Ilman saastuminen aiheuttaa aikayksikköä kohti suunnilleen kaksinkertaisen määrän kuolemia koronavirukseen verrattuna

Sunnuntai 10.1.2021 klo 18.22 - Mikko Nikinmaa

Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on tilastoidusti kuollut lähes kaksi miljoonaa ihmistä maailmanlaajuisesti ja taudin leviämisen rajoittamiseksi eri maissa on tehty hyvin tiukkoja rajoitustoimia, jotta sairaus ei aiheuttaisi terveydenhoitojärjestelmän romahdusta. Suomessa kuolleita on ollut pandemian alusta lähtien alle 600.

Ympäristöongelmista ehkä eniten inhimillistä kärsimystä aiheuttavat ilman saasteet. Yllä oleviin koronaviruslukuihin voidaan verrata ilmansaasteiden aiheuttamia kuolemia. Maailmanlaajuisesti ilman saasteiden arvioidaan aiheuttavan ainakin 5 miljoonaa kuolemaa ja Suomessakin, joka on teollistuneista maista yksi vähiten saastuneista. n. 2000. Nämä luvut ovat sangen karmivia ja osoittavat, että kun me olemme valmiita tekemään huomattavia panostuksia koronaviruksen haittojen estämiseen, olisi vastaavalla tavalla ruvettava panostamaan ilman saasteiden vähentämiseen.

Ilma on saanut saastua, kun ilman puhdistamisen taloudelliset kustannukset olisivat aiheuttaneet teollisuuspiirien mielestä liiallisia kustannuksia tuotantoon. Kustannukset eivät nyt tulekaan yrityksille vaan yhteiskunnalle. On kuitenkin mielestäni väärin, että esimerkiksi terveydenhoidossa maksetaan suuria summia hoidosta, jota ei tarvittaisi, jos yritysten, liikenteen ja asumisen aiheuttama ilmansaastuminen olisi hoidettu. Teknisesti tämä olisi mahdollista, mutta se maksaa. Olisi paljon oikeudenmukaisempaa, jos kustannukset lisättäisiin kaikkien niiden tuotteiden ja palveluiden hintoihin, jotka aiheuttavat ilman saastumisen.

Koska maapallomme on rajallinen, kaiken taloudellisen toiminnan kustannuksiin tulisi kuulua myös niiden aiheuttamat ympäristövahingot. Vasta silloin pystytään saavuttamaan kestävä kehitys.

Väestönkasvu on ONGELMA, syntyvyyden lasku ratkaisu

Tiistai 8.9.2020 klo 15.23 - Mikko Nikinmaa

Kun minkä tahansa eläimen kanta kasvaa liiaksi, se ylittää ympäristönsä kantokyvyn ja tuloksena on eläinkannan nopea, suunnittelematon romahdus. Tämän on havaittu tapahtuvan erityisen selvästi arktisilla alueilla, missä myyräsyklit, petolintujen säännölliset kantojen vaihtelut, tunturimittariperhoskantojen syklinen vaihtelu yms. ovat olleet tutkijoiden kiinnostuksen kohde vuosikymmeniä. Ympäristön kantokyvyn ylittäviltä eläinkannoilta loppuu ruoka, elämiselle sopiva ympäristö käy rajalliseksi, erilaiset sairaudet leviävät ja tuloksena on, että eläinkanta romahtaa: missä aiemmin oli kymmeniä, ellei 

satoja eläimiä, on vain pari jäljellä.

Helsingin citykanien kohtalo on hyvä esimerkki siitä, mitä nopeasti voi tapahtua. Muutama vuosi sitten ne lisääntyivät kuin kanit (kanejahan ne olivatkin) ja joka puiston nurkka tuli niitä täyteen. Mutta pari talvea sitten niihin iski virus, jonka seurauksena kuolleita kaneja oli helppo löytää. Tuloksena on se, että kanien kanta on tällä hetkellä mitätön. Virus on pienentänyt myös Australian kanikannan murto-osaan siitä, mihin se suureni 1950-luvulla.

Ihmisen väestönkasvun on arveltu tulevan ongelmaksi jo monta kertaa. Jo 1700-1800-lukujen vaihteessa Malthus kirjoitti ruuan tuotannon rupeavan rajoittamaan väestön kasvua. Paul ja Anne Ehrlich kirjoittivat 1968 kirjan ”Population Bomb (Väestöpommi)”. Myös tässä kirjassa ruuan tuotannon ajateltiin aiheuttavan väestöromahduksen jo 1970-1980-luvuilla. Tuolloin, 1968, maapallon väkiluku oli n. 3,5 miljardia ja nyt, 2020, se on 7,8 miljardia. Samaan aikaan viimeisen 50 vuoden kuluessa absoluuttinen köyhyys ja nälänhätä on keskimäärin vähentynyt. Tämän on sanottu osoittavan, että väestönkasvuun liittyvä ruuantuotannon ongelma on liioiteltu ja pystytään hoitamaan.

