Syö silakkaa - Itämeri on paljon puhtaampi kuin 30 vuotta sitten

Perjantai 3.2.2023 klo 13:36 - Mikko Nikinmaa

Muistan kun pääministeri Harri Holkeri sanoi vuonna 1990, että suomalaisten pitäisi syödä silakkaa sisäfileen sijaan. Silloin oli jo alkanut pitkäkestoinen lama ja tuskin suurin osa suomalaisista olisi voinut sisäfilettä usein ostaakaan niin että palkka olisi riittänyt poikkeuksena tietysti pääministeri ja muut isotuloiset. Mutta tuohon aikaan silakassa oli aivan toisenlainen ongelma, joka tuli esiin Suomen liityttyä EU:hun vuosikymmenen puolivälissä. EU oli säätänyt raja-arvot elintarvikkeiden sisältämille ympäristömyrkyille. Näiden joukossa oli dioksiinien enimmäismäärä kilossa. Tämän raja-arvon silakka ylitti kirkkaasti. Sitä ei olisi siis saanut myydä elintarvikkeena ilman erivapautta. Suomi ja Ruotsi hakivat tällaisen erivapauden, EU-maista kun Itämeren silakkaa syötiin käytännössä vain näissä kahdessa maassa.

Dioksiinit ovat rasvaliukoisia ympäristömyrkkyjä. Niitä on syntynyt jätteenpoltossa, paperin ja sellun kloorivalkaisussa sekä sahateollisuudessa puun sinistymisen estoon käytettyjen kloorifenolien valmistuksessa ja käytössä. Kun erityisesti Suomen vaurastuminen perustui metsäteollisuuteen ja sen jätevedet laskivat Itämereen (myös Ruotsista ja Neuvostoliitosta) melkein puhdistamattomina vielä 1970-luvulla, ei ole ihme, että Itämeren kalojen dioksiinipitoisuudet nousivat äärimmäisen korkeiksi. Tilanne oli pahimmillaan1980-luvun alussa, minkä jälkeen kloorivalkaisusta luovuttiin ja niin teollisuuden kuin asutuksen jätevesien puhdistus parani huimasti.

Silakka ja lohikalat ovat hyvin rasvaisia. Tämän vuoksi niihin kertyy paljon rasvaliukoisia ympäristömyrkkyjä. Niiden dioksiinipitoisuuden muutoksia voidaankin pitää hyvänä mittarina rasvaliukoisten ympäristömyrkkyjen kuorman muutoksista Itämeren eliöille. Sen jälkeen kun kloorivalkaisusta luovuttiin ja jätevesien puhdistus parantui, dioksiinien pitoisuudet silakassa ovat pienentyneet suunnilleen kymmenenteen osaan siitä, mitä olivat korkeimmillaan. Silakan dioksiinipitoisuus alittaa nykyisin EU:n raja-arvon ja sitä voi sen takia syödä miten haluaa.

Vaikka dioksiinit ja muut rasvaliukoiset ympäristömyrkyt eivät enää näytäkään olevan silakan ongelma, lajin kanta on taantuva. Itämeren suolapitoisuus laskee jatkuvasti, sillä makean veden valuma ylittää Atlantilta tulevien suolaisen veden pulssien tilavuuden. Tämän seurauksena silakan tärkeimpien saaliseläimien kannat ovat romahtaneet ja sen pitää käyttää enemmän energiaa vesi- ja suolatasapainonsa säätelyyn. Molemmat tekijät vaikuttavat siihen, että Itämeren silakkakantojen kokonaispainon arvellaan pienenneen puoleen siitä, mitä se oli 1960-luvulla. Kaloja on vähemmän ja ne ovat pienempiä ja laihempia, vaikka eivät ole keskimäärin aiempaa nuorempia. Sinänsä silakan pieneneminen suolapitoisuuden laskiessa ei ole yllätys. Sehän on paljon isomman kalan, sillin, alalaji, joka on sopeutunut elämään murtovedessä.

Mutta, silakka on hyvänmakuinen. Eipä paljon parempaa ruokaa voi keksiä kuin perunamuusi ja savusilakat.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: dioksiini, ympäristömyrkyt, vesien saastuminen, metsäteollisuus

Itämeripäivä

Torstai 26.8.2021 klo 20:12 - Mikko Nikinmaa

Meidän meri, Itämeri, on matala ja sillä on vain kapea yhteys valtamereen. Sen sijaan sinne laskee useita isoja jokia niin että makean veden virtaama mereen ylittää haihtumisen ja suolaisen veden virtaaman. Tuloksena on se, että Itämeren suolapitoisuus koko ajan laskee ja se muuttuu suureksi järveksi muutamassa sadassa vuodessa, jos nykyiset trendit jatkuvat. Tämä muutos on luonnollinen eikä siihen liity lainkaan ihmisen toimintaa.

Sen sijaan Itämeren rehevöityminen ja muu saastuminen on pääasiassa ihmisen aiheuttamaa. Vuosien varrella, 1970-luvulle asti, kaikki asutus- ja teollisuusjätevedet johdettiin puhdistamattomina Itämereen. Vaikka Suomen ja Ruotsin asukasmäärä on alhainen, maiden puunjalostusteollisuuden jätevedet vastasivat suunnilleen sadan miljoonan ihmisen rehevöittävää vaikutusta. Vajottuaan pohjaan jätevesien kiintoaines on pitänyt huolen siitä, että meri ei ole suurelta osin puhdistunut, vaikka rehevöittävät päästöt ovat huomattavasti vähenneet. Vesistön tila on kyllä parantunut erityisesti Suomenlahdella ja Eteläisellä Itämerellä. Molemmilla alueilla suurten ihmismassojen jäteveden tehokas puhdistus on vähentänyt rehevöittävää ainesta vedessä niin paljon, että vesi on selvästi puhtaampaa kuin 30-40 vuotta sitten. Rehevöitymisen lisäksi Itämereen on tullut jäteveden mukana huima määrä ympäristömyrkkyjä. Kun paperi valkaistiin kloorilla Klooriyhdisteiden pitoisuudet Itämeressä nousivat niin korkeiksi, että useilla eläimillä havaittiin lisääntymishäiriöitä. Merikotkat kuolivat melkein sukupuuttoon ja harmaahyljekanta väheni muutamaan sataan, kun niitä ennen veden saastumista oli parikymmentä tuhatta. Useimpien ympäristömyrkkyjen pitoisuus on kuitenkin viime vuosina laskenut niin, että hylkeistä on tullut riesa ja että hyvällä paikalla voi samaan aikaan nähdä jopa kymmenen merikotkaa.

Siispä Itämeri on ollut kuin tehohoitoon joutunut potilas, melkein kuollut. Viime vuosina meri on kuitenkin toipunut niin, että sitä voi verrata tavallista sairaanhoitoa tarvitsevaan ihmiseen. Jos nykyiset trendit jatkuvat, muutaman vuosikymmenen kuluttua Itämeri pääsee sairaalasta. Uhkina ovat kuitenkin lisääntyvät sateet, jotka tuovat lisää rehevöittävää ainesta ja metalleja mereen. Tähän on syynä ilmastonmuutos, jonka torjuminen siis on tarpeen Itämeren tilankin kannalta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rehevöityminen, ympäristömyrkyt, vesien saastuminen

Ovatko vaatteesi ympäristöongelma?

Keskiviikko 18.8.2021 klo 14:29 - Mikko Nikinmaa

Käyttäisitkö vaatteita, joiden värjäys tappaa lähivesistä kaikki kalat ja muun elävän, muuttaa veden värin ja estää veden virkistyskäytön kokonaan? Varmaan vastaat, että en. Oikea vastaus on kuitenkin kyllä. Jos katsot, missä vaatteesi on tehty, yleisimmät paikat lienevät Intia, Bangla Desh, Pakistan ja Kiina. Tämän päivän Helsingin Sanomissa kirjoitettiin, kuinka vaatteiden värjäys on aiheuttanut veden värin ja pH:n muutoksia sietämättömälle tasolle eräissä Afrikan maissa.

Uutinen on tietysti totta, mutta vastaavaa vesistöjen pilaamista tapahtuu kaikissa yllä mainitsemissani maissa, Turkissa, Vietnamissa jne. Jostain syystä nämä havainnot eivät kuitenkaan ole tulleet yleiseen tietoon. Voin olla väitteestäni täysin varma, koska se perustuu näiden maiden tutkijoiden lähettämiin käsikirjoituksiin toimittamaani lehteen Aquatic Toxicology. Ongelmana oli, että vaikka havainnot olivat globalisaation, yleisen vesistöjen saastumisen ja omien kulutustottumuksiemme kannalta merkityksellisiä, tieteellisestä näkökulmasta ne olivat suunnilleen samantasoisia kuin täällä tehty työ 60 vuotta sitten.

Globalisaatio on tähän asti ollut vain keino alentaa hintoja. Tuotanto on koko ajan siirtynyt sinne, missä tuotantokustannukset ovat halvimmat. Yksi tekijä on tietysti palkkakustannukset, mutta toinen ovat ympäristömääräykset. Kun ihmiset menevät vaateosastolle, he eivät mieti Pakistanin jokien tilaa, vaan ostoksensa hintaa.

