Perussuomalaisten teesit rapauttaisivat hyvinvointivaltion ja ympäristön tilan

Lauantai 11.2.2023 klo 14.28 - Mikko Nikinmaa

Kehitysapu pois, maahanmuutto pois, tukia lapsien saamiseen. Näinkö Suomen hyvinvointivaltiota voidaan kehittää? Kun perussuomalaiset ovat käynnistäneet vaalityönsä, ylläolevat teemat ovat keskiössä. Lisäksi ei tulisi syytää rahaa EU:hun ja joutavanpäiväisiin ilmastotoimiin, kun ne ovat alueita, jotka eivät lisää suomalaisten hyvinvointia. Jaa…alla perustelen, miksi kaikki edellä mainitut teemat ovat sekä hyvinvointivaltiolle että ympäristölle kohtalokkaita.

Aloitan lapsien määrästä. Jos tilastoja katsoo, niistä näkyy selvästi, että syntyvyys keskitasoa korkeammissa tuloluokissa on alhaisempi kuin keskitasoa alemmissa. Absoluuttisesti köyhimpien vanhempien lapsimäärä (pienituloisin 5 %) laskee suunnilleen samalle tasolle kuin suurituloisimman kymmenyksen. Tämä ei ole lainkaan yllättävää. Kaikista kansainvälisistä selvityksistä on käynyt ilmeiseksi, että hyvinvoinnin kasvu ja naisten koulutuksen parantuminen vähentävät lapsien määrää. Naisista tulee muutakin kuin synnytyskoneita. Mutta jos lähdetään siitä, ettei lapsia hankita rahanpuutteen takia, ”synnytystuen” antaminen vaikuttaisi lapsien määrään vain mitättömästi, koska lapsimäärä on pienin niiden joukossa, jotka tukea eivät missään tapauksessa tarvitse. Sitä paitsi, minusta on eettisestikin vastenmielistä, että lapsien hankkiminen kytkettäisiin rahalliseen maksuun. On kuitenkin kaksi ihmisryhmää, joissa vähätuloisuus ja suuri lapsimäärä liittyvät toisiinsa: yksinhuoltajaäidit ja ulkomaalaistaustaiset vanhemmat. Jotta näissä ryhmissä kasvavat lapset eivät syrjäytyisi, vaan heistä tulisi yhteiskunnan toiminnalle tuloa tuottavia kansalaisia, olisi sosiaalietuuksien keinoin heidän elämäänsä tuettava.

Ympäristön kannalta maapallon väestön pitäisi vähetä. Kun maapallolla on alueita, joissa väestö kasvaa ja toisia (kuten Suomi), joissa väestö pienenee, tulisi väestön tasapainottamiseksi maahanmuuttoa maihin, joissa väestö pienenee, lisätä maista, joissa väestö kasvaa. Tällöin käy melkein väistämättä aluksi niin, että perheiden suuren koon vuoksi ne tarvitsevat lapsiperheille kuuluvia sosiaalietuja. Tämä vaihe kestää kuitenkin vain 10-15 vuotta, minkä jälkeen kasvavat lapset siirtyvät työmarkkinoille. Suurin este sujuvaan siirtymiseen työelämään on, että rasismi on Suomessa voimissaan: poikkeavan näköistä hyvääkään työntekijää ei helposti hyväksytä. Ja lisäksi, missä on perussuomalaisten inhimillisyys: kun katselee kuvia Syyriasta tai Afrikan Sarvesta ja näkee nälkäkuoleman partaalla riutuvan lapsen, ei voi kuin ihmetellä kovaa maahantulovastustusta. Saisihan lapsi vähimmilläänkin elämisen mahdollisuuden täällä.

Yksi suurimmista ongelmista maahanmuutossa on, että erilaisten pakolaisten, jotka ovat paenneet sotaa, nälkää tai katastrofeja, keskuudessa rikollisuus näyttää olevan paljon korkeampaa kuin Suomen kantaväestössä. Tähän on kaksi pääasiallista syytä, joista voimme vaikuttaa toiseen. Pystymme, jos haluamme, kotouttamaan ulkomaalaiset. Kotouttaminen tarkoittaa, että he tuntevat olevansa tervetulleita, pääsevät tekemään töitä ja käymään koulua. Kotouttaminen on mahdollista, minkä osoittaa se, että pienillä paikkakunnilla, joissa kaikki tuntevat toisensa, maahanmuuttajat pystyvät integroitumaan yhteiskuntaan paremmin kuin suurilla. Muukalaiskielteinen ilmapiiri, jota perussuomalaiset luovat, vaikeuttaa kotoutumista. Toiseen syyhyn, joka vaikuttaa rikollisuuteenkin, emme pysty vaikuttamaan. Kun pakolaiset ovat joutuneet kokemaan sotaa, puutetta ja usein viranomaisten mielivaltaa sekä ovat kulkeneet ihmissalakuljettajien täpötäysissä veneissä yli Välimeren, useiden mieli on särkynyt niin, että he eivät usko kunnollisen elämän enää olevan mahdollista ja viranomaisten olevan luotettavia. Tämän kaltaisissa tapauksissa olisi ilman muuta parasta, että elinoloja pakolaisten lähtöpaikoissa pystyttäisiin parantamaan niin, ettei lähtö enää olisi tarpeen. Mutta miten tämä tehdään, jos kehitysapua vähennetään tai se lopetetaan kokonaan?

Maapallon ympäristön ja Suomen väestön riittävyyden kannalta maahanmuuton ja elinolojen parantamisen potentiaalisilla lähtöpaikoilla tulisi toimia yhdessä. Jos toimissa onnistutaan, se vähentää laitonta maahanmuuttoa sekä poliisi- ja rajavartiolaitoksen määrärahatarvetta. Lisäksi sillä toteutettaisiin kestävää kehitystä. Siispä Suomen talouden tilanteen parantamiseksi pitäisi kehitysapua lisätä.

Perussuomalaisten kannattajien mielipiteiden mukaan ilmastonmuutosta ja ympäristön laadun heikkenemistä ei ole tapahtumassa, joten niihin varautumiseen laitetut rahat ovat silkkaa tuhlausta. Suomen ilmastotoimet ovat heidän mukaansa turhan kunnianhimoisia. Tämä suhtautuminen unohtaa tosiasian, että Suomi on osa maapalloa ja kaikki muutokset ilmastossa koskevat myös meitä. Lisäksi Suomen talouden kannalta olisi edullista, jos olisimme edelläkävijöitä. Jokseenkin kaikkialla teollinen toiminta pyrkii ilmastoystävälliseen tuotantoon. Tämän ansiosta ne, jotka toimivat alan edelläkävijöinä, saavat tuotteilleen ja tekniikoilleen uusia markkinoita. Sen sijaan ne, jotka pitäytyvät vanhoissa keinoissa muka säästöjä saadakseen, menettävät markkinoita koko ajan. Samalla kutistuvat myös mahdollisuudet ylläpitää hyvinvointiyhteiskuntaa – tätäkö perussuomalaiset haluavat? On myös muistettava, että Suomen viisi miljoonaa asukasta aiheuttavat yhtä suuren hiilijalanjäljen kuin suunnilleen sata miljoonaa afrikkalaista. Näin ollen Suomessa tehtävien päästövähennysten merkitys on suunnilleen yhtä suuri kuin suurimpien Afrikan maiden.

