Sukupolvien Kuilu

Lauantai 9.2.2019 klo 16:53 - Mikko Nikinmaa

Kun kuuntelee tarkalla korvalla sekä poliitikkojen että äänestäjien ja myös äänestysoikeudettomien nuorten puheita ja huolia siitä, mitkä asiat tulisi päätöksenteossa ottaa huomioon, ei voi välttyä toteamasta, että sukupolvien välinen kuilu on harvinaisen suuri. Siina missä me vanhempi sukupolvi vaadimme vain taloudellisen kasvun jatkumista ja kansallisen aseman vahvistamista, nuorempi sukupolvi kaipaa ympäristön merkityksen korostamista, jotta maapallo olisi hyvä elinpaikka vielä viidenkymmenen vuoden päästä. Usein me vanhemman sukupolven ihmiset haluamme takaisin nuoruuden aikoihin - silloinhan kaikki oli parhaiten. IMG_20170728_0045.jpg

Tavallaan näin onkin. Mitään tämän hetken ympäristöongelmia ei olisi, jos edelleenkin olisi 1960-luku. Silloin maapallon väkiluku oli vain kolmisen miljardia - verattuna nykyiseen lähes kahdeksaan. Silloin muovien käyttö oli vasta alkanut. Muistan vieläkin, kuinka saunassa oli peltiämpärit ja leikkikalut olivat puisia tai peltisiä. Ympäristön kemikalisoituminen oli vasta alkanut ja vesistöjen rehevöityminenkin oli aivan alussa. Silloinen rahallinen elintaso oli nykyiseen verrattuna vaatimaton, mutta hyvin tulimme toimeen ilman vuosittaisia Thaimaanlentoja tai kaukomailta tuotuja karamboloita. Oikeastaan ainut merkittävä puute, joka saisi jäädä 1960-luvulle, oli täydellinen vedenpuhdistuksen puute.

Eli kun me vanhempi sukupolvi usein toivomme paluuta vanhaan, niin itse asiassa toiveemme on suunnilleen sma kuin nuorempi sukupolvi toivoo. Meidän tulisi vain luopua päättömästä kasvuajattelusta ja sijoittaa kaikki se varallisuus, joka ylittää 1960-luvun tason, siihen, että maailmanlaajuisesti - eikä vain suomalaisittain - ilmastomuutosta torjutaan. Tuollainen toiminta olisi myös parasta maahanmuuttopolitiikkaa. Emme ehkä voi säilyttää äärimmäistä rikkauttamme, mutta tulisimme ihan hyvin toimeen. Ja tuskin haluamme jättää lapsillemme seuraavan perinnön: "Vanhempamme olivat niin ahneita, että he mieluummin tuhosivat maapallon, jotta voivat pitää rikkautensa, kuin tinkivät mukavuudestaan, jotta maapallo olisi myös jälkipolville asuttava"

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastomuutos, väestönkasvu, ympäristön saastuminen

Riittääkö vesi?

Sunnuntai 3.2.2019 klo 17:42 - Mikko Nikinmaa

 Maailman makean veden varannot ovat vain prosentin verran kaikista vesivaroista. Lisäksi sadanta ja uusiutuvat vesivarat jakautuvat ihmisten asuinpaikkoihin suhteen äärimmäisen epätasaisesti. Paljon ihmisiä elää alueilla, joiden vuodessa saama vesimäärä on selvästi pienempi kuin heidän kuluttamansa. Tämän tuloksena joet ja järvet kuivuvat ja pohjavesivarat hupenevat. Lisäksi maaperä muuttuu aikaisempaa suolaisemmaksi ja viljavuus heikkenee.DSC00226.JPG

Vesipulan onkin ajateltu muodostuvan yhdeksi suurimmista tulevaisuuden uhkista ihmiskunnalle. Ilmastomuutos aiheuttaa tässäkin merkittäviä lisäongelmia. Ei välttämättä siten, että maapallon kokonaissadanta vähenisi, vaan seuraavasti. Viimeisen kymmenentuhannen vuoden aikana säätilat ja sateet ovat olleet hyvin säännöllisiä ja helposti ennustettavia. Monsuuni- ja muut sateet ovat aina tulleet ajallaan, minkä ansiosta kylvöt ja sadonkorjuut on voinut ajoittaa useimmiten optimaalisesti ja ihmisten saama sato on koko ajan kasvanut. Ilmastomuutoksen vaikutuksesta säätilan ennustettavuus heikkenee. Sateet ovat usein muuttuneet rankkasateiksi, jotka eivät jää maaperään vaan valuvat nopeasti mereen. Myrskyt ja kuivat kaudet näyttävät lisääntyneen ja niiden esiintyminen on tullut hankalammaksi ennustaa - hirveitä helleaaltoja esiintyy eri puolilla maapalloa. Myrskyihin ja tulviin kuolleiden ihmisten määrä on kasvanut jopa tuhansiin vuodessa. Jopa tämän talven lumenpaljous ja USA:n keskilännen paukkupakkaset ovat vain tätä samaa säätilan ennustamattomuutta.

Veden riittävyys on merkittävä ongelma ja voi aiheuttaa ilmastopakolaisuutta. Keinokastelu maataloustuotannon lisäämiseksi on uusiutumattoman luonnonvatan käyttämistä, kun Israelin, Kalifornian tai Aral järven ympäristön keinokastelu on aiheuttanut pohjaveden laskua Kaliforniassa, Kuolleen Meren ja Jordan joen kutistumisen ja Aral-järven lähes täydellisen katoamisen. Keinokastelu voi olla osasyynä Kalifornian metsäpaloihin - kun keinokastelun ulkopuolella maapohja on koko ajan kuivunut, se on otollista maata tulen leimahdukseen.

Kun veden riittävyydestä on tullut ympäristöuhka, meitäkin on syyllistetty liiasta veden käytöstä. On kauhisteltu sitä, kuinka suomalainen käyttää jopa satakertaisesti sen vesimäärän päivässä, minkä sudanilainen. Veden osalta täytyy kuitenkin muistaa, että suomalainen ei käytä vettä enemmän kuin sitä on kestävästi käytettävissä. Me olemme vain niin onnellisessa asemassa, että täällä uusiutuva veden määrä on niin suuri, että sitä riittää tuhlattavaksi. Kun suurimittainen veden kuljetus ei ole kannattavaa, ei saavuteta mitään muuta kuin pahaa mieltä sillä, että Suomessa veden käytöstä ihmisiä syyllistetään. Meidän vain tulee muuttaa veden käyttöämme sen mukaan, kuinka kuivassa ympäristössä vierailemme.  

1 kommentti . Avainsanat: ilmastomuutos, makea vesi, aavikoituminen

Tukia menneisyyteen vai tulevaisuuteen?

Lauantai 26.1.2019 klo 15:56 - Mikko Nikinmaa

Niin teollisuustyönantajat kuin palkansaajajärjestöt ovat voimakkaasti liputtaneet sen puolesta, että ilmastomuutosta hillitsevät toimet eivät saa vaikuttaa teollisuuden kilpailukykyyn.  Tämän takia kaikki perinteiset teollisuustuet pitäisi säilyttää. Kuitenkin nämä tuet ovat kaikki entisten aikojen perua ja niihin kuuluvat pahimpana esimerkkinä puoli miljardia verohelpotuksina fossiilisten polttoaineiden käyttöön. Jos koko tuen perusteita ei muuteta, teollisuus ei modernisoidu, vaan säilyy antiikkisena niin kauan kuin mahdollista. Kyllä ilmastomuutoksesta välittävien tulisi huolestua siitä, että suomalaisen teollisuustuotannon hiilijalanjälki yksikköä kohti on kaksinkertainen verrattuna ruotsalaiseen. 

Kun samaan aikaan kuin perinteisiin teollisuustukiin ei ole juuri lainkaan puututtu, on Suomen julkinen tutkimus- ja tuotekehitysrahoitus vähentynyt merkittävästi verrattuna lähes kaikkiin EU-maihin. Tämä tarkoittaa melko yksiselitteisesti sitä, että vanhoja perinteitä tuetaan uusien mahdollisuuksien sijasta. Kun ilmastomuutos etenee, tämä lähtökohta on erityisen huono, koska se tarkoittaa sitä, että jäämme vanhojen tapojen vangiksi silloin kun jotkut muut käyttävät joustavammin hyväkseen mahdollisuudet, joita taloudellinen toiminta ilmastomuutoksen torjumisessa vaatii. Ne, jotka käyttävät mahdollisuudet hyväkseen, voivat myydä tuotteet menneisyyteen jähmettyneille talouksille kuten Suomi.