Siispä lähtökohtana pidetään edelleen sitä, että väestönkasvu on välttämätöntä, jotta talouden pyörät pyörivät. Väestöpommi-kirjan kirjoittaja Paul Ehrlich sanoi tästä äskettäin seuraavasti: “Kun katsotaan huoltosuhdetta, johon tavallisesti kiinnitetään huomiota, (poliitikot ja taloustieteilijät) ovat yleensä huolissaan siitä, että vanhojen ihmisten osuus nousee liiaksi, niin ettei yhteiskunta pysty heitä elättämään. Tämä lähtökohta on virheellinen, kun varmasti yli 70 vuotias voi olla talouden kannalta paljon tuottavampi kuin alle 7-vuotias…Tietenkään väestönkasvu ei saa jatkua.”

Kun sitten tarkastellaan kaikkia niitä ongelmia, joita maapallon väkiluvun kasvu aiheuttaa, tulee ilmiselväksi, että ihminen on ylittänyt ympäristön kantokyvyn. Tämä on luonnollista. Maapallo on vain tietyn kokoinen, joten jo lähtökohtaisesti on mahdotonta, että väestö voisi kasvaa ja resurssien käyttö lisääntyä rajattomasti. Jos haluamme pysyä kasvuideologiassa, meidän on hyväksyttävä se, että seuraava vaihe tulee olemaan kaaos ja katastrofi, jolloin meille käy kuin sopuleille massaesiintymien jälkeen. Harvat jäävät henkiin ja hekin joutuvat aloittamaan seuraavan syklin alusta. Tähän meillä olisi vaihtoehto, mutta se edellyttää ajattelutapamme vallankumousta.

Ilmastonmuutos on pohjimmiltaan väestönkasvun aiheuttama ongelma. Vaikka akuutit muutokset pystyttäisiin ratkaisemaan uusien tekniikoiden avulla, väestönkasvun aiheuttamat ongelmat säilyisivät, koska ihmismäärä kasvaa nopeimmin siellä, missä kulutustason muutoksien voi odottaa olevan suurinta. Ja vaikka teknologinen kehitys mahdollistaisikin ilmastonmuutoksen lopullisen torjunnan, maan pinnan hyväksikäyttö lisääntyisi väistämättä, jos väestö jatkaa kasvuaan. Tämän seurauksena biodiversiteetti pienenisi, eläimistä ihmisiin siirtyvien virusten esiintymisen ja täten pandemioiden todennäköisyys kasvaisi. Maan viljavuus heikkenisi, ympäristön saastuminen lisääntyisi ja näiden tekijöiden surauksena ruuan tuotanto pinta-alayksikköä kohti vähenisi – samaan aikaan kun suureneva ihmismäärä tarvitsisi lisää ravintoa. Erilaisten maankuoren resurssien liikakäyttö myös yleistyisi.

Niinpä, väestönkasvun välttämättömyyden toitottaminen säännöllisin väliajoin on yhtä järkevää kuin sen oksan sahaaminen rungon puolelta, jolla itse istuu. Paremminkin pitäisi hyväksyä lähtökohdaksi se, että rajallisella maapallolla väestön rajaton kasvu on ONGELMA ja meidän tulisi muuttaa taloudellista ja väestöpoliittista ajatteluamme niin, että teoriat tulevaisuudesta eivät perustuisi kestämättömään rajattomaan kasvuun.

Leikitään Legoilla - kestävät isältä pojalle

Keskiviikko 1.4.2020 klo 12.31 - Mikko Nikinmaa

Varmaan meistä jokainen on itse, lapsiensa ja/tai lastenlastensa sekä muiden lapsivieraittensa kanssa leikkinyt Legoilla. Niiden paras puoli on kestävyys, jos sai 1960-luvun alussa muutaman Legopalikan, niin ne ovat nyt samassa kunnossa ja pienet lapsivieraat voivat rakennella niistä torneja samalla tavalla kuin itse teki muutaman vuoden ikäisenä suunnilleen 60 vuotta sitten.

Nyt sitten muovikauhistelun yhteydessä on Legojen kauheus nostettu esiin. Nehän kestävät melkein ikuisesti: satoja vuosia yhtään muuttumatta. Muoviongelma on ongelma, siitä olen samaa mieltä. Mutta on aika eri asia, jos jokin tavara kestää käyttötarkoituksessaan hyvin kuin se, että tarpeetonta muovitavaraa kertyy ympäristöön.

