Itämeren saastuminen - asiantuntijat olivat huolissaan jo 50 vuotta sitten

Perjantai 28.9.2018 klo 16:51 - Mikko Nikinmaa

Itämeren tilasta oli jo vuonna 1968 tutkijakokous, jossa arveltiin rehevöitymisen ja siihen liittyvien lieveilmiöiden olevan merkittävä uhka. Vuonna 1977 Helsingin Yliopiston biologian opiskelijat järjestivät Itämeri-illan, jossa käsiteltiin meren rehevöitymistä ja muuta saastumista. Tuolloin Itämereen päästettyjen ympäristömyrkkyjen ja ravinteiden määrä oli maksimissaan. Hylkeet eivät pystyneet lisääntymään ja nerikotkat saivat vain muutaman poikasen. Tilaisuuteen oli kutsuttu tiedotusvälineidKuva14.JPGen edustajia - joita ei kuitenkaan paikalle tullut yhtään.

Itämeren tila ei ollut ongelma, kun vain tutkijat ja biologian opiskelijat olivat huolestuneita. Ketään ei häirinnyt silloin, että ne uhkakuvat, joita tutkijat esittivät, ovat nyt osoittautuneet tosiksi. Silloin ei havaittu mitään, kun myrkyt estivät näkyvimmän ilmiön, mikä rehevöitymisestä aiheutuu, sinileväkukinnot. Tämän täytyy olla totta, koska meriveden ravinnepitoisuudet olivat korkeimmillaan 1970-luvun lopussa ja 1980-luvulla ja kaikki ovat yksimielisiä siitä, että ravinteiden lisäys veteen aiheuttaa sinileväkukintoja.

Syynä siihen, että kirjoitan tämän, on ennen kaikkea se, että kannattaisi tarkalla korvalla kuunnella, mitä ongelmia ympäristötutkijat nyt pitävät mahdollisina. Ongelmien ehkäisy silloin, kun ne ovat vasta tulossa, on monin verroin halvempaa kuin korjaustoimet silloin, kun katastrofi jo häämöttää. Esimerkiksi Itämeren tapauksessa olisi 1960-1970-luvulla rakennettujen vedenpuhdistuslaitoksien hinta ollut jopa pienempi kuin nykyisin yhden vuoden budjetissa Itämeren hoitoon kuluva raha. Emmekä olisi kärsineet yhdestäkään pahasta sinilevävuodesta.

Mahtoivatko teollisuuden ja taajamien säästöt tuolloin olleet niin suuret, että toiminta oli pitkällä aikavälillä kannattavaa? Talouspiirit pitävät meitä ympäristötutkijoita aina vain kustannusten aiheuttajina, mutta eiköhän meidän kuuntelemisestamme olisi tullut jo yhden ihmisiän aikana merkittäviä rahallisia säästöjä. Säästyneet rahat olisi voinut laittaa muihin tarkoituksiin. Näin kannattaa toimia ympäristötutkijoiden arvioimien tulevien uhkien osalta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ympäristömyrkyt, rehevöityminen, vesien saastuminen

Myrkkyvaunut, joista harvat tiesivät: yleinen mentaliteetti, jolla ympäristöasioihin suhtaudutaan

Maanantai 9.4.2018 klo 10:07 - Mikko Nikinmaa

Jaa. Eihän meillä Suomessa voi mitään sattua. Mitä nyt bensiinin lisäaineena käytettävää metyyli-tert-butyylieetteriä (MTBE) oli junavaunuissa keskellä metsää Savon radan varrella Mäntyharjulla pari viikkoa ihan vaan varastossa niin, ettei juuri kukaan asiasta tiennyt mitään. Sitten vaunut jostakin syystä lähtivät liikkeelle ja kun yhden vaunun puskuri rikkoi toisen vaunun, ainakin 35000 l myrkkyä pääsi ympäristöön. Ohops, huiskis. No, nyt asiasta on tullut suuri uutinen, mutta eipä olisi tullut, jos myrkkyvuotoa ei olisi ollut. Vaikka tuolloinkin laiminlyönnit ja suhtautuminen ympäristölle vaaralliseen aineeseen olisi ollut täysin sama.