Tai olisihan meillä vaihtoehto -voisimme hyväksyä sen, että perinteiset tavat eivät kuulu tulevaisuuteen ja että tulevaisuuden ratkaisujen mahdollistaminen edellyttää sitä, että tuet ohjataan tuotekehitykseen. Vanhakantiaset ammattiliitot ja teollisuustyönantajaliitot eivät tietenkään tätä vaihtoehtoa hyväsy, mutta ne ovatkin niin menneeltä vuosituhannelta...

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastomuutos, fossiliset polttoaineet, tukipolitiikka

Tulevaisuusmanifesti

Torstai 6.12.2018 klo 11:02 - Mikko Nikinmaa

Vuonna 1972 ilmestyi kirja Kasvun Rajat (Limits to Growth). Siinä arvioitiin, että maapallon kantokyky ylitetään parissakymmenessä vuodessa, jos taloudelliseen kasvuun perustuva ideologia jatkuu. Kun kirja ilmestyi, sen varoitukset kaikuivat kuuroille korville. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Kasvun Rajat-kirjan kirjoittajat arvioivat maapallon tilanteen uudestaan teoksessa Beyond the Limits (Rajat on Rikottu) ja päätyivät siihen, että maapallon kantokyky oli jo kokonaisuudessaan ylitetty. Tästä vielä kymmenen vuoden päästä heidän tekemänsä arvion mukaan kasvuun perustuva ideologia ei mitenkään voi jatkua. Huolestuneiden tutkijoiden joukko (suunnilleen 20000 allekirjoittajaa) julkaisi syksyllä 2017 toisen varoituksen siitä, että toiminta maapallolla ei voi jatkua ennallaan. Nyt on jo 45 vuotta varoitettu siitä, että jos muutosta kasvuideologiaan ei tehdä, meitä uhkaa katastrofi.

Vaikka ympäristön saastumisesta, luonnon monimuotoisuuden katoamisesta, muoviroskien leviämisestä ja ennen kaikkea ilmastonmuutoksesta on uutisoitu taajaan, ihmiskunta toimii kuin Titanic-laivan matkustajat ja miehistö: mitään ei voi käydä, joten jatketaan niin kuin ennenkin. Vertaus Titaniciin on aika osuva, koska sielläkin oli tähystäjiä, jotka olivat huomanneet ja joita ei uskottu, että jos kurssia ei muuteta, laiva törmää jäävuoreen. Kun kurssia ei muutettu, vain pieni osa laivalla olijoista säilyi hengissä. Pelkään, että niin käy maapallon ihmisillekin, jos taloudellisen ajattelun kurssia ei muuteta. Sinänsähän se ei ole mitään ihmeellistä. Suurin osa ilmastonmuutoksenkin ongelmista johtuu siitä, että ihmismäärä on kasvanut liikaa. Aina, kun eläinpopulaatiosta tulee ylitiheä, se pienenee räjähdysmäisesti jonkin katastrofin seurauksena. Niin käy ihmisellekin, jos mitään ei tehdä.

Mutta meillä olisi vaihtoehtoja. Ja ensimmäinen teko, johon pitäisi ryhtyä, on luopua kasvuun perustuvasta ajattelusta. Kasvun rajat saavutettiin jo 25 vuotta sitten. Niinpä se, että Suomen väestö olisi vähenemässä lähivuosikymmeninä ei ole mikään huono uutinen. vaan jotakin, johon pitäisi pyrkiä kaikkialla maapallolla. Jos maapallon väestö vähenisi puoleen, tuskin mitään ilmastonmuutokseen, ruuantuotantoon, jätteiden kertymiseen tai luonnon monimuotoisuuteen liittyviä ongelmia olisi. Tässä onkin huima ristiriita: samaan aikaan kuin ollaan huolestuneita ilmastonmuutoksesta, lähdetään siitä, että kansantalouden ja väestön pitää kasvaa. Sen sanoivat maapallon tärkeimmät johtajat: päämäärämme on torjua ilmastonmuutos ja edistää kasvua. On valitettavasti vain niin, että vain toinen voi toteutua: kestävä kehitys on mahdollista vain, jos kasvuideologiasta luovutaan.