Mitä paremmin jokin käyttöön tarkoitettu tavara kestää, sen pienempi sen aiheuttama ympäristökuorma on. Toisin sanoen Legopalikka on niin ympäristöystävällinen kuin mikään leikkikalu voi olla. Sillä voivat leikkiä vielä 2500-luvun lapset. Jos Legopalikkaa kauhistellaan, niin yhtälailla pitää kauhistella metallista tehtyjä leikkiautoja, nekin säilyvät sellaisinaan satoja vuosia. Tai miten on keinuhevonen: museoista löytyy keinuhevosia, joita ruhtinaiden lapset käyttivät keskiajalla. Jos Legopalikka on niin paha, niin silloinhan niiden keinuhevostenkin pitäisi olla. Legopalikoiden kamaluus johtuukin niiden materiaalista, ei kestävyydestä sinänsä. Yleensähän kestävyys on hyvä asia, vain Legoissa huono – ne kun ovat sitä kamalaa muovia. Eiköhän olisi syytä muuttaa ajatusmallia. Voisimme aivan hyvin ostaa, myydä ja käyttää 50 vuotta vanhoja Legoja sen sijaan, että ne jäävät varastoon käyttöä vaille ikuisesti. Jos näin tehtäisiin, Legot olisivat mitä parasta kierrätystalouteen sopivaa materiaalia. Kymmenien vuosien käytön jälkeen ne ovat kuin uusia ja kelpaavat käyttöön sellaisenaan. Niiden kierrätyksellä säästettäisiin luonnonvaroja ja voitaisiin toimia sangen kestävästi.

Legot ovat aivan eri asia kuin tarpeeton muoviroska. On ihan turha käyttää muovimukeja ja kertakäyttölusikoita. Muovikassitkin kuluvat pääosin historiaan. Mutta vaikka muovin käyttöön liittyykin paljon turhaa tuotantoa, jonka voisi lopettaa ja käyttää vaihtoehtoisia tuotteita, suurin muoviongelma meillä Suomessa on se, ettemme kierrätä muovia kunnolla. Vain parikymmentä prosenttia muovista pääsee uusiokäyttöön. Toinen suuri ongelma on se, että ympäristöön joutuvasta mikromuovista suurin osa on autonrenkaiden kulumisesta tulevia partikkeleita. Suuri mikromuovien levittäjä ovat myös tupakantumpit; edelleen ihmiset tumppaavat tupakkansa rantahiekkaan. Pesussa keinokuiduista vapautuva mikromuovi on näihin verrattuna paljon vähäisempi ongelma. Nykyiset vedenpuhdistuslaitokset poistavat yli 95 % niihin tulevasta mikromuovista.

Siispä, leikitään Legoilla, ja myydään ja ostetaan niitä tarpeen mukaan koska ne kestävät isältä pojalle. Sen sijaan lopetetaan turhan muovin käyttö ja kierrätetään se, mikä meille tulee.

Neonikotinoidien käyttö tulisi kieltää Suomessakin

Perjantai 6.3.2020 klo 17.09 - Mikko Nikinmaa

Vesiliukoiset neonikotinoidit tulivat markkinoille 1990-luvun puolivälissä ja saavuttivat nopeasti hyvin suuren käytön. Niillä peitattiin siemeniä ja kun kasvi alkoi itää, se otti siemenen ympäristön vesifaasista neonikotinoidi-hyönteismyrkyn sisäänsä. Kasvavan kasvin kaikkien osien vesipitoisuus on suunnilleen sama, joten hyönteismyrkky esti tuhohyönteisiä käyttämästä mitään osaa kasvavasta kasvista. Sangen nopeasti yhdisteiden käyttöönoton jälkeen rupesi kertymään tieteellisiä artikkeleita, jotka yhdistivät pölyttäjähyönteiskantojen vähenemisen neonikotinoidien käyttöön. Vain kahdenkymmenenviiden vuoden kuluessa yhdisteistä on julkaistu 2000-3000 tieteellistä artikkelia. Neonikotinoidien ja pölyttäjähyönteisten kantojen heikkenemisen yhteys tuli niin hyvin perustelluksi, että Euroopan Unioni kielsi 2013 neonikotinoidihyönteismyrkkyjen käytön. Kiellosta sallittiin kuitenkin poikkeukset ja tällaisen poikkeusluvan ansiosta Suomen maatalous käyttää neonikotinoideja edelleen erityisesti öljykasvien rypsi ja rapsi siementen peittaukseen. Syyksi on perusteltu, että ilman siementen neonikotinoidipeittausta tuhohyönteiset vähentäisivät rypsin ja rapsin kasvua merkittävästi. Tämä perustelu unohtaa sitten täysin sen, että öljysiemenen tuottaminen edellyttää hyönteispölytystä. Tähän vastineeksi neonikotinoidien käyttöä puolustavat tahot sanovat, että julkaisujen antama informaatio on ristiriitaista ja että juuri mikään kokeellinen työ ei ole osoittanut suoraa yhteyttä mehiläiskuolemien ja neonikotinoidialtistuksen välillä sellaisissa pitoisuuksissa, jotka peittauksesta aiheutuvat.

