Itsekkyyden tulos - maapallon tuho

Share |

Keskiviikko 12.6.2019 klo 20:20 - Mikko Nikinmaa


Kun eilisissä eduskuntakeskusteluissa perussuomalaisten edustaja sanoi, että nyt menee meidän valtionyhtiöiden myynnistä saamiamme rahoja Afrikkaan, niin rupesin miettimään, mihin se äärimmäinen Suomi ensin, Amerikka ensin – ja mikä tahansa nationalistinen paikka ensin - rajat kiinni mentaliteetti johtaa sekä mistä se kumpuaa.

Lähtökohtahan on, että kaiken pitäisi olla tuttua ja turvallista. Kun siihen vielä yhdistetään se, että ihmismieli unohtaa menneisyyden huonot puolet, päästään siihen, että jos voimme olla vain itseksemme tuhlaamatta omaa varallisuuttamme kehenkään ulkopuoliseen ja estää muukalaisten saapumisen omaisuuttamme tuhlaamaan, niin olemme onnellisia. Mikään ei ole niin kamalaa kuin muutos ja muukalaiset.

Lähes täydellinen eristäytyneisyys muusta maailmasta olikin pitkään mahdollista meille suomalaisille. Meitä on vähän, asumme harvassa, maapallon reunalla. Tuskin kenellekään on tullut mieleen, että Suomen asujamisto on suunnilleen neljännes maapallon kaikista 60-leveyspiirin pohjoispuolen asukkaista. Eristäytyminen oli mahdollista, kun maapallolla oli nykyiseen verrattuna neljännes väkeä ja luonnonvarat riittivät ilman ongelmia. Kun 1960-luvulla kävin koulua, Ugandan väkiluku oli vähän Suomen väkilukua suurempi – nyt se on yli kymmenkertainen. Intiassa eli silloin ehkä 200 miljoonaa ihmistä, nyt heitä on yli miljardi. Tähän nationalisti vastaa, ”niin rupeaisivat ne afrikkalaiset ja aasialaiset säännöstelemään väestöään.” Niin pitäisikin tehdä, mutta väestönkasvun pieneneminen on Suomessakin edellyttänyt kahta asiaa: naisten aseman ja koulutustason parantumista. Nämä asiat eivät tapahdu itsestään ja ilmaiseksi, vaan vaativat meidän panostamme. Seuraavaksi nationalisti sanoo: ”Miksi meidän pitäisi heitä auttaa, me olemme osamme tehneet. Meitä on vähän ja väkilukumme ei kasva.” Mutta tässä tulee maapallon rajallisuus, matkustuksen suhteellinen helppous ja tiedonvälityksen nopeus vastaan. Kun hyvä viljelysmaa vähenee ja näkee, miten amerikkalaiset ja eurooppalaiset elävät paratiisissa, sinne haluaa mennä.

Maapallon rajallisuus aiheuttaa ilmastomuutoksen, ympäristön saastumisen, kalakanojen ja muun biodiversiteetin pienenemisen sekä useiden luonIMG_20170807_0149.jpgnonvarojen ja kelvollisen viljelysmaan vähenemisen. Rajallisuus on tullut vastaan vasta nyt, kun lähtökohtana on ollut kasvu ja kasvulle on tullut raja. Kaikki simulaatiot ennustavat, että markkinavoimien tuloksena syntyy ylilyönti ja katastrofi. Kestävä kehitys on mahdollista vain, jos riittävä ja järkevä valvonta on taustalla. Maapallon rajallisuus aiheuttaa myös sen, että vaikka me Suomessa tekisimme kaiken oikein, mutta Kongossa tapahtuu katastrofi, meri-, ilma- ja pakolaisvirrat aiheuttavat ongelmia täällä. Kun silloin 2015 Eurooppaan tuli muutama miljoona pakolaista, joista alle viisikymmentä tuhatta tuli Suomeen, meni kaikki sekaisin. Verrattuna pelättävissä oleviin pakolaismääriin se oli kuitenkin pientä, Eurooppaan haluaisi jopa sadasta kahteensataan miljoonaan ihmistä, jolloin Suomeenkin päätyisi satoja tuhansia. Näin käy, jos maapallon rajallisuutta ei tunnusteta. Mitä teemme sitten? Ruvetaanko maahanmuuttajat ampumaan, jos he ylittävät rajan?

Ihminen on onneksi kotiseutuaan rakastava eikä lähde sieltä pois, jos elinolosuhteet ovat kohtuulliset. Näin ollen, jos ympäristönsuojelutoimenpiteet tehdään siellä, missä niistä on suurin hyöty, voidaan pahimmat ympäristöongelmat (ja myös ympäristöpakolaisuus) estää. Näin esitti Pohjoismaiden Neuvostonkin asiaa pohtinut toimikunta. Tällöin meidän suomalaistenkin rahaa tuhlattaisiin Afrikkaan, mutta eikö se ole sen arvoista, jos sen ansiosta pahimmat ongelmat voidaan estää? Sitä paitsi, ei tarvitse hyväksyä ilmastomuutosta (vaikka se onkin ilmiselvää), muutkin ympäristömuutokset riittäisivät tuhoamaan ihmiskunnan, jos mitään ei tehdä. Mutta me voimme tehdä paljonkin, jos luovumme tiukkapipoisesta nationalismista ja teemme ympäristötekoja siellä, missä niistä on suurin hyöty. Afrikkaan menevä kehitysapu voi poistaa tarpeen laittaa rajat kiinni. Emmekö voisi luopua itsekkyydestä lastemme hyväksi?

Avainsanat: ilmastomuutos, ympäristön pilaantuminen, maahanmuutto, kehitysapu


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini