Hallituksen ympäristötoimet - arvio ensimmäisestä vuodesta

Tiistai 9.4.2024 klo 15.15 - Mikko Nikinmaa

Kun Orpon-Purran hallitus vajaa vuosi sitten aloitti, ympäristöväki pelkäsi, että ympäristö- ja ilmastoasiat jäisivät vähälle huomiolle. Olihan yksi Perussuomalaisten kantavista teemoista se, että ilmastoasioita liioitellaan ja että aikaisemmat ilmastotavoitteet olivat turhan kunnianhimoisia. Maahanmuuton vastustamisen lisäksi bensiinin hinnan alentaminen oli puolueen johtava vaaliteema. Pääministeri Orpo yritti vakuuttaa, että Suomi ei luovu ilmastotavoitteistaan ja toimii muutenkin edistyksellisesti ympäristön hoidossa. ”Tämä ei saa kuitenkaan aiheuttaa kustannuksia suomalaiselle veronmaksajalle.”

Kun nyt on hallituksen ensimmäisen väliriihen aika, on syytä tehdä ensimmäinen arvio hallituksen ympäristötoimista. Ja se on tyrmäävä. Jos ajattelee kulunutta vuotta ympäristön kannalta, hallituksen ensimmäinen vuosi on ollut katastrofi. Ainut vähänkään positiivinen asia on Saaristomeren suojelutarpeen nostaminen esiin. Ja siinäkin konkreettiset toimenpiteet ovat jääneet vähiin. Sen sijaan hallitus on jo ehtinyt tehdä lukuisia ympäristön kannalta negatiivisia toimia. Suurelta osalta näitä on tehty säästöjen saamisen nimissä. ”Emmehän voi jättää lapsillemme suurta velkaa.” Emmekö sitten jätä ympäristöä lapsillemme? Säästöjä ilman muuta tarvitaan, mutta kun niitä ei ole tehty ympäristölle haitallisista toimista, herää ihmetys. Kohdistuvatko säästöt tasapuolisesti ja järkevästi?

Hallitus sanoo luottavansa vapaaehtoisiin toimiin ympäristönsuojelussa. Vapaaehtoiset toimet tarkoittavat valitettavasti, että mitään ei tarvitse tehdä, varsinkin kun kuulee tapauksista, joissa maanomistaja suojelisi alueen, mutta viranomainen tekee toisenlaisen päätöksen. Luonnonsuojelualueiden hankintaan osoitettuja määrärahoja on myös alennettu selvästi samoin kuin vapaaehtoisten Metso ja Helmi ympäristönsuojeluohjelmien rahoitusta (jopa 40 %).

Ensimmäisessä budjetissaan hallitus vähensi ympäristönsuojelun ja hoidon määrärahoja kokonaisuudessaan kolmanneksen samaan aikaan kun bensiinin ja dieselöljyn polttoaineveroa laskettiin. Turpeen ja fossiilisten polttoaineiden käytön epäsuorat ja suorat tuet säilytettiin, kun toisaalta kosteikkoviljelyn, mikä toimisi hiilinieluna, tuki poistettiin. Saaristomeren suojelun esiin noston vastapainoksi vesiensuojelun rahoitusta yleisesti vähennettiin jopa 80 %. Ilveksen ja muiden petoeläinten tiukkaan EU-laajuiseen suojeluun sanotaan haettavan höllennyksiä. Suomi ei hyväksynyt EU:n luonnon ennallistamisdirektiiviä ja Suomen maankäyttösektori (puunhakkuut mukaan lukien) on muuttunut viime vuosien aikana hiilidioksidin nettonielusta nettopäästäjäksi – tämä on toki tapahtunut jo edellisen hallituksen aikana, mutta nykyhallitus ei osoita mitään aikeita muuttaa tilannetta. Sen sijaan koko ilmastopolitiikka näyttää perustuvan hiilidioksidin talteenottoon teollisuuslaitoksien savupiipuista. Toistaiseksi Suomessa ei ole vielä yhtään talteenottojärjestelmää edes rakenteilla, joten parhaassakin tapauksessa teknisten hiilinielujen käyttöönotto tapahtuu vasta 2030-luvulla.