Globalisaation pitäisi kuitenkin tarkoittaa täysin muuta. Ilmastonmuutos, muoviongelma, biodiversiteettikato, vesien saastuminen ja maankäytön ongelmat ovat asioita, jotka koskettavat kaikkia maapallon ihmisiä. Me kaikki asumme samalla maapallolla, jonka rajat ovat tulleet vastaan. Siksi hintojen alentamiseen pyrkivän taloudellisen globalisaation sijasta meidän olisi siirryttävä ympäristöglobalisaatioon, jossa tehdään maailmanlaajuisesti ympäristön tilaa parantavia ratkaisuja. EU:n ilmastomuutosohjelmassa esitetään hiilimaksuja EU:n ulkopuolelta tuleville tuotteille, jotka eivät täytä EU:n hiilidioksidipäästömääräyksiä. Vastaavalla tavalla pitäisi lisätä ympäristömaksu kaikkien niiden tuotteiden hintaan, joiden valmistus ei täytä EU:n ympäristömääräyksiä. Vain tällaisen keinon avulla saadaan vedenpuhdistuslaitoksia Afrikan maiden ja Kauko-Idän tekstiiliteollisuuteen. Mitä taas meihin itseemme tulee, pystyisimme varmaan maksamaan enemmän vaatteistamme; sen sijaan, että ostaisimme uusia jokaisen sesongin alkaessa, voisimme varmaan käyttää edellisvuotista muotia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vesien saastuminen, globalisaatio, tekstiilien värjäys

Ilman saastuminen aiheuttaa aikayksikköä kohti suunnilleen kaksinkertaisen määrän kuolemia koronavirukseen verrattuna

Sunnuntai 10.1.2021 klo 18:22 - Mikko Nikinmaa

Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on tilastoidusti kuollut lähes kaksi miljoonaa ihmistä maailmanlaajuisesti ja taudin leviämisen rajoittamiseksi eri maissa on tehty hyvin tiukkoja rajoitustoimia, jotta sairaus ei aiheuttaisi terveydenhoitojärjestelmän romahdusta. Suomessa kuolleita on ollut pandemian alusta lähtien alle 600.

Ympäristöongelmista ehkä eniten inhimillistä kärsimystä aiheuttavat ilman saasteet. Yllä oleviin koronaviruslukuihin voidaan verrata ilmansaasteiden aiheuttamia kuolemia. Maailmanlaajuisesti ilman saasteiden arvioidaan aiheuttavan ainakin 5 miljoonaa kuolemaa ja Suomessakin, joka on teollistuneista maista yksi vähiten saastuneista. n. 2000. Nämä luvut ovat sangen karmivia ja osoittavat, että kun me olemme valmiita tekemään huomattavia panostuksia koronaviruksen haittojen estämiseen, olisi vastaavalla tavalla ruvettava panostamaan ilman saasteiden vähentämiseen.

Ilma on saanut saastua, kun ilman puhdistamisen taloudelliset kustannukset olisivat aiheuttaneet teollisuuspiirien mielestä liiallisia kustannuksia tuotantoon. Kustannukset eivät nyt tulekaan yrityksille vaan yhteiskunnalle. On kuitenkin mielestäni väärin, että esimerkiksi terveydenhoidossa maksetaan suuria summia hoidosta, jota ei tarvittaisi, jos yritysten, liikenteen ja asumisen aiheuttama ilmansaastuminen olisi hoidettu. Teknisesti tämä olisi mahdollista, mutta se maksaa. Olisi paljon oikeudenmukaisempaa, jos kustannukset lisättäisiin kaikkien niiden tuotteiden ja palveluiden hintoihin, jotka aiheuttavat ilman saastumisen.

Koska maapallomme on rajallinen, kaiken taloudellisen toiminnan kustannuksiin tulisi kuulua myös niiden aiheuttamat ympäristövahingot. Vasta silloin pystytään saavuttamaan kestävä kehitys.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ympäristön saastuminen, kestävä kehitys, ympäristötalous

Väestönkasvu on ONGELMA, syntyvyyden lasku ratkaisu

Tiistai 8.9.2020 klo 15:23 - Mikko Nikinmaa

Kun minkä tahansa eläimen kanta kasvaa liiaksi, se ylittää ympäristönsä kantokyvyn ja tuloksena on eläinkannan nopea, suunnittelematon romahdus. Tämän on havaittu tapahtuvan erityisen selvästi arktisilla alueilla, missä myyräsyklit, petolintujen säännölliset kantojen vaihtelut, tunturimittariperhoskantojen syklinen vaihtelu yms. ovat olleet tutkijoiden kiinnostuksen kohde vuosikymmeniä. Ympäristön kantokyvyn ylittäviltä eläinkannoilta loppuu ruoka, elämiselle sopiva ympäristö käy rajalliseksi, erilaiset sairaudet leviävät ja tuloksena on, että eläinkanta romahtaa: missä aiemmin oli kymmeniä, ellei 

IMG_20170803_0015.jpgsatoja eläimiä, on vain pari jäljellä.


Helsingin citykanien kohtalo on hyvä esimerkki siitä, mitä nopeasti voi tapahtua. Muutama vuosi sitten ne lisääntyivät kuin kanit (kanejahan ne olivatkin) ja joka puiston nurkka tuli niitä täyteen. Mutta pari talvea sitten niihin iski virus, jonka seurauksena kuolleita kaneja oli helppo löytää. Tuloksena on se, että kanien kanta on tällä hetkellä mitätön. Virus on pienentänyt myös Australian kanikannan murto-osaan siitä, mihin se suureni 1950-luvulla.

Ihmisen väestönkasvun on arveltu tulevan ongelmaksi jo monta kertaa. Jo 1700-1800-lukujen vaihteessa Malthus kirjoitti ruuan tuotannon rupeavan rajoittamaan väestön kasvua. Paul ja Anne Ehrlich kirjoittivat 1968 kirjan ”Population Bomb (Väestöpommi)”. Myös tässä kirjassa ruuan tuotannon ajateltiin aiheuttavan väestöromahduksen jo 1970-1980-luvuilla. Tuolloin, 1968, maapallon väkiluku oli n. 3,5 miljardia ja nyt, 2020, se on 7,8 miljardia. Samaan aikaan viimeisen 50 vuoden kuluessa absoluuttinen köyhyys ja nälänhätä on keskimäärin vähentynyt. Tämän on sanottu osoittavan, että väestönkasvuun liittyvä ruuantuotannon ongelma on liioiteltu ja pystytään hoitamaan.

Siispä lähtökohtana pidetään edelleen sitä, että väestönkasvu on välttämätöntä, jotta talouden pyörät pyörivät. Väestöpommi-kirjan kirjoittaja Paul Ehrlich sanoi tästä äskettäin seuraavasti: “Kun katsotaan huoltosuhdetta, johon tavallisesti kiinnitetään huomiota, (poliitikot ja taloustieteilijät) ovat yleensä huolissaan siitä, että vanhojen ihmisten osuus nousee liiaksi, niin ettei yhteiskunta pysty heitä elättämään. Tämä lähtökohta on virheellinen, kun varmasti yli 70 vuotias voi olla talouden kannalta paljon tuottavampi kuin alle 7-vuotias…Tietenkään väestönkasvu ei saa jatkua.”

Kun sitten tarkastellaan kaikkia niitä ongelmia, joita maapallon väkiluvun kasvu aiheuttaa, tulee ilmiselväksi, että ihminen on ylittänyt ympäristön kantokyvyn. Tämä on luonnollista. Maapallo on vain tietyn kokoinen, joten jo lähtökohtaisesti on mahdotonta, että väestö voisi kasvaa ja resurssien käyttö lisääntyä rajattomasti. Jos haluamme pysyä kasvuideologiassa, meidän on hyväksyttävä se, että seuraava vaihe tulee olemaan kaaos ja katastrofi, jolloin meille käy kuin sopuleille massaesiintymien jälkeen. Harvat jäävät henkiin ja hekin joutuvat aloittamaan seuraavan syklin alusta. Tähän meillä olisi vaihtoehto, mutta se edellyttää ajattelutapamme vallankumousta.

Ilmastonmuutos on pohjimmiltaan väestönkasvun aiheuttama ongelma. Vaikka akuutit muutokset pystyttäisiin ratkaisemaan uusien tekniikoiden avulla, väestönkasvun aiheuttamat ongelmat säilyisivät, koska ihmismäärä kasvaa nopeimmin siellä, missä kulutustason muutoksien voi odottaa olevan suurinta. Ja vaikka teknologinen kehitys mahdollistaisikin ilmastonmuutoksen lopullisen torjunnan, maan pinnan hyväksikäyttö lisääntyisi väistämättä, jos väestö jatkaa kasvuaan. Tämän seurauksena biodiversiteetti pienenisi, eläimistä ihmisiin siirtyvien virusten esiintymisen ja täten pandemioiden todennäköisyys kasvaisi. Maan viljavuus heikkenisi, ympäristön saastuminen lisääntyisi ja näiden tekijöiden surauksena ruuan tuotanto pinta-alayksikköä kohti vähenisi – samaan aikaan kun suureneva ihmismäärä tarvitsisi lisää ravintoa. Erilaisten maankuoren resurssien liikakäyttö myös yleistyisi.

