Huoltosuhde - täysin vailla tieteellistä perustetta

Keskiviikko 6.7.2022 klo 15.17 - Mikko Nikinmaa

Ja taas puhutaan eläkkeistä ja huoltosuhteesta. Lähtökohtana on se, että tarvitaan ikuinen väestönkasvu, jotta huoltosuhde ja sitä kautta eläkkeiden maksu voitaisiin turvata. Tässä ajattelutavassa on yksi perustavaa laatua oleva virhe, minkä vuoksi sille joutuisi kokeessa antamaan ilman muuta hylätyn arvosanan. Sama perustavanlaatuinen virhe on talouskasvuun pohjautuvissa kansantalousteorioissa. Niiden lähtökohtana on, että väestön ja talouden kasvu voivat jatkua äärettömiin. Ääretön kasvu rajallisella maapallolla ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Kasvuun pohjautuvat mallit olivat onnistuneita niin kauan kuin maapallon kantokykyä ei ollut ylitetty. Suomalaisten kulutustasolla tämä tapahtui noin 1970. Sen jälkeen suomalaiset ovat käyttäneet maapalloa paljon enemmän kuin se sallisi, nykyhetkellä tarvittaisiin noin kolmen maapallon resurssit vuodessa, jotta suomalaisten elämäntyyli olisi mahdollinen.

Kun väestönkasvuun ja talouskasvuun pohjautuvat mallit ovat mahdottomia rajallisella maapallolla, minua on jo pitkään ihmetyttänyt se, miksi kansantalouden malleja yleensä ja eläkemalleja erityisesti ei ole muutettu ottamaan huomioon maapallon rajallisuus. Eläkemallien osalta tämä on varsin kummallista, kun väestöpyramidin epätasapaino kestää melko varmasti vain muutaman vuosikymmenen. Kun eliniän kasvu loppuu ja nk. suuret ikäluokat ovat kuolleet on eläkkeellä olevien ja työssä käyvien ihmisten suhde jälleen ”oikea” mahdollistamaan eläkkeiden riittävän kertymän. Itse asiassa ikuiseen väestönkasvuun (ja myös vanhusten osuuden ikuiseen kasvuun) perustuva malli on hyvin hullunkurinen ja kaikkien eläinpopulaatiomallien vastainen. Jos lähdettäisiin siitä todennäköisemmästä tilanteesta, että nykyinen epätasapaino kestää muutaman vuosikymmenen, voitaisiin eläkkeiden maksuun käyttää nykyisiä, sangen suuriksi kasvaneita eläkerahastoja siihen asti kun työntekijöiden ja eläkeläisten määrä on taas tasapainossa.

Niin, kasvuun perustuvien mallien tilalle kansantaloustieteen tutkijoiden pitäisi kehittää kasvun rajat huomioon ottavia lähestymistapoja. Jos näin ei tehdä, se osoittaa, että taloustiede ei ole tutkimusta, joka reagoi tarpeellisiin muutoksiin. Paremminkin tällöin taloustiede osoittaa kuuluvansa astrologian ja muiden pseudotieteiden ja uskomusten joukkoon.

Mitä lapsillemme jää

Sunnuntai 20.12.2020 klo 17.18 - Mikko Nikinmaa

Kun puhutaan rahallisesta velasta, päättäjät korostavat vastuutamme jälkipolville. Emme saa jättää lapsillemme velkaa!! Rahallinen velka on kuitenkin vain sopimuskysymys. Tälläkin hetkellä olisi mahdollista nollata suurin osa rahallisista veloista, jos niin vain päätettäisiin tehdä. Tietysti siitä kärsisivät useat pääomapiirit, mutta mikäli koko maapallolle tulisi katastrofi, velka nollautuisi joka tapauksessa. 

Sen sijaan silloin, kun puhutaan lapsillemme jäävästä ympäristöstä, eivät päättäjät puhu juurikaan siitä, mitä lapsillemme jää. Itse asiassa samat piirit, jotka puhuvat vastuusta lapsillemme kun rahallisesta velasta on kyse, ovat valmiita siihen, että ympäristön tila jätetään vähälle huomiolle, jottei rahallista velkaa aiheuttavia kustannuksia koidu. Sillä ei näytä olevan väliä, että jos ympäristön tila tulee riittävän huonoksi, jälkipolvien elämää haittaava vahinko ei olekaan  sopimuskysymys. Ympäristön tilan huononeminen voi aiheuttaa katastrofin, jonka seurauksena kaikki rahalliset velat nollautuvat. Se ei kuitenkaan auta mitään, kun ympäristövelka haittaa lastemme elämää, vaikka rahallinen velka olisi nollautunut. 

