Ei Ilmastopaniikki vaan Ilmastoturhautuminen

Sunnuntai 7.4.2019 klo 15:04 - Mikko Nikinmaa

Kun useat ilmastoskeptikot ovat vain kauhistelleet sitä, kuinka IPCC:n viimesyksyinen raportti aiheuttaa ilmastopaniikin, johon ei ole mitään syytä, herää ainakin minulla kysymys siitä, ovatko nämä ihmiset lainkaan lukeneet raporttia. Siinähän tuodaan selkeästi esiin ongelmat, jotka ovat jo nyt näkyvissä, mutta pahenevat, jos mitään ei tehdä. Toisaalta raportissa tuodaan esiin, että mahdollisuudet vaikuttaa ovat olemassa, jos näin halutaan. Tämä kuitenkin vaatii sitä, että nykyisiä lähestymistapoja selkeästi muutetaan ja valitettavasti se, että me Suomessa käperrymme omaan erinomaisuuteemme ja huutelemme muille, kuinka asiat pitää tehdä, ja toisaalta toteamme, että kun Suomi on niin pieni kokonaisuus, meidän ei tarvitse ja kannata tehdä yhtään mitään, on täysin väärä lähtökohta. Pääasiallinen ongelma ja turhautumisen syy onkin se, että toimitaan kuin strutsit pää piiloon laittaen omaa pientä kansallisvaltiota ajatellen ja unohdetaan se, että meillä on vain yksi maapallo, jonka tuhoutuminen ei kunnioita kansallisvaltioiden rajoja. Turhautumista korostaa vielä se, että vaikka tällä hetkellä olisikin keinot estää pahimpien ongelmien syntyminen, näin ei haluta tehdä, koska se maksaisi ja voisi ”heikentää kansainvälistä kilpailukykyämme”. Käyn alla läpi tiivistetysti, miten itse luin IPCC:n 2018 raportin. Sehän on kaikkien vapaasti luettavissa ja löytyy verkkosivulta https://www.ipcc.ch/sr15/.

1. Lämpötila maapallolla on keskimäärin kohonnut asteen 1850-1900 keskimääräisestä tasosta. Muutos on tällä hetkellä kiihtyvä ja n. 0.2 astetta vuosikymmenessä. Auringon ja tulivuorien aktiivisuuksien muutoksien lasketaan pystyvän vaikuttamaan lämpötilamuutokseen vain 0.1-0.2 astetta. Lämpötilamuutokset ovat suurimmillaan Suomen leveyspiirillä talvisaikaan, jolloin maapallon keskilämpötilan noustessa 1.5 astetta, muutos täällä olisi jopa yli 4 astetta. Keski- ja Etelä-Euroopassa muutokset puolestaan olisivat suurimmillaan kesäaikana, jolloin keskilämpötila nousisi yli 2 astetta. Äärimmäiset sääilmiöt, kuten kuumuusjaksot, pitkälliset kuivuudet, rankkasateet ja myrskyt lisääntyvät merkittävästi. (Esimerkiksi 1980-2000 välillä äkillisten ympäristömuutoksien aiheuttamat taloudelliset vahingot maailmanlaajuisesti kymmenkertaistuivat). Mielenkiintoista on, että jokseenkin kaikki ilmastomallit arvioivat sademäärän Suomen leveyspiirillä kasvavan – sateet vain olisivat entistä rankempia ja aiheuttaisivat yleisesti tulvia.

2. Keinot rajoittaa lämpötilan nousu toivottuun 1.5 asteeseen ovat olemassa, mutta tähän mennessä tehdyt lupaukset eivät ole riittäviä, varsinkaan kun talouskasvun edistämisen nimissä niistä ollaan valmiita luopumaan. Tärkeinä muutoksina olisi mm. metsäpinta-alan merkittävä lisääminen nykyisestä ja hiilidioksidia lisäävän materiaalin käytöstä luopumisen energiantuotannossa (on huomattava, että tämä sisältää myös puun ja turpeen polton) niin kauan kuin savun hiilidioksidia ei saada poistetuksi. Myös niin lemmikki- kuin tuotantoeläinten määrän vähentäminen olisi merkityksellistä (samoin kuin väestönkasvun rajoittaminen).

IMG_20170725_0071.jpg3. Koska ilmastoon vaikuttavat tekijät eivät noudata kansallisvaltioiden rajoja, ilmaston tilan parantamiseen tähtäävät toimet tulisi tehdä siellä, missä niillä on suurin vaikutus. Tämä tarkoittaa sitä, että me emme voisi ajatella pelkästään Suomessa tehtäviä toimia, vaan myös sitä, miten sudanilainen maanviljelijä selviäisi. Aikaisemmin globalisaatio on tarkoittanut pääasiassa kauppapolitiikkaa, mutta tulevaisuudessa sen pitäisi tarkoittaa ihmisten välistä solidarisuutta, jotta maapallo säilyy asumiskelpoisena kaikkialla. Niinpä ilmastomuutoksen vastustaminen tarkoittaa myös kamppailua eriarvoisuutta ja rasismia vastaan. Näyttää siltä, että ilmastomuutoksesta eniten kärsivät ryhmät ovat jo valmiiksi köyhiä.

Niin IPCC:n raportti kuin aiempi Scientists’ Warning to Humanity molemmat sanovat, että ilmastomuutos on torjuttavissa. Sitä ei kuitenkaan voi tehdä niin, että perinteisiä kansallisvaltioiden rajoja pidetään pyhinä eikä myöskään ilman kustannuksia. Kustannukset ovat tulevilta sukupolvilta otetun lainan lyhennystä – tämän pitäisi olla kaikkien valtionvelasta huolestuneiden hyväksyttävissä: eihän tuo velka tulevilta sukupolvilta poikkea muista veloista millään tavoin. Tehokas ilmastomuutoksen vastustaminen edellyttää myös, että kehitysapu viisin-kymmenkertaistetaan. Vaikka tämä hetkellisesti lisääkin menojamme, voi hyvinkin käydä niin, että sillä saavutettavat säästöt pitkällä aikavälillä ovat hetkellisiä menoja suuremmat. Kun kerran ilmastomuutos on sekä näkyvissä että torjuttavissa, voikin sanoa että turhautuminen siihen, että mitään ei tehdä tai että teot eivät saa aiheuttaa kustannuksia, on perusteltua.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastomuutos, IPCC, ilmastoskeptikot, kehitysapu

Huoli Ilmastomuutoksesta - propagandaa ja paniikkiako?