Niinpä, väestönkasvun välttämättömyyden toitottaminen säännöllisin väliajoin on yhtä järkevää kuin sen oksan sahaaminen rungon puolelta, jolla itse istuu. Paremminkin pitäisi hyväksyä lähtökohdaksi se, että rajallisella maapallolla väestön rajaton kasvu on ONGELMA ja meidän tulisi muuttaa taloudellista ja väestöpoliittista ajatteluamme niin, että teoriat tulevaisuudesta eivät perustuisi kestämättömään rajattomaan kasvuun.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastonmuutos, ympäristön saastuminen, biodiversiteettikato, väestöpolitiikka

Itämeren sinileväkukinnat osoittavat meren tilan parantuneen huimasti

Keskiviikko 26.8.2020 klo 19:06 - Mikko Nikinmaa

Nykyisin Itämeren jokakesäinen ongelma on sinileväkukinnat. Niiden syystä ollaan yksimielisiä: mitä rehevämpää vesi on, sitä enemmän sinileväkukintoja on. Erityisesti veden fosfaattipitoisuuden nousu aiheuttaa sinileväkukintoja, sinilevät kun pystyvät ottamaan tarvitsemansa typen ilmasta. Tämän takia kukintoja voi olla myös avomerellä, missä veden nitraatti- ja ammonium-typen pitoisuudet ovat jo laskeneet niin, että niiden lannoitusvaikutus on vähäinen. Yksimielisiä ollaan myös siitä, että suurelta osin nykyiset sinileväongelmat johtuvat siitä, että pitkään sekä asutuksen että teollisuuden jätevedet johdettiin puhdistamattomina vesistöihin. Sitten tuleekin jo ensimmäinen yleinen virheellinen tieto: vaikka asutuksen jätevedet olivatkin merkittävä Itämeren veden rehevöittäjä, niiden osuus oli selvästi pienempi kuin puunjalostusteollisuuden jätevesien aiheuttama rehevöittävä kuormitus. Kun arvioidaan Suomen ja Ruotsin puunjalostusteollisuuden jätevesien rehevöittävää vaikutusta 1960-1970-luvuilla, oli se suunnilleen sama kuin mitä sadan miljoonan ihmisen asutusjätevedet olisivat aiheuttaneet. Voidaankin sanoa, että Itämeren tämänhetkiset rehevöitymisongelmat johtuvat suurelta osin siitä, että tuolloin ”oli liian kallista edellyttää puunjalostusteollisuudelta perusteellista vedenpuhdistusta”, vaikka nykyhetkellä kuluu vuosittain suunnilleen saman verran Itämeren suojelutoimiin kuin tuolloin olisi tarvittu koko ongelman estämiseksi. No, jälkiviisaus on helpoin viisaus. Toinen 

IMG_20170811_0002.jpgsinileväkukintoja lisäävä tekijä on ilmaston lämpeneminen. Itämeren keskilämpötila on noussut reippaasti yli asteella 1900-luvun puolivälistä ja tämä suosii leväkukintojen  esiintymistä.


Kuitenkin kun puhutaan rehevöitymisen aiheuttamasta sinileväkukintaongelmasta  jätetään tavallisesti mainitsematta se, että veden fosfaattipitoisuus ei ole juurikaan noussut 1980-luvun jälkeen. Vaikka vesi oli 1980-1990-luvuilla yhtä rehevää kuin nyt, silloin ei esiintynyt sinileväkukuntoja. Syy tähän on helppo löytää: Itämeren ympäristömyrkkypitoisuudet ovat laskeneet noista ajoista jopa kymmenesosaan. Vaikka tätä asiaa ei sellaisenaan tuodakaan uutisoinnissa usein esiin, se on mainittu silloin, kun kalojen dioksiinipitoisuuden on todettu pudonneen niin, että ne nykyisin ylittävät vain harvoin EU:n elintarvikkeille asettaman raja-arvon. Vesi oli 1980-luvulla niin myrkyllistä, että siinä ei juuri mikään kasvanut, eivät sinilevät, ei rakkohauru (joka myös on viime vuosina lisääntynyt, vaikka se sietää rehevöitymistä äärimmäisen huonosti), hylkeet ja merikotka eivät pystyneet lisääntymään. Kaikkien näiden kannat ovat kasvaneet samaan aikaan, kun Itämeren veden myrkkypitoisuus on laskenut.

Niinpä, vaikka sinileväkukinnot ovatkin epämiellyttävä rehevöitymisen aiheuttama ilmiö, jo niiden esiintyminen osoittaa, että Itämeren tila on parantunut paljon pahimmasta vaiheesta 1980-luvulla. Tuolloin se ei enää ollut muuta kuin jättimäinen jäteallas, jossa vesi pysyi kirkkaana, kun kaikkien eliöiden lisääntyminen oli vaikeutunut vähentäen niiden määrää.   

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rehevöityminen, ympäristömyrkyt, vesien saastuminen

Leikitään Legoilla - kestävät isältä pojalle

Keskiviikko 1.4.2020 klo 12:31 - Mikko Nikinmaa

Varmaan meistä jokainen on itse, lapsiensa ja/tai lastenlastensa sekä muiden lapsivieraittensa kanssa leikkinyt Legoilla. Niiden paras puoli on kestävyys, jos sai 1960-luvun alussa muutaman Legopalikan, niin ne ovat nyt samassa kunnossa ja pienet lapsivieraat voivat rakennella niistä torneja samalla tavalla kuin itse teki muutaman vuoden ikäisenä suunnilleen 60 vuotta sitten.

Nyt sitten muovikauhistelun yhteydessä on Legojen kauheus nostettu esiin. Nehän kestävät melkein ikuisesti: satoja vuosia yhtään muuttumatta. Muoviongelma on ongelma, siitä olen samaa mieltä. Mutta on aika eri asia, jos jokin tavara kestää käyttötarkoituksessaan hyvin kuin se, että tarpeetonta muovitavaraa kertyy ympäristöön. Lego.jpg

Mitä paremmin jokin käyttöön tarkoitettu tavara kestää, sen pienempi sen aiheuttama ympäristökuorma on. Toisin sanoen Legopalikka on niin ympäristöystävällinen kuin mikään leikkikalu voi olla. Sillä voivat leikkiä vielä 2500-luvun lapset. Jos Legopalikkaa kauhistellaan, niin yhtälailla pitää kauhistella metallista tehtyjä leikkiautoja, nekin säilyvät sellaisinaan satoja vuosia. Tai miten on keinuhevonen: museoista löytyy keinuhevosia, joita ruhtinaiden lapset käyttivät keskiajalla. Jos Legopalikka on niin paha, niin silloinhan niiden keinuhevostenkin pitäisi olla. Legopalikoiden kamaluus johtuukin niiden materiaalista, ei kestävyydestä sinänsä. Yleensähän kestävyys on hyvä asia, vain Legoissa huono – ne kun ovat sitä kamalaa muovia. Eiköhän olisi syytä muuttaa ajatusmallia. Voisimme aivan hyvin ostaa, myydä ja käyttää 50 vuotta vanhoja Legoja sen sijaan, että ne jäävät varastoon käyttöä vaille ikuisesti. Jos näin tehtäisiin, Legot olisivat mitä parasta kierrätystalouteen sopivaa materiaalia. Kymmenien vuosien käytön jälkeen ne ovat kuin uusia ja kelpaavat käyttöön sellaisenaan. Niiden kierrätyksellä säästettäisiin luonnonvaroja ja voitaisiin toimia sangen kestävästi.

Legot ovat aivan eri asia kuin tarpeeton muoviroska. On ihan turha käyttää muovimukeja ja kertakäyttölusikoita. Muovikassitkin kuluvat pääosin historiaan. Mutta vaikka muovin käyttöön liittyykin paljon turhaa tuotantoa, jonka voisi lopettaa ja käyttää vaihtoehtoisia tuotteita, suurin muoviongelma meillä Suomessa on se, ettemme kierrätä muovia kunnolla. Vain parikymmentä prosenttia muovista pääsee uusiokäyttöön. Toinen suuri ongelma on se, että ympäristöön joutuvasta mikromuovista suurin osa on autonrenkaiden kulumisesta tulevia partikkeleita. Suuri mikromuovien levittäjä ovat myös tupakantumpit; edelleen ihmiset tumppaavat tupakkansa rantahiekkaan. Pesussa keinokuiduista vapautuva mikromuovi on näihin verrattuna paljon vähäisempi ongelma. Nykyiset vedenpuhdistuslaitokset poistavat yli 95 % niihin tulevasta mikromuovista.