Aina silloin tällöin tulee vastaavan tyyppisiä uutisia esiin. Milloin pääsee vahingossa hyvin metallipitoista jätevettä jokeen, milloin puron vesi alkaa vaahdota päästetyn jäteveden seurauksena. Joskus löytyy jätetynnyreitä vesistä ja penemmässä mittakaavassa jokiin heitetään polkupyöriä, jääkaappeja ja uuneja. Käyttökelvoton auto ajetaan metsään - rekisterikilvet otetaan tietysti pois. Varmaan yhtä havaittua ympäristölle haitallista tapahtumaa kohti on kymmenen, joita ei huomata tai joista ei aiheudu ongelmaa, vaikka laiminlyönti on yhtä suuri kuin isot otsikot aiheuttavissa tapahtumissa.

Suurimpana ongelmana ympäristön tilaan vaikuttavissa ilmiöissä on ihmisten välinpitämättömyys. Kyllä ympäristöön mahtuu - ja sitten herätään, kun tulee suuria otsikoita kuten muovijätteestä. Välinpitämättömyyden jälkeen tärkein asia on "säästöt". Jos ympäristön tilaa ei ota päätöksissä huomioon, säästää tämänhetkisissä kustannuksissa. Eipä se sitten töyssytä, että myöhempinä aikoina kustannukset ympäristölaiminlyönneistä esimerkiksi kymmenkertaistuvat. Se ei ole laiminlyönnin tekevän yhtiön taloudellisen toimeliaisuuden tai tuloksen päänvaiva nykyajattelutavalla kun ekologia ja ekonomia ovat tiukasti erilliset ja vastakkaiset asiat.

Niinpä; vain siten, että kaikki taloudelliset päätökset ottavat huomioon ympäritöasiat ja siten, että kaikki taloudelliset toimijat sitoutuvat siihen, voidaan päästä kestävään kehitykseen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ympäristön tila, saastuminen, ympäristömyrkyt, bensiinin lisäaineet, kestävä kehitys

Itämeren pohjaan upotetut myrkkytynnyrit ruostuvat...

Keskiviikko 28.6.2017 klo 13:19 - Mikko Nikinmaa

Yksi huonoimmin tunnetuista Itämeren saastumisen syistä ovat sinne aikojen kuluessa upotetut myrkyt: poissa näkyvistä poissa mielestä. Parhaiten tiedetään virallisesti tietyille alueille upotetut kemialliset aseet, joita meren pohjaan upotettiin ennen kaikkea toisen maailmansodan lopuksi Natsi-Saksan hävittyä. Mutta enpä ainakaan minä usko, että tietäisimme tarkkaan, minne Neuvostoliitosta on kemiallisia aseita sijoitettu. Lisäksi muita myrkkytynnyreitä on varmasti upotettu eri puolille Itämerta.

Kemiallisten aseiden pääsy veteen on äsketttäin tullut huolen aiheeksi, kun niitä on ruvettu havaitsemaan kaloissa. Tämä on osoitus ongelmasta, jonka on tiedetty joskus tulevan esiin. Myrkkytynnyrit ruostuvat ja rupeavat vähin erin vuotamaan. Ruostuminen on raudan oksidien muodostumista, joten mitä vähähappisempi ympäristö on sitä hitaammin peltitynnyrit ruostuvat. Näin ollen pohjan hapettomuus on ollut hyvä asia hidastamassa tynnyrien rupeamista vuotamaan - eli saastuminen on estänyt saastumista. Nyt kun happipitoista suolavettä on tullut pohjaan, ruostuminen nopeutuu siitäkin syystä. Suolapitoisuuden kasvu sellaisenaankin nopeuttaa materiaalien hajoamista. Meriarkeologien kannaltahan Itämeri on ollut mainio alue, kun alhaisen suolapitoisuuden ansiosta uponneiden laivojen hylyt säilyvät paremmassa kunnossa kuin valtamerissä.

