Haminan akkutehtaan jätevedet - ympäristöuhkako?

Tiistai 27.2.2024 klo 17.48 - Mikko Nikinmaa

Kun lapsena 1960-luvulla olin ongella Haminan lähiseudun vesillä, Suomenlahti oli aika puhdas. Vesi oli kirkasta ja rantakivet paljaita. Rakkoleväkin – tai nykyisin rakkohauru - voi hyvin. Sitten tilanne alkoi huonota: silloisen Leningradin, nykyisen Pietarin miljoonien ihmisten jätevedet laskettiin koko ajan lähes puhdistamattomina Suomenlahteen. Lisäksi Leningradin alueella oli lannoiteteollisuutta, jonka rehevöittävät jätevedet myös virtasivat mereen.  Niinhän oli laita jo 1960-luvulla, mutta pitkään rehevöittävää ainesta sai tulla mereen ilman näkyvää muutosta, kunnes kamelin selkäranka katkesi. Vesi alkoi sangen nopeasti sameta, rantakivet ja kalliot limoittua ja rakkolevät kadota. Itäisen Suomenlahden tilanne näytti kuitenkin muuttuvan parempaan suuntaan, kun Pietariin saatiin vedenpuhdistuslaitoksia ja lannoitetehtaiden jätevesipäästöt vähennetyksi.

Auvoinen tilanne on kuitenkin saanut uudet haasteet. Karjalan kannakselle on rakennettu öljysatama, jonka kautta suuri osa venäläisestä öljystä kulkee maailmanmarkkinoille. Kun Venäjän hyökättyä Ukrainaan länsimaiset vakuutusyhtiöt eivät vakuuta venäläistä öljyä kuljettavia laivoja, läntiset hyväkuntoiset tankkerit eivät ole käytettävissä. Sen sijaan öljy kulkee hankalissa olosuhteissa, talvella jäissä, pitkin matalia reittejä. Öljyonnettomuuksien riski onkin kasvanut huimasti, eikä Venäjä varmaan pidä kiirettä onnettomuuden raportoinnissa epäystävällisille Suomelle, Ruotsille ja Virolle.

Öljyvahingon mahdollisuus olisi yksiselitteisesi Venäjän syy, mutta Suomen oma toiminta aiheuttaa vakavan saastumisriskin Haminan lähivesille. Haminaan on tulossa suuri akkutehdas. Se sai juuri jäteveden päästöluvan: jätevettä ei tarvitse puhdistaa, vaan suuri määrä sulfaattia ja jonkin verran metalleja kuten mangaani, koboltti ja alumiini saa päästä mereen. Tietysti Kaakonkulma, josta puunjalostusteollisuus on kaikonnut, tarvitsee uutta teollisuutta, mutta pitääkö sen saamiseksi unohtaa ympäristönäkökulma?

Puhuttaessa sulfaattipäästöistä, päätöksen puoltajat toteavat, että merivedessähän on luontaisesti sulfaattia. Näin tietysti onkin, mutta itäisen Suomenlahden vesi on kaukana merivedestä. Sen suolapitoisuus on niin alhainen, että suunnilleen kaikki merieliöt kuolisivat siinä. Kysymykseksi tuleekin, onko sulfaattipitoisuus niin korkea, että se häiritsee makean veden eläinten toimintoja kuten Talvivaaran vaikutuspiirissä lienee käynyt. Sulfaatti on myös tärkeä rehevöitymisen aiheuttaja ja kun Haminan ympäristön vedet ovat edelleen toipumassa aiemmasta rehevöitymisestä, uusi kemikaalikuorma voi jälleen katkaista kamelin selkärangan. Lisäksi on mielenkiintoista, että Harjavaltaan suunniteltu akkutehdas ei saanut ympäristölupaa juuri sulfaattipäästöjensä vuoksi ja että Ruotsissa vastaavanlainen akkutehdas poistaa sulfaatin jätevedestään.

