13

Isän verkot olivat melko suurisilmäisiä – isojen kalojen pyydystykseen. Oli meillä yksi pienisilmäinenkin verkko, joka laskettiin matalaan veteen, kun haluttiin täkykaloja pitkäsiimaan. Salakoita, pieniä särkiä ja kolmipiikkejä tuli silloin saaliiksi. Ne ja madot laitettiin sitten pitkänsiiman koukkuihin. Pitkänsiiman tärkein saalis oli ankerias. Savuankerias oli suurta herkkua, kun kalan ensin sai hengiltä. Se olikin vaikeaa. Ankerias kun sai ihonsa kautta riittävästi happea pysyäkseen hengissä tuntitolkulla. Niinpä ne tapettiin laittamalla ämpäriin karkeaa suolaa, jolloin eläinten suolatasapaino häiriintyi niin, että otukset kuolivat. Samalla kalat tulivat sopivan suolaisiksi savustusta varten. Näin ankeriaat siis tapettiin 50 vuotta sitten. En tiedä, miten tappaminen tehdään nykyisin, kun eläinten kärsimyksistä kannetaan huolta aivan toisella tavoin kuin silloin. Itse asiassa kaikki kalastushan on saaliille äärimmäisen rasittavaa ja kipuakin tuottavaa. Ajatelkaapa ongintaa. Ensin työnnetään mato koukkuun ja sitten tällä herkkupalalla houkutellaan kalat syömään – ja nappaamaan koukkuun niin etteivät pääse irti. Perhokalastuksessa syötistä tehdään saaliiksi sopivan hyönteisen näköisiä, paitsi että perhossa on koukku. Virvelöinnin, pilkkimisen ja uistelun vieheissä pyritään maksimoimaan kaikkia niitä piirteitä, jotka saavat petokalojen saalistusvietin heräämään. Ja sitten kun ne nappaavat vieheeseen, tarttuvat koukut suupieleen. Verkot ovat niin näkymättömiä vedessä kuin mahdollista. Kun kala ui eikä huomaa verkkoa, se jää kiinni. Yleensä sen jälkeen mitä enemmin kala riuhtoo verkkoa, sitä tiukemmin se sotkeutuu. Rysät ja katiskat laitetaan kalojen kulkureiteille. Niihin pääsee helposti sisään, mutta ulos pääsy on jokseenkin mahdotonta. Nuotat ja troolit taas vedetään kalaparvien takaa. Kunnon troolareissa on nykyisin kaikuluotaimet, joilla näkee kalaparvien paikat ja trooli vedetään niiden kautta. Kaikissa pyyntimuodoissa kalat sätkivät kalastusveneessä vaihtelevan pituisen ajan. Jos kalat pyydetään yksitellen, ne tapetaan nopeasti, mutta silakkatroolin sadoista kalakiloista – eli tuhansista kaloista – ei eläinten lopetusta mitenkään voi tehdä kovin nopeasti.

Niinpä. Jos miettii voiko mitenkään kalastaa aiheuttamatta kärsimystä ja kipua, vastaus on ei. Toisaalta voi miettiä, tuottaako hylkeiden tai karhujen kalanpyydystys vähemmän kipua kaloille. Vastaus siihenkin on ei. Varmaan kaikki ovat nähneet luontofilmejä, joissa lohi sätkii vielä, kun karhu syö sitä. Niin, ajattelee tässä kasvissyöjälukija. Kaikkien pitäisi ruveta kasvissyöjiksi. No, kasvitkin kommunikoivat toisten kasvien kanssa ja ovat tuntevia olioita, jotka aistivat, milloin niitä vahingoitetaan. Ne vain eivät viesti äänellä vaan spesifisten kemikaalien avulla. Ja sitten voi asettaa eettisen kysymyksen: onko vähemmän eettistä syödä eläintä, joka elää vain muita olioita syöden, kuin tuntevia kasveja, jotka saavat tarvitsemansa energian auringonvalosta ja tekevät tarvitsemansa biomassan epäorgaanisista yhdisteistä pääosin yhteyttämällä hiilidioksidin ja veden sokereiksi?