Ja lopuksi EU-vastaisuus. Ympäristötoimissa Euroopan Unioni on maapallon ylivoimainen edelläkävijä. Kun sen taloudellinen merkitys on kokonaisuutena maailman suurin, EU:n merkitys ilmasto- ja ympäristötoimien vaatijana on useimmiten riittävä siihen, että EU:n ehdotukset ovat tärkeässä asemassa maailmanlaajuisia standardeja laadittaessa. Jos Suomi olisi yksin eikä osana suurta yhteisöä, puheillamme olisi tuskin mitään merkitystä. Lisäksi pieni Suomi elää viennistä, josta suurin osa menee EU:n alueelle. Kun alueella on sisämarkkinat ja yhteiset ympäristösäännöt, on kauppa muun Euroopan kanssa suunnilleen samanlaista kuin lähikaupassa käynti.

Niin, kaikki perussuomalaisten esittämät teesit hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseksi itse asiassa rapauttavat sitä. Ne rapauttavat sekä yhteiskunnan että ympäristön tilan. Perussuomalaisille kuten muillekin populisteille on tyypillistä halu palata menneeseen aikaan, jolloin kaikki oli paremmin kuin nyt. Mutta aika kultaa muistot: lapsuuden kesäkuut olivat aina aurinkoisia ja lämpimiä, vaikka mittausten mukaan ne olivat sateisempia ja kylmempiä kuin nykyiset.

Itsekkyys ja ahneus - taloudellisen menestyksen ja palkkapolitiikan peruspilarit

Sunnuntai 12.6.2022 klo 18.18 - Mikko Nikinmaa

Afrikan itärannikon savannialueella ovat sateet jääneet tulematta jo neljänä vuonna peräkkäin. Intian niemimaan lämpötilat ovat olleet yli 40 astetta – lämpöaalto on tullut jo paria kuukautta aikaisemmin kuin tavallisesti. Koko USA:n alueella näyttävät lämpötilat jo nyt, kesäkuun alkupuolella, saavuttavan ennätyksiä. Useilla paikkakunnilla pelätään 40 asteen rajapyykin ylittyvän.

Mutta…inflaatio on noussut niin paljon, että suomalaisten ostovoima uhkaa alentua, jos ei saada lisää liksaa ja veroja alemmas. Ostovoimanhan pitää kohota ja kansantuotteen kasvaa. Miksi? Varmaan siksi, että maapallon lämpötila nousee ennätyksiin entistä nopeammin. Suomen luonnonvarojen käyttö on nykyisin niin suurta, että tarvittaisiin kolme maapalloa, jotta kulutus olisi kestävää. Silti koko talous perustuu siihen, että haluamme vain lisää. Kun vielä 1970-luvun alussa yksi maapallo olisi riittänyt, kulutuksen määrän tulisi palata 50 vuoden takaiseen. Paluuta vanhaanhan kaikki populistit haluavat. Kun vietti nuoruutensa 1970-luvulla, ei lainkaan tunne, että silloin oli liian vähän tavaroita saatavilla. Kuitenkin kulutuksemme on kolminkertaistunut niistä ajoista. Eli palkankorotusten sijaan meidän pitäisi vaatia palkanalennuksia.

Viidenkymmenen vuoden takaisesta ajasta maapallon väestömäärä on yli kaksinkertaistunut. Pääosa väestönkasvusta on tapahtunut Aasiassa ja Afrikassa. Samoin viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana Euroopan energiankulutus on jopa vähentynyt, kun se Aasiassa ja Afrikassa on kasvanut suunnilleen samassa tahdissa kuin väestö. Tästä populistit ovat tehneet sen johtopäätöksen, että kyllähän me voimme jatkaa elämäämme kuten ennenkin, mutta niiden köyhien pitää ruveta tekemään muutos: sekä rajoittaa väestönkasvua että lopettaa energiankulutuksen kasvu ilmastonmuutoksen estämiseksi. Tätä ajattelutapaa voi sanoa ilmastoimperialismiksi. Siinä unohdetaan, että meidän elämäntapamme vaatii kolmen maapallon resurssit vuodessa. Jos sen sijaan lähtökohtana olisi, että me rikkaat vähentäisimme kulutuksemme 1970-luvun alun tasolle ja tällöin vapautuvat resurssit käytettäisiin Aasian ja Afrikan alueiden kehittämiseen, ilmastonmuutos olisi mahdollista torjua, kun eriarvoisuus maapallon eri osien välillä katoaisi.

Itsekäs ja ahne ajattelu kuitenkin estää tuon. Mitä me siitä hyötyisimme? Niin, mitä? Ensinnäkin todennäköisyys pakolaisuuteen pienenisi, kun elinolot nykyisin köyhillä alueilla paranisivat huimasti. Parantuvat elinolosuhteet mahdollistaisivat koulutusta, mikä on tehokkain keino syntyvyyden laskuun. Kun koulutus paranisi, diktaattorien asema heikkenisi: heidän menestyksensä perustuu siihen, että kansa tietää mahdollisimman vähän.

On tietysti utopiaa, että itsekkyys ja ahneus taloudellisen menestyksen kulmakivinä katoaisivat. Mutta jos osakeyhtiölakia muutettaisiin niin, että sen sijaan, että ”yhtiön tehtävänä on tuottaa voittoa osakkailleen” tehtävänä olisi tuottaa voittoa osakkailleen ympäristön sallimissa rajoissa, yritysten toiminta varmasti muuttuisi ympäristöystävällisemmäksi. Lähtökohdan muutos varmaan muuttaisi yleistä asennettakin. Elon Muskin miljardit olisivat paljon suuremmaksi hyödyksi, jos niiden avulla lapset pääsisivät kouluun kuin lyhyiden avaruusmatkojen rahoituksessa.

Kansallinen itsekkyys tuhoaa ympäristön (ja kaikki ne arvot, joita sanoo puolustavansa)

Tiistai 7.4.2020 klo 12.05 - Mikko Nikinmaa

Nyt koronaviruksen myötä on kansallinen itsekkyys saavuttanut äärirajansa. Rajat ovat kiinni, avunantamista rajojen ulkopuolelle vältetään ja Euroopan yhteisön annetaan mieluummin hajota kuin mennään yhteisvastuullisuuteen. Me suomalaiset kun teemme asiat niin hyvin – ei meidän tarvitse muista välittää. Tämähän on kansallisitsekkäiden piirien lähtökohta. Mutta toisin kuin kansallisitsekkäät väittävät, viimeaikaiset tapahtumat osoittavat, että kansallisitsekkyys on tullut tiensä päähän ja tuhoaa ympäristön ja kaikki muut arvot, joita sanoo puolustavansa.

Koronavirus tuli Suomeen, vaikka se ei ollut täältä kotoisin ja vaikka emme sitä tänne halunneet. Jos olisimme halunneet sen pitää poissa, ei Suomen ja muun maailman välillä olisi saanut olla mitään yhteyksiä. Ei hiihtomatkoja Alpeille, aurinkolomia Thaimaahan, työmatkoja ulkomaille tai ulkomaalaisten tuloa Suomeen. Ei vientiä, ei tuontia…Sillä menolla ei olisi täällä Pohjan perillä mennyt kuin muutama vuosi siihen kuin kansalaiset olisivat nähneet nälkää Pohjois-Korean malliin. Mutta eipähän olisi koronaviruskaan tullut Suomeen. Tätä vaihtoehtoa ajatellen tuntuu käsittämättömältä, että olemme niin itsekkäitä, että mieluummin annamme Euroopan yhteisön tuhoutua kuin suostumme yhteisvastuuseen.