Käyty keskustelu on rajoittunut jokseenkin täysin sulfaattipäästöihin. Mutta vaikka metalleista otetaan 99 % talteen, ne voivat hyvinkin olla vesieläinten toimeentuloa rajoittava tekijä. Muistan hyvin muinaisten aikojen Selkämeren silmättömät silakat, jotka johtuivat metallipäästöistä Porin Vuorikemian tehtaalta. Ongelma pystyttiin korjaamaan vedenpuhdistamon ansiosta. Toivottavasti samankaltaisen haitan esiintymisen mahdollisuus on varmasti pystytty Haminan akkutehtaan päästösuunnitelmissa estämään. Vai kohtaammeko nytkin ei-toivotun yllätyksen?

Miksi vetyauto olisi sähköautoa parempi vaihtoehto tulevaisuudessa?

Maanantai 3.7.2023 klo 14.57 - Mikko Nikinmaa

Kun fossiilisista polttoaineista on päästävä eroon, autoteollisuus on sangen nopeasti siirtynyt sähköautojen valmistukseen, vaikka niihinkin liittyy lukuisa joukko epätoivottavia piirteitä. Nyt kun vetytalous on lähtemässä liikkeelle, onkin mahdollista ruveta miettimään, voisivatko vedyllä käyvät autot olla sähköautoja parempi vaihtoehto varsinkin kylmässä ilmanalassa. Vety polttoaineena edellyttää tietysti, että sen on ”vihreää vetyä” eli että se tuotetaan fossiilivapaalla energialla (tuulivoima, vesivoima, aurinkovoima jne.).

1. Vetyä käyttävät autot ovat kevyempiä kuin sähköautot. Tämä on tärkeää, kun ympäristöön joutuvasta mikromuovista melkein puolet tulee autojen renkaiden kulumisesta ja kun renkaat kuluvat sitä enemmän mitä painavampi auto on.
2. Akkumetallien riittävä saaminen edellyttää sitä, että suuri määrä uusia kaivoksia perustetaan. Tämän seurauksena ympäristö pilaantuu varsinkin, kun akkumetalleja on kaikissa malmioissa sangen vähän. Jos akkumetallikaivoksia ei perusteta esimerkiksi Euroopan alueelle, metalli joudutaan hankkimaan maista, joiden kaivoksissa käytetään lapsityövoimaa ja missä työntekijöiden olot ovat huonot (esim. Kongo). Vaihtoehtoisesti akkumetalli tai jopa akut joudutaan hankkimaan Kiinasta, mikä entisestään lisäisi Euroopan Kiina-riippuvuutta.
3. Vetyauton tankkaaminen sujuu yhtä vaivattomasti kuin perinteisen bensiiniauton. Eli vetyauto on valmiiksi tankattu silloin, kun sähköauto vasta alkaa latautua.
4. Kaikille on varmaan tullut tutuksi, kuinka älypuhelimien akkukesto lyhenee merkittävästi pakkasella. Sama ongelma tulee esiin sähköautoissa. Jos kesällä akku riittää 500 km:n ajoon, talvella ajomatka lyhenee jopa viidennekseen tästä.

Tällä hetkellä suurin ongelma vetyautojen käytölle on polttoaineen täyttöasemien puute. Suomessa toimivia asemia ei taida olla lainkaan. Tilanne tullee kuitenkin muuttumaan. Raskaan liikenteen osalta on jo käymässä ilmeiseksi, että sähkökäyttöiseen kalustoon ei siirrytä vaan tulevaisuuden rekat ovat vetykäyttöisiä. Jos näin on, kuorma-autojen tankkauspisteitä on ilman muuta rakennettava ympäri Suomen. Tällöin myös pienten vetyautojen tankkaus tulee mahdolliseksi.

Voi hyvinkin olla, että jos ympäristötietoinen ihminen ajaa pikkuautoa 30 vuoden päästä, hän on hankkinut vetyauton.

