Silakka ruuaksi - ei rehuksi

Keskiviikko 25.10.2023 klo 11.48 - Mikko Nikinmaa

Viime päivien suurin kalastusta koskeva vääntö on käyty silakan pyynnistä. Lopputuloksena oli sitten, että sen pyyntiä lähivuosina ei kokonaan kielletä missään osassa Itämerta, mutta kalastuskiintiöitä pienennetään paikasta riippuen 30-40 %. Silakka on ollut tärkein ruokakala maamme rannikolla ikuisesti. Rannikkokaupunkien silakkamarkkinat ovat edelleenkin muistona silakan syönnin huippuajoista. Kun olin lapsi, silakan talvikalastusta varten vuokrattiin Neuvostoliitolta Huovarin alue itäisellä Suomenlahdella. Sieltä saamaansa saalista kävivät kalastajat mopoillaan myymässä meille rannikon asukkaille: kala oli varmasti tuoretta, sehän oli samana aamuna pyydettyä.

Silakka eri muodoissaan oli huippuhyvää. Tuoretta silakkaa joko paistettiin sellaisenaan tai siitä tehtiin silakkapihvejä. Kalastajilla oli yleensä myös savustusuuneja; tuskin mikään oli parempaa kuin heti saalistuksen jälkeen savustettu silakka. Pitempään kala säilyi silakkarullina tai suolakalana. Itse en vielä lapsena nauttinut suutarinlohesta tai muista maustekaloista, niistä olen oppinut pitämään vasta myöhemmin. Mutta silakan merkityksestä Kaakkois-Suomen rannikon ihmisten elämässä kertoo, että  the Strings-rautalankayhtyeen laulu Hailii happamii oli suurhitti alueella 1960-luvun lopulla (1969; haili on silakan synonyymi). Silakka säilyi halpana ruokatarvikkeena 1990-luvulle asti. Pääministeri Holkeri kehotti laman alkaessa 1990 kansaa syömään halpaa silakkaa, silloin kun vielä oli kalan ylitarjontaa.

Tilanne on muuttunut. Tällä hetkellä ihmisruuaksi päätyy vain 15 % Suomessa pyydystetystä silakasta. Tuostakin määrästä suurimman osan taitavat syödä baltit, puolalaiset ja ukrainalaiset. Suurin osa silakasta menee rehuteollisuuden käyttöön. Silakasta tehty kalajauho on pääkomponentti kirjolohen syömässä rehussa. Voikin sanoa, että silakan ylikalastuksen yksi suurimmista syistä on se, että me kuluttajat emme syö silakkaa vaan kirjolohta. Silakkakantojen pieneneminen on yksi esimerkki siitä, kuinka nykymuotoinen kalanviljely on yksi syy maailmanlaajuiseen kalakantojen pienemiseen.

Niinpä, mielestäni voitaisiinkin kieltää silakan käyttö muuten kuin ihmisravinnoksi. Tällöin kannat riittäisivät hyvin ja elintarviketeollisuuden pitäisi monipuolistua. Sen sijaan kalan jauhaminen rehuihin olisi ilman muuta kiellettävä. Se kun johtaa vain ylikalastukseen.

Eikö metsä ole ympäristöä?

Keskiviikko 2.11.2022 klo 20.17 - Mikko Nikinmaa

Kun EU:n luonnon ennallistamisasetusluonnos on tullut Suomeen, useat tahot ovat olleet pyhää vihaa täynnä, kun heidän mielestään EU on puuttumassa asiaan, joka on kansallista päätöksentekoa: metsäpolitiikkaan. Tämä pelkästään metsiin keskittyvä "keskustelu" on sangen kummallista, kun metsien osuus luonnon ennallistamisessa on vain viidennes. Lisäksi, vaikka metsäpolitiikka - tai oikeammin metsätalouspolitiikka - onkin kansallisen päätöksenteon kohteena, ympäristöpolitiikka kuuluu EU:n mandaattiin. Mikäli EU-laajuinen asetus ympäristön tilasta ei saisi käsitellä metsää, sehän tarkoittaisi, ettei metsä ole osa ympäristöä. 

