Luonnolliset monopolit kuuluvat yhteiskunnan haltuun

Perjantai 11.6.2021 klo 15:47 - Mikko Nikinmaa

Vesilaitoksien siirtymiselle yksityiseen omistukseen tuli onneksi yksimielinen vastustava kanta. Olisihan sangen kummallista, jos kraanavedestämmekin rupeaisimme maksamaan jollekin yksityiselle taholle, jonka tärkein tehtävä on tuottaa voittoa omistajilleen. Valitettavasti vastaavien luonnollisten monopolien yksityistämistä on jo tapahtunut: meille on koko ajan toitotettu, että voimme kilpailuttaa sähkömme eri yritysten välillä. Niin voimmekin, mutta sähkönsiirtoa emme voi kilpailuttaa, vaan siirtoverkko on jonkun voittoa tuottavan yksityisen yrityksen hallussa ja se maksattaa siitä lähes haluamansa hinnan. Vuosittaisesta sähkölaskusta tämä tavallisella kuluttajalla on useimmiten selvästi yli puolet. Yksityistämistä ajavat tahot ovat halunneet rautateiden raideverkon yksityistämistä. Ehkä tähän haluun tuli nyt takapakkia, kun Iso-Britanniassa, jossa rautatiet on kokonaan yksityistetty, raiteiden ylläpito on jätetty vähälle huomiolle ja junamatkojen hinnat nousseet tästä huolimatta niin, että nyt siellä on päätetty siirtää raideliikenteen hallinnointi ja rataverkon ylläpito valtion yrityksen harteille. Luonnollinen monopoli, josta koko ajan maksamme yksityiselle sijoitusyhtiölle, on myös televisiosignaali. Toisaalta tietoliikenne on käytännössä koko ajan ollut yksityisissä käsissä, minkä takia eri yhtiöt rakentavat tukiasemiaan suurelta osin hyvin lähelle toisiaan siellä, missä käyttäjiä on paljon (ja harvaan asutuille alueille ei tukiasemia juurikaan riitä). Merkittävää tässä on se, että nykyisin suurelta osin televisiosta katsottu kuva tulee näiden kaupallisten toimijoiden verkkojen kautta. Ainut luonnollinen monopoli, jonka yksityistämisestä ei ole puhuttu, on tieverkko, vaikka ei ole mitään syytä, miksi se poikkeaisi sähköverkosta tai rautateistä. 

Miksi tässä ympäristöblogissani kiinnitän huomiota siihen, että luonnolliset monopolit on syytä pitää yhteiskunnan valvonnassa? Se johtuu siitä, että tällöin ei ole tuottovaatimuksia, vaan vaadittavat toimet voidaan tehdä esimerkiksi ympäristönäkökohdat huomioon ottaen. Kaksi räikeätä esimerkkiä tulee heti mieleen siitä, kuinka ympäristönäkökohdat on jätetty tai jätetään huomiotta. Vesivoimayhtiöt onnistuivat aikanaan saamaan ehdot, joiden ansiosta sateisina vuosina tapahtuvasta veden tulvajuoksutuksesta me kansalaiset maksamme yhtiöille, koska ne eivät voi käyttää vettä energiantuotantoon. Lisäksi vesistöjen pinnankorkeus saattaa vaihdella metritolkulla, jotta voimalan kautta virtaavan veden määrä säilyy vakiona. Kaivosyritykset puolestaan saavat käyttää maapinnan alapuolista kallioperää maapinnan omistajasta riippumatta (mikäli olen oikein ymmärtänyt). Lisäksi tällä hetkellä mineraalien etsintä ja hyväksikäyttö ajavat ohi kaikkien luonnonsuojelutoimien.