Kierrätys korvaisi kaivoksia

Maanantai 14.6.2021 klo 14.55 - Mikko Nikinmaa

Tietotekniikan ja akkuteollisuuden tarvitsemista metalleista on tulossa pula, minkä vuoksi kaivoksien tarve kasvaa. Lisäksi erityisesti tietotekniikan tarvitsemien metallien tuotanto on keskittynyt Kiinaan ja akkuteollisuuden tarvitsemien mineraalien louhinnassa käytetään paljon lapsityövoimaa Kongossa, tärkeimmässä tuottajamaassa.

Vaikka uuden metallin louhintaan onkin tarve lisääntyneen metallien käytön vuoksi, suuri osa metallien saatavuudesta voitaisiin varmistaa, mikäli tuotteet pääosin kierrätettäisiin. Ehkä kierrätys tehostuisi, jos kaikkialla maailmassa metallituotteisiin tulisi palautuspantti. Pantilliset pullot ja tölkit palautetaan Suomessa 95-prosenttisesti, joten saman palautusinnon saavuttaminen metallituotteissa kattaisi suuren osan metallitarpeesta. Kosketusnäyttöisten puhelimien palauttamisen ansiosta suuri osa näyttöjen tarvitsemasta metallista tulisi uudelleen käytetyksi.

Kiertotalous tässäkin vähentäisi resurssienkäyttöä, säästäisi ympäristöä ja olisi kestävän kehityksen edellytys. Niinpä meidän tulisi luopua kokonaan nykyisestä ”käytä ja heitä menemään” kulttuurista, mikä on luonnonvaroja tuhlaava, kiertotalouden hyväksi, missä kaikki resurssit käytetään uudelleen niin kauan kuin voidaan.

Metsien ja soiden ojitus - suuria haittoja jokieläimille

Sunnuntai 30.9.2018 klo 20.05

Suomessa on paljon metsää ja soita. Varsinkin ennen soita pidettiin vain turhana haittana ja metsänhoidon edistämiseksi ja metsien kasvun lisäämiseksi ajateltiin, että ainut hyvä suo on ojitettu suo. Metsien kasvun nopeuttamiseksi ajateltiin myös, että metsätkin pitäisi ojittaa. Tässä suo- ja metsäojitusten innossa ei lankaan mietitty sitä, minkä vuoksi maassamme on paljon soita ja minkä takia useat metsäpohjatkin ovat kosteita - ja entisen ajattelutavan mukaan tärkeitä ojittaa.

Soiden ja kosteiden metsäpohjien syntysyy ja ansio on se, että ne ottavat satavan veden ja päästävät sen jokiin vain vähitellen. Ne ovat kuin pesusienet toimien luonnollisina tulvien estäjinä sulamisvesien kertyessä ja vapauttaen vettä koko kesän ajan hidastaen viljelysmaiden kuivumista. Sama vesimäärä kulkee ojien kautta jokiin parissa päivässä kuin ojittamattomista soista kuukaudessa. Yksi kevät- ja muiden tulvien suurimmista syistä onkin metsien ja soiden ojitus.

Ojituksien suurimmat haitat eivät kuitenkaan liity siihen, että ojitus lisää tulvia, vaan siihen, että ojituksien tuloksena vesiin pääsee suuria metallimääriä. Jokiveden mukana pääsevät metallimäärät ylittävät kaikkien kauhistelemat Talvivaaran metallipäästöt. Jokien metalli- ennen kaikkea rauta- ja mangaanipitoisuudet ovat niin korkeita, että ne aiheuttavat nahkiaisen likomatojen, raakkujen toukkien ja vaelluskalojen ruskuaispussipoikasten sekä mädin akuuttia kuolevuutta, erityisesti kun ojien vesi on usein hapanta. Tällöin kuoleman aiheuttaa todennäköisimmin se, että eläinten lähiympäristön (kidusten pinnan yms.) veden pH nousee, ja metallit saostuvat aiheuttaen eläinten tukehtumisen. Nahkiaisen osalta tulokset on raportoitu 1997 julkaistussa artikkelissamme Myllynen ym. Ecotoxicology and Environmental Safety 36, 43-48. Metallisaastuminen ja alhaiset pH:t ovat paljon pahempia metsien ja soiden ojituksen aiheuttamia ongelmia kuin ojaveden mukana kulkeutuvat ravinteet, koska suomalainen metsämaaperä on sangen ravinneköyhää.

