Itsekkyyden tulos - maapallon tuho

Keskiviikko 12.6.2019 klo 20:20 - Mikko Nikinmaa

Kun eilisissä eduskuntakeskusteluissa perussuomalaisten edustaja sanoi, että nyt menee meidän valtionyhtiöiden myynnistä saamiamme rahoja Afrikkaan, niin rupesin miettimään, mihin se äärimmäinen Suomi ensin, Amerikka ensin – ja mikä tahansa nationalistinen paikka ensin - rajat kiinni mentaliteetti johtaa sekä mistä se kumpuaa.

Lähtökohtahan on, että kaiken pitäisi olla tuttua ja turvallista. Kun siihen vielä yhdistetään se, että ihmismieli unohtaa menneisyyden huonot puolet, päästään siihen, että jos voimme olla vain itseksemme tuhlaamatta omaa varallisuuttamme kehenkään ulkopuoliseen ja estää muukalaisten saapumisen omaisuuttamme tuhlaamaan, niin olemme onnellisia. Mikään ei ole niin kamalaa kuin muutos ja muukalaiset.

Lähes täydellinen eristäytyneisyys muusta maailmasta olikin pitkään mahdollista meille suomalaisille. Meitä on vähän, asumme harvassa, maapallon reunalla. Tuskin kenellekään on tullut mieleen, että Suomen asujamisto on suunnilleen neljännes maapallon kaikista 60-leveyspiirin pohjoispuolen asukkaista. Eristäytyminen oli mahdollista, kun maapallolla oli nykyiseen verrattuna neljännes väkeä ja luonnonvarat riittivät ilman ongelmia. Kun 1960-luvulla kävin koulua, Ugandan väkiluku oli vähän Suomen väkilukua suurempi – nyt se on yli kymmenkertainen. Intiassa eli silloin ehkä 200 miljoonaa ihmistä, nyt heitä on yli miljardi. Tähän nationalisti vastaa, ”niin rupeaisivat ne afrikkalaiset ja aasialaiset säännöstelemään väestöään.” Niin pitäisikin tehdä, mutta väestönkasvun pieneneminen on Suomessakin edellyttänyt kahta asiaa: naisten aseman ja koulutustason parantumista. Nämä asiat eivät tapahdu itsestään ja ilmaiseksi, vaan vaativat meidän panostamme. Seuraavaksi nationalisti sanoo: ”Miksi meidän pitäisi heitä auttaa, me olemme osamme tehneet. Meitä on vähän ja väkilukumme ei kasva.” Mutta tässä tulee maapallon rajallisuus, matkustuksen suhteellinen helppous ja tiedonvälityksen nopeus vastaan. Kun hyvä viljelysmaa vähenee ja näkee, miten amerikkalaiset ja eurooppalaiset elävät paratiisissa, sinne haluaa mennä.

Maapallon rajallisuus aiheuttaa ilmastomuutoksen, ympäristön saastumisen, kalakanojen ja muun biodiversiteetin pienenemisen sekä useiden luonIMG_20170807_0149.jpgnonvarojen ja kelvollisen viljelysmaan vähenemisen. Rajallisuus on tullut vastaan vasta nyt, kun lähtökohtana on ollut kasvu ja kasvulle on tullut raja. Kaikki simulaatiot ennustavat, että markkinavoimien tuloksena syntyy ylilyönti ja katastrofi. Kestävä kehitys on mahdollista vain, jos riittävä ja järkevä valvonta on taustalla. Maapallon rajallisuus aiheuttaa myös sen, että vaikka me Suomessa tekisimme kaiken oikein, mutta Kongossa tapahtuu katastrofi, meri-, ilma- ja pakolaisvirrat aiheuttavat ongelmia täällä. Kun silloin 2015 Eurooppaan tuli muutama miljoona pakolaista, joista alle viisikymmentä tuhatta tuli Suomeen, meni kaikki sekaisin. Verrattuna pelättävissä oleviin pakolaismääriin se oli kuitenkin pientä, Eurooppaan haluaisi jopa sadasta kahteensataan miljoonaan ihmistä, jolloin Suomeenkin päätyisi satoja tuhansia. Näin käy, jos maapallon rajallisuutta ei tunnusteta. Mitä teemme sitten? Ruvetaanko maahanmuuttajat ampumaan, jos he ylittävät rajan?