Suomalaiselle metsäkeskustelulle on tyypillistä, että sitä käydään lähes kokonaan puun tuottajien ehdoilla. Metsä on merkityksellinen vain puupeltona, josta saadaan puunjalostusteollisuuden raaka-aine. Raaka-aineen korjuu täytyy voida tehdä mahdollisimman kustannustehokkaasti. Millään muulla metsän käytöllä ei ole merkitystä: marjat, sienet, samoilu, linnut jne. eivät ole minkään arvoisia. "Suomi elää metsästä" ei ole tämänkaltaisessa tilanteessa oikea ilmaisu, vaan se pitäisi muuttaa muotoon "Suomi elää puuraaka-aineesta".

Metsän ja puupellon ero näkyy luonnonkirjossa. Useat metsälajit eivät viihdy puupelloilla ja tuloksena on luonnonkirjon pieneneminen. Biodiversiteettikatoa luonnon ennallistamisasetus pyrkii vähentämään niin metsissä, pelloilla, vesistöissä kuin kaupungeissakin. Ympäristöajattelu ei kuitenkaan vieläkään ole muuttunut: ympäristö on vain hyödyke, jonka ainut tarkoitus on tuottaa raaka-aineita.

EU:n luonnon ennallistamisasetuksen luonnos on metsienkin osalta paljon enemmän kuin metsätalous. Lisäksi siihen kuuluvat kaikki muutkin ympäristön osat. Meidän pitäisikin vähitellen ruveta ymmärtämään, että elämme vain, jos ympäristö säilyy terveenä.

Saiga-antiloopin paluu

Maanantai 22.8.2022 klo 19.14 - Mikko Nikinmaa

Kun nuorena opiskelijana olin kesätöissä Korkeasaaressa vuonna 1975, yksi suosikkieläimistäni oli saiga-antilooppi. Tuo pieni arojen asukas on erityisen sopeutunut kuivaan ilmastoon. Sen tärkein rakenteellinen, ulospäin näkyvä piirre on pitkä turpa. Pitkissä sieraimissa uloshengitysilman kosteus tiivistyy ja voidaan ottaa pisaroina talteen. Näin vettä ei mene hengityksessä juuri lainkaan hukkaan.

Melkein kaikki saiga-antiloopit asuivat Neuvostoliiton aroilla, missä niitä metsästettiin silloin ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen niin että lajin kanta putosi useista miljoonista 40000:een vuonna 2005. Tuo kanta on jo niin pieni, että hyvästä syystä ruvettiin pelkäämään lajin kuolemista sukupuuttoon. Onneksi näin ei käynyt, vaan saiga-antiloopista on tullut yksi lajeista, jotka eivät noudata yleistä luonnonkirjon katoa. Nykyisin saiga-antilooppien määrä on taas ylittänyt miljoonan, joten se on liittynyt merikotkan, laulujoutsenen ja Itämeren harmaahylkeen joukkoon osoittamaan, että näkyvät eläimet saadaan pelastetuksi sukupuuton partaalta jos niin halutaan.

Kalankakan yhteys ilmastonmuutokseen

Perjantai 15.10.2021 klo 12.15 - Mikko Nikinmaa

Min’ en mee uimaan, kalat on vetteen pissanneet, lauloi Mikko Alatalo muinoin. Ylikalastuksen takia tällaisen uimarin pelko on vähentynyt. Kun kalakannat ympäri maapallon ovat pienentyneet, niiden tuottama ulosteen määrä on pienentynyt huimasti, jopa puolella. Kalalajien katoamisesta ylikalastuksen vuoksi on kannettu huolta luonnon lajikirjon, biodiversiteetin, vähenemisen takia. Se on uhka, jopa niin, että pessimistisimmät kalatutkijat pelkäävät useimpien saaliskalojen kuolevan sukupuuttoon muutamankymmenen vuoden kuluessa, jos kalastusta ei vähennetä. Tämä taitaakin olla ylipessimistinen arvio, enkä nyt puutu lajikirjoon, vaan kalankakan merkitykseen.