Nyt on puhuttu siitä, että Suomen seuraavat eduskuntavaalit olisivat ilmastovaalit. Samaan aikaan puolueet kuitenkin yhteen ääneen puhuvat kasvun tärkeydestä. Kestävän kehityksen saavuttamiseksi tämä ei ole mahdollista. Kaiken kaikkiaan on taaskin tullut ilmeiseksi, että ilmastoteot ovat tärkeitä, kunhan ne maksaa joku muu eivätkä ne vaikuta omaan elintasoon. Räikeimmillään tämä näkyy Norjan teoissa: maa sanoo olevansa esimerkkimaa ilmastomuutoksen vastaisessa taistelussa käyttäen huomattavan summan rahaa vuosittain ilmastotekoihin. Mutta käytännössä ilmastomuutoksen torjuntaan saatavat rahat tulevat öljyn myynnistä. Jos Norja olisi pyyteettömästi ilmastomuutoksen vastustaja, se lopettaisi yksipuolisesti öljyn myynnin. Tämä nostaisi öljyn hintaa ja vähentäisi öljystä riippuvan toiminnan kannattavuutta.

Norja voi tietysti sanoa, ettei se yksin voi tehdä tuollaista ratkaisua. Mutta jos se tosissaan olisi ilmastomuutoksen vastaisen taistelun edelläkävijä, se toimisi juuri noin. Vastaavalla tavalla Suomen toimet yksin eivät muuta maailmaa suuntaan tai toiseen, mutta ne voisivat toimia esimerkkinä ja suunnannäyttäjinä. Tärkeintä ilmastomuutoksen vastaisessa taistelussa on luopua kasvuideologiasta. Tässä tiedotusvälineillä olisi ratkaiseva osuus. Jos radio, tv ja lehdistö päivästä päivään toisivat esiin sitä, kuinka kansantalouden pieneneminen on ympäristöteko, vähitellen mielikuva kasvun tarpeellisuudesta rupeaisi häviämään.

Vaikka ilmastomuutos onkin nostettu yhdeksi  tulevien eduskuntavaalien tärkeäksi teemaksi, mikään poliittinen puolue ei ole esittänyt, että se, että pystymme turvaamaan lapsillemme hyvän tulevaisuuden, voisi vaatia merkittäviä muutoksia nykyisiin tapoihimme. Koska näin kuitenkin on, listaan muutamia toimia, joita tulisi toteuttaa kestävän kehityksen saavuttamiseksi. Ensimmäiseksi kasvuun perustuvasta kansantaloudesta on luovuttava. Tällöin niin kulutuksen kuin palkkojen ja muiden korvausten on pienennyttävä. Kulutuksen pieneneminen voidaan saada aikaan siten, että tuotteiden tarpeellisuus mietitään ja sen mukaan kaikille tuotteille määritellään tulevaisuusvero. Tästä tulevat varat siirrettäisiin tulevaisuusrahastoon. Rahastoa käytettäisiin toimiin, jotka edistävät ilmastomuutoksen hillitsemistä sekä koulutusta ja tutkimusta, mitkä ovat välttämättömiä tulevaisuuden hallitsemiselle. Kun yritysten maksamat palkat laskevat, niille maksettavat tuet voidaan poistaa ja vastaavat rahasummat siirtää myös tulevaisuusrahastoon. Vastaavalla tavalla erilaiset maksut voivat alentua, kun työvoimakustannukset pienenevät. Hintojen tarkistus tulevaisuudessa tarkoittaisikin hintojen laskua eikä niin kuin nykyisin hintojen nousua. Kun ennen muuta vientiyritysten voitot kasvaisivat kustannusten pienenemisen ansiosta, saatava voittojen kasvu sijoitettaisiin myös tulevaisuusrahastoon eikä sitä jaettaisi omistajille. Tietysti palkkojen pieneneminen vähentäisi mahdollisuuksiamme esimerkiksi Thaimaan lomiin, mutta lentämisen väheneminen olisi ilman muuta vain hyödyksi ilmastolle. Ja jos elintasomme laskisi 1960-luvun tasolle, minkä ansiosta aiheuttamamme ilmastokuorma pienenisi riittävästi kestävän kehityksen saavuttamiseksi, ainakin vanhemmat ihmiset muistavat, että elämä sujui onnellisissa merkeissä silloinkin. Emmekö voisi tehdä tämän oman ahneutemme unohtaen jälkipolvien hyväksi. Lopuksi täytyy miettiä kehitysapua. Koska ilmastomuutoksen ja maapallon riittämättömyyden suurin aiheuttaja on väestönkasvu, kehitysavun ensisijaisen päämäärän tulisi olla löytää keinot, joilla maapallon väestö rupeaisi pienenemään niin, että sitä haluttaisiin avun saaja-alueilla. Ensimmäinen keino tähän on se, että kehitysavun pyrkimyksenä on nostaa naisten koulutustasoa ja parantaa heidän asemaansa. Patriarkaalinen yhteiskunta on tullut samalla tavalla tiensä päähän kuin kasvuun perustuva talous. Seuraavaksi voisi ajatella sellaista ratkaisua, että kehitysapu jaettaisiin suoraan kohdemaiden perheille siten, että lisääntymisiässä olevien vanhempien perheiden tuki pienenisi lapsimäärän kasvaessa. Kun tämä olisi edeltä käsin tiedossa, se pienentäisi väestönkasvua tehokkaasti.