Ympäristömuutokset ovat vastaava ilmiö. Vaikka tekisimme mitä, Itämeri ja muu ympäristö saastuu, ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nousee, eläimet ja kasvit kuolevat sukupuuttoon sekä suuret alueet muuttuvat viljelykelvottomiksi. Kansallisitsekäs ajattelee, että eiväthän meidän tekomme voisi vaikuttaa yhtään maailmanlaajuisiin ongelmiin, joten hänen mielestään meidän ei tarvitsisi tehdä mitään. Mutta vaikka tekisimme mitä, emme pysty rakentamaan sellaista kupua Suomen ympärille, että maailmanlaajuiset ympäristöongelmat eivät meitä kohtaisi. On ilman muuta selvää, että ympäristön tilan parantamiseen sijoitetulla eurolla on suurempi vaikutus esimerkiksi Ugandassa kuin Suomessa. Kansallisitsekäs sanoo, ettei rahaa tule syytää sinne, vaan mieluummin hoitaa omat vanhuksemme ja vammaisemme. Mutta syy, minkä takia paremman elämän perään lähdetään, on sodan lisäksi oman kotiseudun muuttuminen huonompaan suuntaan: kun väestö kasvaa ja elinympäristö muuttuu niin, että viljavuus laskee saastumisen, eroosion ja vedenpuutteen takia, on valmis maksamaan ihmissalakuljettajille vaikka mitä, jotta pääsee Eurooppaan ja jopa Pohjan perillä olevaan Suomeen. Ja kuinka suomalaiset voivat sanoa jyrkän ein elintasopakolaisuudelle, kun sukulaisemme ovat lähteneet täältä Ruotsiin, Amerikkaan ja Australiaan vain siitä syystä, että siellä on korkeampi elintaso.

Kun kansallisitsekäs haluaa tuhota Euroopan yhteisön, hän haluaa vähentää mahdollisuuksiamme vaikuttaa ympäristöön. Kokonaisuutena Euroopalla on vaikutusvaltaa ympäristöasioissa, ei pienellä Suomella. Kun kansallisitsekäs haluaa estää rahan syytämisen kehitysapuun, hän lisää Euroopan (ja samalla Suomen) pakolaisongelmaa, kun esimerkiksi Afrikan ympäristön tila heikkenee. Kun kansallisitsekäs haluaa estää maahanmuuton, hän heikentää vanhusten ja vammaisten asemaa sekä muun elinkeinoelämän mahdollisuuksia: jo nyt on käynyt ilmiselväksi, että tietyt alat kärsivät suuresta työntekijäpulasta, minkä vain ulkomaalaiset työntekijät voivat täyttää. Kansallisitsekäs heikentää maahantulijoiden mahdollisuuksia tehdä työtä suhtautumalla heihin niin negatiivisesti.

Sen sijaan, että rahat käytettäisiin asioihin, jotka parantaisivat sekä meidän omien vanhustemme että köyhien alueiden asukkaiden asemaa, kansallisitsekäs on valmis käyttämään kymmenen miljardia uusien hävittäjien hankintaan. Miksi?

Populistiset päämäärät saavutetaan parhaiten keinoin, joita populistit jyrkimmin vastustavat

Maanantai 3.2.2020 klo 13.56 - Mikko Nikinmaa

Kun on analysoitu, ketkä äänestivät Trumpia, ketkä olivat Brexitin kannalla ja ketkä Suomessa vahvimmin tukevat Perussuomalaisia, niin selviä yhteisiä nimittäjiä ovat muutosvastaisuus, kansallisuusaate ja halu palata vanhoihin hyviin aikoihin. Lisäksi syyllinen kaikkiin ongelmiin on jokin ulkopuolinen taho, joka kuitenkin pystyy vaikuttamaan tapahtumiin. USA:ssa tämä on Demokraattinen puolue ja Euroopassa Euroopan Yhteisö.

Kun halutaan palata vanhaan, halutaan palata aikaan, jolloin matkustaminen ulkomaille oli mahdollista vain harvoille, se kun oli niin kallista. Ensimmäisiä säännöllisiä seuramatkoja Espanjaan ruvettiin tekemään Suomesta 1960-luvun alkupuolella. Tuontitavaroita oli varsin vähän: muistan hyvin, kun sain ensimmäiset banaanini ja viinirypäleeni. Halussa palata vanhaan tuntuu olevan kaksi pääasiallista tekijää: toisaalta silloin ihmismäärä koko maapallolla oli pyöreästi neljännes nykyisestä ja kaikilla oli työtä. Ympäristöstäkään ei tarvinnut yhtään huolehtia, jopa tieteellisissä piireissä hyväksyttiin ”sisäisen puhdistumisen” ajatus: ympäristöön laskettu jäte muuttuu siellä haitattomaksi ympäristön puhdistuskyvyn ansiosta. Nationalistisuus on hyvin voimakas osa kaikkien maiden populismissa. Tämän vuoksi ei uskoisi, että koko kansallisuusaate on ehkä 150-vuotias. Se rupesi vähin erin kehittymään Ranskan 1789 vallankumouksen jälkeen. Kansallisuusaatteen pääpiirteenä näyttää olevan se, että kaikkien on oltava samanlaisia: jos puhut väärää kieltä, olet väärän näköinen tai vääräuskoinen, sinua saa syrjiä. Tämän kaltaisen ajattelutavan tuloksena miljoonia juutalaisia tapettiin Natsisaksan keskitysleireissä ja miljoonat ihmiset kohtasivat kuolemansa Stalinin vainoissa Neuvostoliitossa. Vaikka vielä ei samanlaisia järjestelmällisiä vainoja olekaan tapahtunut, juutalaissynagogan maalituhriminen Turussa, eurokansalaisten uhkailu Englannissa, palestiinalaisten kohtelu Israelissa ja valkoisen ylivallan nousu USA:ssa osoittavat, että nationalismi käyttää edelleenkin samankaltaisia kauhistuttavia sorron välineitä kuin ennen. Tavallaan tämä ei ole yllättävää, ennen kansallisuusaatteen tuloa oli Suomessakin tavallista, että kylien nuoret miehet kerääntyivät tappelemaan naapurikylien kanssa. Aggressiivisuus ja erilaisuuden inhoaminen tuntuu olevan valitettavan yleinen piirre ihmisten joukossa, ja sitä käytetään hyväksi hankittaessa populistisille liikkeille kannattajia. Muutosvastaisuuden osalta tuntuu siltä, että se mihin ollaan totuttu, on parempi kuin mikään muutos, vaikka muutos olisi toteuduttuaan paljon parempi kuin jämähtäminen entiseen. Tämä on itse asiassa tilanne Suomen EU-jäsenyyden osalta: Suomi on hyötynyt siitä ehkä kymmeniä miljardeja enemmän kuin sinne maksamamme jäsenmaksut ovat olleet.

Valitettavasti maailma ei enää ole sellainen, että siinä voisi elää yksin, ilman muiden vaikutusta. Edes USA:n ei ole mahdollista harjoittaa Amerikka ensin-politiikkaa ilman, että katastrofi uhkaa. Syynä tähän on se, että me kaikki kahdeksan miljardia ihmistä asumme maapallolla, jonka rajat tulleet vastaan. Suomessa Perussuomalaiset puhuvat ”ilmastovouhotuksesta” ja ovat sitä mieltä, ettei meidän ole syytä tehdä mitään, kun olemme niin pieni joukko, jonka teoilla ei ole mitään merkitystä. On tietysti totta, että me suomalaiset olemme pieni joukko, mutta sen takia meidän onkin kuuluttava Euroopan Yhteisöön, jonka markkinat ovat niin suuret, että sen ajamia ympäristömääräyksiä ei voida missään jättää huomiotta. Jos Perussuomalaisten väite pienuudesta olisi perusteltavissa, niin silloinhan Intian ja Kiinan kannattaisi mennä pieniin alle kymmenen miljoonan ihmisen hallinnollisiin kokonaisuuksiin, jolloin yksiköt eivät vaikuttaisi kuin promilleja maapallon tilaan ja voisivat sen vuoksi jatkaa nykyiseen malliin. Puhe ”ilmastovouhotuksestakin” liittyy siihen, että haaveillaan entisajoista. Eiväthän silloin ihmisen toimet aiheuttaneet mitään ongelmia. Eivät aiheuttaisi nytkään, jos meitä olisi vain pari miljardia ja emme olisi ylikäyttäneet maapalloa kymmeniä vuosia.

