Petovihaa

Torstai 7.3.2024 klo 18.21

Kun olin pikkupoika 1960-luvun alussa, yksi susi oli erehtynyt tulemaan meren jäätä pitkin Virolahdelle. Kun se huomattiin, kunnan miesväki järjesti susijahdin. Lähes sata miestä kulutti työviikon suden jahtaamiseen. Eikä sitä onneksi saatu ammutuksi, vaan lopuksi susi jolkutti takaisin Neuvostoliittoon meren jäätä pitkin. Mietin jo tuolloin, seitsenvuotiaana, että mahtoi petoviha olla voimakasta, kun yhtä sutta sata miestä viikon jahtaa. Kun perusteena sille, että sudet täytyy pitää poissa, olivat niiden tappamat kotieläimet, niin ajattelin, että suden pitäisi tappaa aika monta lammasta, jotta susijahti olisi taloudellisesti järkevää.

Suden kaatamisesta maksettiin tuolloin tapporahaa, samoin oli ilveksen laita. Paikallisessa urheiluliikkeessä kuuntelin kerran miesporukan keskustelevan siitä, kuinka ilveksistä pitäisi päästä eroon, jotta hirvikanta säilyisi. Ilves hirven tappajana – älkää naurattako.

Nämä muistot nousivat mieleeni, kun olen kuunnellut metsästäjäpiirien ja useiden muidenkin ihmisten puheita suurpedoista 2020-luvun Suomessa. Kannanhoidollisen metsästyksen rajoittaminen uhkaa kotieläimiä ja lapsia. Petoeläinkannat ovat liian suuria, eihän lapsia enää uskalla päästää maaseudulla kouluun. Petoeläinviha ja -pelko eivät taida missään olla niin vahvoja kuin Suomessa. Näin on, vaikka suomalaiset sanovat olevansa niin luonnonläheistä kansaa. Ilvekset ovat tuskin koskaan uhanneet ihmistä. Viimeinen suden tappama lapsikin kuoli yli sata vuotta  sitten

Tosihan tietysti on, että petoeläinkannat ovat viime vuosina suurentuneet. Mutta näin on tapahtunut ennen kaikkea niillä alueilla, joilla peurakannat ovat kasvaneet voimakkaasti. Ja peurat ovat niin susien kuin ilvestenkin parasta ruokaa. Peurakantojen kasvu johtuu suureksi osaksi siitä, että ”riistanhoito” on istuttanut ja ruokkinut niitä, minkä jälkeen lisääntyminen on ollut tehokasta. Sen jälkeen metsästäjät eivät ole tappaneet niitä tarpeeksi kantojen kasvun estämiseksi, mistä johtuen petoja on tullut lisää. Kannanhoidollisen metsästyksen tulisikin kohdistua petojen sijasta peuroihin. Peurakantojen pienentyessä myös susien ja ilvesten määrä lähtisi myös laskuun. 

Elinvoimainen maaseutu ja Keskustapuolue - nykytilanteessa mahdoton yhtälö

Tiistai 5.12.2023 klo 11.25 - Mikko Nikinmaa

Nuorempana äänestin Keskustapuoluetta, kun kuvittelin, että maaseudun ylläpidossa tärkeätä olisi myös luonto. Kuinka väärässä olinkaan! Kaikissa kannanotoissa vuosikymmenien varrella on osoittautunut, että Keskustapuolueen mielestä ympäristö on vain taloudellisen toiminnan mahdollistava tekijä. Ja vielä niin, että kun toimitaan kuten aina ennenkin – tehomaataloutta ja puupeltoja ylläpitäen – maaseutu pysyy parhaiten elinvoimaisena. Kaikki viimeaikaiset tutkimustulokset, joiden mukaan tehomaatalouden ja puupeltojen aiheuttamat ongelmat ovat paljon suurempia kuin niistä saatavat hyödyt, on leimattu viherpiipertäjien valheiksi. Koko ympäristönsuojelu on kunnon keskustalaisten piirissä leimattu kaupunkilaisten harrastukseksi. He kun eivät ymmärrä maaseudusta ja sen elossa pitämisestä yhtään mitään.