Kaivostoiminta - miksi valtiollisesta toiminnasta luovuttiin?

Lauantai 15.7.2017 klo 18.05 - Mikko Nikinmaa

Kun olin lapsi, käytännöllisesti katsoen kaikki Suomen kaivokset ja metallisulatot olivat valtion yrityksen, pääosin Outokummun, hallussa. Nyt käytännöllisesti katsoen kaikki ovat ulkomaisten yritysten, yleensä suurien kaivosjättien osia. Mielenkiintoista on ollut nähdä, kuinka suurella innolla ylikansalliset kaivosyhtiöt ovat tulleet Suomeen. Ainakin minun mielestäni yhtenä merkittävänä syynä on Suomen kaivoslaki, joka suosii kaivostoimintaa käytännössä kaikkien muiden maankäytön muotojen ohitse. Niin kauan kuin sekä kaivostoiminnan hyödyt että haitat olivat valtiollisia, kaivostoiminta oli yhteiskunnan kannalta neutraalia. Tilanne on toinen nyt, kun hyödyt valuvat ylikansallisten yritysten omistajille ja Suomeen maksetut verot ovat vähäiset verosuunnittelun ansiosta, mutta haitat jäävät lähiympäristöön ja laajemmin suomalaisen yhteiskunnan maksettavaksi. Kun tässä tilanteessa laki on kaivostoiminnalle äärimmäisen edullinen, ei ole ihme, että Suomeen on innokkaita tulijoita.

Perusteeksi sille, että kaivostoiminta on siirtynyt suurille kaivosjäteille, on sanottu, että pienet kotimaiset yritykset eivät pystyisi malmivarantoja hyödyntämään ympäristön huomioonottaen: katsokaa, mitä Talvivaarassa on tapahtunut, sanotaan. Voikin olla niin, että jos yhtiöllä on vain yksi kaivos, se ei pysty riittävän monipuolisesti ottamaan kaikkia kaivostoiminnan piirteitä huomioon, mutta silloin kun yksi valtion yhtiö hoiti pääosaa kaivoksista ja niihin liittyvästä teollisuudesta, ei toiminta tuntunut olevan liian yksipuolista. Nythän tilanne on se, että olemme antaneet suuren osan maasta ulkomaalaiseen hallintaan. Tästä on oltu sangen hiljaa verrattuna siihen elämään, joka nousi siitä mahdollisuudesta, että ulkomaalaiset voisivat ostaa mökkitontteja Suomesta - vaikka myynti onkin säilynyt vähäisenä.

En näe koko kaivostoiminnan yksityistämisessä mitään järkeä. Jos syyksi sanotaan se, että EU vaatii, niin syy on ontuva. EU:n puitteissa meillä on mahdollisuus itse vaikuttaa siihen, mitkä asiat ovat eurooppalaisia ja mitkä eivät. Ja kun kaivosyritykset, jotka Suomessa toimivat ovat kanadalaisia, australialaisia, singaporelaisia ym. ei luulisi olevan mahdotonta löytää yhteisiä päämääriä Euroopan ympäristön suojelemiseksi, jos vain halua olisi. Mutta kun tuntuu siltä, että tällä hetkellä yksityistäminen ajaa yhteiskunnan kannalta järkevien ratkaisujen tekemisen ohi. Paras kokonaisuus olisi mielestäni löydettävissä siten, että mietittäisiin, mitkä asiat tulisi eri syistä säilyttää yhteiskunnallisina, ja mitkä asiat tulevat parhaiten hoidetuiksi yksityisenä yritystoimintana. Kaivosala ei ole sellainen ja kaivoslakia tulisi muuttaa niin, ettei kaivostoiminta olisi muihin maankäytön muotoihin verrattuna etusijalla.