Lauantai 30.3.2019 klo 17:36 - Mikko Nikinmaa

Jo vuonna 1972 ilmestyneessä kirjassa Kasvun Rajat tuotiin esiin pelko siitä, että mikäli mitään ei tehdä, ihmisen toimet voivat vaikuttaa ilmastoa lämmittävästi ja aiheuttaa haittoja niin ruuantuotannolle kuin ihmisten normaalille elämälle. Tuolloin varoitukselle vain hymähdettiin. Kolmeakymmentä vuotta myöhemmin tehdyssä kirjan päivityksessä todettiin jo, että selviä ilmastomuutoksia oli havaittu, jopa niin, että jotkut kansantaloustieteilijät olivat ruvenneet huolestumaan ilmastomuutoksesta. Kyseessä ei kirjan mukaan ollut todennäköisesti huoli ympäristöstä vaan se, että sääilmiöihin liittyvät taloudelliset vahingot olivat kymmenkertaistuneet kustannuksiltaan vuosien 1980 ja 2000 välillä. Vajaat kaksikymmentä vuotta myöhemmin suurin osa tiedotusvälineistä, poliitikoista ja ihmisistä jo hyväksyy, että ilmastomuutos on tosiasia. Varsinkin lapset ja nuoret ovat viime aikoina ruvenneet huolestumaan siitä, että tällä hetkellä valtaa käyttävät ihmiset eivät näe, että heidän tekonsa tai tekemättä jättämisensä vaikuttavat merkittävästi tulevien sukupolvien elämään.

Huolimatta siitä, että lähes kaikki mittaustulokset osoittavat luonnontieteilijöille, että ilmastomuutosta esiintyy, meidän keski-ikäisten ja vanhojen ihmisten joukossa on paljon ilmastoskeptikkoja. Edes se, että ihmisten asuttamilla alueilla lämpötila varjossa on noussut yli 50 asteen, että metsäpalot ja hurrikaanit ovat viime vuosina aiheuttaneet entistä enemmän tuhoa ja että kuumuuden takia puissa lepäävät lepakot ovat tipahdelleet Australiassa kuolleina maahan, ei ole saanut ilmastoskeptikkoja muuttamaan mieltään. Paremminkin päinvastoin.

Eduskuntavaaleihin perussuomalaiset lähtevät puhuen ilmastovouhotuksesta ja ovat sitä mieltä, että suomalaiset edustavat niin pientä osaa ihmiskunnasta, ettPohjanmeri.jpgei millään suomalaisten teoilla ole mitään merkitystä. Itse asiassa heidän mukaansa tehtaan savupiippu Suomessa on ilmastoteko. Jos Suomen väestön pienuus oikeuttaa tekemään mitä vain  niin sittenhän kaikki alueet pitäisi vain pilkkoa pieniin yksiköihin: tällöinhän mitään muutoksia missään ei tarvitsisi tehdä, kun alueen ihmismäärä on niin pieni, ettei millään muutoksella olisi globaaleja vaikutuksia. 

Ilmastomuutokseen liittyviä asioita on ruvettu myös sanomaan uskonnoksi. Ei mukamas saa enää olla muuta mieltä.Tämä kyllä vähättelee meitä tutkijoita. Jos havaitsemme kaikkien muutoksen olevan selitettävissä vain sillä, että ilmasto on muuttumassa, täytyisikö meidän olla erimielisiä. Sitä paitsi, ilmastomuutosta tukevista tutkimuksista ei ole löytynyt merkittäviä virheitä, kun taas ilmastoskeptikkojen julkaisuissa on selviä lapsuksia, jotka valitettavasti näyttävät tarkoitushakuisilta. Ilmastomuutos ei ole uskonto, vaan havantoihin perustuva ja se, että nuoret tuntevat huolta tekojen puutteesta on varsin luonnollinen reaktio, kun tekoja pystyttäisiin tekemään ja niiden puuttuminen ei ole muuta kuin jäämistä menneisyyteen. Usein ilmastoskeptikot ja artikkelit, joissa vähätellään ihmisen merkitystä ilmaston muuttumisessa tuovat esiin sinänsä oikeita näkökulmia lämpötilaan vaikuttavista luontaisista tekijöistä. Nämä tuodaan esiin ikään kuin ne eivät olisi ilmastotutkijoiden töissä huomioon otettuja asioita. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole: käytännöllisesti katsoen kaikki näkökulmat sisältyvät tehtyihin tutkimuksiin. Sitä paitsi, jos on edes mahdollista, että ihmisen toimet aiheuttavat lämpötilan kohoamista, eikö pitäisi tehdä kaikki mitä voidaan, jotta tämä mahdollisuus poistuisi. Paljon huomiota saaneessa kirjassaan Matti Virtanen sanoo, että huomion kiinnitttyminen ilmastomuutokseen vie huomion muilta tärkeiltä asioilta kuten väestönkasvu ja ympäristön saastuminen. Tavallaan näin on, mutta näkökulma tuo esiin sen, ettei asioiden riippuvuus toisistaan ole oikein selvillä. Ilmastomuutoshan on oire siitä, että käytämme maapalloa enemmän kuin olisi kestävästi mahdollista. Suurin yksittäinen syy ilmastomuutokseen on ihmismäärän kasvu. Nykyisilläkään ympäristön kayttötottumuksilla ei ilmastomuutosta olisi, jos meitä olisi vain neljännes nykyisestä kuten 1950-luvulla. Mutta kun meitä on niin paljon, asioita ei voi jatkaa entiseen malliin. Maapallon käyttöä pitää muuttaa niin, että kestävä kehitys on mahdollista. Suurelta osin keinot tähän on olemassa, mutta keinot vaativat yleisen ajattelutavan muutosta. Ilmastoahdistus ei olekaan ahdistusta siitä, etteikö ilmastomuutosta voisi torjua - meillä on keinot siihen - vaan siitä, että on niin paljon ihmisiä, jotka mieluummin ajavat ensimmäisessä luokassa tuhoon kuin luopuvat mistään lapsiensa hyväksi.

Ilmastomuutoksen torjumisessa yksi tärkeimmistä asioista on maapallon ihmismäärän kasvun pysäyttäminen. Tämä edellyttää voimakasta panostusta eriarvoisuuden pienentämiseen, nimenomaan niin että naisten asemaa eri osissa maapalloa parannetaan. Ilmastomuutoksen ja maahanmuuton torjumisessa merkittävää onkin, että kehitysapua voimakkaasti lisätään. Tämä pystyy vähentämään niin väestön kasvua kuin sitä kautta metsien hiilinielujen vähenemistä ruuan tuotantoon. Lisäksi ihmisten siirtyminen pakolaisiksi vähenisi, kun elinolot lähtöalueilla paranisivat. Tämä taas tuottaisi huimia säästöjä järjestyksen valvontaan niin että lopputulos voisi olla kokonaismenojen pieneneminen. Näin ollen ilmastomuutos, väestönkasvu ja eriarvoisuus eivät suinkaan ole toisistaan riippumattomia.