Tämän takia en ollutkaan yhtään yllättynyt, kun sain lehdestä lukea, kuinka Keskustapuolue ajaa karhun, suden ja ilveksen metsästyksen sallimista. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, suurpetojen tiukka rauhoitus pitäisi purkaa ja sijoittaa ne metsästyslakiin, jolloin niiden tappaminen olisi helpommin sallittavissa kuin nykytilanteessa. Viime aikoinahan otsikkoihin on noussut erityisesti ilves, jonka kannat ovat selvästi kasvaneet. Tähän on syynä erityisesti peurakantojen räjähdysmäinen kasvu, mitä ne metsästäjäpiirit, jotka nyt ovat voimakkaasti ajamassa ilveksen ”kannanhoidollista” tappamista, eivät ole estäneet. Itse asiassa on varsin todennäköistä, että myös susikannat hyötyvät suuresti peurakantojen kasvusta. Siispä suurin ilveksen ja suden kannanhoidollinen toimenpide olisi peuranmetsästyksen huomattava lisääminen. Tämä olisi mielestäni metsästyspiirien velvollisuus: hehän ovat tuoneet yhden räjähdysmäisesti lisääntyneistä peuralajeista maahan ja vieläkin harrastavat peurojen talviruokintaa.

Kun melkein kaikki Keskustapuoluetta käsittelevät uutiset ovat luontovihamielisiä, ei ole ihme että minäkin, entinen maalaispoika, nykyisin kannatan mitä muuta puoluetta tahansa. Maaseudun säilyttäminen elinvoimaisena edellyttää muutoksia, jotka tuntuvat olevan täysin mahdottomia 50 vuoden takaiseen tilanteeseen jämähtäneelle puolueelle.

Voiko ilveksen metsästystä perustella? No ei!

Sunnuntai 15.10.2023 klo 18.43 - Mikko Nikinmaa

Ilves on pienehkö kissapeto, jonka ei tiedetä koskaan hyökänneen ihmisen kimppuun. Se ei muodosta laumoja eikä juurikaan saalista enempää kuin ravinnokseen tarvitsee. Täten, jos se sattuukin tappamaan lampaan, koko lammaslauma ei tule tapetuksi, vaan yksittäinen eläin. Ilves on kyllä tappanut ulkona liikkuvia kissoja, mutta eiköhän tämäkin ole luonnonhoitoa, kun kissat ovat suurin pikkulintujen tappaja maapallolla. Vuosittain miljardeja lintuja kuolee kissojen kynsissä. Kotikissalla ei ole mitään oikeutta liikkua ulkona vapaana ja vartioimattomana. Tällä hetkellä ilveskanta Suomessa voi sangen hyvin. Suurin syy siihen on se, että yksi ilveksen saaliseläinryhmistä, pienet kauriit, on räjähdysmäisesti lisääntynyt. Kauriit, joista valkohäntäpeura on metsästäjien istuttama vieraslaji, aiheuttavat suuren joukon kolareita, tuhoavat vihannesviljelyitä ja ovat borrelioosia ja aivokuumetta aiheuttavien punkkien isäntiä. Kaiken kaikkiaan ilvekset tekevät merkittävää ja taloudellisesti hyödyllistä työtä tappamalla peuroja. Pitämällä peurakantoja edes vähän kurissa ne tekevät työtä, jonka metsästäjät ovat laiminlyöneet.

Ilves on lain mukaan rauhoitettu eläin. Tämän vuoksi sen saa tappaa vain poikkeusluvalla. Maa- ja Metsätalousministeriön alainen Suomen Riistakeskus on nyt antanut luvan 300 ilveksen tappamiseen ”kannanhoidollisista” syistä. Tämä on 10-15 % koko Suomen ilveskannasta. Ja vähentää kaikkia yllä esitettyjä ilveksen tekemiä luonnonhoitotoimia. Järkyttävintä siinä on, että jotkut metsästysseurat ruokkivat edelleen peuroja, vaikka niiden kannat ovat nousseet kestämättömiksi ja niitä ei metsästetä tarpeeksi. Ilvekset tekisivät niin, mutteivat metsästäjät, jotka mieluummin tappavat ilveksiä. Kun metsästäjät perustelevat harrastustaan, he sanovat olevansa luonnon ystäviä, joille on tärkeätä luonnossa liikkuminen, ei saalis. Jos näin on, niin hehän voisivat mennä metsään ja yrittää valokuvata ilveksiä. Se voisi olla hankalampaa kuin ilveksien ampuminen. Suomessa jopa metsästäjät kauhistelevat sitä, että Afrikkaan järjestetään metsästyssafareita harvinaisten suurnisäkkäiden tappamiseksi. Mutta mitä muuta ilvesjahti on kuin palkintometsästystä?