Jos lähtökohtaisesti halutaan ajaa suomalaisten etua, niin aluksi pitäisi yhteistyössä muiden EU-maiden kanssa päästä tilanteeseen, jossa vaaditaan, että kaikkien EU:hun tulevien tuotteiden on täytettävä EU:n ympäristönormit. Tällaisen päätöksen seurauksena osa tuonnista varmaan muuttuisi kotimaiseksi tuotannoksi, joten tuloksena olisi EU:n ansiosta Perussuomalaisten toiveen toteutuminen. Lisäksi ympäristöinvestointeja pitäisi tehdä sinne, missä niistä on suurin hyöty. Tämä tarkoittaisi kehitysavun lisäämistä. Lisäämisen tuloksena kuitenkin ihmisten elinolot potentiaalisissa ilmastopakolaisuuden lähtömaissa paranisivat, minkä seurauksena maahanmuutto Suomeen pysyisi aisoissa. Jälleen toiminta täysin päinvastoin kuin Perussuomalaiset ajavat aikaansaisi sen, että heidän päämääränsä toteutuisivat.

Voikin sanoa, että ainakin ympäristöasioissa toiminta päinvastoin kuin populistisesti ajatellaan ajaisi parhaiten niitä päämääriä, joita populisteilla on. Herääkin kysymys, miksi muut puolueet eivät uskalla tai halua esittää, kuinka Perussuomalaisten päämääriä saavutettaisiin toimimalla täysin toisin kuin he esittävät.

Maahanmuutto paremman elämän perässä

Torstai 16.1.2020 klo 13.51 - Mikko Nikinmaa

Ehkä suurin maahanmuuton vastustamisen peruste on se, että mamut tulevat tänne Suomeen vain paremman elämän perässä eivätkä kotimaassaankaan kärsineet absoluuttista hätää. Näin varmasti useassa tapauksessa onkin, mutta voiko se meillä Suomessa olla vastustuksen peruste? Suomesta kun on lähtenyt satoja tuhansia ihmisiä Ruotsiin, Amerikkaan ja Australiaan, ei pakoon absoluuttista hätää, vaan paremman elämän perässä. Jos tilanne on nyt muuttunut niin päin, että Suomi on nettomaahanmuuton kohde eikä maastamuutosta kärsijä, eikö meidän pitäisi olla tyytyväisiä? Olemme pystyneet nostamaan Suomen köyhyydestä, jossa vielä alle 200 vuotta sitten kärsittiin nälänhätää, yhdeksi maapallon vauraimmista valtioista.

Kun Suomesta lähti suuria ihmismääriä maailmalle, vastaanottajamaat toivottivat tulijat tervetulleiksi, työntekijöitä tarvittiin ja tilaa oli. Tällä hetkellä Suomi tarvitsee työntekijöitä ja tilaa on, mutta maahanmuuttajia karsastetaan. Väärännäköinen tai –niminen ihminen ei useiden piirien mielestä ansaitse edes mahdollisuutta integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan. ”Eiväthän mamut muuta halua kuin elää meidän kustannuksellamme. Käytetään niihin kuluvat rahat esimerkiksi vanhustenhuoltoon.” Samaan aikaan vanhusten ja vammaisten hoito kärsii kroonisesta työvoimapulasta, jota nämä maahanmuuttovastaiset piirit eivät mitenkään omilla muilla toimillaan pyri helpottamaan. Kun muukalaiselle ei anneta työmahdollisuutta, ei hänelle juuri jää muuta mahdollisuutta nykyisessä hyvinvointiyhteiskunnassamme kuin joutua sosiaaliavun varaan.

Toisaalta maahanmuuton kannattajat, jotka leimataan ”vihervasemmistolaisiksi kukkahattutädeiksi”, tekevät helposti karhunpalveluksen ajamalleen asialle hyssyttelemällä tänne hakeutuvien ihmisten ”kulttuurien” haittapuolia. Tilannehan on useimmiten se, että maahan tulijoiden lähtömaissa ”vihervasemmistolaiset kukkahattutädit” eivät saisi olla mitään mieltä. Lähi-Idässä ja Afrikassa, joista useimmat tulijat ovat kotoisin, on naisen asema tuskin karjaa parempi. Niinpä maahantulijoiden integroimisessa tärkeässä asemassa on kohottaa tasa-arvon vaatimus tärkeäksi. Kun on seurannut jopa arabimaista tulleita jatko-opiskelijoita, joiden on mahdotonta hyväksyä naisopettajien antamia määräyksiä, machokulttuurin voiman näkee hyvin – ja siitä pitää päästä eroon eikä se onnistu asiaa hyssyttelemällä.

Niinpä, maahanmuuton pitäisikin sujua niin, että heti kun tänne tullaan, tulijoiden pitäisi päästä/joutua työhön. Tehtävä työ riippuisi tietysti maahantulijan taustasta, jota selvitettäisiin haastatteluilla. Mutta ennen muuta olisi tärkeätä, että tulijoiden sosiaalietuudet olisivat vastikkeellisia. Jo tämä veisi maahanmuuton vastustajien tärkeimmän argumentin pois. Lisäksi useassa yhteydessä on havaittu, että tärkein osa kotoutumista on päästä työhön tai kouluun. Erityinen huomio tulisi kiinnittää maahanmuuttajanaisten ja tyttöjen koulutukseen; valitettava tosiasia on, että muuttajien lähtömaissa naisten koulutus puuttuu lähes kokonaan. Lisäksi ne maahantulijat, jotka tulevat tänne ”vain saadakseen sosiaalietuja tekemättä mitään” lähtisivät nopeasti pois, kun ”yleiset työt” olisivat edellytys sosiaalietuuksien saamiselle.

Miksi käsittelen ympäristöblogissani maahanmuuttokysymystä? Tähän on yksiselitteinen vastaus. Jo nyt suurin osa maahanmuutosta paremman elämän perässä johtuu lähtömaiden ympäristöongelmista. Lähtömaiden väestöntiheys on kasvanut liikaa ja maan viljavuus on heikentynyt. Molempien asioiden seurauksena maahanmuutto vain pahenee tulevaisuudessa, erityisesti jos toimitaan niin kuin sen vastustajat haluavat – karsitaan kehitysapua. Ympäristöpakolaisuuden lisääntymisen estämiseksi tulisi toimia juuri päinvastoin: lisätä ympäristöpainotteista kehitysapua oman etumme vuoksi.       

Globalisaatio: välttämätön kestävälle kehitykselle

Lauantai 26.10.2019 klo 19.48

Globalisaatio on käsitetty vain talouden ilmiöksi, jossa yritykset pyrkivät maksimoimaan voittonsa siirtämällä tuotantonsa halpojen kustannusten alueille ja minimoimaan maksamiaan veroja erilaisia veroparatiiseja hyväksi käyttäen. Tämän vuoksi vastavoimana eri puolille Eurooppaa ja Pohjois-Amerikassa vahvistunut nationalismi, jossa kaikki maan ongelmat laitetaan globalisaation ja maahanmuuton syyksi.