Ilmastomuutos ja ympäristön saastuminen puolestaan ovat suoraan toisiinsa kytkeytyneet. Vesien pienlevät muuttavat suunnilleen puolet kaikesta hiilidioksidista, joka kulutetaan maapallolla, hapeksi. Vesien saastuminen on pienentänyt tätä hiilidioksidinielua parikymmentä prosenttia. Näin ollen vesien saastuminen, mikä suurimmaksi osaksi johtuu täysin samasta ahneudesta kuin useimmat muutkin rahallisen voiton tavoittelut, on ihan suoraan yhteydessä ilmastomuutoksen torjuntaan.

On vaikeata ymmärtää, miten ilmastomuutoksen tutkimukseen liittyisi mitään taloudellisia hyötyjä. Käytännössähän kaikki teot, jotka muutoksen torjumiseksi on tehtävä, maksavat verrattuna siihen, että mitään ei tehdä vaan ajetaan ensimmäisessä luokassa tuhoon tulevista sukupolvista piittaamatta. Sen sijaan ilmastoskeptikkojen toimintaan liittyy selviä lyhytnäköisiä taloudellisia hyötyjä. On ilman muuta selvää, että menneiden aikojen muistoihin perustuva taloudellisen voiton tavoittelu niin, että ympäristöön ja resurssien käyttöön kiinnitetään mahdollisimman vähän huomiota, ei ole kestävä lähestymistapa. Ilmastomuutos on yksi oire tästä.

Niin, pyrkimys tehdä tekoja, jotka pienentävät ilmastomuutosta, on haitallista ja perusteetonta propagandaa vain, jos lähtökohtana on se, että on perusteetonta propagandaa, jos yrittää jättää tuleville sukupolville asuinkelpoisen maapallon eikä kulje ensimmäisessä luokassa kohti mapallon tuhoa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastomuutos, ilmastoskeptikot, vaaliohjelmat, maahanmuutto

Sukupuuttoaalto?

Sunnuntai 17.3.2019 klo 13:00 - Mikko Nikinmaa

Taas on tullut se aika, kun Suomen sieni-, kasvi- ja eläinlajiston tilan arvio on esitetty Punaisessa Kirjassa, jonka voi ladata verkkosivulta https://www.ymparisto.fi/punainenlista. Suomen eliöstön arviointi on yksi maailman parhaista, osittain siksi, että täällä on erittäin laaja luonnonharrastajien joukko ja osittain siksi, että Suomen lajien määrä on sangen pieni, jonka ansiosta melkein kaikki lajit tunnetaan. Tähän verrattuna tilanne on toinen erityisesti trooppisilla alueilla. Vieläkin maailman arvioitu lajimäärä (mukana eivät ole bakteerit ja virukset) vaihtelee muutamasta miljoonasta kolmeenkymmeneen miljoonaan. Vaikka tuntemattomat lajit enimmäkseen ovatkin pieniä, esimerkiksi hyönteisiä, lähes joka vuosi löydetään uusi nisäkäs-, lintu-, matelija- tai kalalaji. Mutta johtuen siitä, että lajien määrä tunnetaan huonosti, useat niistä ehtivät kuolla sukupuuttoon ennen kuin ne edes ehditään tunnistaa.

Tällä hetkellä arvioidaan, että lajien häviö olisi jopa tuhatkertainen aikayksikössä - suurimmalta osalta ihmisen aiheuttamana - verratuna sukupuuttojen taustaesiintymiseen. Tämänhetkistä sukupuuttoaaltoa pidetään ainakin yhtä radikaalina kuin sitä, jolloin hirmuliskot hävisivät. Lajien määrän vähenemisellä ei kuitenkaan sellaisenaan ole merkitystä, vaan sillä, miten hävinneet lajit vaikuttavat ekosysteemin toimintaan. Hyvinkin voi käydä niin, että sata lajia häviää ilman mitään vaikutuksia, mutta sitten yhden katoaminen aiheuttaa täydellisen romahduksen. Tämän takia tulisikin tietää, mitä eliöt ekosysteemissä tekevät - mikä niiden merkitys on.

Punaisen Kirjan tietojen perusteella pyöreästi kymmenen prosenttia Suomen eläin- ja kasvilajeista on uhanalaisia. Erityisen paljon niitä on sammalissa, perhosissa, matelijoissa, sammakkoeläimissä ja linnuissa. Suurimpana syynä lajimuutoksiin on metsien käsittely niin Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin. Käytännössä monipuoliset metsät, joissa on eri ikäisiä puita mukaan lukien lahopuut on eliöiden kannalta paljon parempIMG_20170808_0006.jpgia kuin hoidetut metsät, "puupellot", joista "biotalouden" nimissä kaikki hakkuujätteet ja kannot on korjattu talteen. Toisena syynä lajihukkaan tuntuu olevan ketojen ja käsittelemättömien soiden väheneminen sekä avoimien maiden umpeutuminen. Yhtenä negatiivisista muutoksista on peltojen monimuotoisten pientareiden väheneminen. Erityisesti vesieliöiden katoamiseen vaikuttavat vesistöihin joutuvat kemikaalit ja vesistöjen rehevöityminen. Ympäristömyrkyt aiheuttavat myös hyönteisten katoa. Tässä suhteessa erityisen huvittavaa on se, että hyönteismyrkkyjen käyttö maanviljelyssä saattaa aiheuttaa kasveja pölyttävien hyönteisten vähenemistä, mutta öljykasveja viljelevien maanviljelijöiden etujärjestö vastustaa jyrkästi EU:n esittämiä rajoituksia tiettyjen hyönteismyrkkyjen käyttöön, vaikka öljykasvisato riippuu tehokkaasta hyönteispölytyksestä. Toisaalta äskettäin paljon julkisuutta saanut kauhukuva hyönteisten häviämisestä kokonaan perustuu mielestäni siihen, että analyysiin otettuun aineistoon ei ollut otettu sellaisia tutkimuksia, jotka olivat havainneet hyönteiskantojen kasvua.

Punaisen Kirjan analyyseissä ilmastomuutoksen vaikutukset lajien uhanalaistumiseen ovat vielä sangen vähäiset. Osittain tämä johtuu siitä, että pienten lämpötilamuutoksien vaikutukset eliöihin säilyvät pitkään vähäisinä, mutta rupeavat näkymään, kun lähestytään eliöiden luontaista sietorajaa.