Niin, hallitus sanoo tekevänsä uudistuksia, mutta ympäristön kannalta jokseenkin kaikki mitä on tehty, on painajaismaista paluuta 1960-luvun ympäristöpolitiikkaan. Silloinhan sellutehtaiden lemu monen kymmenen kilometrin päässä oli tavanomaista. Onko se suomalaista ”hyvinvointiyhteiskuntaa” tulevaisuudessa?

Metsien käyttö kestäväksi verotuksen avulla

Torstai 1.6.2023 klo 11.25 - Mikko Nikinmaa

Lauri Mehtätalo Luonnonvarakeskuksesta kirjoitti maanantaina Helsingin Sanomien Vieraskynässä todella järkevän tekstin. Hän ehdotti, että metsämyynnin verotus perustuisi siihen, minkälaista metsää myydään. Verotuksen erojen vaikutuksesta metsänhakkuista saatavat tulot vaihtelisivat merkittävästi ja kun suurin osa omistajista haluaa metsistään parhaan mahdollisen tuoton, saataisiin hakkuut ohjatuksi niin, että metsätalous olisi esimerkiksi hiilinielujen kannalta parasta mahdollista.

Jos järeää tukkipuuta verotettaisiin tuntuvasti vähemmin kuin esimerkiksi kuitupuuta, ohjautuisi metsänhoito järeän tukkipuun kasvatukseen. Tämä maksimoisi hiilinielutkin. Tukkipuiden suosimisen lisäksi voisi olla eroja myös kuitupuiden ja ensiharvennuksen pääasiassa polttopuuksi menevän puuston verotuksen välillä. Jos ensiharvennuspuuston verotus olisi paljon korkeampi kuin muiden puiden, päästäisiin jokseenkin varmasti eroon siitä nykyisestä lieveilmiöstä, että ensiharvennuksessa vähennetään puuta liikaa. Se olisi metsästä saatavan rahallisen tuoton kannalta täysin järjetöntä, ja tällöin jopa sellaiset metsänomistajat, jotka eivät näe puitaan muuna kuin tulonlähteenä, pyrkisivät kasvatuksella maksimoimaan tukkipuiden määrän.  

Metsänkasvatuksen ohjaaminen verotuksen kautta olisi todella yksinkertaista. Kun se lisäksi ei käytännössä puuttuisi lainkaan metsistä saatavaan kokonaistuloon (tai voisi jopa kasvattaa sitä), eivät ohjauskeinoa voisi edes metsäalan taloudelliset edunvalvojat vastustaa.

Metsien kasvu hyytyy, kun ensiharvennus on liian rajua

Keskiviikko 4.1.2023 klo 18.35 - Mikko Nikinmaa

Suomen metsien merkitys hiilinieluina on vähentynyt. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut, että yksi syistä metsien hiilidioksidintuotantoon on, että lämpötilan kohotessa talvella havupuutkaan eivät valon puutteen vuoksi pysty yhteyttämään (kuluttamaan hiilidioksidia), mutta niiden täytyy hengittää (tuottaa hiilidioksidia). Mitä korkeampi talvilämpötila on sitä enemmän ne tuottavat hiilidioksidia. Niin ilmastonmuutos on itseään ruokkiva ilmiö: kun lämpötila nousee, havupuiden kyky sitoa hiilidioksidia pienenee.

Viime aikoina on uutisoitu paljon toisesta syystä, joka näyttää merkittävältä. Kun puupeltoja kasvatetaan, ensimmäinen merkittävä vaihe taimikon perustamisen jälkeen on ensiharvennus. Jos puupeltoa harvennetaan liikaa, puuston kokonaiskasvu pienenee (eli hiilidioksidin sidonta vähenee). Kuvittelisi, että omistajat pyrkisivät ensiharvennuksissakin maksimoimaan puustonsa kasvun, mutta näin ei näytä olevan. Noin 60 % ensiharvennuksista tehdään niin, että puuston kasvu myöhemmin heikkenee. Tämä ei kyllä tue mantraa, jonka mukaan suomalainen metsänhoito on niin hyvätasoista, etteivät ulkomaalaiset saa siihen puuttua.

Miksi sitten harvennuksia ei tehdä myöhempää puuntuotantoa maksimoiden? Yksi syy taitaa olla se, että metsätyökoneita ei ole suunniteltu niin, että puustoa harvennettaisiin riittävän vähän. Toinen syy voi olla ahneus. Ensiharvennuksenkin puuaines saadaan myydyksi. Ei tule mieleen, että osa siitä rahasta vähentää myöhempää puupellosta saatavaa tuloa – enemmän kuin ensiharvennuksen aikana saatu tulo.

