Kohti kestävää kehitystä - kasvuajattelusta utopiaan

Keskiviikko 26.6.2019 klo 19:49

Tähän asti on väestön ja taloudellista kasvua pidetty välttämättöminä, jotta asiat eivät mene huonompaan suuntaan. Näin ympäristöihmisenä se vain tuntuu mahdottomalta: maapallolla on rajat, ja ympäristön kestokyvyn ylittämisen näkee ilmastomuutoksena, biodiversiteettikatona, maatalousmaan viljavuuden heikkenemisenä, muovisaasteena jne…Tulee mieleen, että miksi se ei riitä, että asiat olisivat ennallaan? Jopa kaikki populistit haikailevat menneeseen kulta-aikaan, jolloin kaikki oli paremmin kuin nyt, vaikka bruttokansantuote oli monta kertaa pienempi kuin tällä hetkellä.

Kun joku uskaltaa sanoa, että eikä pienemmillä tuloilla ja vähemmällä kulutuksella tulisi toimeen, hänet tyrmätään heti. Miksi? Eikö kasvun kaipaaminen ole vain sopimuskysymys? Jos mittareina käyttäisi muita tekijöitä kuin bruttokansantuotetta tai käytettävissä olevia tuloja, moni asia voisi muuttua. Minusta periaatteellisen lähtökohdan pitäisi olla, että muutokset ovat ympäristön kannalta vähintään neutraaleja tai nykytilanteessa, kun maapalloa käytetään yli sen kantokyvyn, ympäristön tilaa parantavia. Jos tämä olisi lähtökohtana, kilpailun sijaan voisi tulla vaikkapa toisista välittäminen, kiireen sijaan asioiden pohtiminen ym. Aivan ilmiselvästi entisiin aikoihin haikailun yhtenä syynä on ollut se, että vaikka ennen työtä joutuikin tekemään paljon, nykyhetken kaltaista kiirettä ja kilpailua ei silloin ollut.

Kiireen ja kilpailun sijaan ympäristön kannalta kelvollisin elämänmuoto olisi sellainen, jossa ihmiset toteaisivat asioiden olevan riittävän hyvin – downshifting ja hyggligt olisivat IMG_20170811_0002.jpgpäämääriä meillä teollisuusmaissa. Kasvun tavoittelu ei ole pienentänyt taloudellista eriarvoisuutta maiden sisällä ja maapallon eri osien välillä, vaikka syyksi taloudellisen kasvun tarpeelle on politiikassa aina tuotu esiin se, että vain näin voidaan nostaa ihmisiä pois köyhyydestä. Tuloerojen pienentämisen voisikin toivoa olevan yhtenä päämääränä kasvun sijaan. Muutamien Amerikan rikkaiden esiinmarssi omaisuutensa verottamiseksi onkin tässä ahneuden ja oman edun tavoittelun kyllästämässä ilmapiirissä tervetullut tapahtuma.

Ympäristön kannalta hyvä elämänmuoto ei suinkaan olisi stagnaatio. Paremminkin vähentynyt kiire ja kilpailu lisäisi mielestäni todella uusien ajatuksien ja keksintöjen synnyn. Sen sijaan, että jähmetyttäisiin paikalleen, voitaisiin löytää uusia näkökulmia nykyistä humaanimpaan elämään. Kasvuideologiahan on mielestäni pahimmanlaatuista stagnaatiota: mitään muuta vaihtoehtoa kuin kasvu suunnilleen hinnalla millä hyvänsä ei ole. Kaikkein tärkeintä ympäristön kannalta kestävälle kehitykselle on, että uusi ajattelu syntyy ihmisistä itsestään. Pakolla ei saada humaania yhteiskuntaa syntymään. Ei voida myöskään ajatella, että ympäristöystävällinen yhteiskunta olisi keskusjohtoinen. Neuvosto”kommunismin” kaatuminen oli hyvä esimerkki siitä, kuinka keskusjohtoinen pakko on huono tie humaaniin yhteiskuntaan. Kestävän kehityksen yhteiskunnat olisivat parhaimmillaan monimuotoisia ja erilaisia eri puolilla maapalloa. Ympäristöstä huolehtiminen kannustaisi yksilöllisyyteen – pienet kyläyhteisöt, joissa kaikilla oli hyväksytty paikkansa, mutta joissa myös hyväksyttiin ihmisten erot, olivat ehkä lähimpänä toivottavasti tulevaisuudessa häämöttäviä yhteiskuntia. Mutta tärkeää on päästä tilanteeseen, jossa muukalainen ei ole uhka vaan ystävä.

Kasvuideologian muuttuminen ympäristön huomioon ottavaksi ideologiaksi on tie utopiaan, jossa maapallon ihmiset voivat elää riittävän hyvin – kukin omine vahvuuksineen. Eiköhän tämä ole paljon parempi melkein kaikille kuin nykyinen ahneutta ja itsekeskeisyyttä suosiva lähtökohta. Jos ympäristökatastrofin uhka tuo humaanin yhteiskunnan nykyisen tilalle, uhka onkin mahdollisuus.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: taloudellinen kasvu, kestävä keitys, ilmastonmuutos, väestön kasvu

Ilmastovaalit?

Perjantai 11.1.2019 klo 15:45 - Mikko Nikinmaa

Kevään eduskuntavaalien on jo toitotettu olevan ilmastovaalit. Eri puolueet ovat tehneet ilmastopoliittisia ohjelmiaan. Suurelta osalta niiden lähtökohtana on ollut, että ilmastotekoja on tarpeen tehdä, mutta siten, ettei se haittaa taloudellista kasvua.

Hetkinen! Ilmastonmuutoksen torjunta ja taloudellinen kasvu eivät mahdu samaan lauseeseen. Jos haluamme, että ilmastonmuutos pystytään pysäyttämään, meidän täytyy luopua taloudellisen kasvun lähtökohdasta. Usein kuulee väitettävän, että taloudellinen kasvu on välttämätöntä, jotta köyhyys voidaan poistaa. Mitkään tilastot eivät tue tätä: niin maiden kuin yksittäisten ihmisten osalta taloudellinen kasvu on koko ajan merkinnyt sitä, että köyhät valtiot tai ihmiset eivät ole hyötyneet juuri lainkaan kun taas varakkaat valtiot ja ihmiset ovat taloudellisen kasvun entisestään rikastuttamia.

Merkittävin ilmastonmuutoksen aiheuttaja on ihmismäärän kasvu. Sitä voisi parhaiten pienentää erityisesti naisten asemaa ja koulutustasoa nostamalla. Maahanmuuton vastustajat ovat sitä mieltä, että parasta politiikkaa olisi estää maahanmuutto - asiat olisi hoidettava lähtömaissa niin, etteivät ihmiset lähtisi muuttamaan. Tästä olen täysin samaa mieltä. Mutta sitten kun maahanmuuton vastustajat sanovat, että kehitysapu pitäisi vähentää tai lopettaa, olen täysin eri mieltä.

Kun ilmastonmuutoksen rajoittamiseksi täytyisi väestönkasvu saada loppumaan ja maahanmuuttoa pitäisi pystyä rajoittamaan, ainut tehokas keino on toimia niillä alueilla. joissa väestö kasvaa räjähdysmäisesti ja joista lähdetään parempien olojen perään. Toisin kuin suurten kansainvaellusten aikaan, nykyihmiset esimerkiksi Afrikassa näkevät päivittäin, kuinka ihanaa elämä Euroopassa on. Ei ihme, että kun näkee television kiiltokuvat täältä, eteenpäin haluava ihminen on valmis uhmaamaan erilaisia vaikeuksia päästäkseen paratiisiin. Tähän voidaan vaikuttaa vain, jos niillä alueilla, joista lähdetään, oloja pystytään muuttamaan paremmiksi. Tällöin väestönkasvukin pienenee ja ilmastonmuutosta pystytään torjumaan. Jos sen sijaan, että haluamme kasvun jatkuvan ja kehitysavun pienenevän, laskisimme täällä Euroopassa elintasoamme 20 % ja sijoittaisimme sen rahan olosuhteiden parantamiseen Afrikassa ja Aasiassa, vaikuttaisimme sekä ilmastonmuutokseen että maahanmuutto-ongelmaan. Huomattava on, että huimasti suureneva kehitysapu ei tietenkään olisi vastikkeetonta ja se käytettäisiin alueen asukkaiden mahdollisuuksia kunnioittaen (aluksi meinasin kirjoittaa ...omilla ehdoilla, mutta silloin tulisi hyväksytyksi sukupuolten syvä epätasa-arvo, mikä on ehkä suurin syy suureen väestönkasvuun ja sitä kautta ilmastonmuutokseen).