Onkin ollut vaikeata selittää, miksi useimmat kontrolloiduissa olosuhteissa tehdyt kokeelliset työt eivät ole osoittaneet haitallisia vaikutuksia pölyttäjiin, mutta kenttäkokeissa ja luonnonkantojen arvioinnissa on selviä kantojen taantumisia tapahtunut. Neonikotinoidit otettiin käyttöön ennen kaikkea sen vuoksi, että ne olivat selkärankaisille paljon vähemmän myrkyllisiä kuin hyönteisille. Tämä johtuu siitä, että yhdisteiden vaikutuskohta on hyönteisille spesifinen: selkärankaisten ja hyönteisten nikotiiniasetyylikoliinireseptori, hyönteismyrkyn pääasiallinen vaikutuskohde keskushermostossa, on ratkaisevasti erilainen. Se on kuitenkin samanlainen haitallisella kirvalla ja hyödyllisellä mehiläisellä, jotka molemmat voivat tulla myrkytetyiksi. Neonikotinoidit kuten useimmat muutkin hyönteismyrkyt ovat hermomyrkkyjä ja tämä voikin selittää sekä sen, miksi kokeellisissa tutkimuksissa ei usein saada vaikutuksia mutta luonnonoloissa kannat kärsivät, että sen, miksi mehiläisiin ja kimalaisiin vaikuttavat alhaisemmat pitoisuudet kuin muihin hyönteisiin.

Neonikotinoidit vaikuttavat mehiläisten ja kimalaisten keskushermostoon. Näin ne vaikuttavat sekä suunnistukseen että ruokakohteen sijainnista viestittämiseen yhdyskunnan muille jäsenille. Kun kokeellisten tutkimusta tehdään laboratorio-oloissa ruokaa ei tarvitse etsiä, joten jos haitallinen muutos keskushermostossa rajoittuu suunnistukseen ja viestinvälitykseen, sitä ei tutkimuksissa havaita. Samoin on laita tuhohyönteisten ja pölyttäjien välillä. On melko varmaa, että alhaisemmat kemikaalipitoisuudet vaikuttavat suunnistukseen ja viestintään, molemmat pölyttäjillä ainutlaatuisia, kuin tavanomaisiin neurobiologisiin ilmiöihin. Näin ollen mehiläiset ja kimalaiset katoavat ennen kuin tuhohyönteiset saadaan kokonaan hävitetyksi.

Neonikotinoideihin liittyy myös yksi lisäongelma. Ne ovat sangen pysyviä yhdisteitä. Kun niistä vain n. 5% kertyy kasviin, 95% jää maaperään, josta sen myöhemmin ottavat seuraavat kasvit. Maaperä säilyykin myrkytettynä vielä vuosikymmeniä, vaikka neonikotinoidien käyttö Euroopassa on kielletty. Lisäksi pölyttäjät saavat niitä kukista, joita ei ole tietoisesti käsitelty lainkaan.

On järkyttävää, että Suomessa toimitaan täysin kuin hyönteismyrkkyjen valmistajat sanovat ja heitä uskotaan, vaikka sangen yksiselitteisesti voi väittää, että rypsinviljelijä, joka käyttää neonikotinoideilla peitattuja siemeniä, ampuu omaan jalkaansa.

Ympäritöglobalismi - tie tulevaisuuteen

Torstai 21.11.2019 klo 14.01 - Mikko Nikinmaa

Maapallon rajat ovat tulleet vastaan. Tämän oireita ovat ilmastonmuutos, ympäristön saastuminen, biodiversiteettikato, maaperän köyhtyminen, ylikalastus jne. Muualla tapahtuvat muutokset ja laiminlyönnit vaikuttavat haitallisesti myös meidän suomalaisten elämään. Enää ei voida lähteä siitä, että me Suomessa tai USA:ssa teemme omat ratkaisumme, hoitakoot kiinalaiset ja afrikkalaiset oman tonttinsa. Yksiselitteisesti on myös selvää, että ympäristöinvestoinnit Suomessa tai muissa Pohjoismaissa vaikuttavat ympäristön tilaan paljon vähemmän kuin esimerkiksi Vietnamissa ja Nigeriassa tehdyt.

Nämä pari tosiasiaa osoittavat sen, että kansallisuusajattelu on tullut tiensä päähän, mutta niin on myös ekonominen globalismi, jossa yritykset siirtyvät koko ajan uusiin maihin halvempien tuotantokustannuksien perässä. Tämä johtaa väistämättä siihen, että tuotantoon liittyy ympäristökysymysten laiminlyöntiä. Perinteisestä kansallisuusajattelusta ja ekonomisesta globalismista onkin siirryttävä ympäristöglobalismiin.

Kun Suomen budjetissa arvioidaan ympäristön tilaan vaikuttavien investointien vaatimia rahasummia, niin puolet niistä tulisi sijoittaa sinne, missä toimenpiteillä saataisiin suurin vaikutus ympäristön tilaan. Suoranaisten ympäristöinvestointien lisäksi tämän tulisi kattaa koulutukseen ja naisten aseman parantamiseen sijoitettavat varat. Olen muuten jo pitkään ihmetellyt, miksi lähes kaikkialla hyväksytään mukisematta maanpuolustukseen menevät miljardit, vaikkei niistä ole mitään iloa, jos ympäristö on asuinkelvoton. Ympäristöglobalismissa voisikin esittää, että kaikki yli 1.5 % menevä osa puolustusbudjetista siirtyisi käytettäväksi ympäristön hyväksi. Maailmanlaajuisesti tästä tulevilla rahasummilla voisi tehdä suunnilleen kaikki tarvittavat ympäristöinvestoinnit: kukaan ei huomaisi kärsivänsä puolustuksen vähenemisestä, mutta kaikkien elämänlaatu paranisi kohisten.