Siispä, leikitään Legoilla, ja myydään ja ostetaan niitä tarpeen mukaan koska ne kestävät isältä pojalle. Sen sijaan lopetetaan turhan muovin käyttö ja kierrätetään se, mikä meille tulee.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: muovi, ympäristön saastuminen, kierrätys, mikromuovi

Neonikotinoidien käyttö tulisi kieltää Suomessakin

Perjantai 6.3.2020 klo 17:09 - Mikko Nikinmaa

Vesiliukoiset neonikotinoidit tulivat markkinoille 1990-luvun puolivälissä ja saavuttivat nopeasti hyvin suuren käytön. Niillä peitattiin siemeniä ja kun kasvi alkoi itää, se otti siemenen ympäristön vesifaasista neonikotinoidi-hyönteismyrkyn sisäänsä. Kasvavan kasvin kaikkien osien vesipitoisuus on suunnilleen sama, joten hyönteismyrkky esti tuhohyönteisiä käyttämästä mitään osaa kasvavasta kasvista. Sangen nopeasti yhdisteiden käyttöönoton jälkeen rupesi kertymään tieteellisiä artikkeleita, jotka yhdistivät pölyttäjähyönteiskantojen vähenemisen neonikotinoidien käyttöön. Vain kahdenkymNeonicotinoid.JPGmenenviiden vuoden kuluessa yhdisteistä on julkaistu 2000-3000 tieteellistä artikkelia. Neonikotinoidien ja pölyttäjähyönteisten kantojen heikkenemisen yhteys tuli niin hyvin perustelluksi, että Euroopan Unioni kielsi 2013 neonikotinoidihyönteismyrkkyjen käytön. Kiellosta sallittiin kuitenkin poikkeukset ja tällaisen poikkeusluvan ansiosta Suomen maatalous käyttää neonikotinoideja edelleen erityisesti öljykasvien rypsi ja rapsi siementen peittaukseen. Syyksi on perusteltu, että ilman siementen neonikotinoidipeittausta tuhohyönteiset vähentäisivät rypsin ja rapsin kasvua merkittävästi. Tämä perustelu unohtaa sitten täysin sen, että öljysiemenen tuottaminen edellyttää hyönteispölytystä. Tähän vastineeksi neonikotinoidien käyttöä puolustavat tahot sanovat, että julkaisujen antama informaatio on ristiriitaista ja että juuri mikään kokeellinen työ ei ole osoittanut suoraa yhteyttä mehiläiskuolemien ja neonikotinoidialtistuksen välillä sellaisissa pitoisuuksissa, jotka peittauksesta aiheutuvat.

Onkin ollut vaikeata selittää, miksi useimmat kontrolloiduissa olosuhteissa tehdyt kokeelliset työt eivät ole osoittaneet haitallisia vaikutuksia pölyttäjiin, mutta kenttäkokeissa ja luonnonkantojen arvioinnissa on selviä kantojen taantumisia tapahtunut. Neonikotinoidit otettiin käyttöön ennen kaikkea sen vuoksi, että ne olivat selkärankaisille paljon vähemmän myrkyllisiä kuin hyönteisille. Tämä johtuu siitä, että yhdisteiden vaikutuskohta on hyönteisille spesifinen: selkärankaisten ja hyönteisten nikotiiniasetyylikoliinireseptori, hyönteismyrkyn pääasiallinen vaikutuskohde keskushermostossa, on ratkaisevasti erilainen. Se on kuitenkin samanlainen haitallisella kirvalla ja hyödyllisellä mehiläisellä, jotka molemmat voivat tulla myrkytetyiksi. Neonikotinoidit kuten useimmat muutkin hyönteismyrkyt ovat hermomyrkkyjä ja tämä voikin selittää sekä sen, miksi kokeellisissa tutkimuksissa ei usein saada vaikutuksia mutta luonnonoloissa kannat kärsivät, että sen, miksi mehiläisiin ja kimalaisiin vaikuttavat alhaisemmat pitoisuudet kuin muihin hyönteisiin.

Neonikotinoidit vaikuttavat mehiläisten ja kimalaisten keskushermostoon. Näin ne vaikuttavat sekä suunnistukseen että ruokakohteen sijainnista viestittämiseen yhdyskunnan muille jäsenille. Kun kokeellisten tutkimusta tehdään laboratorio-oloissa ruokaa ei tarvitse etsiä, joten jos haitallinen muutos keskushermostossa rajoittuu suunnistukseen ja viestinvälitykseen, sitä ei tutkimuksissa havaita. Samoin on laita tuhohyönteisten ja pölyttäjien välillä. On melko varmaa, että alhaisemmat kemikaalipitoisuudet vaikuttavat suunnistukseen ja viestintään, molemmat pölyttäjillä ainutlaatuisia, kuin tavanomaisiin neurobiologisiin ilmiöihin. Näin ollen mehiläiset ja kimalaiset katoavat ennen kuin tuhohyönteiset saadaan kokonaan hävitetyksi.

Neonikotinoideihin liittyy myös yksi lisäongelma. Ne ovat sangen pysyviä yhdisteitä. Kun niistä vain n. 5% kertyy kasviin, 95% jää maaperään, josta sen myöhemmin ottavat seuraavat kasvit. Maaperä säilyykin myrkytettynä vielä vuosikymmeniä, vaikka neonikotinoidien käyttö Euroopassa on kielletty. Lisäksi pölyttäjät saavat niitä kukista, joita ei ole tietoisesti käsitelty lainkaan.

On järkyttävää, että Suomessa toimitaan täysin kuin hyönteismyrkkyjen valmistajat sanovat ja heitä uskotaan, vaikka sangen yksiselitteisesti voi väittää, että rypsinviljelijä, joka käyttää neonikotinoideilla peitattuja siemeniä, ampuu omaan jalkaansa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hyönteismyrkky, maanviljely, ympäristön saastuminen

EU:n lyijydirektiivi on perusteltu

Lauantai 11.1.2020 klo 12:12 - Mikko Nikinmaa

Kun EU-direktiivi on kieltämässä lyijyhaulit, ovat lehtien yleisönosastot täyttyneet kirjoituksista, joissa sanotaan EU:n taas puuttuvan asiaan, jolla ei ole mitään haitallista merkitystä ja joka vain hankaloittaa tavallisen ihmisen harrastusta. Yksikin kirjoittaja sanoi, etteiväthän uudet, vähäiset haulimäärät aiheuta mitään, kun entisetkään eivät ole aiheuttaneet. Mahtaakohan asia kuitenkaan olla niin? Kuten kirjoittaja sanoo, lyijy ei häviä mihinkään, joten kaikki lisä tulee entisen kuorman päälle. Kun kirjoittajat sanovat, etteihän ympäristöön hauleista joutunut lyijy aiheuta myrkytyksiä, tämä ei pidä paikkaansa. Web of Sciencessä on satakunta tieteellistä artikkelia, jotka ovat arvioineet lintujen kärsineen lyijymyrkytyksestä. Yksikin artikkeli arvioi useiden miljoonien lintujen kuolevan vuosittain lyijyaltistukseen (De Francisco ym. Avian Pathology 32, 3-13, 2003). Myös ihmisen altistuminen lyijylle on aiheuttanut merkittäviä ongelmia jo muinaisen Rooman ajoista alkaen. Osittain Rooman valtakunnan tuhon ajatellaan johtuvan silloisiin suurkaupunkeihin rakennetuista lyijyvesijohdoista vapautuneesta lyijystä.

Lyijyammukset kieltävän direktiivin vastustus yleisönosastoissa näyttääkin oivalta esimerkiltä siitä, mitä populismi on: (1) Kaikki EU:hun liittyvä on pahasta ja (2) tutkimustieto on joutavanpäiväistä roskaa, jos uskon toisin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ympäristönsuojelu, populismi, vesien saastuminen

Ympäritöglobalismi - tie tulevaisuuteen

Torstai 21.11.2019 klo 14:01 - Mikko Nikinmaa

Maapallon rajat ovat tulleet vastaan. Tämän oireita ovat ilmastonmuutos, ympäristön saastuminen, biodiversiteettikato, maaperän köyhtyminen, ylikalastus jne. Muualla tapahtuvat muutokset ja laiminlyönnit vaikuttavat haitallisesti myös meidän suomalaisten elämään. Enää ei voida lähteä siitä, että me Suomessa tai USA:ssa teemme omat ratkaisumme, hoitakoot kiinalaiset ja afrikkalaiset oman tonttinsa. Yksiselitteisesti on myös selvää, että ympäristöinvestoinnit Suomessa tai muissa Pohjoismaissa vaikuttavat ympäristön tilaan paljon vähemmän kuin esimerkiksi Vietnamissa ja Nigeriassa tehdyt.

Nämä pari tosiasiaa osoittavat sen, että kansallisuusajattelu on tullut tiensä päähän, mutta niin on myös ekonominen globalismi, jossa yritykset siirtyvät koko ajan uusiin maihin halvempien tuotantokustannuksien perässä. Tämä johtaa väistämättä siihen, että tuotantoon liittyy ympäristökysymysten laiminlyöntiä. Perinteisestä kansallisuusajattelusta ja ekonomisesta globalismista onkin siirryttävä ympäristöglobalismiin.

