Impivaara vai ympäristön tilaan vaikuttaminen

Lauantai 18.5.2019 klo 11:02 - Mikko Nikinmaa

Pohjoismaiden neuvosto julkaisi raportin, jossa todettiin, että ympäristönsuojeluinvestoinnit olisivat paljon kustannustehokkaampia Pohjoismaiden ulkopuolella kuin Pohjoismaissa. Tämä on ilman muuta totta. Siispä meidän pitäisi käyttää rahojamme maailmanlaajuisesti, jotta mahdollisimman suuri hyöty ympäristönsuojeluinvestoinneista saataisiin. Lisäksi asia on vähänkään ajattelevalle itsestäänselvyys: ympäristöongelmat eivät pysähdy maiden rajoille eivätkä useat valtiot joko pysty tai halua tehdä maapallon elinkelpoisuuden varmistamiseksi tarvittavia muutoksia. Emme voi suhtautua asiaan impivaaralaisesti: me olemme tehneet osamme, joten maapallo saa tuhoutua, kun muut maat eivät ole tehneet osaansa. Oma ylemmyydentunto ei paljon auta, jos ympäristö ei ole elinkelpoinen. Lisäksi on syytä ajatella eurooppalaisesti: Euroopan Yhteisö on niin laaja markkina-alue, että jos se sangen nopeasti toteaa, että tuotteille, jotka eivät täytä EU:n vaatimuksia ympäristöstandardien suhteen, asetetaan rangaistustullit (jotka käytännössä estäisivät tuonnin Eurooppaan), Euroopan ulkopuoliset valmistajat (ja eurooppalaiset, mutta kustannusten vuoksi muualle siirtyneet yhtiöt) rupeaisivat sangen nopeasti modernisoimaan yritykset Euroopan vaatimukset täyttäviksi. Jos Suomi yksin päättäisi näin, sillä ei olisi mitään merkitystä maan pienuuden vuoksi; tässäkin tarvitsemme Euroopan Yhteisöä, ja suomalaiset euroedustajat voisivat olla asiassa aloitteellisia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastomuutos, ympäristön saastuminen, ympäristönsuojelu

EU-vaalit - ympäristöpolitiikan kannalta paljon tärkeämmät kuin eduskuntavaalit

Sunnuntai 5.5.2019 klo 13:46 - Mikko Nikinmaa

Osallistuminen Euroopan parlamentin vaaleihin on ollut Suomessa (ja muuallakin) hävettävän alhaista. Kun tällä hetkellä suuri osa kaikista päätöksistä pyritään koordinoimaan Euroopan laajuisesti on ihmeellistä, että tehtäviin päätöksiin ei pyritä vaikuttamaan Euroopan parlamentin edustajien kautta. Sen sijaan on tullut tavaksi syyttää Euroopan Yhteisöä käytännöllisesti katsoen kaikista ongelmista ilman että on edes yritetty vaikuttaa perlamenttiin valittaviin henkilöihin äänestämällä EU-vaaleissa. 

Oikeastaan missään asiassa jättäytyminen eurooppalaisen päätöksenteon ulkopuolelle ei ole yhtä järjetöntä kuin ympäristöasioissa mukaanlukien ilmastomuutos. On totta, että Suomi yksin edustaa niin pientä osaa maapallosta, että sillä  mitä täällä tehdään ei juurikaan ole merkitystä maailmanlaajuisesti. On myös selvää, että mitkään ympäristössä tapahtuvat muutokset eivät noudata kansallisvaltioiden rajoja, minkä takia kansalliset päätökset eivät voi juurikaan vaikuttaa siihen, miten ympäristö voi.

Näiden syiden vuoksi Suomen ei pidä eristäytyä, vaan olla mahdollisimman aktiivinen laajemmassa yhteisössä. Kun kokonauisuudessaan Euroopan yhteisö edustaa riittävän suurta blokkia voidakseen vaikuttaa ympäristöpolitiikkaan maailmanlaajuisesti, EU vaalien tulisi olla ensiarvoisen tärkeä kaikille, jotka piittaavat elinympäristöstään yhtään.

Meitä ei paljon ilahduta se, että täällä lämpötilan nousu on suurelta osin kustannuksia vähentävä ilmiö, jos ilmastomuutos aiheuttaa jopa miljardin ihmisen kansainvaelluksen Suomen kaltaisille hyvin asumiskelpoisille alueille. Maahanmuuttoaalto 2015 muutaminekymmenine tuhansine tulijoineen olisi silloin pientä verrattuna miljooniin. Tämän vuoksi emme voi eristäytyä, vaan meidän tulee yrittää vaikuttaa siinä laajemmassa yhteisössä, johon kuulumme. ÄÄNESTÄKÄÄ EU VAALEISSA.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ympäristön saastuminen, ilmastomuutos, biodiversiteetti