Tätä pohdin, kun luin uutisen, jossa kerrottiin, että Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin oli ottanut käsiteltäväkseen portugalilaisnuorten kanteen, jossa he sanovat, etteivät nykypäättäjät ota jälkipolvien tulevaisuutta huomioon. Sitten mietin, mistä moinen johtuu. Keksin vain yhden syyn: koko taloudellinen ajattelu perustuu rajattomaan kasvuun, vaikka maapallo on rajallinen kokonaisuus. Rajattoman kasvun lähtökohdat olivat mahdollisia silloin, kun ihmisten lukumäärä oli riittävän pieni. Rajaton kasvu ei kuitenkaan enää ole mahdollinen Euroopan ja Pohjois-Amerikan korkean kulutustason ja koko maapallon suuren ihmismäärän vuoksi. 

Niinpä, kun mietimme vastuutamme jälkipolville, onko tärkeämpää ottaa huomioon sopimuskysymys vai ympäristön tila?

Taloudellinen kasvu - uhka vai mahdollisuus ympäristölle?

Torstai 29.10.2020 klo 18.11 - Mikko Nikinmaa

ETLA julkaisi 26.10. (Kangasharju, Aki, Pakarinen, Sami & Spolander, Mikko. ”Markkinataloudesta ratkaisu ilmastonmuutokseen”. ETLA Muistio No 91) muistion ilmastonmuutoksesta. Sen pääviestinä minun lukemanani oli, että vain taloudellisen kasvun kautta voidaan estää ilmastonmuutos. Raportissa sanotaan: ”Historiallisten aikasarjojen perusteella voi jopa väittää, että ilmastoa ei enää pelasta mikään muu kuin talouskasvun lopettaminen. Osoitamme tässä kirjoituksessa, että johtopäätös on väärä. Koronakriisi ennemminkin antaa viitteitä siitä, kuinka sekaisin maailma menee, kun talouskasvu loppuu.” Kirjoittajat eivät kuitenkaan osoita yhtään mitään. Paremminkin he esittävät vain mielipiteitään, jotka pohjautuvat vanhanaikaisiin ja kestämättömiin lähtökohtiin. Lisäksi he käyttävät koronakriisin aiheuttaman talouskasvun pysähtymistä osoituksena siitä, kuinka talouskasvun pysähtyminen on katastrofiin johtava tie. Näin onkin, jos lähtökohtana ovat entiset rajattomaan talouskasvuun perustuvat lähtökohdat. Mutta paremminkin koko koronakriisi osoittaa, että kasvuun pohjautuva talousajattelu on tullut tiensä päähän. Se on syynä koko pandemiaan ja kriisiä ei saada ratkaistuksi perinteisten taloudelliseen kasvuun pohjautuvien keinojen kautta.

Kasvuun perustuvan talouden teoriat ovat toimineet maailman sivu siksi, että vasta viime vuosikymmenien kuluessa maapallon rajat ovat tulleet vastaan. Lisäksi esimerkit menneisyydestä, jotka osoittavat teknologian kehittymisen mahdollistaneen kasvun jatkumisen ovat kaikki tapahtuneet aikana, jolloin maapallon rajat eivät olleet tulleet vastaan. No, kirjoittajat ovatkin kaikki kansantaloustieteilijöitä, joten heiltä tuskin voikaan odottaa tietoa siitä, miksi tämänhetkiset ympäristön tilan ongelmat osoittavat kasvun rajojen tulleen vastaan.