Suomessa on tullut tavaksi syyttää Euroopan Yhteisöä ja maahanmuuttajia kaikista niistä vaikeuksista, joita meillä nykyisin on. Me teemme asiat hyvin, mutta kaikki ulkopuoliset tahot aiheuttavat ongelmat. Jos saisimme rajat kiinni ja voisimme tehdä kaiken ilman ulkopuolista häirintää, asiat saataisiin kuntoon. Tällainen ajattelutapa unohtaa kokonaan useita tosiasioita, joista ensimmäinen on se, että Suomi on vähäväkinen maa. Sen seurauksena kotimarkkinat eivät riitä mihinkään merkittävään teolliseen toimintaan, vaan Suomi elää viennistä. Jos kauppasopimukset tehdään kahdenvälisesti, Suomen pienuudesta johtuen suuremmat kauppakumppanit pystyvät sanelemaan ehdot, joilla käymme kauppaa. Lisäksi, kun puhutaan ympäristönsuojelusta, niin yleensä nationalistit sanovat, että Suomi on niin pieni, ettei meidän päästöillämme ole maailmanlaajuisesti mitään merkitystä. Suomessa myös hoidetaan luonnonsuojeluasiat hyvin – toisin kuin muualla.

Niinpä. Globalisaatio ajateltuna vain talouden – tai oikeastaan pääomien – lähtökohdasta onkin pääosin haitallinen ilmiö eikä vähiten sen vuoksi, että se on pitkälti nationalistisen populismin nousun takana. Huvittavaa on, että esimerkiksi Brexitin, joka mielletään nationalistiseksi ”päätösvalta EU:lta takaisin Britanniaan”-liikkeeksi, taustalla on omaisuutensa veroparatiiseihin kätkeneitä miljardöörejä. He eivät maksa puntaakaan veroa Iso-Britanniaan ja suurin syy Brexitin ajamiseen on, että EU on tekemässä lainsäädäntöä, mikä vaikeuttaisi verotuksen välttelyä. Mutta globalisaatio ajateltuna siten, että se olisi maailman elinkelpoisuuden varmistava lähtökohta, on välttämätöntä kestävän kehityksen ja täten myös Suomen pitkäaikaisen hyvinvoinnin kannalta.

Johtuen siitä, että Suomea ei voi täysin eristää muusta maapallosta ja siitä että maapallo on rajallinen, emme voi lähteä siitä, että ympäristön tilan muutokset muualla eivät aiheuttaisi ongelmia myös Suomessa. Itse asiassa Suomenkin ympäristön tilaan parhaiten vaikuttaisivat ne toimet, jotka antaisivat suurimman ympäristölle suotuisan muutoksen sijoitettua rahasummaa kohti. Melkeinpä tärkein toimi, joka voitaisiin tehdä, on sijoittaa rahaa koulutukseen ja naisten asemaan kehitysmaissa. Nämä ovat kaikkialla osoittautuneet tehokkaimmiksi keinoiksi laskea lisääntyvyyttä. Väestönkasvu ja halu elintason nousuun ovat kaikkien ympäristöongelmien perimmäinen syy rajallisella maapallollamme.

Kehitysavun lisääminen ympäristön tilaa parantaviin toimenpiteisiin olisi juuri sitä maahanmuuttajakysymyksen hoitamista lähtöalueella, jota perussuomalaiset ovat ajaneet. Mikäli tilanne kansainvaelluksen lähtöalueilla saataisiin parannetuksi, koko maahanmuuttajakysymys pienenisi niin, ettei sen varjolla pääsisi mielipidetiedustelujen kärkeen. Lisäksi voitaisiin koko maahanmuuttokysymyksessä ottaa tavoitteeksi se, että tänne otettaisiin ensi sijaisesti naisia ja lapsia. Tämä korvaisi Suomen alhaisen syntyvyyden ja lähtökohtaisesti mahdollistaisi sen, että maahanmuuttajien kotoutuminen sujuisi hyvin. Tärkeää olisi, että mahdollisimman nopeasti työikäiset ihmiset pääsisivät töihin ja tuntisivat olonsa tervetulleeksi. Valitettava osoitus siitä, että työhön pääsy riippuu etnisestä taustasta tuli näkyviin tutkimuksessa, jossa lähetettiin työhakemuksia eri kansallisuuksien sukunimillä. Mahtava ero oli työhaastatteluihin kutsutuissa kantasuomalaisten ja somalisukunimien välillä. Tämä ero on siinä mielessä kauhistuttava, että suuri osa somalisukunimisistä on syntynytkin Suomessa. Vaikka olenkin sitä mieltä, että maahanmuuttajien pitäisi tuntea olevansa tervetulleita, olen myös sitä mieltä, ettei meidän pidä hyväksyä machokulttuuria. On lähdettävä siitä, että naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia. Tämän vuoksi maahanmuuttajiksi pitäisi ottaa ensisijaisesti naisia ja lapsia (tai jos perheitä, tulisi korostaa sitä, että miehen pääsy Suomeen perustuu siihen, että hän on vaimon ja lapsien mukana).

Asennemuutos - Nyt!

Perjantai 23.8.2019 klo 12.03 - Mikko Nikinmaa

Siperian, Alaskan ja Amazonasin metsät palavat kaikkien aikojen ennätystahdilla. Mitenhän Kalifornian metsät palavat, kun siellä pian alkaa metsäpaloaika. Alaskassa jokiin nousevat Tyynenmeren lohet ovat kuolleet ennen kutua, kun korkeasta lämpötilasta johtuen kalojen hapenkulutus on ylittänyt maksimihapenottokyvyn. Grönlannin rannikolla sulavat ja mereen loiskahtavat jäävuoret ovat pelästyttäneet melojat rannan lähellä. Useiden asuttujen paikkojen lämpötila on ylittänyt 50 astetta ja jopa Hollannissa ja Saksassa korkeimmat mitatut lämpötilat ovat olleet päälle 40 astetta. Tieteellisessä artikkelissa on jo osoitettu ikiroudan sulamisesta aiheutuvaa metaanin lisääntymistä (Lara ym, 2019, Journal of Geophysical Research – Biogeosiences 124, 1560-1573).

Kaikesta tästä huolimatta maailman johtajissa Brasilian presidentti Bolsonaro, USA:n presidentti Trump ja Venäjän presidentti Putin kiistävät, että mitään merkittävää olisi tapahtumassa maailman ilmastolle ja talouspiirit kaikkialla vannovat taloudellisen kasvun nimiin. Populismin yleisimpinä piirteinä ovat rajat kiinni-mentaliteetti ja kansallistunteen korostaminen. Tähän liittyen Suomessa korostetaan aina, kuinka pienen osan mistään maailman päästöistä me aiheutamme, joten millään, mitä teemme, ei ole maailmanlaajuista merkitystä. Esimerkiksi, vaikka turpeen käyttö energianlähteenä on ilmaston kannalta pahempi kuin kivihiilen (itse turpeen polton lisäksi turvesoista vapautuu keräyksen yhteydessä mm. metaania), saa lehtien yleisönosastoista lukea seuraavaa: ”Siksi turvetuotantoa koskevien päätöksien pitää perustua tosiasioihin eikä mielipiteisiin.” Tämä sen jälkeen, kun kaikkea tietämystä turpeen käytön haitallisuudesta vähätellään muun muassa Suomen pienuuteen vedoten. Samaten kuulee: ”Meillä Suomessa ei ole väestökasvuongelmaa, tehkööt ne jotakin, missä ongelmat ovat.” Samaan aikaan keskimääräinen suomalainen on kuluttanut osuutensa maailman luonnonvaroista jo huhtikuussa, kun kaikkien maailman asukkaiden ylikulutuspäivä on vasta elokuussa. Tällä hetkellä kulutamme kaikkialla tulevien sukupolvien luonnonvaroja.