Niinpä, ahneus aiheuttaa ongelman tässäkin osassa ilmastonmuutoksen torjuntaa. 

Miksi metsien hiilinielu pienenee?

Tiistai 8.11.2022 klo 12.02 - Mikko Nikinmaa

Järkytys on ollut suuri, kun viime mittaukset ovat arvioineet, että Suomen maankäyttö on muuttunut hiilinielusta hiilidioksidin lähteeksi. Tämä on erityisen ongelmallista, kun Suomen ilmastopolitiikassa metsien toiminta hiilinieluina on ollut tärkeällä sijalla.

Syytä metsien hiilinielun pienemiseen ei tiedetä (metsäthän ovat edelleen hiilinielu – vaikkakin heikkenevä – muut maankäytön muodot ovat pääasiassa päästöjen lähteitä). Yhdeksi syyksi on esitetty hakkuiden lisääntymistä, mutta sekään ei ole oikein hyvä selitys, ainakaan yksin.

Ehdotankin seuraavassa syytä, joka johtuu ilmastonmuutoksesta ja jota ei yleensä oteta missään huomioon. Valon määrää Suomessa ilmastonmuutos ei ainakaan lisää, pilvipeitteen lisääntymisen vuoksi voi jopa vähentää. Talvikuukausina valon määrä on niin alhainen, että havupuutkaan eivät pysty lainkaan yhteyttämään. Kun ilmastonmuutos nostaa lämpötilaa, niiden hiilidioksidia tuottava hengitys lisääntyy, sitä enemmän mitä enemmän lämpötila nousee. Täten koko sen ajan, kun valo ei riitä yhteytykseen, havupuut ovat hiilidioksidin lähteitä.

Enpä ole nähnyt dataa, joka selvittäisi, onko ehdotuksessani mitään järkeä. Mittausinformaatio maassa on kuitenkin olemassa, joten asian voisi varmistaa. Jos ajatukseni on paikkaansa pitävä, ainut keino estää metsän hiilinielun pieneneminen on estää lämpötilan nousu talvella.

Soiden suojelun ja suobiotooppien ennallistamisen tulisi olla prioriteetteja maankäytössä

Torstai 6.10.2022 klo 11.38 - Mikko Nikinmaa

Soita on vain 3 % maailman maapinta-alasta, mutta ne varastoivat melkein kaksi kertaa niin paljon hiiltä kuin metsät. Pinta-alaa kohti ne absorboivat viisikertaisesti kasvavan metsän absorboiman hiilimäärän.

Tämä tieto on yllättävä. Kun Suomessa on puhuttu metsien merkityksestä hiilinieluina, soiden osuutta hiilen sitomisessa ei ole mainittu ennen kuin parin viime vuoden kuluessa. Viime aikoina on ruvettu tajuamaan, kuinka soistuneen maan muuttaminen viljelymaaksi tai -metsäksi on muuttanut maan hiilen lähteeksi. Niinpä näiden maiden ennallistaminen takaisin soiksi olisi merkittävä osa ilmastonmuutoksen vastaista taistelua kuten Suomen ilmastopaneeli on esittänyt.

Siksi turpeen käyttö energianlähteenä on vähintään hölmöläisen hommaa. Jo turpeen poltto on verrattavissa kivihiilen ja öljyn käyttöön. Sen lisäksi turpeen nosto tuhoaa suon muuttaen sen tehokkaasta hiilinielusta merkittäväksi hiilipäästöjen aiheuttajaksi vuosikymmenien ajaksi. Soiden suojelu on siksi merkittävää ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. Lisäksi soiden ekosysteemeissä on lukuisa joukko eläin- ja kasvilajeja, jotka eivät tule juurikaan toimeen muualla. Näin ollen soiden suojelu on välttämätöntä myös luontokadon pysäyttämiseksi.

En kyllä keksi yhtään syytä, minkä takia turpeen käytöstä energianlähteenä ei pitäisi luopua jopa suunniteltua nopeammin.