Meillä ihmisillä on taipumus ostaa halpaa, siihenhän koko ekonominen globalismi perustuu. Tämän piirteenkin voisi ympäristöglobalismi ratkaista. Euroopan Yhteisö voisi edellyttää, että kaikkien tänne tuotavien tuotteiden tuotannon tulisi täyttää Euroopan Yhteisön ympäristönormit. Kun suuressa osassa tuotteita tämä ei tapahdu, niin ympäristöglobalismissa ratkaisu olisi, että tehtaiden prosesseja parannetaan siten, että rahoitus tulee tuotteiden myyntipaikkojen suhteessa. Kun tähän asti yhtiöt ovat muuttaneet halpojen tuotantokustannuksien perässä, olisi niiden usein Euroopassa tai Yhdysvalloissa olevien pääkonttoreiden ruvettava sijoittamaan varoja ympäristöinvestointeihin, jotta myynti tänne olisi mahdollista.

Yllä olevat asiat eivät ole mahdollisia, jos käperrymme ajattelemaan kukin omaa kansallisvaltiotamme. Se ei enää olekaan mahdollista, vaan me tarvitsemme täysin uuden ajattelumallin, jotta lapsenlapsenlapsenlapsemme voivat elää kohtuukuntoisella maapallolla 2200-luvulla ilman, että ympäristökatastrofien johdosta maapallon ihmispopulaatio on pienentynyt huimasti.

Mainoksissa kaikki on ekologista

Torstai 24.10.2019 klo 9.58 - Mikko Nikinmaa

Viime aikojen mainoslauseissa minun huomioni on ruvennut kiinnittymään siihen, että kaikkea mainostetaan ekologisena. Myös päättäjien puheissa tuntuu, että kaikki ratkaisut tehdään "ekologiset näkökohdat huomioiden". Jaa, kunpa molemmat olisivatkin totta.

Mutta totuus on kaukana mainoslausesta tai juhlapuheista. Tämä näkyi esimerkiksi siinä, kun Aalto-yliopiston kansantaloustieteilijät tekivät arvion siitä, miten liikenne saataisiin hiilineutraaliksi 2030 mennessä. Puuttumatta muuhun, yksi asia nosti karvani pystyyn. Kun näytti siltä, ettei esitys saanut kannatusta, juontaja kysyi: "Onkohan tavoite tehty liian tiukaksi?" Siis, me päätämme, mitä on asetettava tavoitteiksi ja ympäristön muutokset joustavat aikataulujemme mukaan. Toinen minua kovasti ärsyttävä juttu on se, että lähtökohtaisesti muiden pitäisi tehdä muutoksia ja taloudellisia uhrauksia, mutta meidän Suomessa ei mitään, kun "Me hoidamme asiat jo nyt hyvin". Kuitenkin, jos kulutus kaikkialla maapallolla olisi yhtä suurta kuin meillä, luonnonvarojen käyttö kaksinkertaistuisi.

Mutta sitten mainontaan. Yhdessä mainoksessa puhuttiin ekologisesta puuvillasta. Vaikka minunkin vaatteeni ovat pääasiassa puuvillaa, siitä ei parhaalla tahdollakaan saa ekologista. Tuo Pohjois-Amerikan orjuuden pääsyy, nykyisin vedenimijä ruokakasvituotannolta ja hyönteismyrkkyjen suurin käyttökohde voisi muka olla ekologinen? Puuvillatuotannon seurauksena kuolee miljoonia lintuja vuodessa. Jo tällä hetkellä olisi haluttaessa suurin osa puuvillasta korvattavissa puukuidusta tehtävällä kankaalla - se olisi paljon ekologisempaa ja jos maailmanlaajuisesti ekologisen puuvillan mainostamiseen käytetyt rahat siirrettäisiin puukuitukankaan kehittämiseen, voitaisiin sangen nopeasti päästä tilanteeseen, jossa puuvillatuotannon ekologiset haitat olisivat pieniä.

Sitten ekoturismi. Matkailija voi aluksi lentää Buenos Aitesiin ja lähteä sitten sieltä Antarktiksen risteilylle. Näiden ekoturismiristeilijöiden päästöt ovat merkittävin Antarktiksen vesen pilaaja eikä lentäminen Euroopasta Argentiinaankaan aivan päästötöntä ole. Vaikka tämä onkin ääriesimerkki, matkailu eksoottisiin luontokohteisiin aiheutta kaikkialla merkittävän ekologisen kuorman, josta voisi helposti tinkiä.

Tässä oli vain pari esimerkkiä, mutta niitä näkee mainoksissa enenevässä määrin. Valitettavasti on niin, että päämääränä ekologisuuden käytössä mainonnassa on kulutuksen lisääminen, mikä sellaisenaan on ei-ekologista. Ekologinen vaihtoehto olisi kulutuksen vähentäminen.