 Jos pidämme huolen siitä, että luonnolliset monopolit ovat yhteiskunnan (valtio, kunnat) omistamia, se raha, joka muuten valuisi (ulkomaisten) omistajien taskuun, voitaisiin käyttää ympäristöinvestointeihin ja esimerkiksi erilaisten verkkojen sijainninohjaus olisi paljon vaivattomampaa kuin silloin, jos ne ovat yksityisten yritysten hallussa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ympäristötalous, sähköverkot, vesivoima

Ilman saastuminen aiheuttaa aikayksikköä kohti suunnilleen kaksinkertaisen määrän kuolemia koronavirukseen verrattuna

Sunnuntai 10.1.2021 klo 18:22 - Mikko Nikinmaa

Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on tilastoidusti kuollut lähes kaksi miljoonaa ihmistä maailmanlaajuisesti ja taudin leviämisen rajoittamiseksi eri maissa on tehty hyvin tiukkoja rajoitustoimia, jotta sairaus ei aiheuttaisi terveydenhoitojärjestelmän romahdusta. Suomessa kuolleita on ollut pandemian alusta lähtien alle 600.

Ympäristöongelmista ehkä eniten inhimillistä kärsimystä aiheuttavat ilman saasteet. Yllä oleviin koronaviruslukuihin voidaan verrata ilmansaasteiden aiheuttamia kuolemia. Maailmanlaajuisesti ilman saasteiden arvioidaan aiheuttavan ainakin 5 miljoonaa kuolemaa ja Suomessakin, joka on teollistuneista maista yksi vähiten saastuneista. n. 2000. Nämä luvut ovat sangen karmivia ja osoittavat, että kun me olemme valmiita tekemään huomattavia panostuksia koronaviruksen haittojen estämiseen, olisi vastaavalla tavalla ruvettava panostamaan ilman saasteiden vähentämiseen.

Ilma on saanut saastua, kun ilman puhdistamisen taloudelliset kustannukset olisivat aiheuttaneet teollisuuspiirien mielestä liiallisia kustannuksia tuotantoon. Kustannukset eivät nyt tulekaan yrityksille vaan yhteiskunnalle. On kuitenkin mielestäni väärin, että esimerkiksi terveydenhoidossa maksetaan suuria summia hoidosta, jota ei tarvittaisi, jos yritysten, liikenteen ja asumisen aiheuttama ilmansaastuminen olisi hoidettu. Teknisesti tämä olisi mahdollista, mutta se maksaa. Olisi paljon oikeudenmukaisempaa, jos kustannukset lisättäisiin kaikkien niiden tuotteiden ja palveluiden hintoihin, jotka aiheuttavat ilman saastumisen.

Koska maapallomme on rajallinen, kaiken taloudellisen toiminnan kustannuksiin tulisi kuulua myös niiden aiheuttamat ympäristövahingot. Vasta silloin pystytään saavuttamaan kestävä kehitys.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ympäristön saastuminen, kestävä kehitys, ympäristötalous

Läjitys Airistolle - osoitus siitä, että Saaristomeren tilalla ei ole väliä

Tiistai 12.6.2018 klo 17:41 - Mikko Nikinmaa

Kun kuuntelee juhlapuheita, Saaristomeren tila on kaikille turkulaispäättäjille yksi tärkeimmistä asioista. Sitten saa lukea lehdestä, että ruoppausmassojen läjittämistä Airiston selälle jatketaan ainakin kymmenen vuotta. Lupa siihen on saatu ja olisi kalliimpaa varastoida ruoppausjäte maalle kuin pilata sillä Airiston vesialuetta merkittävässä määrin. Turun sataman ja sinne johtavien merireittien ruoppaushan on ilman muuta välttämätöntä - muuten laivaliikenne loppuu. Kysymys ei olekaan ruoppaustarpeesta, vaan siitä, minne ruoppausjäte sijoitetaan ja mitä se saa lyhyellä tähtäyksellä maksaa. Läjityksen jatkaminen Airistolla on jälleen yksi valitettava esimerkki siitä, että aina kun ympäristöasiat ja lyhytnäköiset euromäärät ovat vastakkain, "taloudelliset näkökohdat" voittavat. 

