Peittauksen karu historia - yhtenä osana neonikotinoidit

Tehomaataloudelle on tyypillistä, että viljelyssä käytettävät siemenet käsitellään (peitataan) tuholaisia tappavilla aineilla. Peittauksen pääasiallisia syitä on kaksi: ensinnäkin sillä pyritään lisäämään siemenien itävyyttä ja toiseksi vähentämään tuholaisten aiheuttamia häiriöitä kasvitaimien kasvussa. Syynä peittauksen tarpeelle esitetään sitä, että ilman sitä maatalouskasvien tuotanto ei riittäisi ylläpitämään nykyistä ihmismäärää. Jo Malthus aikanaan sanoi maataloustuotannon riittämättömyyden määräävän väestönkasvun rajat ja samaa ovat myöhemmät väestöräjändyksen kauhistelijat tuoneet esiin.

Siementen peittaus niiden säilyvyyden lisäämiseksi oli ensimmäinen suuriin negatiivisiin uutisiin johtanut tapa. Siemenet peitattiin yleisesti elohopeayhdisteillä - erityisesti metyylielohopealla - jotta erityisesti siemenien homehtuminen ja sitä seuraava säilyvyyden ja itämisen heikkeneminen voitaisiin estää. Elohopeaa käytettiin siementen peittaukseen joitakin vuosikymmeniä 1960-luvun loppupuolelle. Elohopean suuren myrkyllisyyden takia siitä piti kuitenkin luopua. Tehomaatalouden suurimmat tukijat puhuivat tuolloin, että elohopeapeittauksen kiellon myötä maataloustuotanto tulee kärsimään radikaalisti. Nyt 50 vuotta myöhemmin näyttää siltä, että näin ei ole käynyt. 

Viime aikojen peittaukseen liittyvä uutinen on neonikotinoidien käyttö öljykasvien siementen käsittelyssä. Neonikotinoidithan ovat hyönteismyrkkyjä, joilla muun muassa on käsitelty öljykasvien siemenet, jotta taimien alkukasvun aikaiset tuhohyönteiset kuolisivat eivätkä estäisi kasvua. Kun neonikotinoidit ovat hyönteismyrkkyjä, ne tappavat yhtä lailla kasviöljyn tuottamisessa välttämättömät pölyttäjät kuin haitalliset tuhohyönteiset. Neonikotinoidit ovat sangen tehokkaita hyönteismyrkkyjä ja tappavat hyönteiset kohtuullisen alhaisissakin pitoisuuksissa. Siementen käsittelyn puolustajat sanovat, että johtuen myrkkyjen nopeasta hajoamisesta niitä on iduissa riittävästi tappamaan haitalliset tuhohyönteiset, mutta kukkivissa öljykasveissa jäämät ovat niin pieniä, ettei pölyttäjille enää ole haittaa. Viime vuosien tutkimustulosten perusteella tämä ei ole kuitenkaan täysin varmaa. Neonikotinoidien (peittaus)käyttöä pidetään yhtenä mahdollisena syynä mehiläisten ja kimalaisten vähenemiseen. Yhtenä mahdollisena ongelmana on se, että kemikaalien hajoamista luonnonoloissa ei olla perusteellisesti selvitetty. Pahimmassa tapauksessa tilanne on sama kuin orgaanisten tinayhdisteiden osalta: nehän hajosivat muutamassa viikossa tai korkeintaan muutamassa kuukaudessa koeolosuhteissa, mutta säilyvät jopa vuosikymmeniä luonnonsedimenteissä.

Jos neonikotinoideja ajattelee, niin minusta on aika ihmeellistä, että öljykasvien tuottajat ovat suurimpaan ääneen Suomessa vaatineet peittauksen jatkamista, kun tehokas hyönteispölytys on välttämätöntä öljysiementen tuottamiselle. Jos peittaus aiheuttaa pölyttäjien kuolemia, öljykasvien viljelijällä on vakava ongelma. Peittauksen ansiosta kasvi kasvaa, mutta pölytyksen puutteen vuoksi kukinnan jälkeen ei tule siemeniä. Ainakin minusta tämän vuoksi oljykasvien kasvattajien tulisi olla eturintamassa neonikotinoidien peittauskäytön epävarmuuksien selvittämistä vaatimassa ja ainakin siihen asti, kun vaikutukset on yksiselitteisesti selvitetty, vaatimassa yhdisteiden käytön kieltoa.