Impivaara vai ympäristön tilaan vaikuttaminen

Lauantai 18.5.2019 klo 11.02 - Mikko Nikinmaa

Pohjoismaiden neuvosto julkaisi raportin, jossa todettiin, että ympäristönsuojeluinvestoinnit olisivat paljon kustannustehokkaampia Pohjoismaiden ulkopuolella kuin Pohjoismaissa. Tämä on ilman muuta totta. Siispä meidän pitäisi käyttää rahojamme maailmanlaajuisesti, jotta mahdollisimman suuri hyöty ympäristönsuojeluinvestoinneista saataisiin. Lisäksi asia on vähänkään ajattelevalle itsestäänselvyys: ympäristöongelmat eivät pysähdy maiden rajoille eivätkä useat valtiot joko pysty tai halua tehdä maapallon elinkelpoisuuden varmistamiseksi tarvittavia muutoksia. Emme voi suhtautua asiaan impivaaralaisesti: me olemme tehneet osamme, joten maapallo saa tuhoutua, kun muut maat eivät ole tehneet osaansa. Oma ylemmyydentunto ei paljon auta, jos ympäristö ei ole elinkelpoinen. Lisäksi on syytä ajatella eurooppalaisesti: Euroopan Yhteisö on niin laaja markkina-alue, että jos se sangen nopeasti toteaa, että tuotteille, jotka eivät täytä EU:n vaatimuksia ympäristöstandardien suhteen, asetetaan rangaistustullit (jotka käytännössä estäisivät tuonnin Eurooppaan), Euroopan ulkopuoliset valmistajat (ja eurooppalaiset, mutta kustannusten vuoksi muualle siirtyneet yhtiöt) rupeaisivat sangen nopeasti modernisoimaan yritykset Euroopan vaatimukset täyttäviksi. Jos Suomi yksin päättäisi näin, sillä ei olisi mitään merkitystä maan pienuuden vuoksi; tässäkin tarvitsemme Euroopan Yhteisöä, ja suomalaiset euroedustajat voisivat olla asiassa aloitteellisia.

EU-vaalit - ympäristöpolitiikan kannalta paljon tärkeämmät kuin eduskuntavaalit

Sunnuntai 5.5.2019 klo 13.46 - Mikko Nikinmaa

Osallistuminen Euroopan parlamentin vaaleihin on ollut Suomessa (ja muuallakin) hävettävän alhaista. Kun tällä hetkellä suuri osa kaikista päätöksistä pyritään koordinoimaan Euroopan laajuisesti on ihmeellistä, että tehtäviin päätöksiin ei pyritä vaikuttamaan Euroopan parlamentin edustajien kautta. Sen sijaan on tullut tavaksi syyttää Euroopan Yhteisöä käytännöllisesti katsoen kaikista ongelmista ilman että on edes yritetty vaikuttaa perlamenttiin valittaviin henkilöihin äänestämällä EU-vaaleissa. 

Oikeastaan missään asiassa jättäytyminen eurooppalaisen päätöksenteon ulkopuolelle ei ole yhtä järjetöntä kuin ympäristöasioissa mukaanlukien ilmastomuutos. On totta, että Suomi yksin edustaa niin pientä osaa maapallosta, että sillä  mitä täällä tehdään ei juurikaan ole merkitystä maailmanlaajuisesti. On myös selvää, että mitkään ympäristössä tapahtuvat muutokset eivät noudata kansallisvaltioiden rajoja, minkä takia kansalliset päätökset eivät voi juurikaan vaikuttaa siihen, miten ympäristö voi.

Näiden syiden vuoksi Suomen ei pidä eristäytyä, vaan olla mahdollisimman aktiivinen laajemmassa yhteisössä. Kun kokonauisuudessaan Euroopan yhteisö edustaa riittävän suurta blokkia voidakseen vaikuttaa ympäristöpolitiikkaan maailmanlaajuisesti, EU vaalien tulisi olla ensiarvoisen tärkeä kaikille, jotka piittaavat elinympäristöstään yhtään.

Meitä ei paljon ilahduta se, että täällä lämpötilan nousu on suurelta osin kustannuksia vähentävä ilmiö, jos ilmastomuutos aiheuttaa jopa miljardin ihmisen kansainvaelluksen Suomen kaltaisille hyvin asumiskelpoisille alueille. Maahanmuuttoaalto 2015 muutaminekymmenine tuhansine tulijoineen olisi silloin pientä verrattuna miljooniin. Tämän vuoksi emme voi eristäytyä, vaan meidän tulee yrittää vaikuttaa siinä laajemmassa yhteisössä, johon kuulumme. ÄÄNESTÄKÄÄ EU VAALEISSA.