Mitä muuten ilveksen metsästyksen poikkeuslupien antaminen tekee Suomen Riistakeskuksella? Ilveshän on rauhoitettu eläin, joka ei ole riistaeläin. Eivätkö kaikki sitä koskevat päätökset kuuluisi Ympäristöministeriön tehtäviksi? Vai kuuluuko asia joidenkin tahojen poliittiseen mandaattiin? Vähän siihen suuntaan viittaa ”kannanhoidollinen ilveksen metsästys”. Minusta se on yhtä todenmukainen kuin ”metsänhoito avohakkuilla”.

Lyijyhaulikiellon syyt

Perjantai 4.9.2020 klo 13.18 - Mikko Nikinmaa

EU on tehnyt jälleen ansiokkaan päätöksen ympäristön puolesta, jota Suomi vastusti. Lyijyhaulien käyttö kosteikkoalueilla kiellettiin. Suomen vastustus perustui siihen, että täällä on niin paljon soita, jotka myös tulkitaan EU:n luokittelussa kosteikoksi, minkä seurauksena kaikki metsästys tulee kohtuuttoman kalliiksi. Direktiiviä vastustavat tahot toteavat, että lyijyhaulien käyttö vesilintujen metsästyksessähän kiellettiin Suomessa jo 1996.

Lyijyn aiheuttamista vahingoista villieläimille on kirjoitettu varmasti yli sata artikkelia, joten missään tapauksessa ei voi väittää, että mahdollisia vaikutuksia ei olisi tutkittu: niitä yksiselitteisesti on. Paremminkin voi sanoa, että EU:n direktiivi ei mennyt tarpeeksi pitkälle. Lyijyhaulit olisi pitänyt kieltää kokonaan.

Lyijyhaulit voidaan korvata muista metalleista tehdyillä hauleilla, mutta ne ovat kalliimpia. Tämä onkin ollut pääasiallinen syy vastustukseen: metsästyksen kustannuksien sanotaan nousevan kohtuuttomasti. Jaa-a! Suomessa tuskin on yhtään päätoimista metsästäjää, joka voisi sanoa, että elinkeinon harrastaminen kallistuu. Kaikille Suomen metsästäjille metsästys on harrastus. Yleensä haulikon ostoon käytetään vähintään 1000 €. joten tuohon investointiin verrattuna vuotuinen patruunoiden kulutuksen hinta jäänee pieneksi. Sitä paitsi aina kun metsästyksestä puhutaan, metsästäjät sanovat, ettei se saalis ole tärkeä, vaan luonnossa liikkuminen. Jos näin on, niin silloinhan metsästyksen kustannukset eivät muutu lainkaan, vaikka ammusten hinta nousee. Luonnossa pääsee liikkumaan saman verran kuin ennenkin, ampuu vain harvemmin.

Toivottavasti EU:n direktiiviä kiristetään nopeasti niin, että lyijyhauleista luovutaan kokonaan.

Sanan selityksiä

Maanantai 27.7.2020 klo 16.58 - Mikko Nikinmaa

Ympäristöön liittyvistä asioista puhutaan usein käyttäen ilmaisuja, jotka jättävät positiivisen vaikutelman, vaikka kyseessä on vallan muuta. Yleensä positiivisen sanonnan takana on se, että näin tehtynä saadaan taloudelliset voitot maksimoiduksi. Alla pyrin selvittämään. mitä erilaiset sanonnat oikeasti tarkoittavat. Lista asioista ei suinkaan ole kattava, vaan vain nopeasti mieleen tulleet jutut, joten jos bloggini lukijoista  jollekulle tulee mieleen vastaavia sanontoja, ne kannattaa lisätä kommentteina.

Vesien säännöstely. Kuvittelisi, että tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi järven pinta pyritään pitämään vakiokorkeudella, mutta asia onkin juuri päinvastoin. Kun järveä ei säännöstellä, sen vedenkorkeus vaihtelee yleensä muutamankymmentä senttiä vuoden kuluessa. Säännöstellyn järven veden pinnan korkeus taas voi vaihdella useita metrejä. Säännöstelyn tarkoitus onkin taata mahdollisuuksien mukaan vakiovesimäärä aikayksikössä säännöstellyn vesistön alapuoliselle voimalaitokselle. Jos on kuivaa, annetaan vesistön vedenpinnan laskea. Sateella taas järven pinta saa nousta, mutta ei liikaa. Säännöstellyn järven vedenkorkeudella on yläraja, minkä jälkeen siirrytään tulvajuoksutukseen. Säännöstelyn tarkoituksena on siis maksimoida vesivoimaloiden sähköntuotanto. Ympäristön kannalta ”säännöstely” on pääosin haitallista. Se tekee ennen kaikkea rantavesiin kutevien kalojen lisääntymisestä arpapeliä: kutupaikka voi kutuaikana olla kuivillaan tai vedenpinta voi laskea silloin, kun mäti on laskettu ja hedelmöitetty, jolloin alkiot kuolecat. Rantamaisemat vaihtelevat hurjasti; vedenpinnan ollessa alhaalla rantamökiltä voi olla sata metriä rumaa vesijättömaata ennen kuin uimaan pääsee.