Eipä heti tulisi mieleen, että merien hiilenkierrossa kalankakalla on suuri merkitys. Meren pohjaan vaipuva uloste poistaa kuitenkin hiiltä ilmastokierrosta useiksi sadoiksi vuosiksi. Ylikalastuksen vuoksi tämä hiilenpoistomekanismi on pienentynyt puoleen 1900-luvun alkuvuosista. Science Advances lehden artikkelissaan (Science Advances, 8 Oct 2021, Vol 7, Issue 41, DOI: 10.1126/sciadv.abd7554) Blanchi ym. laskivat, että tämä hiilenpoiston väheneminen on suunnilleen yhtä suuri tekijä ilmastonmuutoksen taustalla kuin fossiilisten polttoaineiden käyttö.

Niinpä, ilmastonmuutoksen ja biodiversiteetin vähenemisen yhteydet ulottuvat aina vain yllättävämpiin paikkoihin. Kaiken kaikkiaan koko ympäristönmuutos tuo esiin sen lähtökohtaisesti kestämättömän ajatusmallin, jossa rajallista maapalloa käsitellään rajattoman kasvun lähtökohdista. Niin voitiin toimia sata vuotte sitten, mutta nyt rajat ovat tulleet vastaan.

Väestönkasvu on ONGELMA, syntyvyyden lasku ratkaisu

Tiistai 8.9.2020 klo 15.23 - Mikko Nikinmaa

Kun minkä tahansa eläimen kanta kasvaa liiaksi, se ylittää ympäristönsä kantokyvyn ja tuloksena on eläinkannan nopea, suunnittelematon romahdus. Tämän on havaittu tapahtuvan erityisen selvästi arktisilla alueilla, missä myyräsyklit, petolintujen säännölliset kantojen vaihtelut, tunturimittariperhoskantojen syklinen vaihtelu yms. ovat olleet tutkijoiden kiinnostuksen kohde vuosikymmeniä. Ympäristön kantokyvyn ylittäviltä eläinkannoilta loppuu ruoka, elämiselle sopiva ympäristö käy rajalliseksi, erilaiset sairaudet leviävät ja tuloksena on, että eläinkanta romahtaa: missä aiemmin oli kymmeniä, ellei 

satoja eläimiä, on vain pari jäljellä.

Helsingin citykanien kohtalo on hyvä esimerkki siitä, mitä nopeasti voi tapahtua. Muutama vuosi sitten ne lisääntyivät kuin kanit (kanejahan ne olivatkin) ja joka puiston nurkka tuli niitä täyteen. Mutta pari talvea sitten niihin iski virus, jonka seurauksena kuolleita kaneja oli helppo löytää. Tuloksena on se, että kanien kanta on tällä hetkellä mitätön. Virus on pienentänyt myös Australian kanikannan murto-osaan siitä, mihin se suureni 1950-luvulla.

Ihmisen väestönkasvun on arveltu tulevan ongelmaksi jo monta kertaa. Jo 1700-1800-lukujen vaihteessa Malthus kirjoitti ruuan tuotannon rupeavan rajoittamaan väestön kasvua. Paul ja Anne Ehrlich kirjoittivat 1968 kirjan ”Population Bomb (Väestöpommi)”. Myös tässä kirjassa ruuan tuotannon ajateltiin aiheuttavan väestöromahduksen jo 1970-1980-luvuilla. Tuolloin, 1968, maapallon väkiluku oli n. 3,5 miljardia ja nyt, 2020, se on 7,8 miljardia. Samaan aikaan viimeisen 50 vuoden kuluessa absoluuttinen köyhyys ja nälänhätä on keskimäärin vähentynyt. Tämän on sanottu osoittavan, että väestönkasvuun liittyvä ruuantuotannon ongelma on liioiteltu ja pystytään hoitamaan.

Siispä lähtökohtana pidetään edelleen sitä, että väestönkasvu on välttämätöntä, jotta talouden pyörät pyörivät. Väestöpommi-kirjan kirjoittaja Paul Ehrlich sanoi tästä äskettäin seuraavasti: “Kun katsotaan huoltosuhdetta, johon tavallisesti kiinnitetään huomiota, (poliitikot ja taloustieteilijät) ovat yleensä huolissaan siitä, että vanhojen ihmisten osuus nousee liiaksi, niin ettei yhteiskunta pysty heitä elättämään. Tämä lähtökohta on virheellinen, kun varmasti yli 70 vuotias voi olla talouden kannalta paljon tuottavampi kuin alle 7-vuotias…Tietenkään väestönkasvu ei saa jatkua.”