Epäilen kyllä, että niin kemikalisoitumisen, lämpötilan kuin muidenkin abioottisten ympäristömuutoksien vaikutukset aliarvioidaan, koska niiden vaikutukset eliöiden toimintaan ja sitä kautta kelpoisuuteen tunnetan sangen huonosti. Tämä johtuu siitä, että toimintojen tutkimus ei perinteisesti ole kuulunut ympäristöbiologian ydinalaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: biodiversiteetti, ilmastomuutos, ympäristömuutokset, metsien käyttö, punainen kirja

Ympäristön merkitys eduskuntavaaliohjelmissa

Sunnuntai 10.3.2019 klo 20:28 - Mikko Nikinmaa

Ensiksi hyvät uutiset. Yhtä merkittävää puoluetta (Perussuomalaiset) lukuun ottamatta kaikilla puolueilla ovat ympäristöasiat selkeästi huomioonotettavana kokonaisuutena tulevan vaalikauden tehtävissä. Tämä on Suomessa täysin uutta. Muistan vielä median ihmettelyn Ruotsin edellisten vaalien edellä: ”Miksi ne eivät puhu politiikasta vaan ympäristö näyttää olevan tärkein vaaliteema.” Onneksi alle kymmenessä vuodessa Suomenkin poliitikot ovat vähän heränneet. Tätä tuskin olisi tapahtunut ilman ilmastomuutosuutisointia. Mutta Perussuomalaiset on koko ilmastoasiassakin toista mieltä kuin kaikki muut. Heidän vaaliohjelmassaan sanotaan: ”Itseruoskintaan ja moraaliposeeraukseen perustuva ilmastopolitiikka nostaa suomalaisen teollisuuden kustannuksia ja yhä edelleen vaikeuttaa työpaikkojen pysymistä Suomessa sekä lisää tavallisen kansalaisen asumisen, liikkumisen ja muun elämisen kustannuksia.”

Sitten huonommat uutiset. Tulevaisuuden takiahan ympäristön pitäisi olla ensi sijalla kaikkeen muuhun verrattuna. Vain siinä tapauksessa, että ympäristö säilyy elinkelpoisena voivat työllisyys-, sosiaalitoimi- ym. hyvät tavoitteet toteutua. Lisäksi on muistettava, että meillä ei ole mitään varaplaneettaa ja että Suomi ei ole maapallosta irrallinen saareke, joka voi tehdä päätöksensä niin että niissä ei koko ajan mietitä yhteyttä muuhun maapalloon. Kun puolueiden vaaliohjelmat lukee nämä reunaehdot mukaan ottaen, suurimmasta osasta jää pelkistetysti seuraava yhteenveto: Ympäristöasiat ovat tärkeitä ja ne tulee ottaa huomioon, kunhan ne eivät häiritse kansantaloutemme toimintaa.

Pelkistetysti ympäristön merkityksen politiikassa tulisi olla seuraava: Kaikki poliittiset päätökset tulee tehdä niin, että ne pitävät ympäristön tilan kelvollisena lapsillemme ja lapsenlapsillemme. Jos tämä edellyttää muutoksia taloudellisissa toiminnoissa, elämäntavoissamme, kansainvälisissä yhteyksissä tai elintason alentumista, ne on vain hyväksyttävä. Periaatteena on oltava, ettemme käperry menneiden aikojen malleihin vaan etsimme uusia ratkaisuja mikä edellyttää erityispanostusta koulutukseen ja tutkimukseen.  

Puolueiden vaaliohjelmista vain Vihreiden ohjelma on lähellä tätä. Muille palkintosijoille pääsevät Vasemmistoliiton (hopea) ja SDP:n (pronssi) ohjelmat. Ylivoimaisen jumbosijan ottaa Perussuomalaisen vaaliohjelma, joka on jäänne vuosikymmenien takaa. Kaikkeen ratkaisu on isolaatio ja käpertyminen entisiin tapoihin. On vain yksi keino selvitä kaikista ongelmista: estetään suomalaisista poikkeavan näköisten maahanmuutto. (Ehkä vähän ajan päästä havaitaan, että me vasenkätiset olemme suurin uhka suomalaisuudelle ja meitä ruvetaan poistamaan yhteiskunnasta).

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastomuutos, bruttokansantuote, tulevaisuus

Työn verotuksesta haittaveroihin - ilmastotekoko?

Keskiviikko 6.3.2019 klo 7:17 - Mikko Nikinmaa

Tämä kirjoitus täytyy aloittaa sanomalla, etä itse olen niitä korkeastiverotettuja palkansaajia, joiden verotuksen alentaminen on näyttänyt politiikan tärkeimmiltä päämääriltä. Minua, hyvätuloista palkansaajaa, tämä on vähän ihmetyttänyt, kun samaan aikaan on esiin tullut suuri joukko epäkohtia, jotka vaativat rahaa ja kun muistan maksaneeni suurempaa tuloveroa pienemmistä tuloista aiemmin. En voi vetää muuta johtopäätöstä kuin sen, että me hyvätuloiset olemme ensisijaisesti ahneita. Tämä näkyy maailmanlaajuisesti: mitä suuremmat tulot ovat, sitä enemmän ne ovat viime vuosina nousseet.

Viime aikoina on työn verotuksen alentamista, erityisesti progressiivisuuden pienentämistä ehdotettu toteutettavan niin, että erilaisia haittaveroja nostettaisiin. On jopa sanottu, että näin toimimalla edistettäisiin ilmastonmuutoksen torjumista. Mahtaakohan näin olla?

Verotuksen painopisteen muuttaminen progressiivisesta työn verotuksesta muuhun verotukseen muuttaa verotuksen luonnetta progressiivisesta tasaverotuksen suuntaan. Tällöin hyvätuloisille jää entistä enemmän tuhlattavaa käteen kun taas pienituloisen varoista menee entistäkin suurempi osa tuloista välttämättömyyksiin. Kun hyvätuloisen verotus kevenee, hän voi tehdä esimerkiksi yhden sijasta kaksi matkaa Thaimaaseen vuodessa tai ostaa kalliin mutta ilmastoystävälliseksi luokitellun sähköauton, jonka polttoaineesta ei joudu maksamaan haittaveroa. Pienituloinen puolestaan joutuu edelleen ajamaan vanhalla Corollallaan, jonka polttoaineeseen tulee lisää haittaveroa, joka osaltaan rahoittaa hyvätuloisen Thaimaanlennot.