Ilmastomuutokseen liittyvät ongelmat ovat nykyisin niin suuria, että yksilöiden pikkunäpertelyllä niitä ei pysty ratkaisemaan varsinkaan, kun suuri osa ihmisistä maailmanlaajuisesti ei tiedosta/hyväksy ongelman olemassaoloa. Jotta merkittävä muutos saataisiin aikaan, tarvitaan asennemuutos päättäjätaholla. Kaiken kaikkiaan asennemuutos ja sen jälkeinen toiminta mahdollistaisi kohtuullisen elämän meille ja jälkipolvillemme – vielä. Mutta jos asennemuutosta ei tapahdu, ajamme täyttä vauhtia viimeiseen jäävuoreen ja maapallon ongelmat ratkeavat niin, että suurin osa ihmiskunnasta tuhoutuu, minkä jälkeen ei enää ole ilmastomuutosongelmaa, kun ihmispopulaatio on romahtanut. Ilmeisesti sitä populistit haluavat, kun ummistavat silmänsä kaikilta merkeiltä ongelmista ja esittävät toimia, jotka vain nopeuttavat katastrofin tuloa.

Asennemuutokseen, joka antaisi meille edelleen mahdollisuuden hyvään elämään, kuuluvat seuraavat tekijät:

1. Koska meillä on vain yksi maapallo, meidän on kokonaan unohdettava kansallisrajat. Globalisaatio on aikaisemmin toiminut talouselämän ehdoilla, mutta nyt on tullut aika muuttaa ympäristö globalisaation lähtökohdaksi.
2. Taloudellisen kasvun ja talouskilpailun sijaan on etsittävä uudet lähtökohdat menestyksekkään toiminnan mittaamiseksi. Negatiivinen kasvu, taantuma, voisi olla toivottava ilmiö, jos sen tuloksena ihmisten kiire vähenisi. Kaiken toiminnan lähtökohtana pitäisi olla ympäristön hyvinvointi. Meillä ei voi olla toimivaa taloutta, jos ympäristö ei ole elinkelpoinen.
3. Väestönkasvu on saatava loppumaan. Muutos voi käytännössä tapahtua vain, jos naisen asema parantuu ja keskimääräinen koulutustaso nousee. Suuret lapsimäärät ovat tyypillisiä erityisen patriarkaalisille ”kulttuureille”, joissa naiset eivät ole juuri muuta kuin synnytyskoneita ja miesten tarpeiden tyydyttäjiä. Meidän tulee kaikin keinoin kohottaa naisen asemaa käyttäen esimerkiksi kehitysapua tähän.
4. Erilaiset ympäristön hyväksi tehtävät investoinnit on tehtävä sinne, missä niistä on suurin hyöty. Näin ollen voi olla, että suomalainen ympäristöinvestointi tehdään Indonesiaan, mutta koska kansallisuusajattelusta on luovuttu, suomalaisetkin riemuitsevat ympäristön tilaan saadusta parannuksesta.
5. Verosuunnittelu lopetetaan. Kaikki yritykset maksavat kohtuullisen, liikevoittoon perustuvan veron, jossa konsernien sisäisiä varainsiirtoja ei voi käsitellä veroa vähentävinä lainoina. Lisääntyvä verokertymä, joka on varmaan satoja miljardeja euroa, käytetään ympäristöinvestointeihin.
6. Maiden puolustusbudjettien ylärajaksi asetetaan 2 %. Tämän ylimenevä osuus käytetään ympäristön tilan parantamiseen. Kun rajan ylimenevällä osalla nykyisin palkataan henkilöstöäkin, näiden tehtävä muuttuu oman kansallisvaltion puolustamisesta ihmiskunnan eloonjäämisen puolustamiseen. Tuloksena taas vähintään satoja miljardeja tTuloksena taas vähintään satoja miljardeja tulee nykyistä parempaan käyttöön.

Ehkä edellä oleva teksti on utopiaa, mutta sen kaltaista utopiaa tarvitaan, jos halutaan, että ihmiskunta jatkaa eloaan joutumatta katastrofiin. Viime aikojen populismin ja yksinvaltiuden nousua on paljon pidetty liberaalin demokratian loppuna. Minusta näin ei suinkaan ole laita, vaan kaikkialla missä ihmisten koulutustaso sen mahdollistaa, ihmisarvoon perustuva liberaali demokratia on nousemassa takaisin. Paremminkin on niin, että populismin valtaan nostamat johtajat ovat osoittaneet kelpaamattomuutensa.

Ympäristöpainotteinen kehitysapu ja Euroopan yhteisö - välttämättömiä ympäristön tilan parantamiseksi ja maahanmuuton hillitsemiseksi

Sunnuntai 16.6.2019 klo 18.54 - Mikko Nikinmaa

Kun pakolaiskuvat Meksikon rajaltakin näyttivät afrikkalaisia ja kun Välimerta ylittävien pakolaisten hukkuminen on suunnilleen viikoittainen uutiskuva, rupesin miettimään, mistä massakansainvaellukset johtuvat ja miten niitä voisi parhaiten vähentää. Kun samaan aikaan satuin katsomaan, että maailman sotilasmenot ovat kaikkiaan puolentoista triljoonan €:n paikkeilla, niin mieleen tuli, että jos siitä voitaisiin ottaa edes viidennes ympäristöongelmien ratkaisuun, niitä tuskin olisi. Huvittavaa onkin, että puolustusbudjetit näyttävät olevan pyhiä ja Suomenkin on hankittava vähintään 15 miljardin arvosta hävittäjiä, vaikka millään aseilla ei muuteta asumiskelvotonta ympäristöä kelvolliseksi.

Niin, mistä kansainvaellukset syntyvät, jos kyse ei ole sotien aiheuttamasta pakolaisuudesta? Kaikki kuvat tuovat esiin valtavat ihmisjoukot ja viljelysmaan laadun huonouden. Viljelysmaata tarvitaan siksi lisää ja sen vuoksi hakataan metsää, mikä taas vaikuttaa ilmastomuutokseen ja heikentää entisestään viljelysmaan laatua. Kun ihmisiä on liikaa, jotta heille riittäisi kohtuullisesti ravintoa, he lähtevät ensin kaupunkeihin toivoen saavuttavansa paremman elämän. Kun näin ei kuitenkaan ole, he maksavat (tai ottavat lainaa) ihmissalakuljettajille päästäkseen paratiisiin Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa, minkä ihanuudet, rikkauden, väljyyden ja viljavuuden he ovat nähneet uutisvälineissä.

Mikäli elinolot ihmisten kotimaissa olisivat yhtään kelvolliset, ihmiset eivät laittaisi likoon kaikkea omaisuuttaan päästäkseen Eurooppaan tai Pohjois-Amerikkaan. Näin ollen olen täysin samaa mieltä perussuomalaisten ja muiden maahanmuuton vastustajien kanssa siitä, että maahanmuuttoa ongelmat täytyisi ratkaista ihmisten kotimaissa. Olen myös sitä mieltä, että suomalaisten teollisuuslaitosten päästöt ovat paljon pienemmät kuin halpatuotantomaiden. Samaa mieltä olen myös siitä, että Suomi on niin pieni, että millään päätöksillä, jotka yksin täällä tehdään, ei ole mitään merkitystä maailmanlaajuisesti. Mutta koska ympäristömuutoksien vaikutukset, joista yksi on maahanmuutto, eivät noudata maiden rajoja, johtopäätökset vaadittavista toimista ovat täysin poikkeavat ”rajat kiinni” ja ”pois rahojen tuhlaaminen kehitysapuun” -mentaliteetista.

Mielestäni seuraaviin asioihin pitäisi pyrkiä:

1. Väestönkasvun pysäyttäminen kehitysmaissa, erityisesti Afrikassa. Koska kaikki selvitykset yksiselitteisesti osoittavat, että väestönkasvua pienentävät erityisesti kaksi asiaa, naisten aseman parantuminen ja koulutuksen lisääntyminen, niihin pitäisi ohjata lisääntyvässä määrin kehitysapurahoitusta. Kun valitettavasti suuressa osassa kehitysmaista naisen asema ei ole juuri karjaa parempi ja heihin kohdistuvat seksuaalirikokset ovat yleisiä, tilanteen muuttaminen maahanmuuton lähtömaissa koulutuksen keinoin vähentäisi myös todennäköisyyttä sille, että Oulun kaltaiset tapahtumat toistuisivat. Naisten aseman parantamisessa meidän ei tarvitse hyväksyä kulttuurien eroja, vaan lähteä siitä tosiasiasta, että kulttuurit ovat pääasiassa patriarkaalisia miesten suuremman voiman takia.

