Lyhyt Simpunpäästöoppi 5

Maanantai 6.11.2023 klo 11.49 - Mikko Nikinmaa

Ongella kävimme aika usein. Parhaissa onkipaikoissa oli vedenalaista kivikkoa; kaikki tällaiset paikat Ravijoen ja Maringin lahdella, Järvisaaren kupeessa ja Lapurin lähellä oppi tuntemaan aika hyvin. Ongella sai pääasiassa ahvenia -pieniä matalasta ja isompia vähän syvemmältä. Ahvenet ovat yleensä parvissa usein kivikkojen lähellä. Aurinkoiset kesäillat kuluivat usein kohoja katsellessa. Särjet ja lahnat pienine suineen vain näykkivät matoa koukusta. Ne vetivät kohon vain harvoin veden alle. Isokin lahna oli tämän vuoksi hankala pyydystettävä. Sen sijaan kiisket ja ahvenet hyökkäävät matoon kunnolla ja pienenkin ahvenen isku saa kohon uppoamaan. Kun pikkuveljeni Eero tuli riittävän isoksi onkimatkoille lähtemään, meillä oli usein onkikilpailuja. Minä isompana osasin järjestää kilpailun niin, että voiton todennäköisyys oli suuri. Kun kilpailimme siitä, kumpi sai enemmän kaloja, säädin koukun matalalle, jolloin sain paljon pieniä ahvenia. Eeron syvemmälle säädetyllä ongella tuli suurempia ahvenia – Eeron saaliin paino oli varmasti moninkertainen omaani verrattuna, mutta voitin onkikilpailun, kun saaliskalojeni lukumäärä oli suurempi.

Suuret lahnat olivat kuitenkin onkisaaliista hienoimmat. Kyllä siinä vapa taipui, kun yli kilon painoisen lahnan veneeseen veti. Tiedättekö muuten, miksi lahna on niin littana? No, sen selityksen luin jo lapsena. Kun talvi tulee ja vesi jäätyy, lahnat jäävät puristuksiin jään ja veden väliin ja litistyvät. Oikeita lahnoja paljon pienempiä ovat pasurit. Oli saaliskala sitten pasuri tai oikea lahna, se syötiin. Rannikon asukkaiden kotitarvekalastus oli 1960-luvulla merkittävä osa näiden ihmisten ruokavaliosta. Kunnon lahnoista suuri osa päätyi suolakalaksi, jota en lapsena juurikaan suuhuni laittanut. Osa lahnoista päätyi savustettavaksi. Savustettu lahna olisi ollut ihan hyvän makuista, mutta se ruotojen määrä!! Tuntui, ettei kalasta löytynyt palaakaan, joka ei olisi ollut ruotoja täynnä.

Pienet ahvenet puolestaan päätyivät kalakukkoon. Kalakukko ei tosiaankaan ollut vain savolaisten muikkukukko, vaan sitä tehtiin kaikesta pikkukalasta myös koko itäisen Suomenlahden rannikolla. Ruiskuori vain kalamassan ympärille, jonka päälle oli laitettu jonkin verran silavaa ja uuniin. Uunissa kukko saikin sitten muhia tuntitolkulla niin että pikkukalojen ruodot pehmenivät syömäkelpoisiksi. Kukkoon laitetuista kaloista kun ei selkäruotoa poistettu. Siinä olisi ollut paljon turhaa vaivaa. Kalat vain nopeasti suomustettiin ja suolistettiin. Siihen aikaan joka kodin keittiövarustukseen kuului suomustusrauta, joka irrotti ahvenenkin suomut vaivatta.