Hyvätuloisen käteen jäävästä rahasta menee paljon suurempi osa tarpeettomaan, usein ilmastoa kuormittavaan kulutukseen kuin pientuloisen hankinnoista. Näin ajatellen voikin sanoa, että meidän hyvätuloisten veroasteen nousu onkin ilmastoprogressio. Miksi sitä ei ruveta ajamaan niin. "Progressiivinen verotus on ilmastomuutoksen vastustamista parhaimmillaan." Työn verotuksen ajaminen ilmastoverona olisi lähtökohta, jota voisi vastustaa vain jos on niin ahne, että mieluummin menee tuhoon ensimmäisessä luokassa kuin jättää mitään lapsilleen.

Ja sitten lentovero - ilmastomuutoksen vastainen toimi, jota useimmat kannattavat. Summat, joita lentoveroksi on ajateltu, ovat niin pieniä, etteivät ne ole edes sen suuruisia kuin hyvätuloisille ajatellut työn verotuksen pienennykset. Siispä lentoveron huomioonottaen hyvätuloinen ei voisikaan lentää kahdesti Thaimaaseen vaan joutuisi ottamaan toiseksi lomakohteeksi Kreikan. Tämä osoittaa, että lentoveroksi ajatellut summat ovat naurettavia. Veron tulisi olla niin suuri, että se rupeaisi heti vähentämään lentokoneiden käyttöä ja ohjaisi ilmaliikenteen kehitystä kohti zeppelin-tyyppisiä ratkaisuja. Zeppelin-tyyppiset ilmaliikenneratkaisut olisivat useimpiin käyttöihin riittävät. Matkanopeus hidastuisi ehkä viisinkertaisesti, mutta niin vähenisi energiankulutuskin. Ja niissä tapauksissa, joissa nopea lentoyhteys olisi välttämätön, sellaisia olisi edelleen tarjolla. Ei tarvitse mennä ajassa edes viittäkymmentä vuotta taaksepäin, jotta lentämisen hinta suhteessa käytettävissä oleviin tuloihin oli 5-10-kertainen nykyiseen verrattuna. Niinpä lentoverojen pitäisi maailmanlaajuisesti olla tuota luokkaa, niiden vaikutuksesta nykyisenkaltaisen lentämisen hinnan tulisi moninkertaistua. Kun lentoveroa ei olisi syytä periä sähkölentämiseltä, veikkaan, että sähkökäyttöisien lentokoneiden kehitys nopeutuisi jopa vuosikymmenillä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kulutus, ilmastomuutos, tulonjako

Ilmastovaalit?

Lauantai 23.2.2019 klo 10:21

Niin on sitten viimeisetkin vaaliohjelmat julkaistu. Ja täytyy sanoa, että järkyttävän vähän ymmärrystä on siihen, mitkä ongelmat tulevaisuuteen liittyvät. Kokoomuksen mainoskampanja "autot kuuluvat tielle" on menneisyyteen tuijottamista sekin, mutta perussuomalaisten vaaliohjelma on täydellinen pohjanoteeraus. Koska heidän kyselynsä on osoittanut, että ihmiset eivät halua laittaa kuin korkeintaan sata euroa ilmastomuutoksen vastaisiin toimiin, on lähdettävä siitä, että ilmastomuutokselle ei vaaliohjelmassa anneta minkäänlaista painoarvoa - tai annetaan siinä mielessä, ettei mitään toimia pitäisi ruveta tekemään. Hetkinen! Jos ihmiset, jotka eivät asiasta mitään tiedä haluavat, että toimitaan niin, että maapallolla ei ole tulevaisuutta, niin vaalivoiton saamiseksi näin tehdään. Oikeastaan samaa päättömyyttä edustavat tiukka maahanmuuton vastustaminen ja kehitysavun vähentäminen säästökohteena. Kun ilmastopakolaisuus rupeaa saavuttamaan suuret mittasuhteet (oikeastaan jo nyt pakolaisuus Afrikasta Eurooppaan on ilmastopakolaisuutta), ei mikään "kansallisen turvallisuuden lisäämiseen" sijoitettu rahasumma ole riittävä. Ainut keino vähentää ilmastopakolaisuutta on parantaa elinoloja lähtömaissa - eli panostaa ilmastomuutoksen torjumiseen ja lisätä ihmisten elinoloja parantavaa kehitysapua. Jotta voimme pitää lapsiemme elämisen laadun kunnossa, emme voi lähteä menneisyyteen perustuvista ratkaisuista. Mikä oli mahdollista 1960-luvulla, jota kaikki populistit tuntuvat ihailevan, ei ole mahdollista enää. Kansallisvaltioiden aika on ohi, koska kaikki maapallon ongelmat ylittävät valtioiden rajat. Miksi muuten kaikkien puolueiden mielestä aivan marginaaliseen juttuun kuin hävittäjähankintaan voidaan laittaa yli kymmenen miljardia euroa, mutta ilmastomuutoksen vastaiset toimet, jotka ratkaisevat sen, säilyykö maapallo elinkelpoisena, pitäisi pystyä hoitamaan ilman rahallisia vaikutuksia?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastomuutos, eduskuntavaalit, perussuomalaiset

Sukupolvien Kuilu

Lauantai 9.2.2019 klo 16:53 - Mikko Nikinmaa

Kun kuuntelee tarkalla korvalla sekä poliitikkojen että äänestäjien ja myös äänestysoikeudettomien nuorten puheita ja huolia siitä, mitkä asiat tulisi päätöksenteossa ottaa huomioon, ei voi välttyä toteamasta, että sukupolvien välinen kuilu on harvinaisen suuri. Siina missä me vanhempi sukupolvi vaadimme vain taloudellisen kasvun jatkumista ja kansallisen aseman vahvistamista, nuorempi sukupolvi kaipaa ympäristön merkityksen korostamista, jotta maapallo olisi hyvä elinpaikka vielä viidenkymmenen vuoden päästä. Usein me vanhemman sukupolven ihmiset haluamme takaisin nuoruuden aikoihin - silloinhan kaikki oli parhaiten. IMG_20170728_0045.jpg

Tavallaan näin onkin. Mitään tämän hetken ympäristöongelmia ei olisi, jos edelleenkin olisi 1960-luku. Silloin maapallon väkiluku oli vain kolmisen miljardia - verattuna nykyiseen lähes kahdeksaan. Silloin muovien käyttö oli vasta alkanut. Muistan vieläkin, kuinka saunassa oli peltiämpärit ja leikkikalut olivat puisia tai peltisiä. Ympäristön kemikalisoituminen oli vasta alkanut ja vesistöjen rehevöityminenkin oli aivan alussa. Silloinen rahallinen elintaso oli nykyiseen verrattuna vaatimaton, mutta hyvin tulimme toimeen ilman vuosittaisia Thaimaanlentoja tai kaukomailta tuotuja karamboloita. Oikeastaan ainut merkittävä puute, joka saisi jäädä 1960-luvulle, oli täydellinen vedenpuhdistuksen puute.