Sukupolvien Kuilu

Lauantai 9.2.2019 klo 16.53 - Mikko Nikinmaa

Kun kuuntelee tarkalla korvalla sekä poliitikkojen että äänestäjien ja myös äänestysoikeudettomien nuorten puheita ja huolia siitä, mitkä asiat tulisi päätöksenteossa ottaa huomioon, ei voi välttyä toteamasta, että sukupolvien välinen kuilu on harvinaisen suuri. Siina missä me vanhempi sukupolvi vaadimme vain taloudellisen kasvun jatkumista ja kansallisen aseman vahvistamista, nuorempi sukupolvi kaipaa ympäristön merkityksen korostamista, jotta maapallo olisi hyvä elinpaikka vielä viidenkymmenen vuoden päästä. Usein me vanhemman sukupolven ihmiset haluamme takaisin nuoruuden aikoihin - silloinhan kaikki oli parhaiten. 

Tavallaan näin onkin. Mitään tämän hetken ympäristöongelmia ei olisi, jos edelleenkin olisi 1960-luku. Silloin maapallon väkiluku oli vain kolmisen miljardia - verattuna nykyiseen lähes kahdeksaan. Silloin muovien käyttö oli vasta alkanut. Muistan vieläkin, kuinka saunassa oli peltiämpärit ja leikkikalut olivat puisia tai peltisiä. Ympäristön kemikalisoituminen oli vasta alkanut ja vesistöjen rehevöityminenkin oli aivan alussa. Silloinen rahallinen elintaso oli nykyiseen verrattuna vaatimaton, mutta hyvin tulimme toimeen ilman vuosittaisia Thaimaanlentoja tai kaukomailta tuotuja karamboloita. Oikeastaan ainut merkittävä puute, joka saisi jäädä 1960-luvulle, oli täydellinen vedenpuhdistuksen puute.

Eli kun me vanhempi sukupolvi usein toivomme paluuta vanhaan, niin itse asiassa toiveemme on suunnilleen sama kuin mitä nuorempi sukupolvi toivoo. Meidän tulisi vain luopua päättömästä kasvuajattelusta ja sijoittaa kaikki se varallisuus, joka ylittää 1960-luvun tason, siihen, että maailmanlaajuisesti - eikä vain suomalaisittain - ilmastomuutosta torjutaan. Tuollainen toiminta olisi myös parasta maahanmuuttopolitiikkaa. Emme ehkä voi säilyttää äärimmäistä rikkauttamme, mutta tulisimme ihan hyvin toimeen. Ja tuskin haluamme jättää lapsillemme seuraavaa perintöä: "Vanhempamme olivat niin ahneita, että he mieluummin tuhosivat maapallon, jotta voivat pitää rikkautensa, kuin tinkivät mukavuudestaan, jotta maapallo olisi myös jälkipolville asuttava."

Sinilevää...

Perjantai 20.7.2018 klo 10.13 - Mikko Nikinmaa

Kun on oikea hellekesä ja erityisesti haluaisi uida, sinilevät ovat vallanneet rannat. Näin pahaa sinilevävuotta ei ole Suomenlahden rannalla ollut koskaan. Ja suureen ääneen huudetaan, että maatalouden päästöjä pitää vähentää Itämeren rehevöitymisen saamiseksi kuriin.

Mutta...koko kauhistelussa ja tämän hetken muutoksia vaadittaessa unohdetaan, mitä asiantuntijat sanovet. Suurin syy pahaan sinileväkesään Suomenlahdella on se, että vähän aikaa sitten tullut suolaisen veden pulssi sai Itämeren pohjaan vaipuneet ravinteet liikkeelle ja nyt kun on lämmintä erityisesti fosfori ruokkii snilevien kasvua. Viime vuonna ei tullut pahaa sinileväkesää kun oli kylmää ja tuulista.

Tutkijat ovat sangen yksimielisiä siitä, että lämpötilan ollessa korkea pahoja sinileväkukintoja esiintyy vielä vuosikymmeniä, vaikka mereen ei enää pääsisi lainkaan ravinteita. Sinileväkukinnat ovatkin hyvä esimerkki siitä, kuinka tutkijoiden huolen huomiotta jääminen muutamia vuosikymmeniä sitten vaikuttaa nyt. Silloin kun ei ollut varaa tehdä ratkaisuja, jotka olisivät vähentäneet ravinnepäästöjä (ja kun nyt puhutaan vain maatalouden aikeuttamista ravinnepäästöistä, niin Itämeren pohjan sedimenttien ravinteet ovat suurelta osin asutusjätteitä ja metsäteollisuuden aikaisempia päästöjä). Tämänhetkiset ravinnepäästöt ovat paljon pienempiä kuin 1970-luvun eivätkä varmaan aiheuttaisi merkittäviä ongelmia, jos entisten aikojen jätökset eivät olisi kertyneet meren pohjaan.