Itse asiassa ilmastonmuutos on jo nykyteknologian keinoin ratkaistavissa oleva ongelma paitsi, jos lämpötilan nousu pääsee niin suureksi, että ikirouta rupeaa sulamaan ja sen alla olevat metaanivarastot vapautuvat ilmakehään. Tuolloin lämpötila jatkaa nousuaan – ja nousuvauhti vain kiihtyy riippumatta ihmisen teoista. Siksi ilmastonmuutoksen torjumisella on kiire. Ilmastonmuutosta paljon pahempi ongelma on mielestäni se, että maan viljavuus on ruvennut pienenemään ja kasvien hyönteispölytys heikkenemään. Tämä on kriittistä sen vuoksi, että maataloustuotantoa lisänneet keinot, lannoitus ja tuholaismyrkkyjen käyttö, ovat tulleet tiensä päähän. Niiden käytön lisäämisellä ei enää saavuteta suurempia satoja vaan lisätään ilmeneviä haittoja. Kun maan viljavuus vähenee ja väkiluku vielä kasvaa, on uutta maata otettava viljelykäyttöön. Uuden maan viljavuus on heikompaa kuin aiemman viljelymaan alun perin ja luonnonvaraisten eläinten elinpiirit pienenevät. Sen seurauksena niiden yhteydet ihmisiin lisääntyvät ja koronaviruksen kaltaisten eläimistä ihmiseen siirtyvien taudinaiheuttajien esiintymisen todennäköisyys kasvaa.

Taloudelliseen kasvuun pyrkimisen sijasta meidän tulisikin muuttaa koko ajatteluamme. BKT:n sijasta pitäisi siirtyä käyttämään jonkinlaista hyvinvointi-indeksiä. Lisäksi pitäisi keksiä keino, jolla taloudellinen eriarvoisuus saadaan pienennetyksi. Kun luin raportin, siinä oli useita hyviä ehdotuksia toimiin, joita ympäristön tilan parantamiseksi tulisi tehdä. Kuitenkaan mikään niistä ei vaadi taloudellista kasvua vaan sen, että ihmiskunnan hyvinvointi asetetaan ensisijaiseksi päämääräksi ja henkilökohtaisen hyödyn saavuttaminen muuttuu toissijaiseksi.

Uusi vuosikymmen - nyt on muutoksen aika

Sunnuntai 5.1.2020 klo 17.40 - Mikko Nikinmaa

”Tuhoa pelättiin myös 1980-luvulla, mutta koittikin toivon aika”. Saska Saarikosken essee Helsingin Sanomien sunnuntainumerossa 5.1.2020 keskittyy pääasiassa siihen, kuinka politiikan sukupolvenvaihdoksen tapahtuminen tarkoittaa toivottavasti sitä, että samalla tavoin kun 1980-luvulla, ongelmat voidaan ratkaista, tällä kertaa uuden päättäjäsukupolven uusien näkökulmien ja ratkaisujen myötä. Näin sopiikin toivoa.

Tämän hetken ongelmia lähestyttäessä tulee kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että ne poikkeavat periaatteellisesti 1980-luvun ongelmista. Silloin tuhon mahdollisuuden aiheutti ennen muuta ydinaseiden käytön uhka. Se, että uhkakuvat eivät toteutuneet, ei edellyttänyt kuin järjen käyttöä pienen poliittisen päättäjäjoukon piirissä. Selviäminen tämän hetken ongelmista taas vaatii, että yleisesti tiedostetaan maapallon rajallisuus. Kun maapallolla on rajat, täytyy koko kansantalouden ja politiikan lähtökohtien, jotka perustuvat siihen, että kaikenlainen kasvu voi jatkua rajattomasti, muututtava täysin. Tämä edellyttää sitä, että maapalloa ajatellaan yhtenä kokonaisuutena kokonaan toisin kuin kaikkialla noussut kansallispopulismi sanoo. Itse asiassa, jos populismia tarkastelee, se on yritys palata ”vanhoihin hyviin aikoihin”, mutta kun vanhoina hyvinä aikoina maapallon rajat eivät vielä olleet tulleet vastaan niin nyt ne ovat. Tämän vuoksi nationalistinen ajattelu ei voi tuoda ratkaisuja, ellei olla halukkaita sotaan.

Todennäköisesti ilmastonmuutos ja muut ihmisen aiheuttamat ongelmat eivät tuhoa ihmislajia kokonaan, vaikka populistit pystyisivätkin estämään tarpeellisten muutoksien tekemisen, mutta sivilisaatio nykyisessä muodossaan todennäköisesti loppuu. Populaation jyrkkä pieneneminen noudattaisi vain yleisiä ekologisia periaatteita, joiden mukaan eläinlajin populaation liikatiheyden seurauksena koittaa katastrofi, joka pienentää populaatiota ympäristön sietämälle tasolle. Joka paikkaan levinneen ihmislajin osalta tällaiseksi katastrofiksi koituu ilmastonmuutos, jos emme ole valmiita muutoksiin.