Kun sitten tarkastellaan kaikkia niitä ongelmia, joita maapallon väkiluvun kasvu aiheuttaa, tulee ilmiselväksi, että ihminen on ylittänyt ympäristön kantokyvyn. Tämä on luonnollista. Maapallo on vain tietyn kokoinen, joten jo lähtökohtaisesti on mahdotonta, että väestö voisi kasvaa ja resurssien käyttö lisääntyä rajattomasti. Jos haluamme pysyä kasvuideologiassa, meidän on hyväksyttävä se, että seuraava vaihe tulee olemaan kaaos ja katastrofi, jolloin meille käy kuin sopuleille massaesiintymien jälkeen. Harvat jäävät henkiin ja hekin joutuvat aloittamaan seuraavan syklin alusta. Tähän meillä olisi vaihtoehto, mutta se edellyttää ajattelutapamme vallankumousta.

Ilmastonmuutos on pohjimmiltaan väestönkasvun aiheuttama ongelma. Vaikka akuutit muutokset pystyttäisiin ratkaisemaan uusien tekniikoiden avulla, väestönkasvun aiheuttamat ongelmat säilyisivät, koska ihmismäärä kasvaa nopeimmin siellä, missä kulutustason muutoksien voi odottaa olevan suurinta. Ja vaikka teknologinen kehitys mahdollistaisikin ilmastonmuutoksen lopullisen torjunnan, maan pinnan hyväksikäyttö lisääntyisi väistämättä, jos väestö jatkaa kasvuaan. Tämän seurauksena biodiversiteetti pienenisi, eläimistä ihmisiin siirtyvien virusten esiintymisen ja täten pandemioiden todennäköisyys kasvaisi. Maan viljavuus heikkenisi, ympäristön saastuminen lisääntyisi ja näiden tekijöiden surauksena ruuan tuotanto pinta-alayksikköä kohti vähenisi – samaan aikaan kun suureneva ihmismäärä tarvitsisi lisää ravintoa. Erilaisten maankuoren resurssien liikakäyttö myös yleistyisi.

Niinpä, väestönkasvun välttämättömyyden toitottaminen säännöllisin väliajoin on yhtä järkevää kuin sen oksan sahaaminen rungon puolelta, jolla itse istuu. Paremminkin pitäisi hyväksyä lähtökohdaksi se, että rajallisella maapallolla väestön rajaton kasvu on ONGELMA ja meidän tulisi muuttaa taloudellista ja väestöpoliittista ajatteluamme niin, että teoriat tulevaisuudesta eivät perustuisi kestämättömään rajattomaan kasvuun.

Sanan selityksiä

Maanantai 27.7.2020 klo 16.58 - Mikko Nikinmaa

Ympäristöön liittyvistä asioista puhutaan usein käyttäen ilmaisuja, jotka jättävät positiivisen vaikutelman, vaikka kyseessä on vallan muuta. Yleensä positiivisen sanonnan takana on se, että näin tehtynä saadaan taloudelliset voitot maksimoiduksi. Alla pyrin selvittämään. mitä erilaiset sanonnat oikeasti tarkoittavat. Lista asioista ei suinkaan ole kattava, vaan vain nopeasti mieleen tulleet jutut, joten jos bloggini lukijoista  jollekulle tulee mieleen vastaavia sanontoja, ne kannattaa lisätä kommentteina.

Vesien säännöstely. Kuvittelisi, että tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi järven pinta pyritään pitämään vakiokorkeudella, mutta asia onkin juuri päinvastoin. Kun järveä ei säännöstellä, sen vedenkorkeus vaihtelee yleensä muutamankymmentä senttiä vuoden kuluessa. Säännöstellyn järven veden pinnan korkeus taas voi vaihdella useita metrejä. Säännöstelyn tarkoitus onkin taata mahdollisuuksien mukaan vakiovesimäärä aikayksikössä säännöstellyn vesistön alapuoliselle voimalaitokselle. Jos on kuivaa, annetaan vesistön vedenpinnan laskea. Sateella taas järven pinta saa nousta, mutta ei liikaa. Säännöstellyn järven vedenkorkeudella on yläraja, minkä jälkeen siirrytään tulvajuoksutukseen. Säännöstelyn tarkoituksena on siis maksimoida vesivoimaloiden sähköntuotanto. Ympäristön kannalta ”säännöstely” on pääosin haitallista. Se tekee ennen kaikkea rantavesiin kutevien kalojen lisääntymisestä arpapeliä: kutupaikka voi kutuaikana olla kuivillaan tai vedenpinta voi laskea silloin, kun mäti on laskettu ja hedelmöitetty, jolloin alkiot kuolecat. Rantamaisemat vaihtelevat hurjasti; vedenpinnan ollessa alhaalla rantamökiltä voi olla sata metriä rumaa vesijättömaata ennen kuin uimaan pääsee.