Niin, ilmastovaalit? Enpä ole kenenkään kuullut yllä olevan kaltaista politiikassa puhuvan. Jos olisi, tietäisi ainakin yhden äänen saavansa. Jos niin toimisimme, voisimme saada aikaan hallitun muutoksen sen sijaan että nykymenolla ajaudumme katastrofeihin - vain ahneutemme tähden.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastonmuutos, taloudellinen kasvu, maahanmuutto, kasvun rajat

Tulevaisuusmanifesti

Torstai 6.12.2018 klo 11:02 - Mikko Nikinmaa

Vuonna 1972 ilmestyi kirja Kasvun Rajat (Limits to Growth). Siinä arvioitiin, että maapallon kantokyky ylitetään parissakymmenessä vuodessa, jos taloudelliseen kasvuun perustuva ideologia jatkuu. Kun kirja ilmestyi, sen varoitukset kaikuivat kuuroille korville. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Kasvun Rajat-kirjan kirjoittajat arvioivat maapallon tilanteen uudestaan teoksessa Beyond the Limits (Rajat on Rikottu) ja päätyivät siihen, että maapallon kantokyky oli jo kokonaisuudessaan ylitetty. Tästä vielä kymmenen vuoden päästä heidän tekemänsä arvion mukaan kasvuun perustuva ideologia ei mitenkään voi jatkua. Huolestuneiden tutkijoiden joukko (suunnilleen 20000 allekirjoittajaa) julkaisi syksyllä 2017 toisen varoituksen siitä, että toiminta maapallolla ei voi jatkua ennallaan. Nyt on jo 45 vuotta varoitettu siitä, että jos muutosta kasvuideologiaan ei tehdä, meitä uhkaa katastrofi.

Vaikka ympäristön saastumisesta, luonnon monimuotoisuuden katoamisesta, muoviroskien leviämisestä ja ennen kaikkea ilmastonmuutoksesta on uutisoitu taajaan, ihmiskunta toimii kuin Titanic-laivan matkustajat ja miehistö: mitään ei voi käydä, joten jatketaan niin kuin ennenkin. Vertaus Titaniciin on aika osuva, koska sielläkin oli tähystäjiä, jotka olivat huomanneet ja joita ei uskottu, että jos kurssia ei muuteta, laiva törmää jäävuoreen. Kun kurssia ei muutettu, vain pieni osa laivalla olijoista säilyi hengissä. Pelkään, että niin käy maapallon ihmisillekin, jos taloudellisen ajattelun kurssia ei muuteta. Sinänsähän se ei ole mitään ihmeellistä. Suurin osa ilmastonmuutoksenkin ongelmista johtuu siitä, että ihmismäärä on kasvanut liikaa. Aina, kun eläinpopulaatiosta tulee ylitiheä, se pienenee räjähdysmäisesti jonkin katastrofin seurauksena. Niin käy ihmisellekin, jos mitään ei tehdä.

Mutta meillä olisi vaihtoehtoja. Ja ensimmäinen teko, johon pitäisi ryhtyä, on luopua kasvuun perustuvasta ajattelusta. Kasvun rajat saavutettiin jo 25 vuotta sitten. Niinpä se, että Suomen väestö olisi vähenemässä lähivuosikymmeninä ei ole mikään huono uutinen. vaan jotakin, johon pitäisi pyrkiä kaikkialla maapallolla. Jos maapallon väestö vähenisi puoleen, tuskin mitään ilmastonmuutokseen, ruuantuotantoon, jätteiden kertymiseen tai luonnon monimuotoisuuteen liittyviä ongelmia olisi. Tässä onkin huima ristiriita: samaan aikaan kuin ollaan huolestuneita ilmastonmuutoksesta, lähdetään siitä, että kansantalouden ja väestön pitää kasvaa. Sen sanoivat maapallon tärkeimmät johtajat: päämäärämme on torjua ilmastonmuutos ja edistää kasvua. On valitettavasti vain niin, että vain toinen voi toteutua: kestävä kehitys on mahdollista vain, jos kasvuideologiasta luovutaan.