Se, että "taloudelliset näkökohdat" voittavat johtuu vain siitä, että läjityksen kustannuksiin ei tarvitse laittaa kaikkia niitä ympäristölle koituvia haittoja, joita se aiheuttaa. Jos läjittäjän pitäisi laskea ne mukaan kustannusarvioissaan, tulisi läjityksestä selvästi kalliimpaa kuin jätteen varastoinnista maalle. Tärkein muutostarve, mikä koko talousajattelussa onkin, on se, että kaikissa talouden laskelmissa täytyisi olla mukana ympäristötase. Jos tehty toiminta auheuttaa ympäristötaseen pienenemistä jonkin asian suhteen, sen pitäisi parantaa tasetta jotenkin muuten niin, että ympäristön tila ei kokonaisuudessaan huonone. Vain näin pystytään pääsemään kestävään kehitykseen.

Ruoppausmassojen läjitys aiheuttaa vain Airiston tilan huononemista, joten kaikki ne kustannukset olisi pitänyt ottaa mukaan ruoppauskustannuksiin. Veden sameneminen ruoppausmassojen vaikutuksesta vähentää veden virkistysarvoa. Kaikki kauhistelevat yksissä tuumin, kuinka sinileväesiintymät vähentävät vesien virkistyskäyttöarvoa ja alentavat rantatonttien myyntihintaa. Samalla tavoin vaikuttaa läjityksen aiheuttama veden sameneminen. Lisäksi läjitysmassoissa on sangen suuret määrät ravinteita, jotka osaltaan vapautuvat läjityksen ansiosta veteen pahentaen sinileväongelmaa. Tuskin kukaan haluaisi suurta kalanviljelylaitosta naapuriinsa sen aiheuttaman rehevöitymisen vuoksi: niiden tulo pystytäänkin sangen tehokkaasti estämään. Mutta vaikka läjitysmassatkin aiheuttavat rehevöitymistä, mahdollisuudet estää läjitys näyttävät olevan olemattomat.

Ja sitten läjitysmassoista leviävät ympäristömyrkyt - ennen kaikkea metallit ja orgaaniset tinayhdisteet. Vaikka orgaanisia tinayhdisteitä sisältävät veneiden/laivojen pohjamaalit kiellettiin yli kymmenen vuotta sitten, niitä on hapettomissa pohjasedimenteissä paljon ja läjityksen myötä ne pääsevät myrkyttämään vesieliöitä. Kalojen ja muiden vesieliöiden toimeentuloa haittaavat myös metallit, joita läjitysmassoista veteen liukenee. Kalojen toimeentuloa heikentää myös se, että niiden hapensaanti heikkenee, osittain siksi, että sedimentit tukkivat kidukset ja osittain siksi että läjitysmassoissa on paljon happea kuluttavaa ainesta, mikä aiheuttaa veden yleisen happipitoisuuden laskun. Kaikkein huonoimmassa asemassa on kalojen mäti, jonka hapensaantia läjitysmassa voi ratkaisevasti heikentää. Kun Airiston kaloista ainakin silakka ja kuha vaatisivat paljon happea, ne välttelevät aluetta, jossa joutuisivat läjitysmassojen kanssa tekemisiin. Niinpä - tavaksi on tullut syyttää hylkeitä ja merimetsoja siitä, ettei kalaa tule, mutta Airiston alueella ja sen lähiseuduilla ruoppausmassojen läjitys on varmasti yhtä suuri haitta. 

Jos yllä kuvatut asiat olisi pitänyt ottaa huomioon, halpa olisi muuttunut kalliiksi ja kokonaistaloudellisesti olisi ollut edullisempaa sijoittaa ruoppausmassat maalle kuin läjittää ne jatkossakin Airiston vesiin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Itämeri, vesien saastuminen, ruoppausjäte, ympäristötalous