Suot ja ilmastonmuutos

Sunnuntai 11.10.2020 klo 19.06 - Mikko Nikinmaa

Kun turpeesta puhutaan, keskitytään melkein aina vain siihen, kuinka se on huono energianlähde ilmastonmuutoksen kannalta. Tämä on toki totta: turvetta voi verrata kivihiileen, mutta se aiheuttaa jopa enemmän kasvihuonekaasupäästöjä. Jo tämän takia turpeen käytöstä olisi syytä luopua. Tämä ei kuitenkaan ole turpeen koko merkitys ilmastonmuutoksessa.

 

Maapallolla on turvemaita vain pari prosenttia maa-alasta. Kuitenkin ne sisältävät jokseenkin saman määrän hiiltä kuin maapallon kaikki metsät yhteensä. Luonnontilaiset suot ovat tavallisesti hiilinieluja, mutta voivat olla myös hiilineutraaleja. Jos soita jostakin syystä kuivataan, kuten turpeenoton yhteydessä tapahtuu – tai muutettaessa soita maatalousmaaksi, turpeen sisältämä hiili oksidoituu ja hiilidioksidia vapautuu ympäristöön. Lisäksi vapautuu jonkin verran hiilidioksidia 30 x pahempaa kasvihuonekaasua, metaania. Kun turpeen ottoon automaattisesti liittyy turvesuon kuivattamista, suo muuttuu hiilinielusta hiilen vapauttajaksi. Kuivatuksen alusta lähtien hiilidioksidin vapautuminen jatkuu satoja vuosia. Näin turpeentuotantoon liittyy tämä, usein huomiotta jäävä, ilmaston muutosta pahentava vaikutus.

 

Jos kuivatun suon kosteus palautetaan, hiilen vapautuminen vähenee. Palautetusta suosta ei tule luonnontilaisen suon kaltaista hiilinielua, mutta siitä vapautuu selvästi vähemmin kasvihuonekaasuja kuin kuivatusta suosta. Kun vähän maksavia, mutta ilmaston kannalta tärkeitä toimenpiteitä on ilman muuta ruvettava tekemään, turpeen käytön ja soiden kuivatuksen on nopeasti loputtava ja soiden restauraation alettava.  Humpenöder ym. ovat äskettäin kirjoittaneet aiheesta Environmental Research Letters-sarjassa [15 (2020) 104093] “Peatland protection and restoration are key for climate change mitigation”. Artikkeli on avoin julkaisu, joten se on kenen tahansa luettavissa.

Hiilidioksidinielurahastot voisivat olla uusi vaihtoehto metsärahastoissa

Tiistai 29.10.2019 klo 11.26 - Mikko Nikinmaa

MTK on huolissaan siitä, että erilaiset rahastot ovat viime aikoina ostaneet metsiä. Ensimmäistä kertaa minun elämäni aikana Suomen Luonnonsuojeluliitto on suureksi osaksi samaa mieltä kuin MTK. Näiden kahden tahon syyt olla huolestuneita ovat kuitenkin poikkeavat: siinä missä Luonnonsuojeluliitto pelkää, että metsiin sijoittavien rahastojen myötä metsien hakkuut lisääntyvät rahastojen tuotanto-odotusten myötä, MTK pelkää, että metsätalouden tuottoja valuu ulkomaille.

Metsiin sijoittavat rahastot voisivat kuitenkin olla todellisia ilmastorahastoja, joiden päämääränä olisi lisätä hiilinieluja. Tämän kaltainen toiminta olisi suhteellisen vaivaton keino tehdä ilmastotekoja. Maailmanlaajuisesti on toimijoita, jotka esimerkiksi keräävät rahaa puiden istutukseen. Mikseivät Suomessa toimivat tahot ottaisi arsenaaliinsa metsien ostamista hiilidioksidinielurahastoina? Tällainen mahdollisuus helpottaisi esimerkiksi perintönä saatujen metsäpalstojen myyntiä. Valtio voisi tehdä oman osuutensa hiilidioksidinielurahastojen tukemiseen vapauttamalla niihin myydyt metsät perintöverosta. Tällöinhän ilmastoteosta ei valtiolle koituisi oikeastaan mitään kustannuksia, mutta se olisi ele, joka vähän muuttaisi mielikuvaa Suomen virallisen ilmastopolitiikan toimimisesta vain metsätalouden ehdoilla. Kun biotaloussuunnitelmat on ainakin minulle, joka muistaa 1960-1970-luvut, olleet kuin silloisten MTK:n tavoitteiden reinkarnaatio tekniikkojen kehitys huomioon ottaen.