Nyt on puhuttu siitä, että Suomen seuraavat eduskuntavaalit olisivat ilmastovaalit. Samaan aikaan puolueet kuitenkin yhteen ääneen puhuvat kasvun tärkeydestä. Kestävän kehityksen saavuttamiseksi tämä ei ole mahdollista. Kaiken kaikkiaan on taaskin tullut ilmeiseksi, että ilmastoteot ovat tärkeitä, kunhan ne maksaa joku muu eivätkä ne vaikuta omaan elintasoon. Räikeimmillään tämä näkyy Norjan teoissa: maa sanoo olevansa esimerkkimaa ilmastomuutoksen vastaisessa taistelussa käyttäen huomattavan summan rahaa vuosittain ilmastotekoihin. Mutta käytännössä ilmastomuutoksen torjuntaan saatavat rahat tulevat öljyn myynnistä. Jos Norja olisi pyyteettömästi ilmastomuutoksen vastustaja, se lopettaisi yksipuolisesti öljyn myynnin. Tämä nostaisi öljyn hintaa ja vähentäisi öljystä riippuvan toiminnan kannattavuutta.

Norja voi tietysti sanoa, ettei se yksin voi tehdä tuollaista ratkaisua. Mutta jos se tosissaan olisi ilmastomuutoksen vastaisen taistelun edelläkävijä, se toimisi juuri noin. Vastaavalla tavalla Suomen toimet yksin eivät muuta maailmaa suuntaan tai toiseen, mutta ne voisivat toimia esimerkkinä ja suunnannäyttäjinä. Tärkeintä ilmastomuutoksen vastaisessa taistelussa on luopua kasvuideologiasta. Tässä tiedotusvälineillä olisi ratkaiseva osuus. Jos radio, tv ja lehdistö päivästä päivään toisivat esiin sitä, kuinka kansantalouden pieneneminen on ympäristöteko, vähitellen mielikuva kasvun tarpeellisuudesta rupeaisi häviämään.

Vaikka ilmastomuutos onkin nostettu yhdeksi  tulevien eduskuntavaalien tärkeäksi teemaksi, mikään poliittinen puolue ei ole esittänyt, että se, että pystymme turvaamaan lapsillemme hyvän tulevaisuuden, voisi vaatia merkittäviä muutoksia nykyisiin tapoihimme. Koska näin kuitenkin on, listaan muutamia toimia, joita tulisi toteuttaa kestävän kehityksen saavuttamiseksi. Ensimmäiseksi kasvuun perustuvasta kansantaloudesta on luovuttava. Tällöin niin kulutuksen kuin palkkojen ja muiden korvausten on pienennyttävä. Kulutuksen pieneneminen voidaan saada aikaan siten, että tuotteiden tarpeellisuus mietitään ja sen mukaan kaikille tuotteille määritellään tulevaisuusvero. Tästä tulevat varat siirrettäisiin tulevaisuusrahastoon. Rahastoa käytettäisiin toimiin, jotka edistävät ilmastomuutoksen hillitsemistä sekä koulutusta ja tutkimusta, mitkä ovat välttämättömiä tulevaisuuden hallitsemiselle. Kun yritysten maksamat palkat laskevat, niille maksettavat tuet voidaan poistaa ja vastaavat rahasummat siirtää myös tulevaisuusrahastoon. Vastaavalla tavalla erilaiset maksut voivat alentua, kun työvoimakustannukset pienenevät. Hintojen tarkistus tulevaisuudessa tarkoittaisikin hintojen laskua eikä niin kuin nykyisin hintojen nousua. Kun ennen muuta vientiyritysten voitot kasvaisivat kustannusten pienenemisen ansiosta, saatava voittojen kasvu sijoitettaisiin myös tulevaisuusrahastoon eikä sitä jaettaisi omistajille. Tietysti palkkojen pieneneminen vähentäisi mahdollisuuksiamme esimerkiksi Thaimaan lomiin, mutta lentämisen väheneminen olisi ilman muuta vain hyödyksi ilmastolle. Ja jos elintasomme laskisi 1960-luvun tasolle, minkä ansiosta aiheuttamamme ilmastokuorma pienenisi riittävästi kestävän kehityksen saavuttamiseksi, ainakin vanhemmat ihmiset muistavat, että elämä sujui onnellisissa merkeissä silloinkin. Emmekö voisi tehdä tämän oman ahneutemme unohtaen jälkipolvien hyväksi. Lopuksi täytyy miettiä kehitysapua. Koska ilmastomuutoksen ja maapallon riittämättömyyden suurin aiheuttaja on väestönkasvu, kehitysavun ensisijaisen päämäärän tulisi olla löytää keinot, joilla maapallon väestö rupeaisi pienenemään niin, että sitä haluttaisiin avun saaja-alueilla. Ensimmäinen keino tähän on se, että kehitysavun pyrkimyksenä on nostaa naisten koulutustasoa ja parantaa heidän asemaansa. Patriarkaalinen yhteiskunta on tullut samalla tavalla tiensä päähän kuin kasvuun perustuva talous. Seuraavaksi voisi ajatella sellaista ratkaisua, että kehitysapu jaettaisiin suoraan kohdemaiden perheille siten, että lisääntymisiässä olevien vanhempien perheiden tuki pienenisi lapsimäärän kasvaessa. Kun tämä olisi edeltä käsin tiedossa, se pienentäisi väestönkasvua tehokkaasti.