Eli kun me vanhempi sukupolvi usein toivomme paluuta vanhaan, niin itse asiassa toiveemme on suunnilleen sama kuin mitä nuorempi sukupolvi toivoo. Meidän tulisi vain luopua päättömästä kasvuajattelusta ja sijoittaa kaikki se varallisuus, joka ylittää 1960-luvun tason, siihen, että maailmanlaajuisesti - eikä vain suomalaisittain - ilmastomuutosta torjutaan. Tuollainen toiminta olisi myös parasta maahanmuuttopolitiikkaa. Emme ehkä voi säilyttää äärimmäistä rikkauttamme, mutta tulisimme ihan hyvin toimeen. Ja tuskin haluamme jättää lapsillemme seuraavaa perintöä: "Vanhempamme olivat niin ahneita, että he mieluummin tuhosivat maapallon, jotta voivat pitää rikkautensa, kuin tinkivät mukavuudestaan, jotta maapallo olisi myös jälkipolville asuttava."

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastomuutos, väestönkasvu, ympäristön saastuminen

Riittääkö vesi?

Sunnuntai 3.2.2019 klo 17:42 - Mikko Nikinmaa

 Maailman makean veden varannot ovat vain prosentin verran kaikista vesivaroista. Lisäksi sadanta ja uusiutuvat vesivarat jakautuvat ihmisten asuinpaikkoihin suhteen äärimmäisen epätasaisesti. Paljon ihmisiä elää alueilla, joiden vuodessa saama vesimäärä on selvästi pienempi kuin heidän kuluttamansa. Tämän tuloksena joet ja järvet kuivuvat ja pohjavesivarat hupenevat. Lisäksi maaperä muuttuu aikaisempaa suolaisemmaksi ja viljavuus heikkenee.DSC00226.JPG

Vesipulan onkin ajateltu muodostuvan yhdeksi suurimmista tulevaisuuden uhkista ihmiskunnalle. Ilmastomuutos aiheuttaa tässäkin merkittäviä lisäongelmia. Ei välttämättä siten, että maapallon kokonaissadanta vähenisi, vaan seuraavasti. Viimeisen kymmenentuhannen vuoden aikana säätilat ja sateet ovat olleet hyvin säännöllisiä ja helposti ennustettavia. Monsuuni- ja muut sateet ovat aina tulleet ajallaan, minkä ansiosta kylvöt ja sadonkorjuut on voinut ajoittaa useimmiten optimaalisesti ja ihmisten saama sato on koko ajan kasvanut. Ilmastomuutoksen vaikutuksesta säätilan ennustettavuus heikkenee. Sateet ovat usein muuttuneet rankkasateiksi, jotka eivät jää maaperään vaan valuvat nopeasti mereen. Myrskyt ja kuivat kaudet näyttävät lisääntyneen ja niiden esiintyminen on tullut hankalammaksi ennustaa - hirveitä helleaaltoja esiintyy eri puolilla maapalloa. Myrskyihin ja tulviin kuolleiden ihmisten määrä on kasvanut jopa tuhansiin vuodessa. Jopa tämän talven lumenpaljous ja USA:n keskilännen paukkupakkaset ovat vain tätä samaa säätilan ennustamattomuutta.

Veden riittävyys on merkittävä ongelma ja voi aiheuttaa ilmastopakolaisuutta. Keinokastelu maataloustuotannon lisäämiseksi on uusiutumattoman luonnonvatan käyttämistä, kun Israelin, Kalifornian tai Aral järven ympäristön keinokastelu on aiheuttanut pohjaveden laskua Kaliforniassa, Kuolleen Meren ja Jordan joen kutistumisen ja Aral-järven lähes täydellisen katoamisen. Keinokastelu voi olla osasyynä Kalifornian metsäpaloihin - kun keinokastelun ulkopuolella maapohja on koko ajan kuivunut, se on otollista maata tulen leimahdukseen.

Kun veden riittävyydestä on tullut ympäristöuhka, meitäkin on syyllistetty liiasta veden käytöstä. On kauhisteltu sitä, kuinka suomalainen käyttää jopa satakertaisesti sen vesimäärän päivässä, minkä sudanilainen. Veden osalta täytyy kuitenkin muistaa, että suomalainen ei käytä vettä enemmän kuin sitä on kestävästi käytettävissä. Me olemme vain niin onnellisessa asemassa, että täällä uusiutuva veden määrä on niin suuri, että sitä riittää tuhlattavaksi. Kun suurimittainen veden kuljetus ei ole kannattavaa, ei saavuteta mitään muuta kuin pahaa mieltä sillä, että Suomessa veden käytöstä ihmisiä syyllistetään. Meidän vain tulee muuttaa veden käyttöämme sen mukaan, kuinka kuivassa ympäristössä vierailemme.  

1 kommentti . Avainsanat: ilmastomuutos, makea vesi, aavikoituminen

Tukia menneisyyteen vai tulevaisuuteen?

Lauantai 26.1.2019 klo 15:56 - Mikko Nikinmaa

Niin teollisuustyönantajat kuin palkansaajajärjestöt ovat voimakkaasti liputtaneet sen puolesta, että ilmastomuutosta hillitsevät toimet eivät saa vaikuttaa teollisuuden kilpailukykyyn.  Tämän takia kaikki perinteiset teollisuustuet pitäisi säilyttää. Kuitenkin nämä tuet ovat kaikki entisten aikojen perua ja niihin kuuluvat pahimpana esimerkkinä puoli miljardia verohelpotuksina fossiilisten polttoaineiden käyttöön. Jos koko tuen perusteita ei muuteta, teollisuus ei modernisoidu, vaan säilyy antiikkisena niin kauan kuin mahdollista. Kyllä ilmastomuutoksesta välittävien tulisi huolestua siitä, että suomalaisen teollisuustuotannon hiilijalanjälki yksikköä kohti on kaksinkertainen verrattuna ruotsalaiseen. 

Kun samaan aikaan kuin perinteisiin teollisuustukiin ei ole juuri lainkaan puututtu, on Suomen julkinen tutkimus- ja tuotekehitysrahoitus vähentynyt merkittävästi verrattuna lähes kaikkiin EU-maihin. Tämä tarkoittaa melko yksiselitteisesti sitä, että vanhoja perinteitä tuetaan uusien mahdollisuuksien sijasta. Kun ilmastomuutos etenee, tämä lähtökohta on erityisen huono, koska se tarkoittaa sitä, että jäämme vanhojen tapojen vangiksi silloin kun jotkut muut käyttävät joustavammin hyväkseen mahdollisuudet, joita taloudellinen toiminta ilmastomuutoksen torjumisessa vaatii. Ne, jotka käyttävät mahdollisuudet hyväkseen, voivat myydä tuotteet menneisyyteen jähmettyneille talouksille kuten Suomi.