Kun Suomen budjetissa arvioidaan ympäristön tilaan vaikuttavien investointien vaatimia rahasummia, niin puolet niistä tulisi sijoittaa sinne, missä toimenpiteillä saataisiin suurin vaikutus ympäristön tilaan. Suoranaisten ympäristöinvestointien lisäksi tämän tulisi kattaa koulutukseen ja naisten aseman parantamiseen sijoitettavat varat. Olen muuten jo pitkään ihmetellyt, miksi lähes kaikkialla hyväksytään mukisematta maanpuolustukseen menevät miljardit, vaikkei niistä ole mitään iloa, jos ympäristö on asuinkelvoton. Ympäristöglobalismissa voisikin esittää, että kaikki yli 1.5 % menevä osa puolustusbudjetista siirtyisi käytettäväksi ympäristön hyväksi. Maailmanlaajuisesti tästä tulevilla rahasummilla voisi tehdä suunnilleen kaikki tarvittavat ympäristöinvestoinnit: kukaan ei huomaisi kärsivänsä puolustuksen vähenemisestä, mutta kaikkien elämänlaatu paranisi kohisten.

Meillä ihmisillä on taipumus ostaa halpaa, siihenhän koko ekonominen globalismi perustuu. Tämän piirteenkin voisi ympäristöglobalismi ratkaista. Euroopan Yhteisö voisi edellyttää, että kaikkien tänne tuotavien tuotteiden tuotannon tulisi täyttää Euroopan Yhteisön ympäristönormit. Kun suuressa osassa tuotteita tämä ei tapahdu, niin ympäristöglobalismissa ratkaisu olisi, että tehtaiden prosesseja parannetaan siten, että rahoitus tulee tuotteiden myyntipaikkojen suhteessa. Kun tähän asti yhtiöt ovat muuttaneet halpojen tuotantokustannuksien perässä, olisi niiden usein Euroopassa tai Yhdysvalloissa olevien pääkonttoreiden ruvettava sijoittamaan varoja ympäristöinvestointeihin, jotta myynti tänne olisi mahdollista.

Yllä olevat asiat eivät ole mahdollisia, jos käperrymme ajattelemaan kukin omaa kansallisvaltiotamme. Se ei enää olekaan mahdollista, vaan me tarvitsemme täysin uuden ajattelumallin, jotta lapsenlapsenlapsenlapsemme voivat elää kohtuukuntoisella maapallolla 2200-luvulla ilman, että ympäristökatastrofien johdosta maapallon ihmispopulaatio on pienentynyt huimasti.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastomuutos, ympäristön saastuminen, kansantalous

Mainoksissa kaikki on ekologista

Torstai 24.10.2019 klo 9:58 - Mikko Nikinmaa

Viime aikojen mainoslauseissa minun huomioni on ruvennut kiinnittymään siihen, että kaikkea mainostetaan ekologisena. Myös päättäjien puheissa tuntuu, että kaikki ratkaisut tehdään "ekologiset näkökohdat huomioiden". Jaa, kunpa molemmat olisivatkin totta.

Mutta totuus on kaukana mainoslausesta tai juhlapuheista. Tämä näkyi esimerkiksi siinä, kun Aalto-yliopiston kansantaloustieteilijät tekivät arvion siitä, miten liikenne saataisiin hiilineutraaliksi 2030 mennessä. Puuttumatta muuhun, yksi asia nosti karvani pystyyn. Kun näytti siltä, ettei esitys saanut kannatusta, juontaja kysyi: "Onkohan tavoite tehty liian tiukaksi?" Siis, me päätämme, mitä on asetettava tavoitteiksi ja ympäristön muutokset joustavat aikataulujemme mukaan. Toinen minua kovasti ärsyttävä juttu on se, että lähtökohtaisesti muiden pitäisi tehdä muutoksia ja taloudellisia uhrauksia, mutta meidän Suomessa ei mitään, kun "Me hoidamme asiat jo nyt hyvin". Kuitenkin, jos kulutus kaikkialla maapallolla olisi yhtä suurta kuin meillä, luonnonvarojen käyttö kaksinkertaistuisi.

Mutta sitten mainontaan. Yhdessä mainoksessa puhuttiin ekologisesta puuvillasta. Vaikka minunkin vaatteeni ovat pääasiassa puuvillaa, siitä ei parhaalla tahdollakaan saa ekologista. Tuo Pohjois-Amerikan orjuuden pääsyy, nykyisin vedenimijä ruokakasvituotannolta ja hyönteismyrkkyjen suurin käyttökohde voisi muka olla ekologinen? Puuvillatuotannon seurauksena kuolee miljoonia lintuja vuodessa. Jo tällä hetkellä olisi haluttaessa suurin osa puuvillasta korvattavissa puukuidusta tehtävällä kankaalla - se olisi paljon ekologisempaa ja jos maailmanlaajuisesti ekologisen puuvillan mainostamiseen käytetyt rahat siirrettäisiin puukuitukankaan kehittämiseen, voitaisiin sangen nopeasti päästä tilanteeseen, jossa puuvillatuotannon ekologiset haitat olisivat pieniä.

Sitten ekoturismi. Matkailija voi aluksi lentää Buenos Aitesiin ja lähteä sitten sieltä Antarktiksen risteilylle. Näiden ekoturismiristeilijöiden päästöt ovat merkittävin Antarktiksen vesen pilaaja eikä lentäminen Euroopasta Argentiinaankaan aivan päästötöntä ole. Vaikka tämä onkin ääriesimerkki, matkailu eksoottisiin luontokohteisiin aiheutta kaikkialla merkittävän ekologisen kuorman, josta voisi helposti tinkiä.

Tässä oli vain pari esimerkkiä, mutta niitä näkee mainoksissa enenevässä määrin. Valitettavasti on niin, että päämääränä ekologisuuden käytössä mainonnassa on kulutuksen lisääminen, mikä sellaisenaan on ei-ekologista. Ekologinen vaihtoehto olisi kulutuksen vähentäminen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hiilijalanjälki, ympäristön saastuminen, matkailu, kulutus

Miten Itämeren tila on muuttunut 1960-luvulta lähtien?

Sunnuntai 21.7.2019 klo 17:56 - Mikko Nikinmaa

Kun olen Itämeren muutoksia seurannut melkein 60 vuotta, ajattelin tähän blogiin mitä kotimerellemme on tänä aikana tapahtunut. Olen koko sen ajan kun mitään muistan, elänyt Suomenlahden ja Saaristomeren rannalla. Lapsena veden tilan seuranta perustui kalastukseen, mutta myöhemmin olen tutkinut ympäristömyrkkyjen, hapen puutteen ja lämpötilamuutoksien vaikutuksia vesieläimiin. Kun lisäksi olen toimittanut johtavaa kansainvälistä vesistötoksikologian julkaisusarjaa Aquatic Toxicology ja kirjoittanut alan perusoppikirjan Introduction to Aquatic Toxicology, on tietämykseni Itämeren eläinten tilaan vaikuttaneista muutoksista viime vuosikymmeninä sangen perusteellinen.

Kun lapsena olin isän mukana kalamatkoilla, oli Suomenlahden itäosassakin turskia. Erityisen paljon 1960-luvun puolivälissä tuntui kuitenkin olleen härkäsimppuja. Parhaimmillaan niitä oli kymmenessä verkossa, joissa saattoi olla parikymmentä siikaa, kymmenisen kuhaa, parikymmentä ahventa, särkiä, joitakin säyneitä ja kampeloita sekä joskus meritaimen, toistasataa. Kun härkäsimppu on kylmän veden kala, joka kuteekin keskellä talvea, sen huima väheneminen saattaa olla ensimmäinen merkki ilmastonmuutoksesta. Riittävän kylmää vettä ei enää kesäaikaan ole missään Suomenlahden syvyydessä. Muutenkin 1960-luvun kalalajisto Suomenlahden itäosassa oli vähäravinteisen ympäristön lajistoa. Ne särjetkin, joita verkoissa oli, olivat vallan muuta kuin rehevien pikkujärvien punasilmät: jopa puolikiloisia vonkaleita. Toinen osoitus vähäravinteisesta vedestä oli se, että kiviluodoille saattoi veneestä hypätä liukastumista pelkäämättä. Luotojen limoittuminen viherlevien vuoksi rupesi tapahtumaan vasta 1970-luvun alussa. Silloin Leningradin alueen jätevedet rupesivat aiheuttamaan näkyvää rehevöitymistä.