Niinpä, hapen kuluminen pohjasta on hidastanut myrkkyjen pääsyä veteen ja mahdollisia vaikutuksien esiintymistä vesieläimissä. Mutta, kun havaitaan äkillisiä eläinten kuolemia, joille ei löydy syytä (kuten äkilliset kaloja syövien lintujen massakuolemat itäisellä Suomenlahdella vajaat 20 vuotta sitten), hermomyrkkyjen mahdollista osuutta ei voida sulkea pois.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kemiallinen sodankäynti, vesien saastuminen, ympäristömyrkyt

Miksi Saaristomeren haukikannat ovat toipuneet?

Torstai 2.3.2017 klo 10:34 - Mikko Nikinmaa

Saaristomeren haukikannat ovat ilahduttavasti palautuneet. Rakkolevätkin ovat taas paljon aikaisempaa yleisempiä. Kaikkiin positiivisiin muutoksiin on terjottu selitykseksi rehevöitymisen muutoksia. Kuitenkaan rehevöitymistilanteen ei ole voitu osoittaa parantuneen, vaikka uuden rehevöittävän aineksen määrä onkin vähentynyt. Sen sijaan useiden haitallisten ja pysyvien ympäristömyrkkyjen pitoisuus Saaristomerelläkin on tipahtanut huippuvuosista ehkä viidennekseen tai kymmenesosaan - tai jopa enemmänkin. Kun ympäristömyrkkyjen pitoisuuden ja hylkeiden sekä merikotkan lisääntymismenestyksen välillä on vahva korrelaatio, miksei samanlaisen yhteyden olemassaoloa hauen osalta mietitä. Minusta tämä on paljon uskottavampi selitys haukikantojen palautumiselle kuin rehevöitymisen muutokset - varsinkin kun hauki elää ja voi hyvin mitä rehevimmissäkin sisävesissä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ympäristömyrkyt, vesien saastuminen

Voiko Itämeren kaloja syödä

Perjantai 16.12.2016 klo 13:52 - Mikko Nikinmaa

Muutaman viime vuoden ajan on puhuttu siitä, kuinka erityisesti Itämeren silakan ja lohen dioksiinin ja muiden ympäristömyrkkyjen pitoisuudet ovat niin korkeita, että niitä pitäisi syödä vain pari kertaa kuussa.

No, pitoisuudet ovatkin korkeammat kuin kaloissa monessa muussa paikassa, mutta minua kalojen ympäristömyrkkytutkijana huvittaa, että asia on tapetilla nyt. Totta kun on, että kalojen myrkkypitoisuudet ovat laskeneet huimasti pahimmista ajoista 1970-luvulla. Eikä tuolloin kalojen syötäväksikelpaamattomuudesta puhunut juuri kukaan mitään (vaikka kalaa syövät hylkeet olivat lähes kokonaan lisääntymiskyvyttömiä).

Kaiken kaikkiaan normaalilla kalansyönnillä saatava dioksiinimäärä on vain murto-osa siitä, mitä saamme vuosittain maitoa juodessamme, vaikka dioksiinia ei maidossa ole juuri lainkaan. Tämä johtuu siitä, että asetetut raja-arvot ovat täysin samat päivittäisestä käytöstä riippumatta. Koska jopa paljon kalaa syövät ihmiset syövät paljon muutakin, haitallisten ympäristömyrkkyjen saanti ei edes silloin, kun myrkkymäärät olivat korkeimmillaan, aiheuttamut sairastumisia/vaurioita ihmisillä. Miksi se tekisi niin nyt? Vai voisivatko haitat johtua siitä, että nyt tiedämme saavamme myrkkyjä toisin kuin 1970-luvulla?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kala, ympäristömyrkyt, vesien saastuminen