Ilmastovaalit?

Perjantai 11.1.2019 klo 15.45 - Mikko Nikinmaa

Kevään eduskuntavaalien on jo toitotettu olevan ilmastovaalit. Eri puolueet ovat tehneet ilmastopoliittisia ohjelmiaan. Suurelta osalta niiden lähtökohtana on ollut, että ilmastotekoja on tarpeen tehdä, mutta siten, ettei se haittaa taloudellista kasvua.

Hetkinen! Ilmastonmuutoksen torjunta ja taloudellinen kasvu eivät mahdu samaan lauseeseen. Jos haluamme, että ilmastonmuutos pystytään pysäyttämään, meidän täytyy luopua taloudellisen kasvun lähtökohdasta. Usein kuulee väitettävän, että taloudellinen kasvu on välttämätöntä, jotta köyhyys voidaan poistaa. Mitkään tilastot eivät tue tätä: niin maiden kuin yksittäisten ihmisten osalta taloudellinen kasvu on koko ajan merkinnyt sitä, että köyhät valtiot tai ihmiset eivät ole hyötyneet juuri lainkaan kun taas varakkaat valtiot ja ihmiset ovat taloudellisen kasvun entisestään rikastuttamia.

Merkittävin ilmastonmuutoksen aiheuttaja on ihmismäärän kasvu. Sitä voisi parhaiten pienentää erityisesti naisten asemaa ja koulutustasoa nostamalla. Maahanmuuton vastustajat ovat sitä mieltä, että parasta politiikkaa olisi estää maahanmuutto - asiat olisi hoidettava lähtömaissa niin, etteivät ihmiset lähtisi muuttamaan. Tästä olen täysin samaa mieltä. Mutta sitten kun maahanmuuton vastustajat sanovat, että kehitysapu pitäisi vähentää tai lopettaa, olen täysin eri mieltä.

Kun ilmastonmuutoksen rajoittamiseksi täytyisi väestönkasvu saada loppumaan ja maahanmuuttoa pitäisi pystyä rajoittamaan, ainut tehokas keino on toimia niillä alueilla. joissa väestö kasvaa räjähdysmäisesti ja joista lähdetään parempien olojen perään. Toisin kuin suurten kansainvaellusten aikaan, nykyihmiset esimerkiksi Afrikassa näkevät päivittäin, kuinka ihanaa elämä Euroopassa on. Ei ihme, että kun näkee television kiiltokuvat täältä, eteenpäin haluava ihminen on valmis uhmaamaan erilaisia vaikeuksia päästäkseen paratiisiin. Tähän voidaan vaikuttaa vain, jos niillä alueilla, joista lähdetään, oloja pystytään muuttamaan paremmiksi. Tällöin väestönkasvukin pienenee ja ilmastonmuutosta pystytään torjumaan. Jos sen sijaan, että haluamme kasvun jatkuvan ja kehitysavun pienenevän, laskisimme täällä Euroopassa elintasoamme 20 % ja sijoittaisimme sen rahan olosuhteiden parantamiseen Afrikassa ja Aasiassa, vaikuttaisimme sekä ilmastonmuutokseen että maahanmuutto-ongelmaan. Huomattava on, että huimasti suureneva kehitysapu ei tietenkään olisi vastikkeetonta ja se käytettäisiin alueen asukkaiden mahdollisuuksia kunnioittaen (aluksi meinasin kirjoittaa ...omilla ehdoilla, mutta silloin tulisi hyväksytyksi sukupuolten syvä epätasa-arvo, mikä on ehkä suurin syy suureen väestönkasvuun ja sitä kautta ilmastonmuutokseen).

Niin, ilmastovaalit? Enpä ole kenenkään kuullut yllä olevan kaltaista politiikassa puhuvan. Jos olisi, tietäisi ainakin yhden äänen saavansa. Jos niin toimisimme, voisimme saada aikaan hallitun muutoksen sen sijaan että nykymenolla ajaudumme katastrofeihin - vain ahneutemme tähden.