Tutkijoiden ensimmäiset varoitukset Itämeren rehevöitymisestä ja siiheItameri_1.jpgn liittyvistä ihmisten, erityisesti lomalaisten, elämää haittaavista ilmiöistä, tehtiin 1960-lvun lopussa. Tuolloin tutkijat sanoivat, että mikäli vedenpuhdistukseen ei välittömästi sijoiteta huomattavia rahasummia, muutaman vuosikymmenen kuluttua nähdään suunnattomia ongelmia. Talouspiirit sanoivat silloin, että sellainen ei kannata ja että koko uhkasta puhuminen on vain luonnonsuojelijoiden vouhotusta. Nihkeä suhtautuminen ulottui myös tiedotusvälineisiin, esimerkiksi Helsingin yliopiston biologian opiskelijat järjestivät talvella 1976 Itämeri-illan, jonka tarkoituksena oli tuoda yleisön tietoon Itämeren ympäristöongelmat. Olimme kutsuneet tärkeimmät lehdet, radion ja television paikalle – kukaan ei tullut. Syynä oli, ettei Itämeressä ollut näkyvissä sellaisia ongelmia, jotka olisivat suurta yleisöä kiinnostaneet. Koko ajan, kun asian ei ajateltu olevan riittävän tärkeä aiheuttamaan kustannuksia, ”jotka vaarantaisivat kilpailukykymme”, Suomen ja Ruotsin metsäteollisuudet päästivät vesistöön jätettä, jonka rehevöittävä vaikutus vastasi suunnilleen sadan miljoonan ihmisen asumisjätevesiä. Nämä päästöt ovat suuri syy nykyiseen sisäiseen kuormitukseen. Teollisuuden huonosti puhdistetut tai puhdistamattomat päästöt sisälsivät myös merkittävän määrän ympäristömyrkkyjä,

Sen, mitä edellä kuvaan suhtautumisesta ja teoista Itämeren ympäristöongelmien suhteen, voisi hyvin siirtää ilmastomuutoksen käsittelyyn. Ilmastomuutoksen osalta ensimmäiset tutkijoiden varoitukset tehtiin 1970-luvulla ja varoitukset ovat voimistuneet koko ajan. Aluksi tiedotusvälineet eivät olleet lainkaan kiinnostuneet aiheesta ja vieläkin ilmastoskeptikkojen kirjoitukset saavat usein paljon enemmän huomiota kuin niiden totuusarvo edellyttäisi. Pitkään talouselämä vähätteli ongelmaa ja vieläkin on tahoja sekä talouselämässä, poliittisissa piireissä ja tavallisten kansalaisten joukossa, jotka pitävät koko asiaa ”luonnonsuojelijoiden ilmastovouhotuksena”. Eiköhän Itämeriesimerkki kuitenkin osoita, että tutkijoiden varoituksiin kannattaisi kiinnittää huomiota ja toimia niiden mukaan.

Koko 1970-luvun huonosti puhdistetut asutus- ja erityisesti teollisuusjätevedet huononsivat Itämeren veden laatua. Ympäristömyrkkypitoisuudet vedessä nousiItameri_2.jpgvat niin, että ravintoketjun yläpään kaloja syövät eläimet, esimerkiksi merikotka ja hylkeet, saivat merkittävän määrän rasvaliukoisia ympäristömyrkkyjä. Tämän tuloksena koko Suomen merikotkakannan poikasmäärä väheni muutamaan vuodessa 1970-luvulla ja hyljekannat pienenivät kahdestakymmenestä tuhannesta muutamaan sataan. Hyljekantojen pienenemisen syyksi osoittautui se, että pahimmillaan jopa 90 % hyljenaaraista oli lisääntymiskyvyttömiä. Todennäköisesti niiden lisääntymiselimistön (kohtu ja istukka) rakenteen muutokset ympäristömyrkkyjen vaikutuksesta estivät sikiökehityksen. Merikotkien ja hylkeiden lisäksi ympäristömyrkkyjä on esitetty ainakin lohen lisääntymishäiriöiden ja rakkolevien vähenemisen syyksi. Korkeimmat pysyvien ympäristömyrkkyjen pitoisuudet havaittiin 1980-luvulla. Vaikka tuolloin oltiin jo havahduttu esimerkiksi orgaanisten klooriyhdisteiden vaaroihin ja niiden käyttö oli kielletty, myrkkyjen hajoaminen on niin hidasta, että ne ovat vieläkin ongelma. Kun veden pysyvien ympäristömyrkkyjen pitoisuudet olivat korkeimmillaan, vesi pysyi suhteellisen kirkkaana. Mielestäni tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että myrkyt haittasivat käytännöllisesti katsoen kaiken elollisen kasvua/lisääntymistä. Lisäksi kun eliöt käyttivät ravinteita tuona aikana vain vähän, ne kertyivät meren pohjaan suuremmassa määrin kuin olisivat, jos myrkkypitoisuudet olisivat olleet alhaisemmat sallien kiivaamman ravinteita käyttävän kasvun. Kirkas vesi ei toisin sanoen ollenkaan tarkoita puhdasta vettä. Se tarkoittaa vain sitä, etteivät levät, kasvit ja mikro-organismit kasva vedessä hyvin. Tähän voi syynä olla ravinteiden vähäisyys kuten useimmissa suomalaisissa luonnontilaisissa järvissä, korkeat ympäristömyrkkypitoisuudet kuten Itämeressä1980-1990-luvuilla tai rehevien järvien happamoituminen kuten Pohjoismaissa 1980-luvulla. Analogiana voi käyttää juomavettä, jossa ei saa kasvaa mitään. Tämän takia se desinfektoidaan – kaikki elollinen tapetaan, aikaisemmin klooriyhdisteillä, nykyisin usein otsonoinnilla tai UV-säteilyä käyttäen. Mikrobien kasvaminen putkistoissa estetään putkistojen ajoittaisella myrkyttämisellä useimmiten kloramiinia käyttäen. Jos käyttämäämme juomaveteen laitetaan kala, se kuolee pian kidusvaurioista, yleensä solujen paksuuntumisesta, johtuviin hengitysvaikeuksiin. Meidän suolistomme solujen paksuuntuminen ei aiheuta vastaavanlaisia ongelmia elämällemme, minkä takia kirkas kloorilla käsitelty vesikään ei aiheuta akuutteja haittoja, joita taas vesijohtovedessä kasvavat mikro-organismit voisivat aiheuttaa.

Pysyvien ympäristömyrkkyjen pitoisuudet Itämeressä ovat laskeneet pahimmista ajoista viidennekseen tai jopa kymmenesosaan. Samaan aikaan kun myrkkypitoisuudet alkoivat laskea, rakkolevät rupesivat lisääntymään, vaikka rehevöityminen periaatteessa heikentää niiden kasvua. Myös hylkeiden lisääntyminen rupesi onnistumaan ja hyljekannat ovatkin palanneet 1940-luvun tasolle. Vaikka hyljekantojen kasvun kauheudesta onkin puhuttu paljon, suurin huoli viime vuosina on ollut sinileväkukinnoista. Kaikki nämä muutokset johtuvat veden myrkyllisyyden vähenemisestä. On toki totta, että sinilevien kasvu kiihtyy ravinne- erityisesti fosfaattipitoisuuksien noustessa, mutta sinileväkukintoja ei juurikaan ollut 1980-luvun lopulla, vaikka veden fosfaattipitoisuus tällä hetkellä on suunnilleen sama kuin tuolloin. Mikä noista ajoista on muuttunut, on ympäristömyrkkypitoisuus. Fosfaattipitoisuudet Itämeren vedessä ovat säilyneet korkeina, vaikka maalta tulevan fosfaatin määrä on vähentynyt ainakin viidennekseen. Syynä tähän on se, että meren pohjaan on kertynyt vuosien huonon vedenpuhdistuksen vuoksi fosfaatteja, jotka nyt aiheuttavat ”sisäistä kuormitusta”. Toisin sanoen maksamme nyt vanhoista synneistä. Kun tutkijat sanoivat 1960-70-lukujen vaihteessa, että tehokkaat vedenpuhdistuslaitokset pitäisi heti rakentaa puunjalostusteollisuuteen, mutta silloin siihen ei ollut rahaa eikä kilpailukyvystä voitu luopua, silloin olisi nykyisellä rahanarvolla tarvittu suunnilleen sama summa rahaa koko rehevöitymis- ja sinileväongelman estämiseksi kuin nyt tarvitaan vuosittain ongelman pitämiseksi ennallaan. Ehkä tämä opetus kannattaisi pitää mielessä ilmastomuutoksen vastaisten toimien suunnittelussa – mitä myöhemmin toimiin ryhdytään, sitä kalliimpia tekoja tarvitaan. Sinileväongelmienkin kannalta ilmastomuutos on haitallinen, koska lämpötilan nousu lisää sinilevien kasvua.    