Mutta, ennen kaikkea tulevaisuuden toimissa täytyy unohtaa kansallisvaltioiden rajat. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että meillä ei olisi identiteettiämme. Olemme suomalaisia maailmankansalaisia.      

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilmastomuutos, väestönkasvu, taloudellinen kasvu

Yliopistokoulutus - onko päämääränä vain BKT:n kasvattaminen

Sunnuntai 18.6.2017 klo 11:24 - Mikko Nikinmaa

Toni Ruuskan Aalto-yliopistossa puolustama väitöskirja "Reproduction of Capitalism in the 21st Century: Higher Education and Ecological Crisis" päätyi johtopäätökseen, että yliopistokoulutus Suomessa (ja muuallakin maailmassa) on valjastettu taloudellisen tuotannon (BKT:n) kasvattamiseen ympäristöstä vähät välittäen. Tästä on helppo olla samaa mieltä. Kaikissa yhteyksissä on tuotu esiin kuinka koulutuksen ja tutkimuksen päämääränä on kilpailukyvyn parantaminen.

Kuitenkaan työn lähtökohtana oleva marxilaisuuden korostus ei minusta oikein sovellu ympäristön huomioonottavaan taloudelliseen ajatteluun. Marx teki elämäntyönsä kuitenkin teollisen vallankumouksen aikoihin, jolloin ympäristöön liittyviä ongelmia ei nähty asiana sinänsä vaan oleellisesti omistukseen ja resurssien hyväksikäyttöön liittyvänä ongelmana. Tämä lähtökohta ei ole oikein hedelmällinen, vaan koko ajatusmalli vastakkainasettelusta talouden ja ympäristön huomioonottamisen välillä tulisi murtaa. Jos talous edistyisi vain silloin, kun ympäristötase paranisi, ei omistamisen ja ympäristöasioiden välillä olisi ristiriitaa.

Uusi ajatusmalli ympäristön hyvinvoinnista talouden osana olisi välttämätön nyt, kun maapallon rajat ovat selvästi tulleet monessa suhteessa vastaan. Ajatusmallin radikaali muutos ei kuitenkaan näytä olevan helppoa etenkään vanhakantaisesti ajattelevissa omistavissa ja talouspiireissä, jotka tuijottavat BKT:n muutoksiin ja talouden kilpailukykyyn ympäristön tilasta riippumatta. 

 
􀀁

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: taloudellinen kasvu; BKT; yliopistokoulutus