Mutta, ennen kaikkea tulevaisuuden toimissa täytyy unohtaa kansallisvaltioiden rajat. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että meillä ei olisi identiteettiämme. Olemme suomalaisia maailmankansalaisia.      

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastomuutos, väestönkasvu, taloudellinen kasvu

Rautatieliikenne, kilpailutus, yksityistämien ja ympäristö

Perjantai 18.8.2017 klo 9:44 - Mikko Nikinmaa

Kilpailutus on kiistämättä vanhakantaisen tuhlailukulttuurin jäänne, joka nykyisellään johtaa lisääntyvään ympäristön kuormittamiseen. Kun suurimmassa osassa tapauksia kilpailun voittamiseksi tärkein kriteeri on hinta, niin ympäristöä huomioonottavat ratkaisut, jotka useimmiten hetkellisesti lisäävät kustannuksia, jätetään tekemättä. Tästä tulee heti mieleen esimerkkeinä rakentaminen ja raideliikenne.

Juna on ilman muuta ympäristön kannalta paras maakuljetusmuoto. Suomessa oli hyvin kattava rataverkosto, jota on valitettavasti  paljon purettu viime vuosina. Johtuen siitä, että Suomi on pitkien matkojen harvaan asuttu maa, suurin osa raideliikenteestä ei voi olla rahallisesti kannattavaa. Kun nyt rautateiden henkilöliikenteen yksityistämistä ajetaan, niin tosiasiaksi tulee, että yksityisten toimijoiden kannattaisi ottaa vain pääkaupunkiseudun lähiliikenne ja kannattava kaukoliikenne hoidettavakseen. Esitetty malli, jossa kannattavan liikenteen mukana joutuisi ottamaan kannattamatonta, ei ole oikein toimiva. Kun kuitenkin raideliikenteen ympäristökuormitus on vain murto-osa siitä, minkä jokaisen kulkijan siirtyminen maantieliikenteeseen aiheuttaa, on sekä henkilö- että tavaraliikenteen raidekuljetuksen maksimoiminen ympäristön kannalta tavoiteltava päämäärä. Tämän voi toteuttaa vain siten, että hyväksytään se, että yhteiskunnan tuottama palvelu ei kaikilte osiltaan ole kannattavaa lyhytaikaisesti rahallisesti laskettuna. Pitkäaikaisesti se voi kuitenkin sitä olla, jos otetaan vähentyvä ympäristökuormitus huomioon. Jos raideliikenne huomattavilta osin yksityistetään, mahdollisuudet ympäristön huonioonottamiseksi vähenevät.

Rakentaminen on paha murheenkryyni, jossa kilpailuttamisen huonot piirteet ovat tulleet vuosien kuluessa selvästi näkyviin. Kun kilpailutuksen tuloksena valitaan "edullisin" vaihtoehto, minkä seurauksena joudutaan tekemään mittavia korjauksia jo 15 vuoden kuluttua aiemman 40 vuoden sijasta, ei voi kuin ihmetellä, ollaanko todella säästetty. Kun ympäristön kannalta asia merkitsee materiaalien haaskausta ja jätteiden määrän lisääntymistä, asiaan pitäisi tehdä korjaus. Korjauksena voisi olla elinkaarimallin käyttöönotto rakentamisessa. Tällöin rakennusurakoitsija olisi vastuussa korjaus ja huoltotoimista tehdyn sopimuksen mukaisen ajan. Tämä parantaisi rakentamisen laatua ja vähentäisi epämukavia korjauksia sekä muodostuvan rakennusjätteen määrää vuosikymmenien kuluessa. Näin sekä ympäristö että rakennusten käyttäjät voittaisivat.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastomuutos, rakentaminen