Sukupolvien Kuilu

Lauantai 9.2.2019 klo 16:53 - Mikko Nikinmaa

Kun kuuntelee tarkalla korvalla sekä poliitikkojen että äänestäjien ja myös äänestysoikeudettomien nuorten puheita ja huolia siitä, mitkä asiat tulisi päätöksenteossa ottaa huomioon, ei voi välttyä toteamasta, että sukupolvien välinen kuilu on harvinaisen suuri. Siina missä me vanhempi sukupolvi vaadimme vain taloudellisen kasvun jatkumista ja kansallisen aseman vahvistamista, nuorempi sukupolvi kaipaa ympäristön merkityksen korostamista, jotta maapallo olisi hyvä elinpaikka vielä viidenkymmenen vuoden päästä. Usein me vanhemman sukupolven ihmiset haluamme takaisin nuoruuden aikoihin - silloinhan kaikki oli parhaiten. IMG_20170728_0045.jpg

Tavallaan näin onkin. Mitään tämän hetken ympäristöongelmia ei olisi, jos edelleenkin olisi 1960-luku. Silloin maapallon väkiluku oli vain kolmisen miljardia - verattuna nykyiseen lähes kahdeksaan. Silloin muovien käyttö oli vasta alkanut. Muistan vieläkin, kuinka saunassa oli peltiämpärit ja leikkikalut olivat puisia tai peltisiä. Ympäristön kemikalisoituminen oli vasta alkanut ja vesistöjen rehevöityminenkin oli aivan alussa. Silloinen rahallinen elintaso oli nykyiseen verrattuna vaatimaton, mutta hyvin tulimme toimeen ilman vuosittaisia Thaimaanlentoja tai kaukomailta tuotuja karamboloita. Oikeastaan ainut merkittävä puute, joka saisi jäädä 1960-luvulle, oli täydellinen vedenpuhdistuksen puute.

Eli kun me vanhempi sukupolvi usein toivomme paluuta vanhaan, niin itse asiassa toiveemme on suunnilleen sama kuin mitä nuorempi sukupolvi toivoo. Meidän tulisi vain luopua päättömästä kasvuajattelusta ja sijoittaa kaikki se varallisuus, joka ylittää 1960-luvun tason, siihen, että maailmanlaajuisesti - eikä vain suomalaisittain - ilmastomuutosta torjutaan. Tuollainen toiminta olisi myös parasta maahanmuuttopolitiikkaa. Emme ehkä voi säilyttää äärimmäistä rikkauttamme, mutta tulisimme ihan hyvin toimeen. Ja tuskin haluamme jättää lapsillemme seuraavaa perintöä: "Vanhempamme olivat niin ahneita, että he mieluummin tuhosivat maapallon, jotta voivat pitää rikkautensa, kuin tinkivät mukavuudestaan, jotta maapallo olisi myös jälkipolville asuttava."

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastomuutos, väestönkasvu, ympäristön saastuminen

Sinilevää...

Perjantai 20.7.2018 klo 10:13 - Mikko Nikinmaa

Kun on oikea hellekesä ja erityisesti haluaisi uida, sinilevät ovat vallanneet rannat. Näin pahaa sinilevävuotta ei ole Suomenlahden rannalla ollut koskaan. Ja suureen ääneen huudetaan, että maatalouden päästöjä pitää vähentää Itämeren rehevöitymisen saamiseksi kuriin.

Mutta...koko kauhistelussa ja tämän hetken muutoksia vaadittaessa unohdetaan, mitä asiantuntijat sanovet. Suurin syy pahaan sinileväkesään Suomenlahdella on se, että vähän aikaa sitten tullut suolaisen veden pulssi sai Itämeren pohjaan vaipuneet ravinteet liikkeelle ja nyt kun on lämmintä erityisesti fosfori ruokkii snilevien kasvua. Viime vuonna ei tullut pahaa sinileväkesää kun oli kylmää ja tuulista.

Tutkijat ovat sangen yksimielisiä siitä, että lämpötilan ollessa korkea pahoja sinileväkukintoja esiintyy vielä vuosikymmeniä, vaikka mereen ei enää pääsisi lainkaan ravinteita. Sinileväkukinnat ovatkin hyvä esimerkki siitä, kuinka tutkijoiden huolen huomiotta jääminen muutamia vuosikymmeniä sitten vaikuttaa nyt. Silloin kun ei ollut varaa tehdä ratkaisuja, jotka olisivät vähentäneet ravinnepäästöjä (ja kun nyt puhutaan vain maatalouden aikeuttamista ravinnepäästöistä, niin Itämeren pohjan sedimenttien ravinteet ovat suurelta osin asutusjätteitä ja metsäteollisuuden aikaisempia päästöjä). Tämänhetkiset ravinnepäästöt ovat paljon pienempiä kuin 1970-luvun eivätkä varmaan aiheuttaisi merkittäviä ongelmia, jos entisten aikojen jätökset eivät olisi kertyneet meren pohjaan.