Itämeren muutoksien historia voi olla opetuksena tämänhetkisten ja tulevien ympäristömuutoksien ratkaisemiseksi – jos niin halutaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sinilevä, veden saastuminen, hylkeet, rehevöityminen

Kansalaisaloite kaivoslain muuttamisesta eduskuntaan

Maanantai 15.7.2019 klo 19:47 - Mikko Nikinmaa

Vuosi sitten kirjoitin tässä blogissa "Olisi ehdottomasti syytä muuttaa kaikkea lainsäädäntöä niin, että ympäristönäkökohdat olisivat mukana taloudellisten ratkaisujen vaatimuksissa. Vain niin voidaan päästä kestävään kehitykseen. Kaivoslain muuttaminen voisi olla ensimmäinen näkyvä muutos tähän suuntaan." On oikein ilahduttavaa, että käytännössä kaikki näkökohdat, jotka nykyisestä lainsäädännöstä puuttuvat ja jotka ovat tehneet Suomesta ulkomaisten kaivosyhtiöiden suosikkikohteen, ovat perusteluissa mukana. Nyt täytyy vain toivoa, että eduskunta toimii Suomen ja ympäristön etujen eikä pelkästään yhtiöiden voittojen ja muutaman ihmisen työllistymisen hyväksi. Jälkimmäisessä tapauksessa kun asetetaan äärimmäisen lyhytnäköinen työllisyyden etu pitempiaikaisen toimivan ympäristön ja tulevaisuuden mahdollisuuksien edelle. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: malminetsintä, vesien saastuminen, kaivosyhtiöt

Impivaara vai ympäristön tilaan vaikuttaminen

Lauantai 18.5.2019 klo 11:02 - Mikko Nikinmaa

Pohjoismaiden neuvosto julkaisi raportin, jossa todettiin, että ympäristönsuojeluinvestoinnit olisivat paljon kustannustehokkaampia Pohjoismaiden ulkopuolella kuin Pohjoismaissa. Tämä on ilman muuta totta. Siispä meidän pitäisi käyttää rahojamme maailmanlaajuisesti, jotta mahdollisimman suuri hyöty ympäristönsuojeluinvestoinneista saataisiin. Lisäksi asia on vähänkään ajattelevalle itsestäänselvyys: ympäristöongelmat eivät pysähdy maiden rajoille eivätkä useat valtiot joko pysty tai halua tehdä maapallon elinkelpoisuuden varmistamiseksi tarvittavia muutoksia. Emme voi suhtautua asiaan impivaaralaisesti: me olemme tehneet osamme, joten maapallo saa tuhoutua, kun muut maat eivät ole tehneet osaansa. Oma ylemmyydentunto ei paljon auta, jos ympäristö ei ole elinkelpoinen. Lisäksi on syytä ajatella eurooppalaisesti: Euroopan Yhteisö on niin laaja markkina-alue, että jos se sangen nopeasti toteaa, että tuotteille, jotka eivät täytä EU:n vaatimuksia ympäristöstandardien suhteen, asetetaan rangaistustullit (jotka käytännössä estäisivät tuonnin Eurooppaan), Euroopan ulkopuoliset valmistajat (ja eurooppalaiset, mutta kustannusten vuoksi muualle siirtyneet yhtiöt) rupeaisivat sangen nopeasti modernisoimaan yritykset Euroopan vaatimukset täyttäviksi. Jos Suomi yksin päättäisi näin, sillä ei olisi mitään merkitystä maan pienuuden vuoksi; tässäkin tarvitsemme Euroopan Yhteisöä, ja suomalaiset euroedustajat voisivat olla asiassa aloitteellisia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastomuutos, ympäristön saastuminen, ympäristönsuojelu

EU-vaalit - ympäristöpolitiikan kannalta paljon tärkeämmät kuin eduskuntavaalit

Sunnuntai 5.5.2019 klo 13:46 - Mikko Nikinmaa

Osallistuminen Euroopan parlamentin vaaleihin on ollut Suomessa (ja muuallakin) hävettävän alhaista. Kun tällä hetkellä suuri osa kaikista päätöksistä pyritään koordinoimaan Euroopan laajuisesti on ihmeellistä, että tehtäviin päätöksiin ei pyritä vaikuttamaan Euroopan parlamentin edustajien kautta. Sen sijaan on tullut tavaksi syyttää Euroopan Yhteisöä käytännöllisesti katsoen kaikista ongelmista ilman että on edes yritetty vaikuttaa perlamenttiin valittaviin henkilöihin äänestämällä EU-vaaleissa. 

Oikeastaan missään asiassa jättäytyminen eurooppalaisen päätöksenteon ulkopuolelle ei ole yhtä järjetöntä kuin ympäristöasioissa mukaanlukien ilmastomuutos. On totta, että Suomi yksin edustaa niin pientä osaa maapallosta, että sillä  mitä täällä tehdään ei juurikaan ole merkitystä maailmanlaajuisesti. On myös selvää, että mitkään ympäristössä tapahtuvat muutokset eivät noudata kansallisvaltioiden rajoja, minkä takia kansalliset päätökset eivät voi juurikaan vaikuttaa siihen, miten ympäristö voi.

Näiden syiden vuoksi Suomen ei pidä eristäytyä, vaan olla mahdollisimman aktiivinen laajemmassa yhteisössä. Kun kokonauisuudessaan Euroopan yhteisö edustaa riittävän suurta blokkia voidakseen vaikuttaa ympäristöpolitiikkaan maailmanlaajuisesti, EU vaalien tulisi olla ensiarvoisen tärkeä kaikille, jotka piittaavat elinympäristöstään yhtään.

Meitä ei paljon ilahduta se, että täällä lämpötilan nousu on suurelta osin kustannuksia vähentävä ilmiö, jos ilmastomuutos aiheuttaa jopa miljardin ihmisen kansainvaelluksen Suomen kaltaisille hyvin asumiskelpoisille alueille. Maahanmuuttoaalto 2015 muutaminekymmenine tuhansine tulijoineen olisi silloin pientä verrattuna miljooniin. Tämän vuoksi emme voi eristäytyä, vaan meidän tulee yrittää vaikuttaa siinä laajemmassa yhteisössä, johon kuulumme. ÄÄNESTÄKÄÄ EU VAALEISSA.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ympäristön saastuminen, ilmastomuutos, biodiversiteetti

Sukupolvien Kuilu

Lauantai 9.2.2019 klo 16:53 - Mikko Nikinmaa

Kun kuuntelee tarkalla korvalla sekä poliitikkojen että äänestäjien ja myös äänestysoikeudettomien nuorten puheita ja huolia siitä, mitkä asiat tulisi päätöksenteossa ottaa huomioon, ei voi välttyä toteamasta, että sukupolvien välinen kuilu on harvinaisen suuri. Siina missä me vanhempi sukupolvi vaadimme vain taloudellisen kasvun jatkumista ja kansallisen aseman vahvistamista, nuorempi sukupolvi kaipaa ympäristön merkityksen korostamista, jotta maapallo olisi hyvä elinpaikka vielä viidenkymmenen vuoden päästä. Usein me vanhemman sukupolven ihmiset haluamme takaisin nuoruuden aikoihin - silloinhan kaikki oli parhaiten. IMG_20170728_0045.jpg

Tavallaan näin onkin. Mitään tämän hetken ympäristöongelmia ei olisi, jos edelleenkin olisi 1960-luku. Silloin maapallon väkiluku oli vain kolmisen miljardia - verattuna nykyiseen lähes kahdeksaan. Silloin muovien käyttö oli vasta alkanut. Muistan vieläkin, kuinka saunassa oli peltiämpärit ja leikkikalut olivat puisia tai peltisiä. Ympäristön kemikalisoituminen oli vasta alkanut ja vesistöjen rehevöityminenkin oli aivan alussa. Silloinen rahallinen elintaso oli nykyiseen verrattuna vaatimaton, mutta hyvin tulimme toimeen ilman vuosittaisia Thaimaanlentoja tai kaukomailta tuotuja karamboloita. Oikeastaan ainut merkittävä puute, joka saisi jäädä 1960-luvulle, oli täydellinen vedenpuhdistuksen puute.

Eli kun me vanhempi sukupolvi usein toivomme paluuta vanhaan, niin itse asiassa toiveemme on suunnilleen sama kuin mitä nuorempi sukupolvi toivoo. Meidän tulisi vain luopua päättömästä kasvuajattelusta ja sijoittaa kaikki se varallisuus, joka ylittää 1960-luvun tason, siihen, että maailmanlaajuisesti - eikä vain suomalaisittain - ilmastomuutosta torjutaan. Tuollainen toiminta olisi myös parasta maahanmuuttopolitiikkaa. Emme ehkä voi säilyttää äärimmäistä rikkauttamme, mutta tulisimme ihan hyvin toimeen. Ja tuskin haluamme jättää lapsillemme seuraavaa perintöä: "Vanhempamme olivat niin ahneita, että he mieluummin tuhosivat maapallon, jotta voivat pitää rikkautensa, kuin tinkivät mukavuudestaan, jotta maapallo olisi myös jälkipolville asuttava."

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastomuutos, väestönkasvu, ympäristön saastuminen

Metsien ja soiden ojitus - suuria haittoja jokieläimille

Sunnuntai 30.9.2018 klo 20:05

Suomessa on paljon metsää ja soita. Varsinkin ennen soita pidettiin vain turhana haittana ja metsänhoidon edistämiseksi ja metsien kasvun lisäämiseksi ajateltiin, että ainut hyvä suo on ojitettu suoJoki.jpg. Metsien kasvun nopeuttamiseksi ajateltiin myös, että metsätkin pitäisi ojittaa. Tässä suo- ja metsäojitusten innossa ei lankaan mietitty sitä, minkä vuoksi maassamme on paljon soita ja minkä takia useat metsäpohjatkin ovat kosteita - ja entisen ajattelutavan mukaan tärkeitä ojittaa.