Sinilevävuodet ovat kiistämättä pahentuneet paljon 2000-luvulla. Tähän taitaa olla kolme syytä. Ensinnäkin kamelin selkäranka on katkennut. Itämeren pohjan ravinnepitoisuus on noussut niin paljon, että veden fosforipitoisuus on aina riittävän korkea sinilevien massiiviselle kasvulle. Toiseksi ilmaston lämpeneminen suosii kasvua. Mutta kolmas syy on tavallaan hyvä uutinen, Itämeren veden ympäristömyrkkypitoisuudet ovat laskeneet niin paljon, että sinilevät kasvavat ja hylkeet sekä merikotkat lisääntyvät onnistuneesti. Tämän johtopäätöksen voi perustellusti tehdä, koska sinilevätilanne on pahentunut verrattuna niihinkin 1980-luvun vuosiin, jolloin veden lämpötila oli sama kuin 2000-luvulla, vaikka veden fosforipitoisuus oli nykyistä tasoa. Suurin muutos niistä ajoista on se, että veden pysyvien orgaanisten myrkkyjen, kuten PCB:t ja dioksiinit, pitoisuudet ovat tällä hetkellä 10-20 % silloisista.

Kaiken kaikkiaan pahojen sinilevävuosien johtuminen siitä, ettei vuosikymmenien kuluessa ajateltu ympäristöasioiden olevan tärkeitä talouden päätöksiä tehtäessä, voisi toimia hyvänä herätyksenä. Ympäristövaikutusten tulisi olla merkittävä osa kaikkia taloudellisia päätöksiä, muuten ajaudutaan sinileväpuuron ja muoviroskien kaltaisiin tai vielä pahempiin ongelmiin.

Kaivostoiminta - miksi valtiollisesta toiminnasta luovuttiin?

Lauantai 15.7.2017 klo 18.05 - Mikko Nikinmaa

Kun olin lapsi, käytännöllisesti katsoen kaikki Suomen kaivokset ja metallisulatot olivat valtion yrityksen, pääosin Outokummun, hallussa. Nyt käytännöllisesti katsoen kaikki ovat ulkomaisten yritysten, yleensä suurien kaivosjättien osia. Mielenkiintoista on ollut nähdä, kuinka suurella innolla ylikansalliset kaivosyhtiöt ovat tulleet Suomeen. Ainakin minun mielestäni yhtenä merkittävänä syynä on Suomen kaivoslaki, joka suosii kaivostoimintaa käytännössä kaikkien muiden maankäytön muotojen ohitse. Niin kauan kuin sekä kaivostoiminnan hyödyt että haitat olivat valtiollisia, kaivostoiminta oli yhteiskunnan kannalta neutraalia. Tilanne on toinen nyt, kun hyödyt valuvat ylikansallisten yritysten omistajille ja Suomeen maksetut verot ovat vähäiset verosuunnittelun ansiosta, mutta haitat jäävät lähiympäristöön ja laajemmin suomalaisen yhteiskunnan maksettavaksi. Kun tässä tilanteessa laki on kaivostoiminnalle äärimmäisen edullinen, ei ole ihme, että Suomeen on innokkaita tulijoita.

Perusteeksi sille, että kaivostoiminta on siirtynyt suurille kaivosjäteille, on sanottu, että pienet kotimaiset yritykset eivät pystyisi malmivarantoja hyödyntämään ympäristön huomioonottaen: katsokaa, mitä Talvivaarassa on tapahtunut, sanotaan. Voikin olla niin, että jos yhtiöllä on vain yksi kaivos, se ei pysty riittävän monipuolisesti ottamaan kaikkia kaivostoiminnan piirteitä huomioon, mutta silloin kun yksi valtion yhtiö hoiti pääosaa kaivoksista ja niihin liittyvästä teollisuudesta, ei toiminta tuntunut olevan liian yksipuolista. Nythän tilanne on se, että olemme antaneet suuren osan maasta ulkomaalaiseen hallintaan. Tästä on oltu sangen hiljaa verrattuna siihen elämään, joka nousi siitä mahdollisuudesta, että ulkomaalaiset voisivat ostaa mökkitontteja Suomesta - vaikka myynti onkin säilynyt vähäisenä.

En näe koko kaivostoiminnan yksityistämisessä mitään järkeä. Jos syyksi sanotaan se, että EU vaatii, niin syy on ontuva. EU:n puitteissa meillä on mahdollisuus itse vaikuttaa siihen, mitkä asiat ovat eurooppalaisia ja mitkä eivät. Ja kun kaivosyritykset, jotka Suomessa toimivat ovat kanadalaisia, australialaisia, singaporelaisia ym. ei luulisi olevan mahdotonta löytää yhteisiä päämääriä Euroopan ympäristön suojelemiseksi, jos vain halua olisi. Mutta kun tuntuu siltä, että tällä hetkellä yksityistäminen ajaa yhteiskunnan kannalta järkevien ratkaisujen tekemisen ohi. Paras kokonaisuus olisi mielestäni löydettävissä siten, että mietittäisiin, mitkä asiat tulisi eri syistä säilyttää yhteiskunnallisina, ja mitkä asiat tulevat parhaiten hoidetuiksi yksityisenä yritystoimintana. Kaivosala ei ole sellainen ja kaivoslakia tulisi muuttaa niin, ettei kaivostoiminta olisi muihin maankäytön muotoihin verrattuna etusijalla.