Sinilevävuodet ovat kiistämättä pahentuneet paljon 2000-luvulla. Tähän taitaa olla kolme syytä. Ensinnäkin kamelin selkäranka on katkennut. Itämeren pohjan ravinnepitoisuus on noussut niin paljon, että veden fosforipitoisuus on aina riittävän korkea sinilevien massiiviselle kasvulle. Toiseksi ilmaston lämpeneminen suosii kasvua. Mutta kolmas syy on tavallaan hyvä uutinen, Itämeren veden ympäristömyrkkypitoisuudet ovat laskeneet niin paljon, että sinilevät kasvavat ja hylkeet sekä merikotkat lisääntyvät onnistuneesti. Tämän johtopäätöksen voi perustellusti tehdä, koska sinilevätilanne on pahentunut verrattuna niihinkin 1980-luvun vuosiin, jolloin veden lämpötila oli sama kuin 2000-luvulla, vaikka veden fosforipitoisuus oli nykyistä tasoa. Suurin muutos niistä ajoista on se, että veden pysyvien orgaanisten myrkkyjen, kuten PCB:t ja dioksiinit, pitoisuudet ovat tällä hetkellä 10-20 % silloisista.

Kaiken kaikkiaan pahojen sinilevävuosien johtuminen siitä, ettei vuosikymmenien kuluessa ajateltu ympäristöasioiden olevan tärkeitä talouden päätöksiä tehtäessä, voisi toimia hyvänä herätyksenä. Ympäristövaikutusten tulisi olla merkittävä osa kaikkia taloudellisia päätöksiä, muuten ajaudutaan sinileväpuuron ja muoviroskien kaltaisiin tai vielä pahempiin ongelmiin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rehevöityminen, itämeri, ympäristön saastuminen

Kaivostoiminta - miksi valtiollisesta toiminnasta luovuttiin?

Lauantai 15.7.2017 klo 18:05 - Mikko Nikinmaa

Kun olin lapsi, käytännöllisesti katsoen kaikki Suomen kaivokset ja metallisulatot olivat valtion yrityksen, pääosin Outokummun, hallussa. Nyt käytännöllisesti katsoen kaikki ovat ulkomaisten yritysten, yleensä suurien kaivosjättien osia. Mielenkiintoista on ollut nähdä, kuinka suurella innolla ylikansalliset kaivosyhtiöt ovat tulleet Suomeen. Ainakin minun mielestäni yhtenä merkittävänä syynä on Suomen kaivoslaki, joka suosii kaivostoimintaa käytännössä kaikkien muiden maankäytön muotojen ohitse. Niin kauan kuin sekä kaivostoiminnan hyödyt että haitat olivat valtiollisia, kaivostoiminta oli yhteiskunnan kannalta neutraalia. Tilanne on toinen nyt, kun hyödyt valuvat ylikansallisten yritysten omistajille ja Suomeen maksetut verot ovat vähäiset verosuunnittelun ansiosta, mutta haitat jäävät lähiympäristöön ja laajemmin suomalaisen yhteiskunnan maksettavaksi. Kun tässä tilanteessa laki on kaivostoiminnalle äärimmäisen edullinen, ei ole ihme, että Suomeen on innokkaita tulijoita.

Perusteeksi sille, että kaivostoiminta on siirtynyt suurille kaivosjäteille, on sanottu, että pienet kotimaiset yritykset eivät pystyisi malmivarantoja hyödyntämään ympäristön huomioonottaen: katsokaa, mitä Talvivaarassa on tapahtunut, sanotaan. Voikin olla niin, että jos yhtiöllä on vain yksi kaivos, se ei pysty riittävän monipuolisesti ottamaan kaikkia kaivostoiminnan piirteitä huomioon, mutta silloin kun yksi valtion yhtiö hoiti pääosaa kaivoksista ja niihin liittyvästä teollisuudesta, ei toiminta tuntunut olevan liian yksipuolista. Nythän tilanne on se, että olemme antaneet suuren osan maasta ulkomaalaiseen hallintaan. Tästä on oltu sangen hiljaa verrattuna siihen elämään, joka nousi siitä mahdollisuudesta, että ulkomaalaiset voisivat ostaa mökkitontteja Suomesta - vaikka myynti onkin säilynyt vähäisenä.

En näe koko kaivostoiminnan yksityistämisessä mitään järkeä. Jos syyksi sanotaan se, että EU vaatii, niin syy on ontuva. EU:n puitteissa meillä on mahdollisuus itse vaikuttaa siihen, mitkä asiat ovat eurooppalaisia ja mitkä eivät. Ja kun kaivosyritykset, jotka Suomessa toimivat ovat kanadalaisia, australialaisia, singaporelaisia ym. ei luulisi olevan mahdotonta löytää yhteisiä päämääriä Euroopan ympäristön suojelemiseksi, jos vain halua olisi. Mutta kun tuntuu siltä, että tällä hetkellä yksityistäminen ajaa yhteiskunnan kannalta järkevien ratkaisujen tekemisen ohi. Paras kokonaisuus olisi mielestäni löydettävissä siten, että mietittäisiin, mitkä asiat tulisi eri syistä säilyttää yhteiskunnallisina, ja mitkä asiat tulevat parhaiten hoidetuiksi yksityisenä yritystoimintana. Kaivosala ei ole sellainen ja kaivoslakia tulisi muuttaa niin, ettei kaivostoiminta olisi muihin maankäytön muotoihin verrattuna etusijalla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ympäristön saastuminen, metallit, valtiollinen omistus, kaivoslaki