössä mitään ajatusmallien ja talouden lähtökohtien muutosta ei tarvita. He myös syyttävät uutisointia siitä, että ollaan luomassa ahdistusta ja pessimismmiä.

Kumpikin väite on kaukana totuudesta. Olen käynyt useita ilmastoaktivistien ja -tutkijoiden puheenvuoroja ja katsauksia läpi ja ne tuovat lähes aina esiin, että jo nykyisellä teknologialla suurin osa ongelmista voitaisiin ratkaista, jos kasvuideologiasta luovuttaisiin. Kasvuideologiahan perustuu siihen, että mitään rajoja ei koskaan ole. Kun tuo esille, että maapallo ei paljon laajene nykyisestä ajan kuluessa, vastaukseksi tulee, että sitten vain siirrytään immateriaaliseen kasvuun. Tämäkään ei kuitenkaan ole mahdollista: väesönkasvu johtaa väistämättä siihen, että maapalloa käytetään enemmän. Lisäksi emme täällä rikkaissa maissa voi ajatella niin, etteivät perinteisesti köyhemmät alueet ja niiden lisääntyvät ihmismäärät saisi tavoitella samaa elintasoa kuin meillä on.

On myös niin, että vaikka ilmastomuutokseen liittyvät tekijät pystyttäisiin ratkaisemaan, maapallon rajat tulisivat esiin ympäristön saastumisen, luonnon monimuotoisuuden pienemisen ja maankäytön ja viljavuuden ongelmien vuoksi. Nämäkin liittyvät kasvuideologiaan - samoin kuin mielestäni turha kiire ja se, että mikään ei tunnu riittävän; eriarvoisuus ja suvaitsematomuus kasvavat. Jos lähtökohtana olisi elämisen laatu taloudellsen kasvun sijaan, voitaisiin talouselämän malleja muuttaa. Luopuminen kasvuideologiasta ei suinkaan tarkoittaisi paikalleen jähmettymistä vaan sitä, että uudet innovaatiot eivät perustuisi meillä kulutuksen lisäämiseen ja omaisuuden haalimiseen, vaan siihen, että elämisen laatu paranisi ja kiire vähenisi.

Jos hyväksymme lähtökohdaksi sen, että teknologian edistysaskelet ratkaisevat ympäristöongelmat, kasvuideologiaa ei tarvitse muuttaa ja tuolloin ajaudumme väistämättä ympäristökatastrofiin. Siihen kuluu vain pitempi aika kuin ilman teknologian kehittymistä. Jos taas kasvun tarpeesta luovutaan, materiaalinen kulutustaso alenee, mutta kestävä kehitys on mahdollista ja väitänpä, että elämisen laatu nousee. Miksipä muuten kaikki nationalistipopulistit kaipaisivat takaisin kiireettömään 1960-lukuun?