Tulvajuoksutus. Vaikka onkin hyvä, ettei järvien pinta saa liikaa nousta, jotteivat ranta-asumukset jää veden alle, tässäkin vesivoimayhtiöt ovat suurin hyötyjä. Nimittäin jos vesivoimala joutuu laskemaan vettä ohitse voimaa tuottavan turbiinin, se saa ohimenneestä vedestä maksun. Minusta tuntuu aika kummalliselta, että sähkön käyttäjä joutuu maksamaan siitä, että sataa paljon.

Järvien kunnostus. Geologisesti matalat järvet rehevöityvät, muuttuvat aluksi soiksi ja lopuksi kuivuvat kokonaan. Näin ollen matalan järven rehevöityminen ja umpeen kasvaminen on vesistön luontaista kiertokulkua. Ihmisen kannalta järven virkistyskäyttömahdollisuudet, erityisesti uiminen, hankaloituvat vesien rehevöityessä. Tämän takia järviä on ruvettu kemiallisesti kunnostamaan. Kunnostaminen tässä tarkoittaa sitä, että vedestä tehdään kemikaalien avulla kirkkaampaa. Haitalliset eliöt tapetaan. Yleisesti käytössä on alumiinikloridin lisääminen järviveteen. Alumiinikloridi on vesiliukoista, mutta kun alumiini-ioni kohtaa rehevöitymistä aiheuttavan fosfaatin, syntyy liukenematon alumiinifosfaatti.  Huomattava on, että silloin 1980-luvulla, kun happosateet olivat suuri ongelma Pohjoismaissa, maaperästä vapautunutta alumiinikloridia pidettiin pahimpana vesistöihin joutuvana happaman laskeutuman aiheuttamana myrkkynä. Tässä onkin syytä muistaa, että kirkas vesi ei tarkoita puhdasta vettä, vaan vettä, missä ei kasva mitään. Uimahallien vesi ja juomavesi pidetään kirkkaana tappamalla niistä kaikki eliöt. Esimerkiksi kalat kuolevat muutamassa tunnissa, jos ne joutuvat juomaveteen.

Metsänhoito. Päämääränä ei ole suinkaan hoitaa metsää vaan tehdä puun korjaamisesta mahdollisimman helppoa ja tehokasta, jotta metsänomistajan lompakko tulee hoidetuksi. Luonnonmetsäthän ovat kasvaneet ja muodostaneet tasapainossa olevia ekosysteemejä vuosituhansien ajan – ilman metsänhoitoa. Niissä puun kasvu ei kuitenkaan ole yhtä nopeaa kuin hoidetuissa puupelloissa ja niistä on puun korjaaminen nykyisillä monitoimikoneilla mahdotonta. Niissä on kuitenkin tasapainossa oleva ekosysteemi, jossa menestyvät useat sellaiset eliöt, jotka hoidetuista metsistä puuttuvat.

Riistanhoito. Sana tarkoittaa sitä, että maksimoidaan metsästäjän saama saalis. Niinpä kaikki petoeläimet ovat pahasta. Pitkään tapettiin ilveksiä riistanhoidon nimissä. Ne kun syövät samoja jäniksiä kuin metsästäjä saalistaa: kummanhan elämälle ne ovat vain tärkeämpiä.

Kasvinsuojelu. Kasvinsuojelu ei suinkaan tarkoita kasvien suojelua vaan sitä, että viljelykasvien kasvu maksimoidaan myrkyttämällä muut kasvit ja usein kasvinsuojeluun käsitteenä liitetään myös hyönteisten myrkytys. Hyönteismyrkyt tuhoavat niin hyödylliset kuin haitalliset hyönteiset ja pitkällä tähtäyksellä hyönteismyrkyt voivat vähentää ruuantuotantoa, koska ¾ ruokakasveista tarvitsee hyönteispölytystä.