Tai olisihan meillä vaihtoehto -voisimme hyväksyä sen, että perinteiset tavat eivät kuulu tulevaisuuteen ja että tulevaisuuden ratkaisujen mahdollistaminen edellyttää sitä, että tuet ohjataan tuotekehitykseen. Vanhakantiaset ammattiliitot ja teollisuustyönantajaliitot eivät tietenkään tätä vaihtoehtoa hyväsy, mutta ne ovatkin niin menneeltä vuosituhannelta...

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastomuutos, fossiliset polttoaineet, tukipolitiikka

Tulevaisuusmanifesti

Torstai 6.12.2018 klo 11:02 - Mikko Nikinmaa

Vuonna 1972 ilmestyi kirja Kasvun Rajat (Limits to Growth). Siinä arvioitiin, että maapallon kantokyky ylitetään parissakymmenessä vuodessa, jos taloudelliseen kasvuun perustuva ideologia jatkuu. Kun kirja ilmestyi, sen varoitukset kaikuivat kuuroille korville. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Kasvun Rajat-kirjan kirjoittajat arvioivat maapallon tilanteen uudestaan teoksessa Beyond the Limits (Rajat on Rikottu) ja päätyivät siihen, että maapallon kantokyky oli jo kokonaisuudessaan ylitetty. Tästä vielä kymmenen vuoden päästä heidän tekemänsä arvion mukaan kasvuun perustuva ideologia ei mitenkään voi jatkua. Huolestuneiden tutkijoiden joukko (suunnilleen 20000 allekirjoittajaa) julkaisi syksyllä 2017 toisen varoituksen siitä, että toiminta maapallolla ei voi jatkua ennallaan. Nyt on jo 45 vuotta varoitettu siitä, että jos muutosta kasvuideologiaan ei tehdä, meitä uhkaa katastrofi.

Vaikka ympäristön saastumisesta, luonnon monimuotoisuuden katoamisesta, muoviroskien leviämisestä ja ennen kaikkea ilmastonmuutoksesta on uutisoitu taajaan, ihmiskunta toimii kuin Titanic-laivan matkustajat ja miehistö: mitään ei voi käydä, joten jatketaan niin kuin ennenkin. Vertaus Titaniciin on aika osuva, koska sielläkin oli tähystäjiä, jotka olivat huomanneet ja joita ei uskottu, että jos kurssia ei muuteta, laiva törmää jäävuoreen. Kun kurssia ei muutettu, vain pieni osa laivalla olijoista säilyi hengissä. Pelkään, että niin käy maapallon ihmisillekin, jos taloudellisen ajattelun kurssia ei muuteta. Sinänsähän se ei ole mitään ihmeellistä. Suurin osa ilmastonmuutoksenkin ongelmista johtuu siitä, että ihmismäärä on kasvanut liikaa. Aina, kun eläinpopulaatiosta tulee ylitiheä, se pienenee räjähdysmäisesti jonkin katastrofin seurauksena. Niin käy ihmisellekin, jos mitään ei tehdä.

Mutta meillä olisi vaihtoehtoja. Ja ensimmäinen teko, johon pitäisi ryhtyä, on luopua kasvuun perustuvasta ajattelusta. Kasvun rajat saavutettiin jo 25 vuotta sitten. Niinpä se, että Suomen väestö olisi vähenemässä lähivuosikymmeninä ei ole mikään huono uutinen. vaan jotakin, johon pitäisi pyrkiä kaikkialla maapallolla. Jos maapallon väestö vähenisi puoleen, tuskin mitään ilmastonmuutokseen, ruuantuotantoon, jätteiden kertymiseen tai luonnon monimuotoisuuteen liittyviä ongelmia olisi. Tässä onkin huima ristiriita: samaan aikaan kuin ollaan huolestuneita ilmastonmuutoksesta, lähdetään siitä, että kansantalouden ja väestön pitää kasvaa. Sen sanoivat maapallon tärkeimmät johtajat: päämäärämme on torjua ilmastonmuutos ja edistää kasvua. On valitettavasti vain niin, että vain toinen voi toteutua: kestävä kehitys on mahdollista vain, jos kasvuideologiasta luovutaan.

Nyt on puhuttu siitä, että Suomen seuraavat eduskuntavaalit olisivat ilmastovaalit. Samaan aikaan puolueet kuitenkin yhteen ääneen puhuvat kasvun tärkeydestä. Kestävän kehityksen saavuttamiseksi tämä ei ole mahdollista. Kaiken kaikkiaan on taaskin tullut ilmeiseksi, että ilmastoteot ovat tärkeitä, kunhan ne maksaa joku muu eivätkä ne vaikuta omaan elintasoon. Räikeimmillään tämä näkyy Norjan teoissa: maa sanoo olevansa esimerkkimaa ilmastomuutoksen vastaisessa taistelussa käyttäen huomattavan summan rahaa vuosittain ilmastotekoihin. Mutta käytännössä ilmastomuutoksen torjuntaan saatavat rahat tulevat öljyn myynnistä. Jos Norja olisi pyyteettömästi ilmastomuutoksen vastustaja, se lopettaisi yksipuolisesti öljyn myynnin. Tämä nostaisi öljyn hintaa ja vähentäisi öljystä riippuvan toiminnan kannattavuutta.

Norja voi tietysti sanoa, ettei se yksin voi tehdä tuollaista ratkaisua. Mutta jos se tosissaan olisi ilmastomuutoksen vastaisen taistelun edelläkävijä, se toimisi juuri noin. Vastaavalla tavalla Suomen toimet yksin eivät muuta maailmaa suuntaan tai toiseen, mutta ne voisivat toimia esimerkkinä ja suunnannäyttäjinä. Tärkeintä ilmastomuutoksen vastaisessa taistelussa on luopua kasvuideologiasta. Tässä tiedotusvälineillä olisi ratkaiseva osuus. Jos radio, tv ja lehdistö päivästä päivään toisivat esiin sitä, kuinka kansantalouden pieneneminen on ympäristöteko, vähitellen mielikuva kasvun tarpeellisuudesta rupeaisi häviämään.