Ihminen on onneksi kotiseutuaan rakastava eikä lähde sieltä pois, jos elinolosuhteet ovat kohtuulliset. Näin ollen, jos ympäristönsuojelutoimenpiteet tehdään siellä, missä niistä on suurin hyöty, voidaan pahimmat ympäristöongelmat (ja myös ympäristöpakolaisuus) estää. Näin esitti Pohjoismaiden Neuvostonkin asiaa pohtinut toimikunta. Tällöin meidän suomalaistenkin rahaa tuhlattaisiin Afrikkaan, mutta eikö se ole sen arvoista, jos sen ansiosta pahimmat ongelmat voidaan estää? Sitä paitsi, ei tarvitse hyväksyä ilmastomuutosta (vaikka se onkin ilmiselvää), muutkin ympäristömuutokset riittäisivät tuhoamaan ihmiskunnan, jos mitään ei tehdä. Mutta me voimme tehdä paljonkin, jos luovumme tiukkapipoisesta nationalismista ja teemme ympäristötekoja siellä, missä niistä on suurin hyöty. Afrikkaan menevä kehitysapu voi poistaa tarpeen laittaa rajat kiinni. Emmekö voisi luopua itsekkyydestä lastemme hyväksi?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastomuutos, ympäristön pilaantuminen, maahanmuutto, kehitysapu

Haitallinen turhake

Tiistai 19.9.2017 klo 13:29 - Mikko Nikinmaa

Munien keittäminen on keittiötöistä yksinkertaisin. Ei tarvitse osata muuta kuin kääntää lieden keittolevyn katkaisin kuumentamaan. Lisäksi kovaksikeitetyn munan valmistaminen on nopeaa - munan tarvitsee olla kiehuvassa vedessä alle kymmenen minuuttia. Munan kuori puolestaan on mitä parhain suojapakkaus; sen sisällä keitetty muna säilyy hygieenisesti käyttöön asti. Ei siis ole mitään syytä vuoden haitallisimman turhakkeen kehittämiseen.

Joku "tuotekehittäjä", vai pitäisikö sanoa päätön kana kun on kananmunasta kysymys, on nyt tehnyt oivan innovaation: keitetään ja kuoritaan kananmuna ja laitetaan se sitten muovipakkaukseen, jotta kiireiset nykypäivän ihmiset saavat munan syödäkseen. Siinä ei paljon paina se, että muovisaaste on viime aikoina hälyttävästi lisääntynyt. Kaikissa valtamerissä on suuria, pääosin muoviroskasta syntyneitä jätepyörteitä ja jopa kaikissa Suomen vesissä on aikamoisia mikromuovimääriä (joiksi kaikki muovit pitkän päälle pilkkoutuvat). Suurin osa pitkin ja poikin ympäristöämme heitetyistä roskista on erilaista muoviroskaa. Tilanne on jo ruvettu tiedostamaan eri maissa ja esimerkiksi jotkut valtiot ovat kieltäneet muovikassien myynnin kaupoissa. Ja tänä aikana, kun muovien haitallisuus on yleisesti tiedostettu, elintarvikealan tuotekehittäjä kehtaa tuoda markkinoille varsinaisen turhakkeen.

Vähintä, mitä valtiovalta voisi tälle tuotteelle tehdä, on laittaa haittavero, joka olisi 95 % tuotteen hinnasta. Haittaveron tulot voisi käyttää siihen, että palkataan ihmisiä puhdistamaan puistoja ja tienvieriä niihin kertyvistä muoviroskista. 

1 kommentti . Avainsanat: muovisaaste, ympäristön pilaantuminen