Niin, tässä alkua sanoille, jotka ympäristön kannalta tarkoittavat suunnilleen päinvastaista kuin mitä sana antaa ymmärtää. Olen todella kiitollinen, jos keksitte lisää sanoja tai sanontoja.

EU-vaalit - ympäristöpolitiikan kannalta paljon tärkeämmät kuin eduskuntavaalit

Sunnuntai 5.5.2019 klo 13.46 - Mikko Nikinmaa

Osallistuminen Euroopan parlamentin vaaleihin on ollut Suomessa (ja muuallakin) hävettävän alhaista. Kun tällä hetkellä suuri osa kaikista päätöksistä pyritään koordinoimaan Euroopan laajuisesti on ihmeellistä, että tehtäviin päätöksiin ei pyritä vaikuttamaan Euroopan parlamentin edustajien kautta. Sen sijaan on tullut tavaksi syyttää Euroopan Yhteisöä käytännöllisesti katsoen kaikista ongelmista ilman että on edes yritetty vaikuttaa perlamenttiin valittaviin henkilöihin äänestämällä EU-vaaleissa. 

Oikeastaan missään asiassa jättäytyminen eurooppalaisen päätöksenteon ulkopuolelle ei ole yhtä järjetöntä kuin ympäristöasioissa mukaanlukien ilmastomuutos. On totta, että Suomi yksin edustaa niin pientä osaa maapallosta, että sillä  mitä täällä tehdään ei juurikaan ole merkitystä maailmanlaajuisesti. On myös selvää, että mitkään ympäristössä tapahtuvat muutokset eivät noudata kansallisvaltioiden rajoja, minkä takia kansalliset päätökset eivät voi juurikaan vaikuttaa siihen, miten ympäristö voi.

Näiden syiden vuoksi Suomen ei pidä eristäytyä, vaan olla mahdollisimman aktiivinen laajemmassa yhteisössä. Kun kokonauisuudessaan Euroopan yhteisö edustaa riittävän suurta blokkia voidakseen vaikuttaa ympäristöpolitiikkaan maailmanlaajuisesti, EU vaalien tulisi olla ensiarvoisen tärkeä kaikille, jotka piittaavat elinympäristöstään yhtään.

Meitä ei paljon ilahduta se, että täällä lämpötilan nousu on suurelta osin kustannuksia vähentävä ilmiö, jos ilmastomuutos aiheuttaa jopa miljardin ihmisen kansainvaelluksen Suomen kaltaisille hyvin asumiskelpoisille alueille. Maahanmuuttoaalto 2015 muutaminekymmenine tuhansine tulijoineen olisi silloin pientä verrattuna miljooniin. Tämän vuoksi emme voi eristäytyä, vaan meidän tulee yrittää vaikuttaa siinä laajemmassa yhteisössä, johon kuulumme. ÄÄNESTÄKÄÄ EU VAALEISSA.

Sukupuuttoaalto?

Sunnuntai 17.3.2019 klo 13.00 - Mikko Nikinmaa

Taas on tullut se aika, kun Suomen sieni-, kasvi- ja eläinlajiston tilan arvio on esitetty Punaisessa Kirjassa, jonka voi ladata verkkosivulta https://www.ymparisto.fi/punainenlista. Suomen eliöstön arviointi on yksi maailman parhaista, osittain siksi, että täällä on erittäin laaja luonnonharrastajien joukko ja osittain siksi, että Suomen lajien määrä on sangen pieni, jonka ansiosta melkein kaikki lajit tunnetaan. Tähän verrattuna tilanne on toinen erityisesti trooppisilla alueilla. Vieläkin maailman arvioitu lajimäärä (mukana eivät ole bakteerit ja virukset) vaihtelee muutamasta miljoonasta kolmeenkymmeneen miljoonaan. Vaikka tuntemattomat lajit enimmäkseen ovatkin pieniä, esimerkiksi hyönteisiä, lähes joka vuosi löydetään uusi nisäkäs-, lintu-, matelija- tai kalalaji. Mutta johtuen siitä, että lajien määrä tunnetaan huonosti, useat niistä ehtivät kuolla sukupuuttoon ennen kuin ne edes ehditään tunnistaa.