Tulvajuoksutus. Vaikka onkin hyvä, ettei järvien pinta saa liikaa nousta, jotteivat ranta-asumukset jää veden alle, tässäkin vesivoimayhtiöt ovat suurin hyötyjä. Nimittäin jos vesivoimala joutuu laskemaan vettä ohitse voimaa tuottavan turbiinin, se saa ohimenneestä vedestä maksun. Minusta tuntuu aika kummalliselta, että sähkön käyttäjä joutuu maksamaan siitä, että sataa paljon.

Järvien kunnostus. Geologisesti matalat järvet rehevöityvät, muuttuvat aluksi soiksi ja lopuksi kuivuvat kokonaan. Näin ollen matalan järven rehevöityminen ja umpeen kasvaminen on vesistön luontaista kiertokulkua. Ihmisen kannalta järven virkistyskäyttömahdollisuudet, erityisesti uiminen, hankaloituvat vesien rehevöityessä. Tämän takia järviä on ruvettu kemiallisesti kunnostamaan. Kunnostaminen tässä tarkoittaa sitä, että vedestä tehdään kemikaalien avulla kirkkaampaa. Haitalliset eliöt tapetaan. Yleisesti käytössä on alumiinikloridin lisääminen järviveteen. Alumiinikloridi on vesiliukoista, mutta kun alumiini-ioni kohtaa rehevöitymistä aiheuttavan fosfaatin, syntyy liukenematon alumiinifosfaatti.  Huomattava on, että silloin 1980-luvulla, kun happosateet olivat suuri ongelma Pohjoismaissa, maaperästä vapautunutta alumiinikloridia pidettiin pahimpana vesistöihin joutuvana happaman laskeutuman aiheuttamana myrkkynä. Tässä onkin syytä muistaa, että kirkas vesi ei tarkoita puhdasta vettä, vaan vettä, missä ei kasva mitään. Uimahallien vesi ja juomavesi pidetään kirkkaana tappamalla niistä kaikki eliöt. Esimerkiksi kalat kuolevat muutamassa tunnissa, jos ne joutuvat juomaveteen.

Metsänhoito. Päämääränä ei ole suinkaan hoitaa metsää vaan tehdä puun korjaamisesta mahdollisimman helppoa ja tehokasta, jotta metsänomistajan lompakko tulee hoidetuksi. Luonnonmetsäthän ovat kasvaneet ja muodostaneet tasapainossa olevia ekosysteemejä vuosituhansien ajan – ilman metsänhoitoa. Niissä puun kasvu ei kuitenkaan ole yhtä nopeaa kuin hoidetuissa puupelloissa ja niistä on puun korjaaminen nykyisillä monitoimikoneilla mahdotonta. Niissä on kuitenkin tasapainossa oleva ekosysteemi, jossa menestyvät useat sellaiset eliöt, jotka hoidetuista metsistä puuttuvat.

Riistanhoito. Sana tarkoittaa sitä, että maksimoidaan metsästäjän saama saalis. Niinpä kaikki petoeläimet ovat pahasta. Pitkään tapettiin ilveksiä riistanhoidon nimissä. Ne kun syövät samoja jäniksiä kuin metsästäjä saalistaa: kummanhan elämälle ne ovat vain tärkeämpiä.

Kasvinsuojelu. Kasvinsuojelu ei suinkaan tarkoita kasvien suojelua vaan sitä, että viljelykasvien kasvu maksimoidaan myrkyttämällä muut kasvit ja usein kasvinsuojeluun käsitteenä liitetään myös hyönteisten myrkytys. Hyönteismyrkyt tuhoavat niin hyödylliset kuin haitalliset hyönteiset ja pitkällä tähtäyksellä hyönteismyrkyt voivat vähentää ruuantuotantoa, koska ¾ ruokakasveista tarvitsee hyönteispölytystä.

Niin, tässä alkua sanoille, jotka ympäristön kannalta tarkoittavat suunnilleen päinvastaista kuin mitä sana antaa ymmärtää. Olen todella kiitollinen, jos keksitte lisää sanoja tai sanontoja.