2. Ruokakasvien viljelyn tehostaminen kehitysmaissa. Yksi suurista ongelmista on, että suuri osa viljelysmaasta tuottaa kasveja Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan ja tuloja ei suinkaan saa paikallinen väestö vaan ylikansalliset suuret yritykset. Paikallisen väestön ruokakasvien viljelymaa on joko alun perin huonolaatuista tai muuttunut sellaiseksi. Jo koulupoikana 1970-luvun alussa, kun olin kiinnostunut kehitysmaiden maataloudesta, tuotiin selvästi esiin, että lauhkean vyöhykkeen maanviljely ei sovi trooppisille alueille. Nytkään, lähes 50 vuotta myöhemmin tätä tosiasiaa ei ole otettu viljelyn suunnittelussa myöskään kehitysyhteistyössä huomioon. Tämä taitaa olla yksi perustavaa laatua oleva syy siihen, että viljelysmaan laatu huononee nopeasti. Kehitysapua pitäisikin lisätä niin, että siinä selkeänä lähtökohtana olisi tropiikille parhaiten sopivien viljelytapojen kehittäminen. Tämän ansiosta viljelymaan laadun huononeminen hidastuisi, metsänhakkuun tarve uuden viljelysmaan saamiseksi vähenisi ja metsien tarjoamat hiilinielut eivät vähenisi nykyisellä tavalla.                                                 

3. Teollisuuslaitosten päästöjen pienentäminen. Suomessa ympäristönsuojeluun sijoitettu euro vastaa korkeintaan kymmentä senttiä useimmissa halpatuotantomaissa. Tämän takia meidän pitäisikin sijoittaa kehitysapurahoja esimerkiksi Bangla Deshin teollisuuslaitoksien jätevesien ja savukaasujen käsittelyyn. Tuloksena olisi merkittävä maapallon ympäristön tilan parantuminen suhteellisen pienellä panostuksella. Mutta tämäkään ei tapahdu, jos rahoja ei asiaan laiteta.

4. Koska Suomi on pieni, sillä voi olla globaalia vaikutusta vain, jos se toimii yhdessä muiden samanmielisten kanssa. Tämä on ehkä merkittävin syy siihen, että Suomen pitää tehdä kaikkensa, jotta Euroopan Yhteisön yhtenäisyys ja voima kasvaa. Kokonaisuutena Eurooppa on maailman suurin taloudellinen kokonaisuus, jolla on suhteellisen yhtenäiset ympäristövaatimukset. Tämä kokonaisuus voi saada edellyttämänsä ympäristövaatimukset läpi. Esimerkiksi, mikäli Euroopan Yhteisö pystyy päättämään täällä myytäviltä tuotteilta edellytettävät tuotannon ympäristövaatimukset, tuottajat eri puolilla maapalloa rupeavat noudattamaan vaatimuksia.

Niinpä, ympäristöpainotteinen kehitysapu ja Euroopan Yhteisön yhtenäiset päätökset voivat tehdä paljon maailmanlaajuisten ympäristöongelmien ratkaisemisessa. Mutta lähtökohtaisesti meidän tulee hyväksyä se, että Suomi ei voi sulkea rajojaan ja toimia yksin, koska asumme rajallisella planeetalla, jossa ympäristöongelmat eivät noudata valtakunnanrajoja.

Itsekkyyden tulos - maapallon tuho

Keskiviikko 12.6.2019 klo 20.20 - Mikko Nikinmaa

Kun eilisissä eduskuntakeskusteluissa perussuomalaisten edustaja sanoi, että nyt menee meidän valtionyhtiöiden myynnistä saamiamme rahoja Afrikkaan, niin rupesin miettimään, mihin se äärimmäinen Suomi ensin, Amerikka ensin – ja mikä tahansa nationalistinen paikka ensin - rajat kiinni mentaliteetti johtaa sekä mistä se kumpuaa.

Lähtökohtahan on, että kaiken pitäisi olla tuttua ja turvallista. Kun siihen vielä yhdistetään se, että ihmismieli unohtaa menneisyyden huonot puolet, päästään siihen, että jos voimme olla vain itseksemme tuhlaamatta omaa varallisuuttamme kehenkään ulkopuoliseen ja estää muukalaisten saapumisen omaisuuttamme tuhlaamaan, niin olemme onnellisia. Mikään ei ole niin kamalaa kuin muutos ja muukalaiset.

Lähes täydellinen eristäytyneisyys muusta maailmasta olikin pitkään mahdollista meille suomalaisille. Meitä on vähän, asumme harvassa, maapallon reunalla. Tuskin kenellekään on tullut mieleen, että Suomen asujamisto on suunnilleen neljännes maapallon kaikista 60-leveyspiirin pohjoispuolen asukkaista. Eristäytyminen oli mahdollista, kun maapallolla oli nykyiseen verrattuna neljännes väkeä ja luonnonvarat riittivät ilman ongelmia. Kun 1960-luvulla kävin koulua, Ugandan väkiluku oli vähän Suomen väkilukua suurempi – nyt se on yli kymmenkertainen. Intiassa eli silloin ehkä 200 miljoonaa ihmistä, nyt heitä on yli miljardi. Tähän nationalisti vastaa, ”niin rupeaisivat ne afrikkalaiset ja aasialaiset säännöstelemään väestöään.” Niin pitäisikin tehdä, mutta väestönkasvun pieneneminen on Suomessakin edellyttänyt kahta asiaa: naisten aseman ja koulutustason parantumista. Nämä asiat eivät tapahdu itsestään ja ilmaiseksi, vaan vaativat meidän panostamme. Seuraavaksi nationalisti sanoo: ”Miksi meidän pitäisi heitä auttaa, me olemme osamme tehneet. Meitä on vähän ja väkilukumme ei kasva.” Mutta tässä tulee maapallon rajallisuus, matkustuksen suhteellinen helppous ja tiedonvälityksen nopeus vastaan. Kun hyvä viljelysmaa vähenee ja näkee, miten amerikkalaiset ja eurooppalaiset elävät paratiisissa, sinne haluaa mennä.

Maapallon rajallisuus aiheuttaa ilmastomuutoksen, ympäristön saastumisen, kalakanojen ja muun biodiversiteetin pienenemisen sekä useiden luonnonvarojen ja kelvollisen viljelysmaan vähenemisen. Rajallisuus on tullut vastaan vasta nyt, kun lähtökohtana on ollut kasvu ja kasvulle on tullut raja. Kaikki simulaatiot ennustavat, että markkinavoimien tuloksena syntyy ylilyönti ja katastrofi. Kestävä kehitys on mahdollista vain, jos riittävä ja järkevä valvonta on taustalla. Maapallon rajallisuus aiheuttaa myös sen, että vaikka me Suomessa tekisimme kaiken oikein, mutta Kongossa tapahtuu katastrofi, meri-, ilma- ja pakolaisvirrat aiheuttavat ongelmia täällä. Kun silloin 2015 Eurooppaan tuli muutama miljoona pakolaista, joista alle viisikymmentä tuhatta tuli Suomeen, meni kaikki sekaisin. Verrattuna pelättävissä oleviin pakolaismääriin se oli kuitenkin pientä, Eurooppaan haluaisi jopa sadasta kahteensataan miljoonaan ihmistä, jolloin Suomeenkin päätyisi satoja tuhansia. Näin käy, jos maapallon rajallisuutta ei tunnusteta. Mitä teemme sitten? Ruvetaanko maahanmuuttajat ampumaan, jos he ylittävät rajan?