Soiden ja kosteiden metsäpohjien syntysyy ja ansio on se, että ne ottavat satavan veden ja päästävät sen jokiin vain vähitellen. Ne ovat kuin pesusienet toimien luonnollisina tulvien estäjinä sulamisvesien kertyessä ja vapauttaen vettä koko kesän ajan hidastaen viljelysmaiden kuivumista. Sama vesimäärä kulkee ojien kautta jokiin parissa päivässä kuin ojittamattomista soista kuukaudessa. Yksi kevät- ja muiden tulvien suurimmista syistä onkin metsien ja soiden ojitus.

Ojituksien suurimmat haitat eivät kuitenkaan liity siihen, että ojitus lisää tulvia, vaan siihen, että ojituksien tuloksena vesiin pääsee suuria metallimääriä. Jokiveden mukana pääsevät metallimäärät ylittävät kaikkien kauhistelemat Talvivaaran metallipäästöt. Jokien metalli- ennen kaikkea rauta- ja mangaanipitoisuudet ovat niin korkeita, että ne aiheuttavat nahkiaisen likomatojen, raakkujen toukkien ja vaelluskalojen ruskuaispussipoikasten sekä mädin akuuttia kuolevuutta, erityisesti kun ojien vesi on usein hapanta. Tällöin kuoleman aiheuttaa todennäköisimmin se, että eläinten lähiympäristön (kidusten pinnan yms.) veden pH nousee, ja metallit saostuvat aiheuttaen eläinten tukehtumisen. Nahkiaisen osalta tulokset on raportoitu 1997 julkaistussa artikkelissamme Myllynen ym. Ecotoxicology and Environmental Safety 36, 43-48. Metallisaastuminen ja alhaiset pH:t ovat paljon pahempia metsien ja soiden ojituksen aiheuttamia ongelmia kuin ojaveden mukana kulkeutuvat ravinteet, koska suomalainen metsämaaperä on sangen ravinneköyhää.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: metallit, vesien saastuminen, happamoituminen, tulvat

Itämeren saastuminen - asiantuntijat olivat huolissaan jo 50 vuotta sitten

Perjantai 28.9.2018 klo 16:51 - Mikko Nikinmaa

Itämeren tilasta oli jo vuonna 1968 tutkijakokous, jossa arveltiin rehevöitymisen ja siihen liittyvien lieveilmiöiden olevan merkittävä uhka. Vuonna 1977 Helsingin Yliopiston biologian opiskelijat järjestivät Itämeri-illan, jossa käsiteltiin meren rehevöitymistä ja muuta saastumista. Tuolloin Itämereen päästettyjen ympäristömyrkkyjen ja ravinteiden määrä oli maksimissaan. Hylkeet eivät pystyneet lisääntymään ja nerikotkat saivat vain muutaman poikasen. Tilaisuuteen oli kutsuttu tiedotusvälineidKuva14.JPGen edustajia - joita ei kuitenkaan paikalle tullut yhtään.

Itämeren tila ei ollut ongelma, kun vain tutkijat ja biologian opiskelijat olivat huolestuneita. Ketään ei häirinnyt silloin, että ne uhkakuvat, joita tutkijat esittivät, ovat nyt osoittautuneet tosiksi. Silloin ei havaittu mitään, kun myrkyt estivät näkyvimmän ilmiön, mikä rehevöitymisestä aiheutuu, sinileväkukinnot. Tämän täytyy olla totta, koska meriveden ravinnepitoisuudet olivat korkeimmillaan 1970-luvun lopussa ja 1980-luvulla ja kaikki ovat yksimielisiä siitä, että ravinteiden lisäys veteen aiheuttaa sinileväkukintoja.

Syynä siihen, että kirjoitan tämän, on ennen kaikkea se, että kannattaisi tarkalla korvalla kuunnella, mitä ongelmia ympäristötutkijat nyt pitävät mahdollisina. Ongelmien ehkäisy silloin, kun ne ovat vasta tulossa, on monin verroin halvempaa kuin korjaustoimet silloin, kun katastrofi jo häämöttää. Esimerkiksi Itämeren tapauksessa olisi 1960-1970-luvulla rakennettujen vedenpuhdistuslaitoksien hinta ollut jopa pienempi kuin nykyisin yhden vuoden budjetissa Itämeren hoitoon kuluva raha. Emmekä olisi kärsineet yhdestäkään pahasta sinilevävuodesta.

Mahtoivatko teollisuuden ja taajamien säästöt tuolloin olleet niin suuret, että toiminta oli pitkällä aikavälillä kannattavaa? Talouspiirit pitävät meitä ympäristötutkijoita aina vain kustannusten aiheuttajina, mutta eiköhän meidän kuuntelemisestamme olisi tullut jo yhden ihmisiän aikana merkittäviä rahallisia säästöjä. Säästyneet rahat olisi voinut laittaa muihin tarkoituksiin. Näin kannattaa toimia ympäristötutkijoiden arvioimien tulevien uhkien osalta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ympäristömyrkyt, rehevöityminen, vesien saastuminen

Saaristomeri voitti - uutta läjityslupaa ei haeta

Sunnuntai 9.9.2018 klo 12:29 - Mikko Nikinmaa

Kesäkuun alkupuolella (12.6.2018) kirjoitin tähän blogiin, kuinka ruoppausmassojen läjitystä Airistolle suunnitellaan jatkettavan taloudellisten syiden perusteella siihen liittyvistä ympäristöhaitoista huolimatta (jotka aiheuttavat todennäköisesti suurempia kustennuksia kuin meriläjityksen "taloudelliset" hyödyt, mutta toistaiseksi niitä ei tarvitse ottaa osaksi hankkeen kustannuksia suurimmassa osassa ympäristöön vaikuttavista toimista). En onneksi ollut ainut asiasta älähtänyt henkilö, vaan negatiivinen palaute on ollut niin suurta, että Turun satama ja kaupunki eivät ole hakemassa uutta läjityslupaa.

Tehtyä päätöstä voi kiitellä. Se osoittaa myös, kuinka kansalaisten riittävän voimakkaalla kannalla voidaan vaikuttaa ympäristöasioissa, ainakin jos ratkaisusta vastuussa olevat päättäjät ovat vähääkään joustavia ja vastaanottavaisia eivätkä linnottaudu lausahduksen "Ratkaisulle ei ole vaihtoehtoja" taakse kuten nykyisin politiikassa valitettavan usein tehdään.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Itämeri, vesien saastuminen, rehevöityminen

Itäneren tila - ehkä tutkijoiden ehdotuksia kannattaisi kuunnella lyhytnäköisen "taloudellisen ajattelun" ohi

Lauantai 1.9.2018 klo 11:43 - Mikko Nikinmaa

Itämeren tilasta ja rehevöitymisestä kirjoitetaan harva se päivä. Ja valtion budjetissakin on jo vain vuodeksi laitettu sadan miljoonan euron luokkaa oleva rahasumma Itämeren puhdistukseen. Ja huolimatta siitä, mitä nyt tehdään, on todennäköistä, että Itämeren rehevöitymisongelmat jatkuvat vuositolkulla johtuen siitä, että pohjasedimenteissä on kaikki se, mitä ennen muinoin mereen laskettiin. Tässä yhteydessä olisi helppo ilakoida ja sanoa, mitä me sanoimme. Jo 40-50 vuotta sitten ympäristötutkijat sanoivat, että jätevesien päästöt ilman perusteellista puhdistusta aiheuttavat muutaman kymmenen vuoden päästä suuren ongelman Itämerelle. Tuolloin talouspiirit yhteen ääneen sanoivat, että puhdistustoimet eivät kannata taloudellisesti. Ja kuitenkin silloin hyvin toimivan puhdistuksen laittaminen kaikkiin puunjalostustehtaisiin, jotka olivat huomattavimmat rehevöitymisen aiheuttajat, olisi maksanut vähemmän kuin nyt budjettiin vuodessa laitettu rahasumma, minkä vaikutus kuitenkin jää vähäisemmäksi kuin mikä olisi saavutettu, jos vedenpuhdistus olisi aloitettu silloin kun tutkijat sitä esittivät. Ympäristö olisi hyötynyt ja rahaa olisi säästynyt.

Mutta sen sijaan että sanoisi vain, mitä minä sanoin, asiasta voisi ottaa opiksi. Politiikassa voisi kuunnella ympäristötutkijoita ja ryhtyä toimiin silloin, kun tutkijat sanovat, että asiasta todennäköisesti tulee myöhemmin ongelma. Tämä olisi taloudellisesti viisasta. Mielenkiintoista on että ilmastomuutosongelmistakin varoitettiin jo 40-50 vuotta sitten - ja tutkijat esittivät periaatteita siitä, mitä pitäisi tehdä.

Pitkällä tähtäyksellä taloudellisesti kannattava ja välttämätön ratkaisu voi kvartaalitaloudessa olla vain kustannuserä. Mutta ajoissa tehtynä ratkaisu saattaisi säästää miljardeja ja tehdä ympäristöstämme paremman, niin kuin Itämeren tutkijoiden vuosiymmenten takaiset esitykset ja nykyinen tila osoittavat. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vesien saastuminen, rehevöityminen, vedenpuhdistus

Vanhemmat kirjoitukset »