Tällä hetkellä arvioidaan, että lajien häviö olisi jopa tuhatkertainen aikayksikössä - suurimmalta osalta ihmisen aiheuttamana - verratuna sukupuuttojen taustaesiintymiseen. Tämänhetkistä sukupuuttoaaltoa pidetään ainakin yhtä radikaalina kuin sitä, jolloin hirmuliskot hävisivät. Lajien määrän vähenemisellä ei kuitenkaan sellaisenaan ole merkitystä, vaan sillä, miten hävinneet lajit vaikuttavat ekosysteemin toimintaan. Hyvinkin voi käydä niin, että sata lajia häviää ilman mitään vaikutuksia, mutta sitten yhden katoaminen aiheuttaa täydellisen romahduksen. Tämän takia tulisikin tietää, mitä eliöt ekosysteemissä tekevät - mikä niiden merkitys on.

Punaisen Kirjan tietojen perusteella pyöreästi kymmenen prosenttia Suomen eläin- ja kasvilajeista on uhanalaisia. Erityisen paljon niitä on sammalissa, perhosissa, matelijoissa, sammakkoeläimissä ja linnuissa. Suurimpana syynä lajimuutoksiin on metsien käsittely niin Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin. Käytännössä monipuoliset metsät, joissa on eri ikäisiä puita mukaan lukien lahopuut on eliöiden kannalta paljon parempia kuin hoidetut metsät, "puupellot", joista "biotalouden" nimissä kaikki hakkuujätteet ja kannot on korjattu talteen. Toisena syynä lajihukkaan tuntuu olevan ketojen ja käsittelemättömien soiden väheneminen sekä avoimien maiden umpeutuminen. Yhtenä negatiivisista muutoksista on peltojen monimuotoisten pientareiden väheneminen. Erityisesti vesieliöiden katoamiseen vaikuttavat vesistöihin joutuvat kemikaalit ja vesistöjen rehevöityminen. Ympäristömyrkyt aiheuttavat myös hyönteisten katoa. Tässä suhteessa erityisen huvittavaa on se, että hyönteismyrkkyjen käyttö maanviljelyssä saattaa aiheuttaa kasveja pölyttävien hyönteisten vähenemistä, mutta öljykasveja viljelevien maanviljelijöiden etujärjestö vastustaa jyrkästi EU:n esittämiä rajoituksia tiettyjen hyönteismyrkkyjen käyttöön, vaikka öljykasvisato riippuu tehokkaasta hyönteispölytyksestä. Toisaalta äskettäin paljon julkisuutta saanut kauhukuva hyönteisten häviämisestä kokonaan perustuu mielestäni siihen, että analyysiin otettuun aineistoon ei ollut otettu sellaisia tutkimuksia, jotka olivat havainneet hyönteiskantojen kasvua.

Punaisen Kirjan analyyseissä ilmastomuutoksen vaikutukset lajien uhanalaistumiseen ovat vielä sangen vähäiset. Osittain tämä johtuu siitä, että pienten lämpötilamuutoksien vaikutukset eliöihin säilyvät pitkään vähäisinä, mutta rupeavat näkymään, kun lähestytään eliöiden luontaista sietorajaa.

Epäilen kyllä, että niin kemikalisoitumisen, lämpötilan kuin muidenkin abioottisten ympäristömuutoksien vaikutukset aliarvioidaan, koska niiden vaikutukset eliöiden toimintaan ja sitä kautta kelpoisuuteen tunnetan sangen huonosti. Tämä johtuu siitä, että toimintojen tutkimus ei perinteisesti ole kuulunut ympäristöbiologian ydinalaan.

Ihmisen aiheuttama sukupuuttoaalto

Keskiviikko 12.7.2017 klo 9.47 - Mikko Nikinmaa

Uutisiin on noussut se, että ihmisen aiheuttaman merkittävän sukupuuttoaallon arvellaan alkaneen. Tähän ovat syynä ilmastonmuutos, ylikalastus, tehomaatalous, metsästys, metsätalous ja sademetsien hakkuut. Sukupuuttoja on käsitelty kattavasti näillä sivuilla olevassa Ympäristökirjassa.