Ihminen on onneksi kotiseutuaan rakastava eikä lähde sieltä pois, jos elinolosuhteet ovat kohtuulliset. Näin ollen, jos ympäristönsuojelutoimenpiteet tehdään siellä, missä niistä on suurin hyöty, voidaan pahimmat ympäristöongelmat (ja myös ympäristöpakolaisuus) estää. Näin esitti Pohjoismaiden Neuvostonkin asiaa pohtinut toimikunta. Tällöin meidän suomalaistenkin rahaa tuhlattaisiin Afrikkaan, mutta eikö se ole sen arvoista, jos sen ansiosta pahimmat ongelmat voidaan estää? Sitä paitsi, ei tarvitse hyväksyä ilmastomuutosta (vaikka se onkin ilmiselvää), muutkin ympäristömuutokset riittäisivät tuhoamaan ihmiskunnan, jos mitään ei tehdä. Mutta me voimme tehdä paljonkin, jos luovumme tiukkapipoisesta nationalismista ja teemme ympäristötekoja siellä, missä niistä on suurin hyöty. Afrikkaan menevä kehitysapu voi poistaa tarpeen laittaa rajat kiinni. Emmekö voisi luopua itsekkyydestä lastemme hyväksi?

Ei Ilmastopaniikki vaan Ilmastoturhautuminen

Sunnuntai 7.4.2019 klo 15.04 - Mikko Nikinmaa

Kun useat ilmastoskeptikot ovat vain kauhistelleet sitä, kuinka IPCC:n viimesyksyinen raportti aiheuttaa ilmastopaniikin, johon ei ole mitään syytä, herää ainakin minulla kysymys siitä, ovatko nämä ihmiset lainkaan lukeneet raporttia. Siinähän tuodaan selkeästi esiin ongelmat, jotka ovat jo nyt näkyvissä, mutta pahenevat, jos mitään ei tehdä. Toisaalta raportissa tuodaan esiin, että mahdollisuudet vaikuttaa ovat olemassa, jos näin halutaan. Tämä kuitenkin vaatii sitä, että nykyisiä lähestymistapoja selkeästi muutetaan ja valitettavasti se, että me Suomessa käperrymme omaan erinomaisuuteemme ja huutelemme muille, kuinka asiat pitää tehdä, ja toisaalta toteamme, että kun Suomi on niin pieni kokonaisuus, meidän ei tarvitse ja kannata tehdä yhtään mitään, on täysin väärä lähtökohta. Pääasiallinen ongelma ja turhautumisen syy onkin se, että toimitaan kuin strutsit pää piiloon laittaen omaa pientä kansallisvaltiota ajatellen ja unohdetaan se, että meillä on vain yksi maapallo, jonka tuhoutuminen ei kunnioita kansallisvaltioiden rajoja. Turhautumista korostaa vielä se, että vaikka tällä hetkellä olisikin keinot estää pahimpien ongelmien syntyminen, näin ei haluta tehdä, koska se maksaisi ja voisi ”heikentää kansainvälistä kilpailukykyämme”. Käyn alla läpi tiivistetysti, miten itse luin IPCC:n 2018 raportin. Sehän on kaikkien vapaasti luettavissa ja löytyy verkkosivulta https://www.ipcc.ch/sr15/.

1. Lämpötila maapallolla on keskimäärin kohonnut asteen 1850-1900 keskimääräisestä tasosta. Muutos on tällä hetkellä kiihtyvä ja n. 0.2 astetta vuosikymmenessä. Auringon ja tulivuorien aktiivisuuksien muutoksien lasketaan pystyvän vaikuttamaan lämpötilamuutokseen vain 0.1-0.2 astetta. Lämpötilamuutokset ovat suurimmillaan Suomen leveyspiirillä talvisaikaan, jolloin maapallon keskilämpötilan noustessa 1.5 astetta, muutos täällä olisi jopa yli 4 astetta. Keski- ja Etelä-Euroopassa muutokset puolestaan olisivat suurimmillaan kesäaikana, jolloin keskilämpötila nousisi yli 2 astetta. Äärimmäiset sääilmiöt, kuten kuumuusjaksot, pitkälliset kuivuudet, rankkasateet ja myrskyt lisääntyvät merkittävästi. (Esimerkiksi 1980-2000 välillä äkillisten ympäristömuutoksien aiheuttamat taloudelliset vahingot maailmanlaajuisesti kymmenkertaistuivat). Mielenkiintoista on, että jokseenkin kaikki ilmastomallit arvioivat sademäärän Suomen leveyspiirillä kasvavan – sateet vain olisivat entistä rankempia ja aiheuttaisivat yleisesti tulvia.

2. Keinot rajoittaa lämpötilan nousu toivottuun 1.5 asteeseen ovat olemassa, mutta tähän mennessä tehdyt lupaukset eivät ole riittäviä, varsinkaan kun talouskasvun edistämisen nimissä niistä ollaan valmiita luopumaan. Tärkeinä muutoksina olisi mm. metsäpinta-alan merkittävä lisääminen nykyisestä ja hiilidioksidia lisäävän materiaalin käytöstä luopumisen energiantuotannossa (on huomattava, että tämä sisältää myös puun ja turpeen polton) niin kauan kuin savun hiilidioksidia ei saada poistetuksi. Myös niin lemmikki- kuin tuotantoeläinten määrän vähentäminen olisi merkityksellistä (samoin kuin väestönkasvun rajoittaminen).

3. Koska ilmastoon vaikuttavat tekijät eivät noudata kansallisvaltioiden rajoja, ilmaston tilan parantamiseen tähtäävät toimet tulisi tehdä siellä, missä niillä on suurin vaikutus. Tämä tarkoittaa sitä, että me emme voisi ajatella pelkästään Suomessa tehtäviä toimia, vaan myös sitä, miten sudanilainen maanviljelijä selviäisi. Aikaisemmin globalisaatio on tarkoittanut pääasiassa kauppapolitiikkaa, mutta tulevaisuudessa sen pitäisi tarkoittaa ihmisten välistä solidarisuutta, jotta maapallo säilyy asumiskelpoisena kaikkialla. Niinpä ilmastomuutoksen vastustaminen tarkoittaa myös kamppailua eriarvoisuutta ja rasismia vastaan. Näyttää siltä, että ilmastomuutoksesta eniten kärsivät ryhmät ovat jo valmiiksi köyhiä.

Niin IPCC:n raportti kuin aiempi Scientists’ Warning to Humanity molemmat sanovat, että ilmastomuutos on torjuttavissa. Sitä ei kuitenkaan voi tehdä niin, että perinteisiä kansallisvaltioiden rajoja pidetään pyhinä eikä myöskään ilman kustannuksia. Kustannukset ovat tulevilta sukupolvilta otetun lainan lyhennystä – tämän pitäisi olla kaikkien valtionvelasta huolestuneiden hyväksyttävissä: eihän tuo velka tulevilta sukupolvilta poikkea muista veloista millään tavoin. Tehokas ilmastomuutoksen vastustaminen edellyttää myös, että kehitysapu viisin-kymmenkertaistetaan. Vaikka tämä hetkellisesti lisääkin menojamme, voi hyvinkin käydä niin, että sillä saavutettavat säästöt pitkällä aikavälillä ovat hetkellisiä menoja suuremmat. Kun kerran ilmastomuutos on sekä näkyvissä että torjuttavissa, voikin sanoa että turhautuminen siihen, että mitään ei tehdä tai että teot eivät saa aiheuttaa kustannuksia, on perusteltua.