Vaikka ilmastomuutos onkin nostettu yhdeksi  tulevien eduskuntavaalien tärkeäksi teemaksi, mikään poliittinen puolue ei ole esittänyt, että se, että pystymme turvaamaan lapsillemme hyvän tulevaisuuden, voisi vaatia merkittäviä muutoksia nykyisiin tapoihimme. Koska näin kuitenkin on, listaan muutamia toimia, joita tulisi toteuttaa kestävän kehityksen saavuttamiseksi. Ensimmäiseksi kasvuun perustuvasta kansantaloudesta on luovuttava. Tällöin niin kulutuksen kuin palkkojen ja muiden korvausten on pienennyttävä. Kulutuksen pieneneminen voidaan saada aikaan siten, että tuotteiden tarpeellisuus mietitään ja sen mukaan kaikille tuotteille määritellään tulevaisuusvero. Tästä tulevat varat siirrettäisiin tulevaisuusrahastoon. Rahastoa käytettäisiin toimiin, jotka edistävät ilmastomuutoksen hillitsemistä sekä koulutusta ja tutkimusta, mitkä ovat välttämättömiä tulevaisuuden hallitsemiselle. Kun yritysten maksamat palkat laskevat, niille maksettavat tuet voidaan poistaa ja vastaavat rahasummat siirtää myös tulevaisuusrahastoon. Vastaavalla tavalla erilaiset maksut voivat alentua, kun työvoimakustannukset pienenevät. Hintojen tarkistus tulevaisuudessa tarkoittaisikin hintojen laskua eikä niin kuin nykyisin hintojen nousua. Kun ennen muuta vientiyritysten voitot kasvaisivat kustannusten pienenemisen ansiosta, saatava voittojen kasvu sijoitettaisiin myös tulevaisuusrahastoon eikä sitä jaettaisi omistajille. Tietysti palkkojen pieneneminen vähentäisi mahdollisuuksiamme esimerkiksi Thaimaan lomiin, mutta lentämisen väheneminen olisi ilman muuta vain hyödyksi ilmastolle. Ja jos elintasomme laskisi 1960-luvun tasolle, minkä ansiosta aiheuttamamme ilmastokuorma pienenisi riittävästi kestävän kehityksen saavuttamiseksi, ainakin vanhemmat ihmiset muistavat, että elämä sujui onnellisissa merkeissä silloinkin. Emmekö voisi tehdä tämän oman ahneutemme unohtaen jälkipolvien hyväksi. Lopuksi täytyy miettiä kehitysapua. Koska ilmastomuutoksen ja maapallon riittämättömyyden suurin aiheuttaja on väestönkasvu, kehitysavun ensisijaisen päämäärän tulisi olla löytää keinot, joilla maapallon väestö rupeaisi pienenemään niin, että sitä haluttaisiin avun saaja-alueilla. Ensimmäinen keino tähän on se, että kehitysavun pyrkimyksenä on nostaa naisten koulutustasoa ja parantaa heidän asemaansa. Patriarkaalinen yhteiskunta on tullut samalla tavalla tiensä päähän kuin kasvuun perustuva talous. Seuraavaksi voisi ajatella sellaista ratkaisua, että kehitysapu jaettaisiin suoraan kohdemaiden perheille siten, että lisääntymisiässä olevien vanhempien perheiden tuki pienenisi lapsimäärän kasvaessa. Kun tämä olisi edeltä käsin tiedossa, se pienentäisi väestönkasvua tehokkaasti.

Mutta, ennen kaikkea tulevaisuuden toimissa täytyy unohtaa kansallisvaltioiden rajat. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että meillä ei olisi identiteettiämme. Olemme suomalaisia maailmankansalaisia.      

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastomuutos, väestönkasvu, taloudellinen kasvu

Rautatieliikenne, kilpailutus, yksityistämien ja ympäristö

Perjantai 18.8.2017 klo 9:44 - Mikko Nikinmaa

Kilpailutus on kiistämättä vanhakantaisen tuhlailukulttuurin jäänne, joka nykyisellään johtaa lisääntyvään ympäristön kuormittamiseen. Kun suurimmassa osassa tapauksia kilpailun voittamiseksi tärkein kriteeri on hinta, niin ympäristöä huomioonottavat ratkaisut, jotka useimmiten hetkellisesti lisäävät kustannuksia, jätetään tekemättä. Tästä tulee heti mieleen esimerkkeinä rakentaminen ja raideliikenne.

Juna on ilman muuta ympäristön kannalta paras maakuljetusmuoto. Suomessa oli hyvin kattava rataverkosto, jota on valitettavasti  paljon purettu viime vuosina. Johtuen siitä, että Suomi on pitkien matkojen harvaan asuttu maa, suurin osa raideliikenteestä ei voi olla rahallisesti kannattavaa. Kun nyt rautateiden henkilöliikenteen yksityistämistä ajetaan, niin tosiasiaksi tulee, että yksityisten toimijoiden kannattaisi ottaa vain pääkaupunkiseudun lähiliikenne ja kannattava kaukoliikenne hoidettavakseen. Esitetty malli, jossa kannattavan liikenteen mukana joutuisi ottamaan kannattamatonta, ei ole oikein toimiva. Kun kuitenkin raideliikenteen ympäristökuormitus on vain murto-osa siitä, minkä jokaisen kulkijan siirtyminen maantieliikenteeseen aiheuttaa, on sekä henkilö- että tavaraliikenteen raidekuljetuksen maksimoiminen ympäristön kannalta tavoiteltava päämäärä. Tämän voi toteuttaa vain siten, että hyväksytään se, että yhteiskunnan tuottama palvelu ei kaikilte osiltaan ole kannattavaa lyhytaikaisesti rahallisesti laskettuna. Pitkäaikaisesti se voi kuitenkin sitä olla, jos otetaan vähentyvä ympäristökuormitus huomioon. Jos raideliikenne huomattavilta osin yksityistetään, mahdollisuudet ympäristön huonioonottamiseksi vähenevät.

Rakentaminen on paha murheenkryyni, jossa kilpailuttamisen huonot piirteet ovat tulleet vuosien kuluessa selvästi näkyviin. Kun kilpailutuksen tuloksena valitaan "edullisin" vaihtoehto, minkä seurauksena joudutaan tekemään mittavia korjauksia jo 15 vuoden kuluttua aiemman 40 vuoden sijasta, ei voi kuin ihmetellä, ollaanko todella säästetty. Kun ympäristön kannalta asia merkitsee materiaalien haaskausta ja jätteiden määrän lisääntymistä, asiaan pitäisi tehdä korjaus. Korjauksena voisi olla elinkaarimallin käyttöönotto rakentamisessa. Tällöin rakennusurakoitsija olisi vastuussa korjaus ja huoltotoimista tehdyn sopimuksen mukaisen ajan. Tämä parantaisi rakentamisen laatua ja vähentäisi epämukavia korjauksia sekä muodostuvan rakennusjätteen määrää vuosikymmenien kuluessa. Näin sekä ympäristö että rakennusten käyttäjät voittaisivat.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastomuutos, rakentaminen