Elinvoimainen maaseutu ja Keskustapuolue - nykytilanteessa mahdoton yhtälö

Share |

Tiistai 5.12.2023 klo 11.25 - Mikko Nikinmaa


Nuorempana äänestin Keskustapuoluetta, kun kuvittelin, että maaseudun ylläpidossa tärkeätä olisi myös luonto. Kuinka väärässä olinkaan! Kaikissa kannanotoissa vuosikymmenien varrella on osoittautunut, että Keskustapuolueen mielestä ympäristö on vain taloudellisen toiminnan mahdollistava tekijä. Ja vielä niin, että kun toimitaan kuten aina ennenkin – tehomaataloutta ja puupeltoja ylläpitäen – maaseutu pysyy parhaiten elinvoimaisena. Kaikki viimeaikaiset tutkimustulokset, joiden mukaan tehomaatalouden ja puupeltojen aiheuttamat ongelmat ovat paljon suurempia kuin niistä saatavat hyödyt, on leimattu viherpiipertäjien valheiksi. Koko ympäristönsuojelu on kunnon keskustalaisten piirissä leimattu kaupunkilaisten harrastukseksi. He kun eivät ymmärrä maaseudusta ja sen elossa pitämisestä yhtään mitään.

Tämän takia en ollutkaan yhtään yllättynyt, kun sain lehdestä lukea, kuinka Keskustapuolue ajaa karhun, suden ja ilveksen metsästyksen sallimista. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, suurpetojen tiukka rauhoitus pitäisi purkaa ja sijoittaa ne metsästyslakiin, jolloin niiden tappaminen olisi helpommin sallittavissa kuin nykytilanteessa. Viime aikoinahan otsikkoihin on noussut erityisesti ilves, jonka kannat ovat selvästi kasvaneet. Tähän on syynä erityisesti peurakantojen räjähdysmäinen kasvu, mitä ne metsästäjäpiirit, jotka nyt ovat voimakkaasti ajamassa ilveksen ”kannanhoidollista” tappamista, eivät ole estäneet. Itse asiassa on varsin todennäköistä, että myös susikannat hyötyvät suuresti peurakantojen kasvusta. Siispä suurin ilveksen ja suden kannanhoidollinen toimenpide olisi peuranmetsästyksen huomattava lisääminen. Tämä olisi mielestäni metsästyspiirien velvollisuus: hehän ovat tuoneet yhden räjähdysmäisesti lisääntyneistä peuralajeista maahan ja vieläkin harrastavat peurojen talviruokintaa.

Kun melkein kaikki Keskustapuoluetta käsittelevät uutiset ovat luontovihamielisiä, ei ole ihme että minäkin, entinen maalaispoika, nykyisin kannatan mitä muuta puoluetta tahansa. Maaseudun säilyttäminen elinvoimaisena edellyttää muutoksia, jotka tuntuvat olevan täysin mahdottomia 50 vuoden takaiseen tilanteeseen jämähtäneelle puolueelle.

Avainsanat: luonnonsuojelu, tehomaatalous, suurpedot, metsästys, peurakannat


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini